Lue keskustelun säännöt.
Koululiikuntatraumat
28.11.2015 |
Kun olin yläasteella, liikunnan numeroni oli aina 2 pykälää osaamistani huonompi aktiivisuuden puutteen takia. Ei tainnut ope tajuta, kuinka vaikeaa koulukiusatulle oli kiinnittää muiden huomiota itseensä (ja tekemiinsä virheisiin) olemalla aktiivinen. Mun oli pakko pysytellä syrjässä, jotta vältyin rankalta kiusaamiselta ja muulta torjutuksi tulemiselta. Kuka hullu nyt olisi esim. syöttänyt mulle, inhottavalle ihmissaastalle, palloa sählyssä, vaikka olisin kuinka ollut parhaalla maalintekopaikalla ja oikein kerjännyt palloa itselleni? Olisin vaan tehnyt itseni naurettavaksi, tuntenut oloni entistäkin kurjemmaksi hylkiöksi ja altistanut itseni pahemmalle kiusaamiselle. Ja auta armias jos olisin saanut pallon käsiini, mokannut ja joukkueeni olisi hävinnyt... Siitä mua vasta olisikin kiusattu.
Kyllä otti päähän, kun sain huonoja numeroita vaikka tein sen minkä voin enkä ollut huono. Ja mua huonommat kiusaajat sai tietysti parempia numeroita pelkän aktiivisuuden takia (helppoahan se niille oli). Kaiken lisäksi liikunta laski keskiarvoani niin, että luokan parhaan oppilaan stipendi jäi sen takia saamatta.
Koululiikunta vei multa kaiken liikunnan ilon, enkä tänäkään päivänä pysty menemään esim. työpaikan sählyporukkaan höntsäilemään. Millaisia traumoja teillä muilla on koululiikunnasta?
Kommentit (46)
Olin niin huono liikunnassa, että jopa opettaja moitti mua usein yrittämisen puutteesta vaikka tein parhaani. Rupesin monta kertaa itkemään kesken tunnin kun kukaan ei uskonut että yritin tosissani. "Valehtelun" ja itkukohtausten seurauksena mut lähetettiin psykologille, jonka tarkoituksena oli selvittää mistä on kyse. Psykologi totesi että kaikki on kunnossa, lastensuojelu totesi kotiolot hyviksi jne. Se ei kuitenkaan parantanut tilannetta. Siinä missä muiden lasten suoritukset parani iän myötä, omani junnasi paikoillaan tai jopa huononi vaikka yritin parhaani. Opettaja jatkoi moittimistani entistä innokkaammin ja syytti mua monta kertaa valehtelusta, koska "eihän kukaan voi olla oikeesti NOIN surkea".
Yläasteella mulla diagnosoitiin yksi neurologinen häiriö, jonka oireisiin kuului myös kömpelyyttä ja liikunnallista lahjattomuutta. Sain vihdoinkin "virallisen tunnustuksen" siitä etten ollut valehtelija! Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut. Monen vuoden terapiasta huolimatta koen olevani liian huono harrastamaan minkäänlaista liikuntaa ja muutenkin jo pelkkä ajatus liikunnasta puistattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihasin liikuntaa, ja meillä oli yksi syy yläasteella se, että minä ja pari muuta poikaa oltiin luokan laihimmat. Kaikkien oli pakko mennä suihkuun ja jopa opettaja vittuili ja nauroi meille "luurangoille" silloin. No, vihasin kusipäitä yli kaiken, mutta sainpa syyn alkaa bodaamaan lukioikäisenä. Muiden haukkujen kyllä ei mielestäni pitäisi olla mikään kannuste kropan kadvatukselle, ennemminkin tuntuu nyt siltä että hävisin niille mulkuille, vaikka nyt olenkin niitä paljon kovemmassa lihassa.
Vierailija kirjoitti:
Vihasin liikuntaa, ja meillä oli yksi syy yläasteella se, että minä ja pari muuta poikaa oltiin luokan laihimmat. Kaikkien oli pakko mennä suihkuun ja jopa opettaja vittuili ja nauroi meille "luurangoille" silloin. No, vihasin kusipäitä yli kaiken, mutta sainpa syyn alkaa bodaamaan lukioikäisenä. Muiden haukkujen kyllä ei mielestäni pitäisi olla mikään kannuste kropan kadvatukselle, ennemminkin tuntuu nyt siltä että hävisin niille mulkuille, vaikka nyt olenkin niitä paljon kovemmassa lihassa.
Minusta tuo kuulostaa enemmänkin siltä, että sait asialle tehtyä jotakin. Kenties teit vielä kovemman vaivan kuin he. Näytit heille ettet ole mikään heikko, he eivät saaneet sinusta minunmielstäni yliotetta.
T: Minä vain
Mikähän siinä on, että tuntuu kaikki liikunnan opettajat olevan jotain koulukiusaajia. Omassa nuoruudessani mulla oli kolme eri liikunnan opettajaa, enemmän ja vähemmän hulluja. Nyt omalla lapsella on ollut kaksi liikunnan opettajaa ja sama vanhanaikainen tyyli tuntuu niilläkin olevan, vaikka suht nuoria ovat.
Miksi koululiikuntaan valitaan sellaiset opettajat, jotka eivät kannusta nuorta liikkumaan, vaan tekevät siitä täysin vastenmielistä? Vähänkin kömpelöä saa kiusata opettajan johdolla mielin määrin.
Minäkään en ole koulun liikkatuntien jälkeen käynyt koskaan ryhmäliikunnassa, en ole hiihtänyt, enkä luistellut. Traumat ovat liian syvät, joten liikun mieluummin yksin tai lapsen kanssa lenkillä, pyöräilen tai hypin tramppiksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihasin liikuntaa, ja meillä oli yksi syy yläasteella se, että minä ja pari muuta poikaa oltiin luokan laihimmat. Kaikkien oli pakko mennä suihkuun ja jopa opettaja vittuili ja nauroi meille "luurangoille" silloin. No, vihasin kusipäitä yli kaiken, mutta sainpa syyn alkaa bodaamaan lukioikäisenä. Muiden haukkujen kyllä ei mielestäni pitäisi olla mikään kannuste kropan kadvatukselle, ennemminkin tuntuu nyt siltä että hävisin niille mulkuille, vaikka nyt olenkin niitä paljon kovemmassa lihassa.
Minusta tuo kuulostaa enemmänkin siltä, että sait asialle tehtyä jotakin. Kenties teit vielä kovemman vaivan kuin he. Näytit heille ettet ole mikään heikko, he eivät saaneet sinusta minunmielstäni yliotetta.
T: Minä vain
No sehän tässä onkin se asia, että mitä minä muka sain tehtyä jollekim? Mikä oli se asia mille muka piti tehdä jotain? De että olin laiha nuorena? Vaikka itse aloin bodaamaan, en näe langanlaihoja miehiäkään alempiarvoisina eikä minusta kenenkään tarvitse alkaa ruumistaan kasvattamaan muiden takia. Monilla ammattibodaajillakin tuntuu olevan samat taustat kuin minulla, mutta rn yhdy heidän kommentteihin mitä jälkeenpäin nyt sanovat että "50kg ei ollut mies joten aloin bodaamaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koululiilunnan opettajat kyllä tuntuivat jo silloin, 10-vuotiaan näkökulmastakin, aika yksinkertaisilta ja vähä-älyisiltä ihmisiltä. Onko ne kaikki jotain entisiä alemman kastin ammattiurheilijoita, joille on pakko joku ammatti keksiä?
Mikään ei ole helpompaa kuin heittää pojille jalkapallo ja käskeä pelaamaan. Meille ei edes opetettu pelien sääntöjä, joten en edelleenkään osaa pelata pesistä, enkä tiedä mitä paitsio tarkoittaa. No ei kyllä kiinnostakaan, kiitos koululiikunnan.
Mies 30
Kertokaa ihmeessä se koulu jossa teitä on nöyryytetty.
Itsellä Vaisaaren yläasteella Raisiossa meillä oli aika sekopäisiä sijaisia liikunnassa pitkin kolmivuotista kouluaikaa ja muutamaa hullua rinnakkaisluokkalaista sai tosissaan varoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihasin liikuntaa, ja meillä oli yksi syy yläasteella se, että minä ja pari muuta poikaa oltiin luokan laihimmat. Kaikkien oli pakko mennä suihkuun ja jopa opettaja vittuili ja nauroi meille "luurangoille" silloin. No, vihasin kusipäitä yli kaiken, mutta sainpa syyn alkaa bodaamaan lukioikäisenä. Muiden haukkujen kyllä ei mielestäni pitäisi olla mikään kannuste kropan kadvatukselle, ennemminkin tuntuu nyt siltä että hävisin niille mulkuille, vaikka nyt olenkin niitä paljon kovemmassa lihassa.
Minusta tuo kuulostaa enemmänkin siltä, että sait asialle tehtyä jotakin. Kenties teit vielä kovemman vaivan kuin he. Näytit heille ettet ole mikään heikko, he eivät saaneet sinusta minunmielstäni yliotetta.
T: Minä vain
No sehän tässä onkin se asia, että mitä minä muka sain tehtyä jollekim? Mikä oli se asia mille muka piti tehdä jotain? De että olin laiha nuorena? Vaikka itse aloin bodaamaan, en näe langanlaihoja miehiäkään alempiarvoisina eikä minusta kenenkään tarvitse alkaa ruumistaan kasvattamaan muiden takia. Monilla ammattibodaajillakin tuntuu olevan samat taustat kuin minulla, mutta rn yhdy heidän kommentteihin mitä jälkeenpäin nyt sanovat että "50kg ei ollut mies joten aloin bodaamaan".
No eihän se tarkoita että pitää tehdä jotakin. Itse teit omasta tahdostasi. Ihan vain tiedoksi, että itse olen laiha, luiseva ihminen myöskin eli en laihoja ihmisiä yhtään parempi. Alotin salilla käymisen koska ärsytti laihuus ja etenkin luiden näkyminen nahan alta. Tosin myöhemmin minulla todettiin ns" syntymävamma" ja suositeltiin, jos haluan pysyä terveenä ja työkykyisenä minun kannattaa oikeasti kasvattaa lihasmassaa.
Ei mulla varsinaisesti koululiikunnasta ole traumoja, itse asiassa tykkäsin siitä kovasti ja otin valinnaiseksikin. Ainoat epämiellyttävät muistot on lähinnä muiden tyttöjen inhottavista kommenteista pukuhuoneessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain kauheita traumoja kun meikit piti pestä pois naamalta.
Itselläni liikunnan ilo kuoli kolmannella luokalla, kun tytöt ja pojat jaettiin omiin liikuntaryhmiinsä. Sitä alemmilla luokilla oli sekaryhmä ja miesopettaja, joka kehui minua esimerkiksi telinevoimistelussa, jossa olinkin kuin pieni marakatti. Toki alaluokilla liikunta oli myös enemmän leikkimielisempää... Meininki muuttui, kun siis tyttöjen liikunnassa ruvettiin viettämään voittopuolet tunneista venytellen (liikunnanopettaja oli itse varsinainen käärmeihminen) ja pari-kolme kertaa lukukaudessa oppilaita arvioitiin kuntotestein. Olen luonnostani erittäin jäykkä eivätkä nivelteni liikeradat yksinkertaisesti taivu siihen, mihin keskiveroihmisellä. Lisäksi suoritusten vahtaaminen mittanauhan ja sekuntikellon kanssa on mielestäni todella tympeää. Se, että tulee koko ajan todistetuksi olevansa pökkelömpi kuin muut ei kasvata motivaatiota.
Ihmettelen edelleen sitä, että kun me tytöt vietimme kaksoistunnista puolet ajasta alku-ja loppuvenyttelyihin ja välissä oli aika tiukasti koordinoitu "kuntopiiri" tms. apuvälinetehtävärata, heittivät pojat omalla tunnillaan alkuun muutaman haarahypyn ja pelasivat loppuajan korista tai sählyä... Sama opintosuunnitelmako?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KOULU TAPPAA RYHMÄLIIKUNNAN, SE ON TOSI. KOULUN JÄLKEEN OLEN HARRASTANUT VAIN YKSILÖLIIKUNTAA. JA MUUTA EN TULE IKINÄ HARRASTAMAAN. SELLAISET TRAUMAT JÄI.
Koululiikunta, tuo sukupolvesta toiseen traumautuneita tuottava ihanuus :|
Ala-asteen pari ensimmäistä vuotta meni vielä melko kivasti. Olihan se etupäässä leikkimistä. Polttopalloa ja muuta hauskaa. Silloin oli vielä sekaryhmätkin.
Kolmannella luokalla totuus iski vadten kasvoja ja liikunnan hauskuus katosi loppuiäksi.
Pojilla oli oma ryhmä ja ensimmäisellä tunnilla karskisti huutava miesopettaja laittoi meidät pojat pelaamaan jalkapalloa.
Hänellä ei tietenkään käynyt edes mielessä sitä ennen teettää mitään muuta, josta olisi selvinnyt kunkin lapsen osaaminen. Eikä opettaa jalkapallon perusteita tai sääntöjä.
Minulle se oli ensimmäinen jalkapallopeli ikänäni ja siitä lähtien olen vihannut urheilua. Lopulta vielä vähäisestä syystä.
Sääntöjä tietämättömänä otin pallosta kopin sen mentäessä kohti.
Seurasi ryhmäripitys, opettajan huutopuhe ja itku.
Jatkossa tulin kulkemaan lisänimellä "käsi". Uusi luokka tai naapurikouluun siirtyminen. Ylä-aste ja lukio. Maine seurasi.
Olin se, josta heti puhuttiin että tuo pelaa fudista käsillä.
Loppu on muiden kokemuksista tuttua. Ei toivoakaan tulla valituksi joukkueisiin mutta kuin aivan viimeisenä. Ja silloinkin onnistuin parhaiten jos pystyin olemaan mahdollisimman huomaamaton.
Opettaja tosin välillä huomasi tämän ja komensi syöttämään minulle (oli sitten koripalloa tai muuta) ja kun mokasin niin taas kärsin lisää.
Lukion toisella luokalla koululiikunta loppui siihen, kun opettaja määräsi minut tukiopetukseen käsipallon syöttämisestä. Tietysti paidattomana, luokan sekä vuoroaan odottavien ryhmien poikien ja tyttöjen katsellessa ja kannustaessa vihellyksillä ja haukuillaan.
Se oli siinä. Loput vuodet lintsasin saaden tasaista 5:sta arvosanaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joukkuepelit oli mulla kuisesti ohi, kun peruskoulu päättyi. Sitä piina ei halua kokea enää koskaan (viimeisenä olentona jota kukaan ei halu joukkueeseen, valitusten kohteena olosta ja päälle rynnivien ihmisten väistelyä hyh!)
Liikunta numerokin oli ihan perseestä tän takia, vaikka olin jopa parissa jutussa luokan paras, mutta iso ääniset ja röyhkeät itseään korostavat ihmiset saivat parhaat numerot, vaikka eivät osanneet muuta kuin pelata (eli rynniä ja päteä). Eipähän 9 oppilaat pärjänneet mulle juoksussa, korkeushypyssä, telievoimisteluss ym. yksilölajeissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt aikuisena mua häiritsee eniten se, millä tavalla yläasteen liikunnan opettaja tavallaan hyväksyi sen että mua kiusataan. Tässä yksi esimerkki: Tytöillä ja pojilla oli yleensä erilliset tunnit, mutta ryhmät yhdistettiin paritanssissa. Suurin osa pojista karttoi mua kuin ruttoa, ja opettaja valitsi helpon tien: Pojat ja kaikki muut tytöt laitettiin riviin pituusjärjestyksessä, kun taas mut otettiin sivummalle ja mulle valikoitiin yksi kiltti poika tanssipariksi. Sitten loput tytöt ja pojat pariutettiin pituusjärjestyksen mukaan keskenään.
Ymmärrän kyllä, ettei tilanne ollut helppo opettajalle... Enkä tiedä, millainen soppa siitä olisi syntynyt jos joku olisin joutunut jonkun idiootin kiusaajapojan pariksi. Mutta eikö tuotakin tilannetta olisi voinut hoitaa jotenkin toisin? Jotenkin niin, ettei mun erilainen kohteluni olisi ollut silmiinpistävää? Siitä jäi meinaan sellainen maku, että kiusaajat voitti kun välttyi tanssimasta kanssani eikä opettaja edes yrittänyt saada kiusaajia käyttäytymään kunnolla. Ihan kuin vika olisi ollut mussa eikä kiusaajissa.
Minusta tällaisissa tilanteissa pitäisi AINA opettajan päättää parit. ( esim jnumeroilla joilla saman numeron saanut joutuu pariksi tai joka toinen ) Jos joku kitisee niin käsketään olla hiljaa ja tyytyä siihen mitä saa. Kaikkein pahinta minulla koulussa oli aina nämä parihommat. Tiesin heti, ettei kukaan minua halunnut joten jouduin tekemään yksin kaikki tehtävät tai sitten vinguttiin miksi minä ja hän... opettaja oli vain hiljaa vaikka olisi voinut sanoa, ettei tuollainen käytös ole sopivaa ja ajatella tilannetta omalle kohdalleen.
Meillä noissa tansseissa opettaja kyllä päätti parit, mutta ei mitenkään reagoinut siihen huutoon, joka alkoi, jos minut määrättiin jonkun kiusaajan pariksi. Ja samaa huutoa tuli kiusaajien taholta myös jos joku normaalisti käyttäytyvä poika suostui kanssani tanssimaan, silloin se vain oli kohdistettu sille toiselle pojalle tyyliin "hyi vittu, miten voit koskea tuohon..."
Melkein jokaiselta tanssikerralta minä sain vielä merkinnän, etten osallistunut tuntityöskentelyyn, kun en pakottanut näitä tyyppejä sitten itseeni koskemaan.
En ole siis tuo ekan tanssiviestin kirjoittaja, mutta hyh kun tuli muistot mieleen. Silloin nuorena ei edes osannut kyseenalaistaa tuota tilannetta, nyt vasta tajuan, että olisi ollut aikuisen opettajan tehtävä lopettaa tuollainen käytös.
Ryhmäliikunta tulisi kieltää kouluissa. Ne jotka haluaa päteä ja kilpailla tulisi sulkea johonkin koppiin ja antaa kilpailla siellä keskenään. Kilpailu toisia vastaan ei todellakaan sovi kaikille.
En vihannut kouliikuntaa päinvastoin se oli ainoa hetki kun pääsin pätemään. Myönnän että haukuin paskempia. Se oli oikeuteni alfana! Looserit kyykkyyn!!!
Vierailija kirjoitti:
Samat traumat ja viha koululiikuntaa kohtaan, ja mielestä i koululiikunnan opettajilla on maailman helpoin, turhin, ja vastuuttomin ammatti. Oikea ammattien lottovoitto. Palkka toivottavasti edes on paska.
Siitä huolimatta, en ole niin lapsellinen etyä antaisin vihani vaikuttaa nykyiseen elämääni. Liikun ja urheilen kaikenlaista, keskimääräistä enemmän. Joukkuepeleistä tosin en pidä edelleenkään, kaikki muu kyllä menee. Monilla läskeillä tuntuu kyllä tuo koululiikunnan viha olevan keksitty tekosyy omalle laiskuudelle ja syömiselle.
Hei, whoa, hetkinen. Siis millä tavoin näissä kerrotuissa tilanteissa on edistetty sitä, että "läskit" tai muulla tavalla liikunnassa ei niin hyvin pärjäävät ottaisimme liikunnan osaksi jokapäiväistä elämäämme? Millä tavoin nämä kuvaillut kyykytykset ovat ohjanneet tutustumaan eri liikuntalajeihin, löytämään omansa, ja ylläpitämään terveyttään liikunnan avulla? Missä se liikunnan ilo, joka niiden "läskien" ja muiden tulisi löytää?
Millä tavalla koko koulutaipaleensa kyykytetty edes uskaltautuisi mennä etsimään sitä itselleen sopivinta liikuntalajia, kun viimeisimmät muistot kaikista liikuntatunneista ovat niin ahdistavia, että pelkkä pukuhuoneeseen astuminen aiheuttaa paniikkikohtauksen?
Marnie jatkaa...
Anteeksi: "läskit" tai muulla tavalla liikunnassa ei niin hyvin pärjäävät... Tähän tuli aivopieru, koska ylipainohan ei alleviivaa sitä, että henkilö olisi liikunnassa huono. Se, että ei saa jotakin hemmetin kynää siirrettyä sormillaan eteenpäin tasan tiettyä senttimäärää venytysliikkeessä ei tarkoita, että tämä olisi huono myös esimerkiksi pesä- tai jalkapallossa, tai että hän ei oppisi motorisesti hyvin vaikkapa uusia tanssiliikkeitä.
... Ja lisäisin muuten, että ainakin omilla liikuntatunneillani oli vaikea edes oppia hyväksi, ellei sattunut harrastamaan itse kyseistä lajia koulun ulkopuolella. Miten voi oppia jonkun pallopelin säännöt, jos opettaja vain heittää pallon ja antaa vannoutuneimpien oppilaiden karjua kentän laidalla siinä "tyhmien" ja "läskien" ohella paitsiota, kun kukaan ei ole koskaan edes opettanut, mikä on paitsio?
Telinevoimstelusta jäi ikuiset traumat, ihan hirveää sontaa varsinkin kun siihen pakotetaan vaikka ei osaa eikä kiinnosta. Muu liikunta oli ihan jees paitsi kun opettaja oli kieli pitkällä lipomassa seuroissa urheilevien perseitä ja antamassa kymppejä vaikka eivät tehneet läheskään saman verran kuin me säälittävät tavikset, tuo vitutti monia muitakin.
Terveisin Naispelko22