Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Suhde alkoholistin kanssa raastaa mutta eroaminen tuntuu vieläkin kipeämmältä
30.11.2015 |
Tämä tilanteeni on niin ahdistava :( olemme olleet yhdessä avopuolisoni kanssa 5 vuotta ja kokeneet paljon. Meillä on ihanaa yhdessä, täydellistä seksiä, yhteinen huumorintaju jne. Sitten mieheni toinen puoli - alkoholismi. Saattaa lähteä viikoksi ryyppäämään kavereidensa kanssa eikä ilmoita minulle. Minä sitten kotona tärisen ja pelkään, olen pettynyt enkä osaa enää luottaa.
Olen 26-vuotias ja mieheni 30.
Mies on myöntänyt ongelmansa ja kokee että on itse suhteemme kompastuskivi. Sanoo ettei voi rakastaa itseään joten ei voi rakastaa muita. Minä niin toivoisin hänen muuttuvan koska tiedän että olisimme hyvä pari ja meillä voisi olla ihanaa - niinkuin selvinä jaksoina onkin.
Järkeni sanoo että ero on ainoa järkevä vaihtoehto. Niin pahasti hän kuitenkin välinpitämättömyydellään on minua toistuvasti loukannut. Kuitenkin hän on elämäni rakkaus, se ainoa jonka kanssa kuvittelin eläväni elämäni. Irti hänestä päästäminen tuntuu kuin kuolisin sisältä. Tiedän kuitenkin kuolevani myös jos jään. Kun tapasimme mies oli töissä ja joi kohtuudella. Nyt ollut 3 vuotta työttömänä ja ryyppääminen on holtitonta.
:(
Kommentit (38)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoholistin kanssa suhteessa vapaaehtoisesti elävä voi tehdä itselleen yhden kysymyksen: Haluanko minä pilata elämäni alkoholistin rinnalla?
Kyllä vai ei?
Ehkä ei kelpaa vastaukseksi.
Vierailija kirjoitti:
Alkoholistin kanssa suhteessa vapaaehtoisesti elävä voi tehdä itselleen yhden kysymyksen: Haluanko minä pilata elämäni alkoholistin rinnalla?
Kyllä vai ei?
Ehkä ei kelpaa vastaukseksi.
Kysymyksesi on huono tarkoitushakuisuudessaan. Tuota ei kannata kysyä itseltään. Ennemmin kannattaa kysyä: "Saanko pitkällä tähtäimellä tästä suhteesta enemmän kuin annan?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian tuttua touhua! Meillä mies tosin yleensä juo kotona. Meillä 3 lasta. En aio kyllä erotakaan! Ne onnelliset hetket ja meidän rakkaus <3
Kyllä lapset muistaa kiittää läheisriippuvaista mahdollistaja äitiään, kun kasvavat aikuisiksi. Tiedätkös, että ne "onnelliset hetket" ovat aina juopon edellisen känniputken hyvittelyä ja seuraavan petaamista. Jos se retku raitistuisi (mikä on erittäin erittäin epätodennäköistä), niin siitä voisikin tulla hyvin hankala persoona, koska ongelmia ei pystykään hukuttamaan viinaan.
Alkoholismi pahenee jyrkästi. Jossain vaiheessa kuvaan astuu mukaan narsismi ja väkivalta. Toivottavasti rakkautta riittää silloinkin?
Taisipa olla, että 4-5% alkoholisteista raitistuu pysyvästi. Kuuluuko kumppanisi tuohon prosenttiin, on onnen kauppaa. Elämä on liian lyhyt haitallisille ihmissuhteille.
Sinä et elä meidän arkea joten elä yleistä ;) Eikä meillä ole putkia, vaan tasaista juomista joka päivä. Ollaan oltu jo yli 8v yhdessä, eikä mua oikeestaan kiinnosta lopettaako ikinä juomista. Ja ei en ole läheisriippuvainen! Sen on mulle aikoinaan jo psykiatri sanonu kun olen ongelmista puhunut ;)
Mistä tiedät, että miehesi on alkoholisti eikä vain alkoholin suurkuluttaja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholistin kanssa suhteessa vapaaehtoisesti elävä voi tehdä itselleen yhden kysymyksen: Haluanko minä pilata elämäni alkoholistin rinnalla?
Kyllä vai ei?
Ehkä ei kelpaa vastaukseksi.
Kysymyksesi on huono tarkoitushakuisuudessaan. Tuota ei kannata kysyä itseltään. Ennemmin kannattaa kysyä: "Saanko pitkällä tähtäimellä tästä suhteesta enemmän kuin annan?"
Ei parisuhde ole mitään osta- ja myy kaupantekoa. Jos elämä on yhtä kärsimystä alkoholistin rinnalla, sitä ei niillä selvien kausien keinotekoisilla hyvittelyillä (ja samanaikaisella seuraavan juomaputken petaamisella) korjata. Alkoholismi vain pahenee ja pahenee. Samalla se syö läheisen sisäisesti rikki. Kannattaako siihen jäädä laskeskelemaan, että "mitä minä tästä saan pitkällä tähtäimellä?" Kun kerran päihdeongelmattomiakin miehiä on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholistin kanssa suhteessa vapaaehtoisesti elävä voi tehdä itselleen yhden kysymyksen: Haluanko minä pilata elämäni alkoholistin rinnalla?
Kyllä vai ei?
Ehkä ei kelpaa vastaukseksi.
Kysymyksesi on huono tarkoitushakuisuudessaan. Tuota ei kannata kysyä itseltään. Ennemmin kannattaa kysyä: "Saanko pitkällä tähtäimellä tästä suhteesta enemmän kuin annan?"
Ei parisuhde ole mitään osta- ja myy kaupantekoa. Jos elämä on yhtä kärsimystä alkoholistin rinnalla, sitä ei niillä selvien kausien keinotekoisilla hyvittelyillä (ja samanaikaisella seuraavan juomaputken petaamisella) korjata. Alkoholismi vain pahenee ja pahenee. Samalla se syö läheisen sisäisesti rikki. Kannattaako siihen jäädä laskeskelemaan, että "mitä minä tästä saan pitkällä tähtäimellä?" Kun kerran päihdeongelmattomiakin miehiä on?
Vapaaehtoisuuteen perustuvan asian (kuten parisuhteen) pitää minun mielestäni antaa jotakin positiivista verrattuna tilaan, jossa ko. suhdetta ei olisi. Eli jos suhde on pelkkää tuskaa, sitä ei tule jatkaa. Vastoin kuin luulet, myös alkoholiriippuvaisen kanssa suhteessa voi olla niin paljon positiivista, että sitä kannattaa jatkaa.
Alkoholiongelma ei ole ratkaisevasti erilainen verrattuna johonkin muuhun ongelmaan, esim. puhumattomuuteen, mustasukkaisuuteen, talousvaikeuksiin jne. Nämä kaikki ovat poikkeamia ihannetilasta, täydellisestä autuudesta joka on pelkkää iloa ja riemua.
Jokaisen tulee itse pohtia, ovatko suhteen hyvät puolet sen vaikeuksien arvoisia. Joskus ovat, joskus eivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero varmasti tuntuu pelottavalta, et tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan eron jälkeen, mutta kunhan saat sen tehtyä ja sanottua, aivan varmasti olosi huojentuu. Paljon, paljon tsemiä jatkoon! Tiedät varmasti itsellesi oikean ratkaisun, vaikka se vaatisikin paljon rohkeutta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholistin kanssa suhteessa vapaaehtoisesti elävä voi tehdä itselleen yhden kysymyksen: Haluanko minä pilata elämäni alkoholistin rinnalla?
Kyllä vai ei?
Ehkä ei kelpaa vastaukseksi.
Kysymyksesi on huono tarkoitushakuisuudessaan. Tuota ei kannata kysyä itseltään. Ennemmin kannattaa kysyä: "Saanko pitkällä tähtäimellä tästä suhteesta enemmän kuin annan?"
Ei parisuhde ole mitään osta- ja myy kaupantekoa. Jos elämä on yhtä kärsimystä alkoholistin rinnalla, sitä ei niillä selvien kausien keinotekoisilla hyvittelyillä (ja samanaikaisella seuraavan juomaputken petaamisella) korjata. Alkoholismi vain pahenee ja pahenee. Samalla se syö läheisen sisäisesti rikki. Kannattaako siihen jäädä laskeskelemaan, että "mitä minä tästä saan pitkällä tähtäimellä?" Kun kerran päihdeongelmattomiakin miehiä on?
Vapaaehtoisuuteen perustuvan asian (kuten parisuhteen) pitää minun mielestäni antaa jotakin positiivista verrattuna tilaan, jossa ko. suhdetta ei olisi. Eli jos suhde on pelkkää tuskaa, sitä ei tule jatkaa. Vastoin kuin luulet, myös alkoholiriippuvaisen kanssa suhteessa voi olla niin paljon positiivista, että sitä kannattaa jatkaa.
Alkoholiongelma ei ole ratkaisevasti erilainen verrattuna johonkin muuhun ongelmaan, esim. puhumattomuuteen, mustasukkaisuuteen, talousvaikeuksiin jne. Nämä kaikki ovat poikkeamia ihannetilasta, täydellisestä autuudesta joka on pelkkää iloa ja riemua.
Jokaisen tulee itse pohtia, ovatko suhteen hyvät puolet sen vaikeuksien arvoisia. Joskus ovat, joskus eivät.
Vastauksesi osoittaa todeksi taas sen seikan, ettei henkisesti terve (ja ehjä) ihminen lähde suhteeseen päihderiippuvaisen kanssa. Jos olet sinut itsesi kanssa, et tarvitse toista pönkittääksesi itseäsi ja yksinolokaan ei ole tällöin niin suuri mörkö, että se olisi lähtökohtaisesti huonompi olotila, kuin että joutuisit olemaan suhteessa alkoholistin kanssa. Alkoholismi kyllä ennemmin tai myöhemmin vie siihen, että niitä ongelmia ja pahaa oloa tulee enemmän kuin ihminen jaksaa kantaa... Ei ole vaivan väärti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatti tulla tänne avautumaan, on jo vähän voimaantuneempi olo :) kun jää johonkin ihmiseen kiinni ja toivoo vain tilanteen paranemista,unohtaa että tuolla on varmasti kunnollisiakin miehiä olemassa. Mäkin oon kuitenkin alle 30-vuotias, koulutettu, hyvätapainen ja ihan kivan näköinen nainen..ja istun kotona sekoamassa jonkun juopon takia kun voisin senkin ajan käyttää jonkun kunnon miehen kanssa joka ei halua toistuvasti mua loukata :) kyllä uskon että mullekin sellainen on.
-Ap
Hienoa! Kyllä niitä kunnon miehiä on! :)
Ihan näin kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kuitenkin sanoa, että jos yhtään siltä tuntuu, niin käy juttelemassa jonkun ammattilaisen kanssa kokemuksestasi. Tai ota osaa Al-anon ryhmään. Ihan vain siksi, että jos mielesi jää "rikki", etkä saa puretuksi pahoja kokemuksia sielustasi pois, niin riskinä on, että kohta löydät itsesi uuden retkun kainalosta. Jos ihminen on sisimmältään terve ja ehjä, niin hän vetää puoleensa terveitä ihmisiä. Valitettavasti myös päinvastoin...
Joku psykologi jossain kerran lukemassani jutussa sanoi, että henkisesti terve nainen ei koskaan lähde suhteeseen päihderiippuvaisen miehen kanssa.
Tiedän monia henkisesti terveitä naisia, jotka ovat alkaneet suhteen päihdeongelmaisen kanssa ja osalla heistä on ollut aito halu auttaa tai jopa parantaa alkoholisti. Aika pian monikin on eronnut miehestä. Ei heitä voi parantaa, mikäli oma tahto siihen puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholistin kanssa suhteessa vapaaehtoisesti elävä voi tehdä itselleen yhden kysymyksen: Haluanko minä pilata elämäni alkoholistin rinnalla?
Kyllä vai ei?
Ehkä ei kelpaa vastaukseksi.
Kysymyksesi on huono tarkoitushakuisuudessaan. Tuota ei kannata kysyä itseltään. Ennemmin kannattaa kysyä: "Saanko pitkällä tähtäimellä tästä suhteesta enemmän kuin annan?"
Ei parisuhde ole mitään osta- ja myy kaupantekoa. Jos elämä on yhtä kärsimystä alkoholistin rinnalla, sitä ei niillä selvien kausien keinotekoisilla hyvittelyillä (ja samanaikaisella seuraavan juomaputken petaamisella) korjata. Alkoholismi vain pahenee ja pahenee. Samalla se syö läheisen sisäisesti rikki. Kannattaako siihen jäädä laskeskelemaan, että "mitä minä tästä saan pitkällä tähtäimellä?" Kun kerran päihdeongelmattomiakin miehiä on?
Vapaaehtoisuuteen perustuvan asian (kuten parisuhteen) pitää minun mielestäni antaa jotakin positiivista verrattuna tilaan, jossa ko. suhdetta ei olisi. Eli jos suhde on pelkkää tuskaa, sitä ei tule jatkaa. Vastoin kuin luulet, myös alkoholiriippuvaisen kanssa suhteessa voi olla niin paljon positiivista, että sitä kannattaa jatkaa.
Alkoholiongelma ei ole ratkaisevasti erilainen verrattuna johonkin muuhun ongelmaan, esim. puhumattomuuteen, mustasukkaisuuteen, talousvaikeuksiin jne. Nämä kaikki ovat poikkeamia ihannetilasta, täydellisestä autuudesta joka on pelkkää iloa ja riemua.
Jokaisen tulee itse pohtia, ovatko suhteen hyvät puolet sen vaikeuksien arvoisia. Joskus ovat, joskus eivät.
Vastauksesi osoittaa todeksi taas sen seikan, ettei henkisesti terve (ja ehjä) ihminen lähde suhteeseen päihderiippuvaisen kanssa. Jos olet sinut itsesi kanssa, et tarvitse toista pönkittääksesi itseäsi ja yksinolokaan ei ole tällöin niin suuri mörkö, että se olisi lähtökohtaisesti huonompi olotila, kuin että joutuisit olemaan suhteessa alkoholistin kanssa. Alkoholismi kyllä ennemmin tai myöhemmin vie siihen, että niitä ongelmia ja pahaa oloa tulee enemmän kuin ihminen jaksaa kantaa... Ei ole vaivan väärti.
Kiitos että keskustelet. Teet sen virheen, että yleistät käsityksesi alkoholisti-suhteesta koskemaan kaikkia. Suhteet ovat erilaisia ja ihmiset myös. En tiedä minkä verran sinulla on omaa kokemusta, minulla on jonkin verran. Olen ollut pitkiä aikoja yksin ja tiedän että pystyn olemaan yksin. Tietty nöyryys on paikallaan, kun lähdetään neuvomaan keskustelupalstalla ongelmansa kanssa painiskelevaa. Ei ole yksiselitteistä vastausta miten ap:n tulee toimia (minun mielestäni hänen pitäisi erota, mutta saatan ihan hyvin erehtyä). Ei viitsitä antaa varmaa vastausta, koska emme sitä tiedä, jooko. Siksi vierastan sinun varmuuttasi, että alkoholistin kanssa aina ja joka tilanteessa paras ratkaisu on ero. Ehkä on, ehkä ei olekaan.
Ei muuta tällä kertaa.
55
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lainaan tätä vanhaa ketjua...
Etäsuhde, yhdessä ollaan aika paljon, varmaan 2 viikkoa kuukaudesta.
Lapsia ei ole.
Toinen juo joka viikko 30 annosta alkoholia, minä en juo niillä viikoilla juurikaan kun olen yksin mutta yhdessäoloviikoilla juon sitten myös.
Olen kipuillut asian kanssa, toinenhan on selvä alkoholisti ja varmaan minäkin. Monesti ollaan juteltu, päätetty ettei enää juoda niin paljon ym. mutta sama ralli jatkuu...
En osaa erota pelkän alkoholin käytön takia.
Nyt on tullut mahdollisuus erota, mokasin aika pahasti viime viikolla ja toinen on ollut siitä hyvin vihainen.(en pettänyt tai mitään sellaista). Erokorttia on vilautettu mutta tiedän että jos tää moka tulee olemaan meidän eron syy niin minut mustamaalataan aika vahvasti.. Se on ärsyttävää.. mutta toisaalta mitä sitten..
Samanlaiset viihtyy parhaiten. Jos koet että hän saa sinut juomaan kanssaan, suhde on toksinen.
Voit raitistaa vaan itsesi. Ja mennä eteenpäin. Miehet ei muutokseen kykene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatti tulla tänne avautumaan, on jo vähän voimaantuneempi olo :) kun jää johonkin ihmiseen kiinni ja toivoo vain tilanteen paranemista,unohtaa että tuolla on varmasti kunnollisiakin miehiä olemassa. Mäkin oon kuitenkin alle 30-vuotias, koulutettu, hyvätapainen ja ihan kivan näköinen nainen..ja istun kotona sekoamassa jonkun juopon takia kun voisin senkin ajan käyttää jonkun kunnon miehen kanssa joka ei halua toistuvasti mua loukata :) kyllä uskon että mullekin sellainen on.
-Ap
Hienoa! Kyllä niitä kunnon miehiä on! :)
Ihan näin kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kuitenkin sanoa, että jos yhtään siltä tuntuu, niin käy juttelemassa jonkun ammattilaisen kanssa kokemuksestasi. Tai ota osaa Al-anon ryhmään. Ihan vain siksi, että jos mielesi jää "rikki", etkä saa puretuksi pahoja kokemuksia sielustasi pois, niin riskinä on, että kohta löydät itsesi uuden retkun kainalosta. Jos ihminen on sisimmältään terve ja ehjä, niin hän vetää puoleensa terveitä ihmisiä. Valitettavasti myös päinvastoin...
Joku psykologi jossain kerran lukemassani jutussa sanoi, että henkisesti terve nainen ei koskaan lähde suhteeseen päihderiippuvaisen miehen kanssa.
Tiedän monia henkisesti terveitä naisia, jotka ovat alkaneet suhteen päihdeongelmaisen kanssa ja osalla heistä on ollut aito halu auttaa tai jopa parantaa alkoholisti. Aika pian monikin on eronnut miehestä. Ei heitä voi parantaa, mikäli oma tahto siihen puuttuu.
"halu parantaa" voi olla pelastasyndrooma jossa luulee että toista auttamalla jotenkin auttaa myös itseään. Eli ei terve lähtökohta sekään.
Vierailija kirjoitti:
AP:lle ja muille alkoholistin kanssa elämäänsä hukkaaville suosittelen ehdottomasti päihdelinkki.fi -sivustoa. Sieltä löytyy vertaistukea ja tarinoita kuinka näissä alkoholismin värittämissä suhteissa 99%:sti käy.
http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/viewforum.php?f=2
Ero siitä retkusta kirpaisee kerran. Muutama kuukausi sen eron jälkeen voi olla ankeaa ja surullista, jonka jälkeen alkaa uusi ihana elämä. Mutta jos juopon kanssa jää suhteeseen... Se voi tuhota koko loppuelämän. Pala palalta itsetunto murenee juopon takia. Kannattaako yhden alkoholisoituneen ihmisen vuoksi pilata elämäänsä. Sitä elämää, joka on vain ja ainoastaan sinun?
Näille, jotka tsemppaavat juopon jättämistä: kaikilla ei ole varaa taloudellisesti lähteä omiin oloihin, koska ei pärjää rahallisesti. Jos on työtön tai pieni eläke vaan, niin milläs elät yksinäsi?
Kertokaa!
Alkoholisti sairastuttaa koko perheen, valitettavasti.
Olet vielä nuori. Voit vielä kääntää sivua.
Elämän taitekohdat narisee mutta ei tuosta noinkaan mitään tule
Alue: Aihe vapaa
Kommenttisi kertoo ettet ymmärrä läheisriippuvuutta yhtään. Se on tunne-elämän sairaus, johon uhrilla itsellään on toisinaan hyvin vähän valtaa. Läheisriippuvainen vaalii olematonta toivonkipinää siitä, että muutosta tapahtuisi, ja toivottomuuden hetkellä kokee syyllisyyttä siitä että suunnittelee hylkäävänsä sellaisen ihmisen, jonka elämän ainut tukipiste hän saattaa olla.