Ystävä ei halua nähdä eikä kuulla minusta :(

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu, että sun ystävällä oikeasti voi olla kiire tai jotain huolia.

Oon itse nyt ollut varmaan ihan samanlainen paska kavereilleni, koska menetin sukulaiseni ja juuri sopivasti töissäkin joudun tuuraamaan kahta kollegaani. Olen väsynyt, kiireinen ja aivan täysin loppu. En mä ehdi tai edes jaksa näpytellä kenellekkään viestiä enää siinä sivussa. Kyllähän mä asiakaspalvelutyössä jaksan olla iloinen ja puhelias asiakkaille ja jos mä nyt joudun sosiaaliseen tilanteeseen niin mulla ei anna luonne periksi olla töykeä tai näyttää väsymystäni. 

 

Totta kai sekin on mahdollista, että tämä ystäväsi yrittää jostakin syystä sua feidata, mutta kannattaa pyöritellä muitakin vaihtoehtoja. 

Asia on todennäköisesti juuri näin kun sanot, MUTTA en silti tykkää että minut vaan torpataan tuolla lailla, voihan sitä nähdessäkin mainita että on paha olla ja tosi väsynyt, ne on ne pienet sanat jotka saattaisi muuttaa monta asiaa. Nyt olen vain hämmentynyt ettei mua yhtäkkiä jakseta kun sellainen tunne tulee, sekin tunne olisi niin pienillä eleillä toinen.

Minä itse olen erilainen, enkä edes rakkaan ystävän kuoltua eristäytynyt koska se vaan pahentaa.

ap

Minun ystäväni sai kummallisen raivarin pikkuasiasta ja haukkui minut ihmisenä pahasti lyttyyn, ei suostunut selvittämään asiaa keskustelemalla, piti 2 kk mykkäkoulua ja nyt on taas lähestynyt minua ystävällisesti. Oli niin ahdistava ja surullinen kokemus että aion feidata tuon ihmisen pois elämästäni. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että ystävyydessämme kaiken piti mennä hänen ehdoillaan. AP:n kannattaa miettiä miten kauan passiivis-aggressiivista välttelyä pitää sietää. 

Minulla oli kerran ap:n tapainen "ystävä" ja vieläkin kulkee kylmät väreet pitkin selkäpiitä häntä muistellessani. Muistelen juuri lauseita, joilla minun ystävyyteni nollattiin täysin tämän ihmisen itse pitäessään itseään erinomaisena ystävänä. Tässä on tullut vastaan samantyyppisiä alkaen tuo puhelimen katsomisen kommentoinnin tulkitseminen ja että olen vastavuoroinen ystävä, eli siis hyvä ystävä. Kyllä minun mielestäni hyvä ystävä on jotain muuta(kin) kuin vain vastavuoroinen. Tällainen ap:n kaltainen marisija ei ole niin hyvä ystävä, koska on heti suuttumassa toiselle ja nakkelemassa niskojaan.

Kyllä se sinun erakko ystäväsi (muistathan varmasti mittailla siinäkin arvonne muiden ystävien määrällä?) varmasti tarvitsee ystävää, mutta sinähän haluat vain saada hänestä itsellesi mitä tarvitset, kuten riippuvainen seuraavan annoksensa. Ei jatkoon.

Ja sanoit myös aloituksessasi jotenkin "koittaneesi auttaa". Toivottavasti kenkä ei purista tästä ja tarkoita sitä, että olet besserwisseröinyt ystäväsi elämässä niin, että hän ei enää kestä kun sinä "tiedät ja ratkaiset" kaiken.

Omasta näkökulmastani en voi muuta sanoa kuin että anna ystävällesi hänen tarvitsemansa tila. Itse en kestä jokapäiväistä yhteydenpitoa, vaikka kyseessä olisi kuinka hyvä ystävä. Lopulta tunnen oloni niin nurkkaan ahdistetuksi, etten voi kuin kadota maan rakoon.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli kerran ap:n tapainen "ystävä" ja vieläkin kulkee kylmät väreet pitkin selkäpiitä häntä muistellessani. Muistelen juuri lauseita, joilla minun ystävyyteni nollattiin täysin tämän ihmisen itse pitäessään itseään erinomaisena ystävänä. Tässä on tullut vastaan samantyyppisiä alkaen tuo puhelimen katsomisen kommentoinnin tulkitseminen ja että olen vastavuoroinen ystävä, eli siis hyvä ystävä. Kyllä minun mielestäni hyvä ystävä on jotain muuta(kin) kuin vain vastavuoroinen. Tällainen ap:n kaltainen marisija ei ole niin hyvä ystävä, koska on heti suuttumassa toiselle ja nakkelemassa niskojaan.

Kyllä se sinun erakko ystäväsi (muistathan varmasti mittailla siinäkin arvonne muiden ystävien määrällä?) varmasti tarvitsee ystävää, mutta sinähän haluat vain saada hänestä itsellesi mitä tarvitset, kuten riippuvainen seuraavan annoksensa. Ei jatkoon.

Ja sanoit myös aloituksessasi jotenkin "koittaneesi auttaa". Toivottavasti kenkä ei purista tästä ja tarkoita sitä, että olet besserwisseröinyt ystäväsi elämässä niin, että hän ei enää kestä kun sinä "tiedät ja ratkaiset" kaiken.

Kun sen tuollalailla mainitsit, niin kuule en todellakaan, ja jos ei elämään kelpaa ystävä, joka on kiinnostunut kuulemaan miten toinen voi, ja tukemaan vaikeinakin aikoina, ja niin edespäin, ja että minä olen se rasittava osapuoli, niin ihan itekseen saa sitten olla. Ei se mene niinkään, että omissa huolissaan voi aina unohtaa myös toisen murheet, kyllä se loukkaa kun saattaa sitä itselläkin jotain olla, mutta en todellakaan ole aikoihin vaatinut minua kuuntelemaan.

En ole erinomainen ystävä, mutta olen kiinnostunut toisen asioista, ja kyllä minä odotan että toinenkin on edes joskus. Jos se saa kylmät väreet aikaiseksi, eikä jaksa niin mielestäni ei tarvi sitten jaksaakaan. Jollain tasolla ihmissuhteen pitäisi perustuakin vastavuoroisuuteen. Jos sellaista ei koe niin sellaisen ihmisen onkin parempi olla yksin. Ja ehkä tajuan nyt, että hän sitten haluaa olla yksin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Omasta näkökulmastani en voi muuta sanoa kuin että anna ystävällesi hänen tarvitsemansa tila. Itse en kestä jokapäiväistä yhteydenpitoa, vaikka kyseessä olisi kuinka hyvä ystävä. Lopulta tunnen oloni niin nurkkaan ahdistetuksi, etten voi kuin kadota maan rakoon.

Olen antanut kyllä tilaa. Vaikka oltiinhan me tiiviisti yhteydessä. Ja siksi tämä yhtäkkinen tilantarve vaikuttaakin henkilökohtaiselta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Minun ystäväni sai kummallisen raivarin pikkuasiasta ja haukkui minut ihmisenä pahasti lyttyyn, ei suostunut selvittämään asiaa keskustelemalla, piti 2 kk mykkäkoulua ja nyt on taas lähestynyt minua ystävällisesti. Oli niin ahdistava ja surullinen kokemus että aion feidata tuon ihmisen pois elämästäni. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että ystävyydessämme kaiken piti mennä hänen ehdoillaan. AP:n kannattaa miettiä miten kauan passiivis-aggressiivista välttelyä pitää sietää. 

Minä en ole häntä missään nimessä haukkunut eikä ole tapahtunut mitään ikävää meidän välillä, näimme paljon, itsekin halusi, kunnes yhtäkkiä aika ei riitä edes tekstiviestiin. Ja nimenomaan yhtäkkiä. Kyllä se on minulle ahdistava kokemus ja saa tarvita tilaa vaikka kuinka paljon, mutta ei minuakaan kohdella kuitenkaan miten sattuu. Jos ei ole pokkaa kertoa kunnolla miten asiat on niin en itsekään moista "ystävää" halua pitää. Välitän hänestä toki paljon, mutta tälläinen muuttaa myös minun tunteita. Tahtomattani. Ehkä hän sitten toivookin sitä, en tosiaan tiedä.

ap

Voimia, ap! Minäkin olen tullut jätetyksi rakkaiden ystävien toimesta, ja se todellakin sattuu. :(

Omat kokemukseni liittyvät siihen, ettei ystävyys ole ollut tasapainossa alunperinkään. Minä joustin (omasta tahdostani), jotta voidaan tavata. Sitten kun toisen osapuolen olisikin pitänyt joustaa, niin ystävyys hajosi siihen paikkaan. Ilmeisesti ystäväni oli minulle tärkeämpi kuin minä hänelle, sillä en olisi voinut kuvitellakaan ilmoittavani hänelle ystävyyden olevan ohi. Niin hän kuitenkin teki minulle.

Myöskin käsitys ystävyydestä on ollut erilainen. Itse koen niin, että ystäväänkin sitoudutaan, niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Se juuri erottaa ystävän kaverista, että voi luottaa toisen olevan siinä. Ystävälle myös pitää olla rehellinen, ja sanoa suoraan, jos joku asia vaivaa. No, ilmeisesti kaikki eivät ajattele samoin, vaan heti ensimmäisen ongelman tullessa vastaan ollaan valmiita lopettamaan koko juttu. Ilmaisin ystävälleni, että hänen käytöksensä loukkasi minua ja minulle tuli siitä paha mieli, sen seurauksena ystävä ilmoitti minun arvostelevan häntä ja ettei hän halua minun negatiivisuutta elämäänsä. Neljä ystävyyssuhdetta katkesi siihen paikkaan (molempien puolisot mukaan laskettuna).

Olen tullut siihen tulokseen, etten päästä enää ketään niin lähelle, että voin "tulla jätetyksi".

sanot itselläsi olevan paljon ystäviä ja ettet eristäydy vaikeina tilanteinakaan. tulee kuva ihmisestä joka luulee muiden olevan samanlaisia. eikö tule mieleen se että erakkomainen ystäväsi ei jaksa pitää yhteyksiä silloin kun on elämässä huolia tai on muuten alakuloinen? vaadit häntä toimimaan samoin kuin itse toimit ja se on huono se. ystävyys ei vaadi. hyvä ystävä on rehellinen, luotettava, ei puhu selän takana, toimii parhain päin että ystävällä on hyvä olla, hyväksyy ystävän epätäydellisyyden. oletko hyvä ystävä ystävällesi? onko ystäväsi tällainen sulle? jos hän täyttää nuo kriteerit ja on esimerkiksi luotettava eikä puukota selkään niin pidä kiinni hänestä äläkä loukkaannu vain siksi jos hän ei olekkaan yhtä jaksava kuin sinä itse. maailmassa on luotettavia ihmisiä liian vähän ja jos sulla on sellainen niin pidä kii äläkä marisen siitä ettei toinen jaksa yhtä paljon kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

sanot itselläsi olevan paljon ystäviä ja ettet eristäydy vaikeina tilanteinakaan. tulee kuva ihmisestä joka luulee muiden olevan samanlaisia. eikö tule mieleen se että erakkomainen ystäväsi ei jaksa pitää yhteyksiä silloin kun on elämässä huolia tai on muuten alakuloinen? vaadit häntä toimimaan samoin kuin itse toimit ja se on huono se. ystävyys ei vaadi. hyvä ystävä on rehellinen, luotettava, ei puhu selän takana, toimii parhain päin että ystävällä on hyvä olla, hyväksyy ystävän epätäydellisyyden. oletko hyvä ystävä ystävällesi? onko ystäväsi tällainen sulle? jos hän täyttää nuo kriteerit ja on esimerkiksi luotettava eikä puukota selkään niin pidä kiinni hänestä äläkä loukkaannu vain siksi jos hän ei olekkaan yhtä jaksava kuin sinä itse. maailmassa on luotettavia ihmisiä liian vähän ja jos sulla on sellainen niin pidä kii äläkä marisen siitä ettei toinen jaksa yhtä paljon kuin sinä.

Ei näin. TIEDÄN, että on erilainen. Saa vetäytyä kuoreensa ja olla yksin. Mutta se tapa millä sen ilmaisee on tuonut tunteen, että hänelle on yhdentekevää olemassaoloni. Esimerkiksi tässä taannoin oli puhetta, että näkisimme. Varmistin sitten, että onko se yhä ok? Siihen tuli vastaus ettei vissiin ehdikään, että selvittää aikataulua. No eipä ole kuulunut, ja huomenna piti nähdä. Perään en enää kysele. Kyllä siinä luottamuskin alkaa karista, kun huomaan, että minun aikani on ihan yhdentekevää. Saattaa olla noin puhutuissa asioissa luotettava, mutta tuo ettei edes vaivaudu ilmoittamaan, niin alkaa tuntua ei-niin-luottamuksen arvoiselta.

Eli kyllä sentään vaadin, että viitsii ilmoittaa, vaikka olis kuinka kiireinen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Voimia, ap! Minäkin olen tullut jätetyksi rakkaiden ystävien toimesta, ja se todellakin sattuu. :(

Omat kokemukseni liittyvät siihen, ettei ystävyys ole ollut tasapainossa alunperinkään. Minä joustin (omasta tahdostani), jotta voidaan tavata. Sitten kun toisen osapuolen olisikin pitänyt joustaa, niin ystävyys hajosi siihen paikkaan. Ilmeisesti ystäväni oli minulle tärkeämpi kuin minä hänelle, sillä en olisi voinut kuvitellakaan ilmoittavani hänelle ystävyyden olevan ohi. Niin hän kuitenkin teki minulle.

Myöskin käsitys ystävyydestä on ollut erilainen. Itse koen niin, että ystäväänkin sitoudutaan, niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Se juuri erottaa ystävän kaverista, että voi luottaa toisen olevan siinä. Ystävälle myös pitää olla rehellinen, ja sanoa suoraan, jos joku asia vaivaa. No, ilmeisesti kaikki eivät ajattele samoin, vaan heti ensimmäisen ongelman tullessa vastaan ollaan valmiita lopettamaan koko juttu. Ilmaisin ystävälleni, että hänen käytöksensä loukkasi minua ja minulle tuli siitä paha mieli, sen seurauksena ystävä ilmoitti minun arvostelevan häntä ja ettei hän halua minun negatiivisuutta elämäänsä. Neljä ystävyyssuhdetta katkesi siihen paikkaan (molempien puolisot mukaan laskettuna).

Olen tullut siihen tulokseen, etten päästä enää ketään niin lähelle, että voin "tulla jätetyksi".

Kiitos.

Ymmärrän, että jokainen tarvitsee erilailla tilaa, mutta se kuinka asiat ilmaistaan ja kuinka yhdentekevä olo toiselle tehdään, se vaikuttaa. Ehkä hän todella on sitten "vain kaveri", mutta juuri välillä on tuollainen "jätetty-olo". Mulla on läheisiä ystäviä kyllä eikä heidän kanssaan ole tämmöistä.

Paljon voimia sinulle <3. Kyllä minusta jokainen ihmissuhde pitää olla jollain lailla vastavuoroinen, ja ihan puolin ja toisin pitää osata ajatella myös muita kuin itseään.

ap

Ja mun mielestä ei tosiaankaan tarvitse olla aina yhteyksissä ja aina nähdä, sehän on luonnollista, mutta se että siitä erikseen mainitaan ettei jaksa, viitsi eikä halua olla tavoitettavissa oikeastaan koskaan, kyllähän sellainen herättää miettimään, että millainen ihminen on kyseessä, kun suoraan sanoo ettei halua kuullakaan.

Kun ei KOSKAAN kysytä kuulumisia, eikä olla kiinnostuneita toisen elämästä, niin millainen ihmissuhde se oikeasti on?

ap

Kyllä ystävyyden pitää ainakin jollain tasolla olla molemminpuolista. Jos noin selvin sanoin ilmaisee ettei kiinnosta, eikä vaivaudu ilmoittamaan tuosta tapaamisesta, niin sinuna antaisin tuollaisen ihmisen olla. Kyllä hän yhteyttää ottaa kun on valmis, mutta varmaan on myös valmis luopumaan sinusta. Ehkä se on hänelle yhdentekevää?

Surullista

Hienosti täällä vain joku oli osannut olla ottamatta itseensä jos ystävä muuttuu. Ap:lla on varmaan huono itsetunto, kun juonii ystävän ajattelevan sinusta nyt pahaa ja jottei tämä ehtisi ensin varmistat oman veemäisyytesi omilla ajatuksillasi toisesta.

Et siis luota viime kädessä toiseen, se on ymmärrettävää, mutta olet kuin luottaisit. Tsekkaa se, niin opit taas uutta itsestäsi.

JOS kerran oikeasti olet virheetön ystävä, niin sulla ei ole mitään syytä olla naama rutussa, vaikka ystäväsi olisikin mulkku. Jos tulee paha mieli niin ystäväsi EI ole sen alkulähde jos ei ole mulkku.

Minulla oli ennen ystävyys, joka alkoi vaikuttaa naimisissa ololta. Toinen oli innoissaan aina näkemässä, kun sai minulta huomiota, kehuja, tukea, mitä nyt ihmisille annetaan kun he sitä hakevat. Itse en kokenut saavani niin paljon, kun se ystävä oli hieman hidas huomioimaan muita ihmisiä. Jouduin toisinaan ihan opettamaan häntä kuin pientä lasta: tässä tilanteessa voisit sanoa näin.

Hänelläkin oli ihan mahdotonta hyväksyä ettei minulla ole aikaa eikä halua olla yhteydessä monta kertaa viikossa. Ei aikuinen enää kerro kavereille joka elämäntapahtumaa. Ajattelin ensin, että himmailemalla tapaamisia hänkin huomaa, ettei ole vaarallista vaikkemme näkisi edes joka kuukausi. Mutta painostus jatkui jatkui vaan. "Koska nähdään, koskakoskakoskakoska..."

Valitettavasti tällaisille tapauksille ei auta opettaa heidän huonoja puoliaan, koska he väkisin kääntävät ne hyviksi.  "MINULLA ei ole mitään tarvetta nähdä viikottain. Minua ei haittaa vaikkei nähtäisi kun muutaman kerran vuodessa." "Mutta MINÄ haluankin nähdä vaikka joka päivä!" Niin, niinhän sinä haluat. Mutta tajusitko, että MINÄ EN HALUA?

Vierailija kirjoitti:

Hienosti täällä vain joku oli osannut olla ottamatta itseensä jos ystävä muuttuu. Ap:lla on varmaan huono itsetunto, kun juonii ystävän ajattelevan sinusta nyt pahaa ja jottei tämä ehtisi ensin varmistat oman veemäisyytesi omilla ajatuksillasi toisesta.

Et siis luota viime kädessä toiseen, se on ymmärrettävää, mutta olet kuin luottaisit. Tsekkaa se, niin opit taas uutta itsestäsi.

JOS kerran oikeasti olet virheetön ystävä, niin sulla ei ole mitään syytä olla naama rutussa, vaikka ystäväsi olisikin mulkku. Jos tulee paha mieli niin ystäväsi EI ole sen alkulähde jos ei ole mulkku.

Ei ei. Väärinkäsitys. En ole erinomainen ihminen enkä erinomainen ystävä. Sanoin vain että haluan näyttää olemassaoloni, välittämiseni ja tukea.

Voi olla sitten vaikka itsetunto huono, mutta tuntuu pahalta kun toinen suoraa näyttää ettei kiinnosta kuullakaan. En ole ystävältä sellaista ennen kohdannut.

ap

Mulla oli samanlainen tilanne, mietin mitä olen tehnyt. Sain tietää, ettei ollut muidenkaan kanssa tekemisissä, kärsii psyykkisistä ongelmista ja saa joskus "kohtauksen" eikä ole kenenkään kanssa tekemisissä. Kohtaus saattaa joskus kestää lähes vuoden. Muuten on kiva ja ystävällinen ja pitää säännöllisesti yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ennen ystävyys, joka alkoi vaikuttaa naimisissa ololta. Toinen oli innoissaan aina näkemässä, kun sai minulta huomiota, kehuja, tukea, mitä nyt ihmisille annetaan kun he sitä hakevat. Itse en kokenut saavani niin paljon, kun se ystävä oli hieman hidas huomioimaan muita ihmisiä. Jouduin toisinaan ihan opettamaan häntä kuin pientä lasta: tässä tilanteessa voisit sanoa näin.

Hänelläkin oli ihan mahdotonta hyväksyä ettei minulla ole aikaa eikä halua olla yhteydessä monta kertaa viikossa. Ei aikuinen enää kerro kavereille joka elämäntapahtumaa. Ajattelin ensin, että himmailemalla tapaamisia hänkin huomaa, ettei ole vaarallista vaikkemme näkisi edes joka kuukausi. Mutta painostus jatkui jatkui vaan. "Koska nähdään, koskakoskakoskakoska..."

Valitettavasti tällaisille tapauksille ei auta opettaa heidän huonoja puoliaan, koska he väkisin kääntävät ne hyviksi.  "MINULLA ei ole mitään tarvetta nähdä viikottain. Minua ei haittaa vaikkei nähtäisi kun muutaman kerran vuodessa." "Mutta MINÄ haluankin nähdä vaikka joka päivä!" Niin, niinhän sinä haluat. Mutta tajusitko, että MINÄ EN HALUA?

Hän on HALUNNUT nähdä, kyse onkin siitä ettei yhtäkkiä halua, enkä ole enää pyytänytkään.

No toisten kanssa ollaan niin läheisiä että kerrotaan kaikki. Paras lapsuudenystäväni on kuin sisko, jaamme kaiken. Ehkä minun käyttäytymismalli on erilainen.

Eikä siinä mitään. Mutta en ole tottunut ihmisiin, jotka osoittaa etteivät haluakaan kuulla minusta.  Enkä ole KOSKAAN sanonut ettei minussa voisi olla vikaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli samanlainen tilanne, mietin mitä olen tehnyt. Sain tietää, ettei ollut muidenkaan kanssa tekemisissä, kärsii psyykkisistä ongelmista ja saa joskus "kohtauksen" eikä ole kenenkään kanssa tekemisissä. Kohtaus saattaa joskus kestää lähes vuoden. Muuten on kiva ja ystävällinen ja pitää säännöllisesti yhteyttä.

Niin, en tiedä, vaikka kyse olis vähän tälläisestäkin ja siksi en nyt mitenkään häntä painostakaan, ja annan olla rauhassa, hän tietää että olen olemassa ja välitän.

Mutta itseäni loukkaa silti ettei asiaa voi rehellisesti sanoa, koska nyt olen vaan hämmentynyt kun ihminen muuttui hetkessä täysin ja herkkänä ihmisenä otan sen itseeni.

ap