Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun lapsi ei mene riparille :(
07.12.2015 |
"Meillä on käyty kuluneen vuoden verran kovaa tahtojen taistelua. Edessä on siintänyt koko ajan kasvava musta pilvi. Lähestyvä kesä. Riparikesä.
Teini-ikäinen poikani on harannut henkisesti vastaan saman verran kuin ottaisi voimille roikkua sormien ja varpaiden kynsillä ovensuussa estämässä jotakin menemästä siitä läpi. Meillä on keskusteltu ja väitelty, itketty ja huudettu ja lopulta vetäydytty poteroihin. On yritetty lahjontaa, kiristystä, uhkailua ja kaupankäyntiä. Ripari vielä kuulemma äärimmäisen pakon edessä menisi mutta konfirmaatioon teini ei suostu.
Olen yrittänyt houkutella poikaa ottamaan riparin vastaan mahdollisuutena. Jos ei muuten, niin edes kummin tehtävien vuoksi. Ja kirkkohäiden. Onko siihen ihan niin vakavasti edes pakko suhtautua? Sinne vaan, kaikki muutkin menevät. Tapakristittyjähän tässä on Suomi pullollaan. Mutta ei. Lapselle asia on ollut, voi kai näin kuitenkin sanoa, pyhä.
Keskeiseksi kysymykseksi nousi, kuka saa päättää? Onko neljätoistavuotias itse valmis ja kypsä ratkaisuun? Tietääkö hän miten tulee asioista ajattelemaan? Itse en ainakaan tiennyt. Olisin jättänyt riparin käymättä, ellei minua olisi lahjottu matkalla Amerikkaan. Uskonasiat tulivat lähelle vasta reilusti myöhemmin. Leirillä aika kului lähinnä meikkiä parannellessa ja tukkalakkaa suihkuttaessa.
Riparisotamme alkoi kevään mittaan tarkoittaa, että annanko tässä pojan tehdä päätöksen erota kirkosta? Sellaiseen ei mielestäni maailman mustavalkoisena hahmottava teini-ikäinen ole valmis. En olisi halunnut myöskään antaa lapselle sitä viestiä, että tahtonsa saa läpi kun yksinkertaisesti haraa vastaan tarpeeksi kauan. Ja kuitenkin tässä on niin käymässä. Isä on väsytystaktiikalla käännytetty. Protuleiri on varattu ja maksettu. Olen hävinnyt tämän erän.
Auktoriteettiani ei ole murrettu, mutta on se kolhuilla. Kirkkoon poika kuitenkin edelleen kuuluu. Yksi potero on siis pitänyt. Onneksi taivaanisä ei välitä rakenteista. Uskon, että suojeluksessa ollaan näinkin."
Anna Veijalainen / Riparisota 27.5.2013
(http://www.valomerkki.fi/kirkko-ja-kaupunki/kirkko-ja-kaupunki-arkisto/…)
Kommentit (209)
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin rippikoulu ajallaan ikäisten kanssa kuin aikuisena kun halutaankin kirkkohäät tai pyydetään kummiksi.
Pah. Kävin vasta aikuisena, ja se oli ehdottomasti minulle oikea valinta. Enkä edes käynyt kirkkohäiden tai kummiuden takia, vaan kun kirkon opin sisältö alkoi kiinnostaa. Siitä tuskin olisin voinut normi rippileirillä niin perusteellisesti keskustella kuin halusin.
Antakaa teininne itse valita, oli oma vakaumuksenne mikä tahansa. Menee sitten riparille tai Prometheus-leirille, tai vaikka pakanaverkoston kesäleirille (sellaisiakin on), tai näihin kaikkiin tai ei mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä on saada opetusta kristinuskosta koska kouluissa sitä ei enää saa antaa. Mutta nuoren itsemääräämisoikeutta tulee kunnioittaa eli jos ei riparille halua niin sitten ei sinne mene. Naimaluvan saa maistraatissakin joten eipä tähänkään kirkkoa enää tarvita.
Mistä joku 15-vuotias saa päähänsä erota kirkosta? Onneksi edes siihen tarvitaan vanhempien lupa.
Mistä joku 15-vuotias saa päähänsä erota kirkosta? Onneksi edes siihen tarvitaan vanhempien lupa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itseäni ei ripari olisi voinut vähääkään kiinnostaa. Jumalasta, Jeesuksesta ja Raamatusta kokoajan lätistiin ja itse en usko yhtään...
Vanhempi sisar sanoi ennen riparia että vaikka ei kiinnosta niin mieti sitä että sukulaiset sysää rahaa ja lahjoja konfirmaatiopäivänä.
No kävin läpi sen tuskaisen riparin ja ahdistavan konfirmaation sen vuoksi että saan rahaa ja lahjoja. Kuulostaa aika kamalalta.
Rahat säästin ja käytin sitten kun menin opiskelemaan ja tarvitsin astioita ja muita tarpeellista elämistä varten.Vedin kauheat kilarit konfirmaatiopäivänä äidilleni koska sain kultaisen ristin enkä hopeista... :D
Nyt kun ajattelee niin olin ahdasmielinen ja tyhmä teinipissis tuolloin. Olin asennevammaa täynnä koko yläasteen ajan. Kehtasin vielä toitottaa vanhemmilleni että olen järkevä teini ja eikä mulla oo mitään hirveetä murkkuikää olemassakaan. Joopajoo...
En vieläkään usko mihinkään mutta mun puolesta kaikki muut saa uskoa mihin haluaa, ei haittaa mua :) En rupea kiljumaan uskossa oleville että "RAAMATTU ON SATUKIRJA ÖRIÖRI" yms muuta typerää. Kaikki on ok kunhan kukaan ei tuputa uskonnonasioita mulle enkä mä hiero ateistisuuttani muiden naamaan.
Taas joku uskis, joka esiintyy ateistina. Kuulehan. Raamattu ON satukirja. Mikä siinä on, ettei totuutta saa kertoa?
No, eihän se ole totuus. Satukirja tarkoittaisi kirjaa, johon on tarkoituksella sepitetty juttuja, joiden tiedetään olevan epätosia. Raamatun sisältö on kuitenkin muuta. Kysymyksessä on sitä paitsi yksiin kansiin koottu kirjasto, ei mikään yhtenäinen kirja. Sisältönä on jos jotakin: runoutta, kaunokirjallisuutta, opetuskirjeitä, elämäkertoja, lakikirjoja...
Sen verran soisi ateisteillakin olevan sivistystä, että perehtyisivät kulttuurimme kannalta noinkin keskeisen opuksen syntyhistoriaan. Jos helpottaa, niin tiedoksi, että tieteellinen raamatuntutkimus (jota harjoitetaan yliopiston teologisessa tiedekunnassa) on ala, jonka fundamentalisti-uskikset kiroavat alimpaan Helvettiin. Luulisi siis ateistille kelpaavan :)
OT Onhan satukirjaankin kirjoitettu opettavaisia tarinoita sadun muodossa ja sitä kautta valistettiin ihmisiä. Satukirjojakin on monenlaisia.
Satukirjoja on monenlaisia, ihan totta. Raamattu on silti rinnastettavissa ennemminkin esimerkiksi Kalevalaan kuin perinteisiin satuihin.
Paitsi että Kalevalan syntyhistoria oli aika paljon yksinkertaisempi, kun sen kokosi yksi ainoa Lönnrot muutaman vuoden aikana. Ei tarvittu lukuisia kirkolliskokouksia riitelemään, mitä otetaan mukaan ja mitä ei, ja juutalaisten vastaavia auktoriteetteja sitä ennen.
No joo, mutta sisällöltään ne menevät suht samaan lajityyppiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä joku 15-vuotias saa päähänsä erota kirkosta? Onneksi edes siihen tarvitaan vanhempien lupa.
Varmaan sen takia, että ko. 15-vuotias ei usko kirkon oppeihin. Tarvitaan vanhempien lupa, mitä en ymmärrä, koska saahan alaikäinen päättää itse myös lääketieteellisestä hoidostaan.
En ole ihan koko ketjua jaksanut kahlata läpi, mutta kun täällä nyt oli tämä Protuleirien yhteissaunominen nostettu puheenaiheeksi niin haluan korjata joitain siihen liittyviä vääriä käsityksiä. Olin itse protulla rapiat kymmenen vuotta sitten, ja haluan korostaa, että koko saunahomma on äärimmäisen vapaaehtoista eikä yhteissaunomiseen millään tavalla painosteta. Omalla leirilläni oli ensin erikseen tyttöjen ja poikien vuorot ja niiden jälkeen yhteissauna, ja tämän järjestelyn kokivat kaikki hyväksi ja jokainen löysi itselleen sopivan vuoron. Ihan kaikilla vuoroilla sai myös vapaasti valita, pitikö uikkarit päällä vai ei. Itse olin siihen aikaan sen verran ujo teini että kävin vain tyttöjen omalla vuorolla, mutta ihan kaikille vuoroille kyllä tulijoita riitti eikä leiriläisten keskinäisiin suhteisiin mitenkään vaikuttanut saunan ulkopuolella se, millä vuorolla halusi käydä (lisäksi peseytymismahdollisuus oli kyllä ilman saunaakin). Itse en ymmärrä väitettä, että yhteissaunomiseen protuleirillä liittyisi joku sosiaalinen paine tai että se voisi aiheuttaa ahdistusta - ainakin omalla leirilläni tilanne oli kyllä täysin päinvastainen. En myöskään jaksa uskoa, että mahdollisuus yhteissaunaan millään tavalla lisäisi ”riskiä” siitä, että leiriläiset keksisivät harrastaa keskenään seksiä. Jos haluja tällaiseen löytyy niin ne keinot keksitään varmasti kyllä ilman sitä saunaakin (jossa lisäksi oli aina myös leirin ohjaajia ”valvomassa”), ja lisäksi ainakin omalla leirilläni sinne yhteissaunaankin kyllä mentiin ihan niistä syistä kuin saunaan noin yleensäkin: istumaan löylyissä, juttelemaan kavereiden kanssa, uimaan ja peseytymään (ja kyllä, tämä todella onnistui ihan mutkattomasti 15-vuotiaiden teinien keskuudessa). Nuoria tai heidän päätöksentekokykyään ei pitäisi aliarvioida tällaisissa heitä itseään koskevissa asioissa. Alkuperäiseen kysymykseen viitaten on mielestäni aivan itsestäänselvää, että jokaisen nuoren tulisi saada itse päättä osallistumisestaan rippi- tai protuleirille; lisäksi nämä leirien käytäntöihin liittyvät faktat olisi hyvä olla kunnossa leireille osallistumista mietittäessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sairasta.
Oma esikoinen (tyttö) sanoi nuorempana, että ei aio mennä. Sanoin että selvä. Ei ole pakko mennä. Kun riparikesä lähestyi, sanoi, että haluaa mennä, koska kaveritkin ja koska muutkin menevät. Sanoin jälleen että selvä.
En itse kuulu kirkkoon.
Tiesin jo 5-vuotiaana, että uskonto ei oo mun juttu. Ihmettelin kirkossa, että mitä noi oikeen pelleilee. Antakaa lapsen päättää itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itseäni ei ripari olisi voinut vähääkään kiinnostaa. Jumalasta, Jeesuksesta ja Raamatusta kokoajan lätistiin ja itse en usko yhtään...
Vanhempi sisar sanoi ennen riparia että vaikka ei kiinnosta niin mieti sitä että sukulaiset sysää rahaa ja lahjoja konfirmaatiopäivänä.
No kävin läpi sen tuskaisen riparin ja ahdistavan konfirmaation sen vuoksi että saan rahaa ja lahjoja. Kuulostaa aika kamalalta.
Rahat säästin ja käytin sitten kun menin opiskelemaan ja tarvitsin astioita ja muita tarpeellista elämistä varten.Vedin kauheat kilarit konfirmaatiopäivänä äidilleni koska sain kultaisen ristin enkä hopeista... :D
Nyt kun ajattelee niin olin ahdasmielinen ja tyhmä teinipissis tuolloin. Olin asennevammaa täynnä koko yläasteen ajan. Kehtasin vielä toitottaa vanhemmilleni että olen järkevä teini ja eikä mulla oo mitään hirveetä murkkuikää olemassakaan. Joopajoo...
En vieläkään usko mihinkään mutta mun puolesta kaikki muut saa uskoa mihin haluaa, ei haittaa mua :) En rupea kiljumaan uskossa oleville että "RAAMATTU ON SATUKIRJA ÖRIÖRI" yms muuta typerää. Kaikki on ok kunhan kukaan ei tuputa uskonnonasioita mulle enkä mä hiero ateistisuuttani muiden naamaan.
Taas joku uskis, joka esiintyy ateistina. Kuulehan. Raamattu ON satukirja. Mikä siinä on, ettei totuutta saa kertoa?
No, eihän se ole totuus. Satukirja tarkoittaisi kirjaa, johon on tarkoituksella sepitetty juttuja, joiden tiedetään olevan epätosia. Raamatun sisältö on kuitenkin muuta. Kysymyksessä on sitä paitsi yksiin kansiin koottu kirjasto, ei mikään yhtenäinen kirja. Sisältönä on jos jotakin: runoutta, kaunokirjallisuutta, opetuskirjeitä, elämäkertoja, lakikirjoja...
Sen verran soisi ateisteillakin olevan sivistystä, että perehtyisivät kulttuurimme kannalta noinkin keskeisen opuksen syntyhistoriaan. Jos helpottaa, niin tiedoksi, että tieteellinen raamatuntutkimus (jota harjoitetaan yliopiston teologisessa tiedekunnassa) on ala, jonka fundamentalisti-uskikset kiroavat alimpaan Helvettiin. Luulisi siis ateistille kelpaavan :)
OT Onhan satukirjaankin kirjoitettu opettavaisia tarinoita sadun muodossa ja sitä kautta valistettiin ihmisiä. Satukirjojakin on monenlaisia.
Raamatun esim. kuningasluettelot on ihan yhtä pätevää historiankirjoitusta kuin mikä tahansa muukin dokumentti. Toinen juttu sitten, että lisäksi kommentoidaan, miten kukin kuningas joko käyttäytyi Jahven tahdon mukaan tai sitten ei, eli historian tulkinta.
Ja tämä, että mukana on hyvinkin todenperäistä sisältöä, ei tietenkään todista uskonnollista sisältöä päteväksi. Osoittaa vain puheet silkasta satukirjasta tietämättömiksi.
Eli jos fiktiivisessä teoksessa satutaan mainitsemaan joitain tosiasioita, niin sitten sitä ei saa sanoa fiktiiviseksi? Jos vaikka vampyyreista ja ihmissusista kertovassa kirjassa satutaan mainitsemaan, että Sauli Niinistö on Suomen presidentti, niin silloin sitä kirjaa ei saa sanoa satukirjaksi, kun se sisältää tosiakin asioita. Loistava logiikka.
En ollut varsinaisesti kiusattu, mutta en halunnut mennä riparille, koska olisin joutunut olemaan viikon koulun cooleimpien lissujen ja jonnejen kanssa 24/7 samassa tilassa. Näillä oli tapana pilkata muita ja jättää ulkopuolelle ne jotka eivät kuuluneet porukkaan. Eivät aktiivisesti kiusanneet muita, mutta käytös oli just sellaista silmien pyörittelyä toisten jutuille, tietäväisten katseiden vaihtoa keskenään, ivallisia kommentteja... Tätä siis kaikkia kohtaan, jotka eivät kuuluneet porukkaan, ja myös porukan sisällä oli aina se joku epäsuositumpi, jota sitten vähän piikiteltiin joka välissä. Todella inhottavaa käytöstä. Kävin protun ja siellä kaikki olivat kavereita keskenään, ei ollut mitään suositut ja epäsuositut -jaottelua. Olen kyllä kuullut että joidenkin riparilla on myös ollut hyvä ryhmähenki, mutta meidän koulussa näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulikohan rikottua lakia tuossa lapsenoikeukdien kanssa?
Kyllä sitä saa surra jos lapsesta tukee ateisti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itseäni ei ripari olisi voinut vähääkään kiinnostaa. Jumalasta, Jeesuksesta ja Raamatusta kokoajan lätistiin ja itse en usko yhtään...
Vanhempi sisar sanoi ennen riparia että vaikka ei kiinnosta niin mieti sitä että sukulaiset sysää rahaa ja lahjoja konfirmaatiopäivänä.
No kävin läpi sen tuskaisen riparin ja ahdistavan konfirmaation sen vuoksi että saan rahaa ja lahjoja. Kuulostaa aika kamalalta.
Rahat säästin ja käytin sitten kun menin opiskelemaan ja tarvitsin astioita ja muita tarpeellista elämistä varten.Vedin kauheat kilarit konfirmaatiopäivänä äidilleni koska sain kultaisen ristin enkä hopeista... :D
Nyt kun ajattelee niin olin ahdasmielinen ja tyhmä teinipissis tuolloin. Olin asennevammaa täynnä koko yläasteen ajan. Kehtasin vielä toitottaa vanhemmilleni että olen järkevä teini ja eikä mulla oo mitään hirveetä murkkuikää olemassakaan. Joopajoo...
En vieläkään usko mihinkään mutta mun puolesta kaikki muut saa uskoa mihin haluaa, ei haittaa mua :) En rupea kiljumaan uskossa oleville että "RAAMATTU ON SATUKIRJA ÖRIÖRI" yms muuta typerää. Kaikki on ok kunhan kukaan ei tuputa uskonnonasioita mulle enkä mä hiero ateistisuuttani muiden naamaan.
Taas joku uskis, joka esiintyy ateistina. Kuulehan. Raamattu ON satukirja. Mikä siinä on, ettei totuutta saa kertoa?
No, eihän se ole totuus. Satukirja tarkoittaisi kirjaa, johon on tarkoituksella sepitetty juttuja, joiden tiedetään olevan epätosia. Raamatun sisältö on kuitenkin muuta. Kysymyksessä on sitä paitsi yksiin kansiin koottu kirjasto, ei mikään yhtenäinen kirja. Sisältönä on jos jotakin: runoutta, kaunokirjallisuutta, opetuskirjeitä, elämäkertoja, lakikirjoja...
Sen verran soisi ateisteillakin olevan sivistystä, että perehtyisivät kulttuurimme kannalta noinkin keskeisen opuksen syntyhistoriaan. Jos helpottaa, niin tiedoksi, että tieteellinen raamatuntutkimus (jota harjoitetaan yliopiston teologisessa tiedekunnassa) on ala, jonka fundamentalisti-uskikset kiroavat alimpaan Helvettiin. Luulisi siis ateistille kelpaavan :)
OT Onhan satukirjaankin kirjoitettu opettavaisia tarinoita sadun muodossa ja sitä kautta valistettiin ihmisiä. Satukirjojakin on monenlaisia.
Raamatun esim. kuningasluettelot on ihan yhtä pätevää historiankirjoitusta kuin mikä tahansa muukin dokumentti. Toinen juttu sitten, että lisäksi kommentoidaan, miten kukin kuningas joko käyttäytyi Jahven tahdon mukaan tai sitten ei, eli historian tulkinta.
Ja tämä, että mukana on hyvinkin todenperäistä sisältöä, ei tietenkään todista uskonnollista sisältöä päteväksi. Osoittaa vain puheet silkasta satukirjasta tietämättömiksi.
Eli jos fiktiivisessä teoksessa satutaan mainitsemaan joitain tosiasioita, niin sitten sitä ei saa sanoa fiktiiviseksi? Jos vaikka vampyyreista ja ihmissusista kertovassa kirjassa satutaan mainitsemaan, että Sauli Niinistö on Suomen presidentti, niin silloin sitä kirjaa ei saa sanoa satukirjaksi, kun se sisältää tosiakin asioita. Loistava logiikka.
Ei, vaan se, mikä on ollut kirjoittajan tarkoitus kirjoittaessaan. Fiktiiviseksi sanotaan teoksia, joiden kirjoittaja ajattelee kirjoittavansa fiktiota. Ihan samoin virheelliset tosiasiaväitteet eivät tee teoksesta fiktiota, jos on aihetta olettaa että kirjoittaja tosiaan on uskonut siihen, mitä kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on siinä mielessä mielenkiintoinen keskustelu, että monet tuomitsevat sen jos lapsi ei halua riparille ja aikuinen pakottaa (ja hyvä niin). Mutta mitäs jos lapsi haluaa riparille ja aikuinen ei halua lapsensa menevän? Näitäkin näkee. Yhdessä kommentissa jopa todettiin, että tytär haluaa sosiaalisen paineen takia ja poika on tarpeeksi fksu kun ei mene. Aika vähättelevää olettaa että kyseessä on sosiaalinen paine. Ehkä tyttöä itseään kiinnostaa ripari? Tai todennäköisesti haluaa kokea leirin jonka valtaosa nuorista käy, ei se välttämättä tarkoita että sosiaalinen paine on ajanut päätökseen. Eikä se tee tytöstä yhtään sen tyhmempää kuin pojasta joka on samaa mieltä vanhemman kanssa. Voihan se pojankin mielipide olla vanhempien vaikutusta. Onko teidän mielestä okei estää lapsen riparille meno? Ja jos, niin miksi?
Luultavasti tämä näennäinen ristiriita johtuu siitä, että moni kirkkoon kuulumattomien vanhempien riparille haluava lapsi haluaa sinne samoista syistä kuin monet kirkkoon kuuluvat vanhemmat yrittävät patistaa vastahakoisia lapsiaan. Eli kun kaikki muutkin ja kun saa juhlat ja lahjoja. Paheksutaan siis sosiaalista painetta ja ahneutta.
Mutta onko se väärin, jos teini haluaa kokea jotain mitä suurin osa hänen ikäisistään kokee? Miksi ajatellaan automaattisesti, että kyseessä on jokin kauhea negatiivinen sosiaalinen paine ja teini sen takia haluaa riparille? Ei riparille yleensä päästä koko kaveriporukan kanssa yhdessä, joten ei kaveripiirissä jää ulkopuoliseksi jos sinne ei lähde.
Omalla riparilani ei mitenkään tyrkytetty jeesusta, vaikka toki raamattua opiskeltiinkin ja päivittäin rukoiltiin. Toki jos rukoukset ahdistaa niin sitten kantsii jättää kirkon leirit välistä. Juteltiin kuitenkin myös ihan normaaleista asioista, kuten parisuhteista, ilman että koko raamattua tai kristinuskoa mainittiin. En ole uskonnollinen, enkä kokenut riparia aivopesuna tai ahdistavana. Minulla oli hauskaa ja sain kavereita. Tapasin myös ekan poikaystäväni riparilla.
Ei ole väärin, jos motiivina on nimenomaan se leirikokemus, eikä rippijuhlien rahakuoret.
Miksi raha olisi väärä motiivi? Jos lapselle on muodostunut utilitaristis-materialistinen maailmankatsomus, niin hänhän toimii katsomuksensa mukaisesti mennessään riparille rahaa hankkiakseen. Miksi että anna hänen elää siten kuin hän oikeaksi näkee? Eikö vakaumuksenvapaus koskekaan tuota vakaumusta?
Vierailija kirjoitti:
Mistä joku 15-vuotias saa päähänsä erota kirkosta? Onneksi edes siihen tarvitaan vanhempien lupa.
Kasarilla jo 11-vuotiaana kiihkouskovaisen luokanopettajan tyrannisoimana päätin ettei iso kirja ole minua varten. Noustuani avoimesti häntä vastaan (se perkeleen ulosmanaaminen, herkimmät tytöt itki uskonnontuntien jälkeen yms) useammat vanhemmat alkoivat kysellä asian perään ja reksi tuli istumaan noille tunneille että homma pysyy ruodussa.
Mutta ei ollut vaikeaa olla menemättä riparille ja erosin heti kun nettieroaminen mahdollistui. Pari kertaa yritin livenäkin sitä ennen mutta kirkkoherran virastossa sitä syyllistämisen määrää ei vaan voinut mitata...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itseäni ei ripari olisi voinut vähääkään kiinnostaa. Jumalasta, Jeesuksesta ja Raamatusta kokoajan lätistiin ja itse en usko yhtään...
Vanhempi sisar sanoi ennen riparia että vaikka ei kiinnosta niin mieti sitä että sukulaiset sysää rahaa ja lahjoja konfirmaatiopäivänä.
No kävin läpi sen tuskaisen riparin ja ahdistavan konfirmaation sen vuoksi että saan rahaa ja lahjoja. Kuulostaa aika kamalalta.
Rahat säästin ja käytin sitten kun menin opiskelemaan ja tarvitsin astioita ja muita tarpeellista elämistä varten.Vedin kauheat kilarit konfirmaatiopäivänä äidilleni koska sain kultaisen ristin enkä hopeista... :D
Nyt kun ajattelee niin olin ahdasmielinen ja tyhmä teinipissis tuolloin. Olin asennevammaa täynnä koko yläasteen ajan. Kehtasin vielä toitottaa vanhemmilleni että olen järkevä teini ja eikä mulla oo mitään hirveetä murkkuikää olemassakaan. Joopajoo...
En vieläkään usko mihinkään mutta mun puolesta kaikki muut saa uskoa mihin haluaa, ei haittaa mua :) En rupea kiljumaan uskossa oleville että "RAAMATTU ON SATUKIRJA ÖRIÖRI" yms muuta typerää. Kaikki on ok kunhan kukaan ei tuputa uskonnonasioita mulle enkä mä hiero ateistisuuttani muiden naamaan.
Taas joku uskis, joka esiintyy ateistina. Kuulehan. Raamattu ON satukirja. Mikä siinä on, ettei totuutta saa kertoa?
No, eihän se ole totuus. Satukirja tarkoittaisi kirjaa, johon on tarkoituksella sepitetty juttuja, joiden tiedetään olevan epätosia. Raamatun sisältö on kuitenkin muuta. Kysymyksessä on sitä paitsi yksiin kansiin koottu kirjasto, ei mikään yhtenäinen kirja. Sisältönä on jos jotakin: runoutta, kaunokirjallisuutta, opetuskirjeitä, elämäkertoja, lakikirjoja...
Sen verran soisi ateisteillakin olevan sivistystä, että perehtyisivät kulttuurimme kannalta noinkin keskeisen opuksen syntyhistoriaan. Jos helpottaa, niin tiedoksi, että tieteellinen raamatuntutkimus (jota harjoitetaan yliopiston teologisessa tiedekunnassa) on ala, jonka fundamentalisti-uskikset kiroavat alimpaan Helvettiin. Luulisi siis ateistille kelpaavan :)
OT Onhan satukirjaankin kirjoitettu opettavaisia tarinoita sadun muodossa ja sitä kautta valistettiin ihmisiä. Satukirjojakin on monenlaisia.
Raamatun esim. kuningasluettelot on ihan yhtä pätevää historiankirjoitusta kuin mikä tahansa muukin dokumentti. Toinen juttu sitten, että lisäksi kommentoidaan, miten kukin kuningas joko käyttäytyi Jahven tahdon mukaan tai sitten ei, eli historian tulkinta.
Ja tämä, että mukana on hyvinkin todenperäistä sisältöä, ei tietenkään todista uskonnollista sisältöä päteväksi. Osoittaa vain puheet silkasta satukirjasta tietämättömiksi.
Eli jos fiktiivisessä teoksessa satutaan mainitsemaan joitain tosiasioita, niin sitten sitä ei saa sanoa fiktiiviseksi? Jos vaikka vampyyreista ja ihmissusista kertovassa kirjassa satutaan mainitsemaan, että Sauli Niinistö on Suomen presidentti, niin silloin sitä kirjaa ei saa sanoa satukirjaksi, kun se sisältää tosiakin asioita. Loistava logiikka.
Ei, vaan se, mikä on ollut kirjoittajan tarkoitus kirjoittaessaan. Fiktiiviseksi sanotaan teoksia, joiden kirjoittaja ajattelee kirjoittavansa fiktiota. Ihan samoin virheelliset tosiasiaväitteet eivät tee teoksesta fiktiota, jos on aihetta olettaa että kirjoittaja tosiaan on uskonut siihen, mitä kirjoittaa.
No nyt meni vielä älyttömämmäksi. Eli voin kirjoittaa mitä tahansa puuta heinää, kunhan vain itse uskon siihen, että se on totta? Jos nyt ajattelen kirjoittavani faktaa ja heittelen sekaan vähän tosiasioita ja vähän omia tarinoita päästäni, niin kukaan ei saa sanoa sitä satuiluksi, koska mä hei tarkoitin kirjoittaa ihan faktaa!
Vierailija kirjoitti:
Itse en ymmärrä väitettä, että yhteissaunomiseen protuleirillä liittyisi joku sosiaalinen paine tai että se voisi aiheuttaa ahdistusta - ainakin omalla leirilläni tilanne oli kyllä täysin päinvastainen. En myöskään jaksa uskoa, että mahdollisuus yhteissaunaan millään tavalla lisäisi ”riskiä” siitä, että leiriläiset keksisivät harrastaa keskenään seksiä.
Ethän sinä voi sitä tietää!!!
Tässäkin on kyse muoti-ilmiöstä. Kasarilla ja ysärillä ripari oli kova juttu, nyt ei. Nyt täytyy tavoitella erikoisuutta ja käydä joku Prometeus-leiri. Kyllä riparin aika taas tulee.
Alue: Aihe vapaa
Sulla on kyllä aika ennakkoluuloinen käsitys papeista tuossa, tai oikeastaan kummallakin kommentoijalla. Harvemmat niistä nykyään mitään jumalansanaa päähän paukuttaa. Eikä useimpia häiritse, vaikka teininne sanoisi olevansa tulossa riparille ihan vain kavereiden ja lahjojen takia.
Tietysti on pappeja ja pappeja, enkä tiedä, minkälaisia juuri teilläpäin. Joskus on juurikin nuorisopappina yli-innokkaita nuoria uskiksia. Viisastuvat sitten vanhetessaan.