Älkää ikinä tilatko Gigantista yhtään mitään
Toimitusajat eivät todellakaan pidä, vaikka lupaavat mitä. Viikkotolkulla saa odotella että tilatut tuotteet saapuvat. Asiakaspalvelu vastaa jos jaksaa, ja silloinkin ihan puuta heinää.
Tästä eteenpäin ostan elektroniikkani ihan jostain muualta ja maksan mielelläni vähän ekstraa siitä, että saan tavarani just silloin kun luvataan.
Kommentit (105)
Itse ostin telkkarin Gigantista muutama vuosi sitten. Oli mainostettu lehdissäkin kyseistä tarjousta, mutta silti tuote piti tilata toimittajalta/keskusvarastolta tms. Lupasivat, että viikon kuluessa tulee, sillä oli isompi erä juuri näitä tv:tä tulossa.
Kahden viikon kuluttua soitin ja kyselin perään, kun mitään ei kuulunut. Ajattelin, että olivat ehkä unohtaneet ilmoittaa. No, kuulema viikon kuluttua on se vasta erä tulossa.
Menin liikkeeseen ja peruin kaupan. Kuluttajien kusettamista. Olisivat alun perin sanoneet, että ehkä noin kolme viikkoa tai kuukausi (tai kauemmin) menee, niin olisin jättänyt ostamatta.
Mulla ei ole Gigantin kanssa ollut mitään ongelmia, vaikka aika usein sieltä hankintani teenkin. Mutta nyt odotan Expertiltä, että tuleeko ne stanan kuulokkeet vai ei. Nähtävästi ei, eikä mitään vistejä viivästyksestä...
Minulle toimitettiin ko paikasta myös pesukone: kyljessä kauhea lommo ja hihna meni poikki muutaman pesun jälkeen. Muutenkin huonoa kokemusta Gigantista. En asioi enää ikinä, enkä suosittele muillekaan.
Vierailija kirjoitti:
Jep... Ostimme juuri uuden hintavan pesukoneen. Se tuotiin valmiiksi täysin rikkinäisenä. Nyt on hirveä kädenvääntö siitä, saadaanko se vaihdettua kokonaan uuteen vai ei ja milloin. Ottaa todella päähän, varsinkin kun kone oli meille kallis, haluaisimme vain asian kuntoon mahdollisimman nopeasti. Pyykkivuori on valtava. Gigantti lupaa kokoajan ottaa uudestaan yhteyttä tietyssä ajassa, mutta eivät ota, vaan pitää itse soittaa. Paskaa asiakaspalvelua.
Meillä kävi samalla tavalla, oli ajettu varastossa trukin piikki läpi kyljestä, mutta silti annettu kuljetuspalvelulle tuotavaksi meille. Onneksi kuljetuspalvelu sanoi jo heti kättelyssä, etteivät kehtaa tällaista konetta meille jättää ja vievät sen takaisin ja gigantista ollaan yhteydessä meihin. Ensin sanoivat gigantista, että kyseistä mallia ei ole koko maassa ja menee yli kuukausi ennen kuin uusi saadaan (tässä vaiheessa oli ensimmäistä konetta jo odotettu yli kuukausi). Yhtäkkiä kuitenkin viereisestä kaupungista löytyikin kone kun vähän sanottiin tiukemmin, että siinä tapauksessa haluamme jonkun laadukkaamman mallin, joka varastosta löytyy, korvaukseksi.
Höh, mulla taas ei ole Gigantista mitään pahaa sanottavaa. Useasti olen asioinut sekä myymälöissä että nettikaupassa ja kaikki toiminut mainiosti. Esimerkiksi viimeksi ei haluamaani kampanjatuotetta ollut liikkeessä, joten myyjä tilasi sinne ja muutamassa päivässä tuli. Harmi että monella on ollut huonoja kokemuksia, kypsyttäisi minuakin jos jo valmiiksi rikkinäisen laitteen saisin.
tilasin xbox x sieltä ei mennyt kun 2 päivää ni oli paketti postissa.
2 Tuotetta ostin mitkä kakkoslaatua. Se siitä puljusta.
Hyvästi.
Zinccis
Voi ei, itse tilasin uudes jääkaapin pitäisi tulla huomenna, toivottavasti tulee:(
Kyllä tilaan. Ihan ok toimitus ollut. Tuli Mielen ap. kone, vohvelirauta ja maaliskuun puolessa välissä pesutorni.
Heillä kätevä asennus minkä saa varata kun tilaa tuotteen,
Olen ollut tyytyväinen.
Heidän sivuilla kyllä lukee että onko varastossa vai tulossa ja milloin.
Vievät myös vanhat laitteet pois.
Toki lisäpalvelut maksaa.
Miele astianpesukone ja asennettuna.
Ei ole klommoja. Helppoa meille ja purkasi autossa paperit ja vei vanhan koneen pois.
Gigantilla on hyvä asennuspalvelu. Asentaja tulee silloin kun on luvattu. Ei tarvi odotella koko päivää.
Mulla sama kokemus. Tilasin pesukoneen, ja sille sovittiin toimitusaika. Otin palkatonta vapaata töistä, että pystyin olemaan kotona, kun pesukone tuodaan.
Odotin koko päivän. Ei mitään.
Soitin lopulta asiakaspalveluun ja sieltä iloinen tyttö ilmoitti, että ei koko tuotetta ole varastolla, eikä ole tulossakaan ennen ensi viikkoa.
Ei enää ikinä mitään Gigantilta.
🇺🇦🇮🇱
Verkkokauppa.com ei ole pettänyt kertaakaan. En enää tilaa mitään muualta kuin sieltä.
🇺🇦🇮🇱
Verkkokauppa.com toimii paremmin omien kokemusten mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Verkkokauppa.com toimii paremmin omien kokemusten mukaan.
Jep ja Amazon.de
Gigantista tuli eilen pesukone asennettuna kolmessa päivässä tilauksesta. Tarkalleen luvatulla kellonlyömällä, kohteliaasti asennettuna ja vanha kone pois vietynä.
Että näinkin voi ihmiselle käydä. 😊
Vierailija kirjoitti:
Gigantista tuli eilen pesukone asennettuna kolmessa päivässä tilauksesta. Tarkalleen luvatulla kellonlyömällä, kohteliaasti asennettuna ja vanha kone pois vietynä.
Että näinkin voi ihmiselle käydä. 😊
Asennuksen kanssa toimitus taitaakin olla jämptimpi.
Mä olen jo vuosia tilannut kaikki kodinkoneet Gigantista ja aina on tullut ajallaan ja asennukset tehty sovitusti. Takuut on pitäneet jopa yli ajan. Olen tyytyväinen asiakas ja ostan sieltä jatkossakin.
Pyykkikone, yhdistelmäkaappi ja tiskikone Gigantista. Keskimmäistä lukuunottamatta asennettuna ostettu ja mennyt tosi hyvin. Asentajat nopeita ja kohteliaita. Vanhojen poisvieminen sujui mallikkaasti.
No katsotaan. Tänään tilasin jääkaappipakastimen viikon toimitusajalla. Katotaan miten käy..=)