Kuinka päästä tästä yli romahtamatta?

Tiedätkös sen, että sinä et nuorru siitä vaikka tekisit nyt lapsen? Sinulla on ikäkriisi, kuvittelet, että "en minä mikään vanha ole, kun on vauva..."  Tosiasia on, että sinä ET ENÄÄ ole nuori nainen, elämänvaiheet tulevat ja menevät ja se on vaan hyväksyttävä. 

Lapset kasvavat, lähtevät kouluun, sitten yläasteelle, pääsevät ripille, valmistuvat toisen asteen opinnoistaan. Opiskelevat lisää, muuttavat pois. Jokainen noista on sellainen asia, joka on jokaisen (kolme lasta) kohdalla pysäyttänyt ja ainakin minä olen joutunut tekemään pienen surutyön siitä kasvamisesta ja luopumisesta. Miehen kanssa hyvä ja tasa-arvoinen suhde, nyt nautitaan toisistamme ja kahdenkeskisestä menemisestä, sillä kaksi lapsista asuu omillaan ja kuopus, joka vielä tässä asuu, on viimeistä vuotta ammattikoulussa. Ei tarvitse koko ajan olla hyysäämässä. Ihanaa! Elämäni parasta aikaa. Hanki harrastuksia, jos sinulla ei niitä ole, lapset lienevät olleet sinun harrastuksesi. Mene omia menojasi ja yhdessä miehesi kanssa! Nauti nainen! Ei enää vaipparumbaa, puklurättejä ja katkonaisia yöunia! Nauti!

Mä en pysty nauttimaan. Enkä tiedä mitä tekisin. Antaa nyt olla, jätän nämä keskustelut. Ap

No, niin. Vaikka päätin jättää jo tämän keskustelun, niin palaan kuitenkin... Oma ikä tosiaan ottaa koville, ei tiedä mitä on tulevaisuudessa tulossa vastaan elämässä. Sellainen pysähtynyt olo. Lapset eivät tarvitse mua niinkään, tai no tarvitsevat, mutta ei ihan vierihoidettavaa ole. Ja kyllä on mulla omaakin elämää, en elä vain lasteni kautta. Tämä kirjoitus vain kuullostaa siltä, koska olen paniikissa, ja kirjoitan kärjistetysti. Mies on kantansa ilmaissut, ja mun ei auta kun niellä tämä tilanne. Musta ei ole enää kokemaan uuden äitiyden onnea. Ap

Ja tosiaan. Yritän ajatella, että luonto jo päättää asian puolestani. Lapsia ei kohta enää tule, ja sekin murehtiminen jää. Ap

Hei Ap. Mä oon sun kanssa saman ikäinen ja ymmärrän täysin. Rakkautta ja syliä riittää, olo nuorekas ja elämäntilanne omasta kannasta katsoen loistava pienelle. Ja ikä.. Monen mielestä on ok saada lapsi iällä 37 mutta armoton ylitys jos on 40. Pah! Itse olen töissä päiväkodissa joten tiedän tiukasti millaista on yhä vaihtaa vaippaa yms... Arki toki eri. Mutta ei siis asia kultaisissa kehyksissä. Lapsi on suurin haaveeni ja projektini työn alla. Että harrastustoimintaan pitäisi keskittyä.. Niinpä joo :). Ihan sama jos tekee mieli jätskiä ja pitäisi tyytyä yhteen kuivaan riisin jyvään. Ei tyydytä. Joten.. Ymmärrän. Hyvinkin. Ja senkin tunteen että olo tuntuu loukkaantuneelta jos mies ei näe sitä ihanaa ja hyvää mitä itse. Meillä näkee, mutta oli sekin hetki kun toivetta hänelle itkien selitin. Voimia ja toivotaan että löydät onnen... Sitten kera vauvan tai ilman.

Mä olin eilen lääkärillä. Hän sanoi, että nyt on viime hetki saada lapsi jos sen vielä haluaa. Yhtään myöhemmin ei onnistu. Ap

Hanki elämä.

Ota koira

Mitään kokemusta ei tähän asiaan ole mutta jäin miettimään sitä että jos sun lapset ei ole vielä edes murkkuja ni ne kaipaa vielä vuosia sun huolenpitoa. Tietysti aikuisenakin. Ymmärrän kyllä jos on se fiilis et pakko saada vaikka järjellä ymmärtäisi ettei ehkä paras ratkaisu. Jos se vaikka menee ohi kun keskityt nauttimaan lapsistasi ja siitä että teillä on miehen kanssa enemmän aikaa. Joskus sitten saat lapsenlapsia ja niitä varmasti haluaa miehesikin. Voi sit vapaammin nauttia pienten lasten hoitamisesta. Älä painosta miestäsi ettei vaan teidän jo olemassa oleva perhe siihen hajoa. Stemppiä siihen mitä ikinä päätättekin tehdä!

m-v kirjoitti:

Mitään kokemusta ei tähän asiaan ole mutta jäin miettimään sitä että jos sun lapset ei ole vielä edes murkkuja ni ne kaipaa vielä vuosia sun huolenpitoa. Tietysti aikuisenakin. Ymmärrän kyllä jos on se fiilis et pakko saada vaikka järjellä ymmärtäisi ettei ehkä paras ratkaisu. Jos se vaikka menee ohi kun keskityt nauttimaan lapsistasi ja siitä että teillä on miehen kanssa enemmän aikaa. Joskus sitten saat lapsenlapsia ja niitä varmasti haluaa miehesikin. Voi sit vapaammin nauttia pienten lasten hoitamisesta. Älä painosta miestäsi ettei vaan teidän jo olemassa oleva perhe siihen hajoa. Stemppiä siihen mitä ikinä päätättekin tehdä!

Ja moni ois kyllä tyytyväinen ja onnellinen jos on kaksi lasta saanut. Parisuhde myös tärkeä osa perheen hyvinvointia. Toivon ettei tästä teille hirveästi riitaa synny.

Vierailija kirjoitti:

Olen 40v. Ap

Minä voin uhrautua ja auttaa siinä tekemisessä. Saathan kuitenkin miehesi puhuttua hoitamaan vauvaa, minä kun en oikein sitä enää jaksaisi....

M47

Aloita uusi harrastus, ala opiskelemaan, tee jotain sellaista, mistä olet oikeasti haaveillut ja mitä olet siirtänyt aina vain johonkin hamaan tulevaisuuteen. 

Sinun ongelmasi on se, että luulet olevasi tärkeä vain äitiyden kautta. Koet että et ole enää tärkeä, koska lapsesi eivät tarvitse sinua enää kaikessa. Mutta odota vain. Teini-ikäisenä se äiti on edelleen tärkeä. Missä olisi äidin tuki teinille, jos äidillä on tuolloin pieni vauva sylissä? No sitä ei löydy samalla tavalla kuin sellaisella, jolla niitä alle kouluikäisiä lapsia ei ole. 

Teini-ikä on järkyttävää myllerrystä lapsille. He tarvitsevat sitä vakaata kalliota, omaa äitiä ja isää pysymään samana, turvallisena satamana, johon palata kun oma elämä tuntuu liialta. 

Yksi mikä voisi auttaa tuossa kriisissäsi olisi ihan terapia. Voihan se olla että sinulla on jo vaihdevuodet alkamassa ja otat asian noin raskaasti siksi. Esivaihdevuodet alkavat jopa 10 vuotta ennen varsinaisia vaihdevuosia, joten kriiseily nelikymppisenä ei ole mikään ihme. 

Jos sinusta vaikuttaa sille että tuo asia on sinulle ylitsepääsemätön, etsi apua. Se, että tunnet inhoa miestäsi kohtaan tuon asian takia on jo yksi merkki siitä, että otat asian liian raskaasti. 

Miksi vertaat itseäsi muihin ikäisiisi? Muilla voi olla pieniä lapsia, sinulla ei. Sinulla on siksi vapautta enemmän samoin kuin aikaa tehdä asioita enemmän. Sinulla on nyt tilaisuus keskittyä itseesi naisena, eikä pelkästään äitinä. 

Niin. Joku aiempi kommentoi tuolla, että aina ymmärretään jo nainen tulee äidiksi 37v, mutta jos 40v niin ei voi tulla kuuloonkaan. Ja tämä sama ymmärsi mua täysin. Eli kiitos tälle kommentoijalle! Ap

Mä en haluaisi noin katkeraa äitiä. Susta kuuluu sellainen katkeruus, että oliskohan vain tällä osa-alueella vai tapanasi reagoida muutenkin...

Mitä se vauva tuo sinulle mitä sinulla ei jo ole?

Vierailija kirjoitti:

Niin. Joku aiempi kommentoi tuolla, että aina ymmärretään jo nainen tulee äidiksi 37v, mutta jos 40v niin ei voi tulla kuuloonkaan. Ja tämä sama ymmärsi mua täysin. Eli kiitos tälle kommentoijalle! Ap

Ole hyvä :) Se on just ihan sama mitä muut ajattelee. Mä haluan lapsen, tiedän elämäntilanteeni ja resurssini ja kykyni tarjota lapselle hyvä elämä. Vain mieheni on toinen joka voi meidän tilanteesta tietää. Joten ihan sama mitä muut sanoo. Joo, en ole enää nuori saamaan lasta mutta erittäin hyvää äitimatskua. Eikös olekin hmmm.. Mielenkiintoisia noi ehdotukset että pitäisi alkaa harrastamaan? Harrastaminen on hitusen eri asia kuin lapsi. En minä niin ulapalla elämästäni ole etten tiedä mitä tahdon. Lapsen. En uutta harrastusta, en avustustyötä. Juu, tällä iällä vaikka monen mielestä olen yli-ikäinen ja pari vuotta sitten olisin ollut aivan jees ikäinen :)

-26

Vierailija kirjoitti:

Eli klassinen tilanne. Minua ahdistaa kun lapset jo isompia, ja haluaisin vielä pienen. Mies ei halua. Tästä eilen käytiin tiukka keskustelu. Pahoilla mielin olen yhä. Tästä alkaa vaan oma vanhuus, ja se kun lapset lähtevät. Se mukava lapsiperhe-elämä jää taakse. Ja tietenkin oma ikäkin luo pahaa oloa. On jo niin vanha, että ei se lapsen ssaaminen edes onnistuisi. Kriisejä vähän joka suuntaan nyt.

Herranjestas, eikö sun elämässä ole mitään muuta sisältöä kuin lapset!? Nyt on korkea aika ja erinomainen tilaisuus hankkia jotain omaa!

Jos mies ei lapsia enää halua niin siihen on tyytyminen. Samoin olisi toisinkinpäin. Turha itkeä, nyt vain sopeudut. Ja hanki nyt ihan tosissaan jotain muutakin elämän sisältöä kuin jälkeläisesi. Eihän tuollainen ole enää edes normaalia. Miksi olet noin katkera, vaikka sinulla on jo kaikki?

Vierailija kirjoitti:

Niin ja jatkan vielä, että kukaan lapsistamme ei ole vielä murkkuikäinen, mutta ovat jo sen verran isoja, että eivät ole pieniäkään. Mieheni vain kokee lapset jotenkin väsyttäviksi, ja sekin tietenkin loukkaa mua. Ap

Niin ne teidän jo olemassa olevat lapset tulevat tarvitsemaan teitä vanhempia vielä kauan. Vielä senkin jälkeen kun ovat tulleet täysi-ikäisiksi. Tässä tilanteessa asiat ovat kuitenkin päälaellaan. Tärkeää ei ole lasten elämä vaan se, miten lapset täyttävät vanhempien/ äidin kulloisiakin tarpeita.  Tee niin kuin moni muu vastaavassa tilanteessa, hanki perheeseenne lemmikki "uudeksi vauvaksi", jos vaivaa tekemisen ja hoivaamisen puute. Ilmeisesti niin on, koska aikaa on murehtia jonninjoutavia.