Kun yhden lapsen äiti neuvoo useamman lapsen äitiä...

Onneksi esikoinen oli allerginen koliikkilapsi. Ei tullut neuvottua ketään, kun tuntui, että kaikki meni itsellä pieleen :)

No ei ole kyllä neljännen jälkeenkään tullut neuvottua, kun on todella tajunnut sen, että jokainen lapsi on niin erilainen, että pitää keksiä juuri ne keinot, millä tukee juuri sitä lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lapsien lukumäärä ole mikään tae kasvatustaidoista, joskus voi olla jopa päinvastoin. Olen nähnyt neljän lapsen äidin, jonka lastenkasvatus on ollut sitä ja tätä (osittain varmaan ihan kiireen, ajanpuutteen ja väsymyksen takia, mutta varmaan myös osaamattomuudella ja ymmärtämättömyydellä on ollut osansa asiassa) ja sitten taas yhden lapsen äidin, jolta kasvatus sujuu kuin luomistyö, jotenkin ihan ponnistelematta ja automaattisesti. 

Yhden lapsen kasvattaminen on todella helppoa ja siihen pitäisi kaikkien kyetä ilman ponnisteluja. Kahdessa lapsessa onkin sitten enemmän työtä, saati kolmessa. Yhden kanssa voi vielä neuvotella monista asioista, leipoa, askarrella ja tehdä 2v. Kanssa yhdessä lasagnen alusta loppuun. Olen ollut yksi lapsinen ja muistan vieläkin kuinka hyvin kasvatin lastani, nyt kun katson yksilapsisia tuttujani niin päivittelen mielessäni kuinka hemmoteltuja ne on. Ja saahan ne ollakkin vielä kun voivat. Neuvoja en sen sijaan yksilapsiselta kaipaa, se mikä toimii yhden kanssa ei toimi ryhmässä. Siksi päivähoidossakkin on monia sääntöjä joita vanhemmat pitävät outoina.

 

Voit tulla koska tahansa katsomaan, miten helppoa meillä on kasvattaa vammaista ainokaistamme. Pohditaan sitten yhdessä, kummalla on helpompaa.

Alkuperäinen viestin kirjoittaja kirjoitti että tuntee jonkun joka on yhden lapsen äiti ja kasvattaa lasta hyvin sekä 4 lapsen äidin joka ei. Vastaukseni oli hänelle että SEHÄN ON SELVÄ. Yhtä lasta kasvattaa vasemmalla kädellä, neljä vaatii jo todella pitkää pinnaa sekä myöntämistä ettei ole täydellinen kasvattaja. Tunnen todella monia jotka olivat yhden lapsen äitejä joista jokainen luuli olevansa huippuluokan kasvattaja ennen toisen tuloa.

Jos sinulla on vammainen lapsi ja koet sen raskaammaksi kuin minun elämäni niin se sinulle suotakoot, en ole väittänytkään että yhden lapsen kanssa ei olisi raskasta. Kyse oli nyt kasvatustaidoista ja siitä kuinka yhden lapsen vanhemmat jakavat neuvoja joiden luulee olevan huippuluokan keksintöjä ja toimivan kaikilla muillakin yhtä näpsästi kuin oman ainokaisensa jolle riittää aikaa ja rahaa.

Minulla on helpot lapset, hyvin ilmeisesti. Esikoinen on kasvatettu paremmin kuin toinen ja kolmas tulee kulkemaa varmaan yökkäreissä päivällä syöden karjalanpiirakoita. Kuitenkin sisarus suhteet painoivat minulle enemmän kuin että olisin jäänyt yhteen jonka olisin kasvattanut täydellisesti ja kokenut olevani paras äiti.

Eli missään nimessä kyse ei nyt ole siitä kumpi on raskaampaa yhden vai monen lapsen kanssa. Yhden kasvattaminen on helpompaa kun on enemmän AIKAA sille yhdelle. Sille kerkeää opettamaan enemmän, vahtimaan enemmän, neuvomaan enemmän, voi antaa huomioo riittävästi, voi mennä sen yhden ehdoilla tai on aikaa auttaa sitä oppimaan ettei sen ehdoilla mennä. Yhden kanssa riittää pinnaa enemmän, asiat joita ainokainen tekee on söpöjä, monen lapsen kanssa sitä miettii mikä sotku tuostakin tulee ja miten kerkeää siivoamaan.

Parhaimman kasvatusvinkin olen saanut lapsettomalta serkultani, joka taas oli lukenut vinkin Kaksplussasta, odottaessaan hoitajalle pääsyä ehkäisyneuvolassa :D

Mutta sitten on neuvojia ja on neuvojia. On kurjaa kuulla jatkuvasti samalta henkilöltä samantyylistä neuvomista, jolla myös nostetaan sitä omaa häntää. Tätäkin tapahtuu, muillekin kuin äideille.

Paras neuvo on se toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos tuntuu että meinaa räjähtää niin on niitäkin tilanteita, jolloin asiasta kannattaa sanoa - jos kestää seuraukset.

Mua ärsyttää kun eräs lapseton ystäväni (muuten ihana ihminen) luulee tietävänsä lastenkasvatuksesta kaiken ja hänen mielipiteensä ob tosiaan ne ainoat oikeat ja ne on vielä juuri niin naiiveja, sellaisia, mitkä kyllä teoriassa on hienoja ja kauniita periaatteita, mutta ei vaan käytännössä toimi.

Juttelin kerran erään äidin kanssa, jonka ainokainen oli saman ikäinen kuin minun toiseni. Kerroin, että meillä vauva-aika oli vaikea, koska lapsi oli minuun takertuva, itki paljon ja nukkui huonosti. Toinen äiti pokkana sanoi (en tiedä oliko tosissaan eikä varmaan ihan ymmärtänyt miltä sanomansa kuulosti), Että "meidän x oli niin helppo vauva. Se varmaan tajusi, miten paljon rakastan häntä eikä siksi itkenyt juuri lainkaan". Teki todella mieli sanoa, että minä se en varmaankaan rakasta lastani, kun itki niin paljon.

Tässäkin asiassa pätee sanonta ei se määrä vaan se laatu.

Mä en ole ikinä ottanut YHTÄKÄÄN vinkkiä vastaan keneltäkään äidiltä. Te olette niin paskoja neuvojia. Ainoat, joilta voin kasvatusvinkkejä ottaa vastaan, ovat isät. Voi vittu että nousee oikein savu korvista aloittajan puolesta, kun huomaa, että luuserit oikein joukolla sävähtivät ajatusta, että joku pahoittaa mielensä heidän neuvoistaan. Kyllä pahoittaa! Todellakin! Vetäisitte ensin päänne pois perseensilmästänne, ennen kuin kuvittelisitte äiteinä osanneenne kasvattaa! Tuo on juuri sitä naisten täysin turhaa itsensä korottamista, kun ei mitään muuta elämässä ole kuin äitiys.

t. Kahden äiti

Ihan kuin meidän äiti! Itse olin ainoa lapsi, minulla nyt 4 lasta ja viidettä odotan. Äiti kuvittelee tietävänsä kaiken! Yleensä töksäytän " että juu mä olinkin ainoa lapsi, hieman eri kun on monta"!

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin meidän äiti! Itse olin ainoa lapsi, minulla nyt 4 lasta ja viidettä odotan. Äiti kuvittelee tietävänsä kaiken! Yleensä töksäytän " että juu mä olinkin ainoa lapsi, hieman eri kun on monta"!

Mulla ihan sama. Äiti oli yhden lapsen yh, epäonnistui äitiydessään lähes täysin. Miehen eli isän puute oli pahin virheensä, koska äiti oli minulle ilkeä ja rasittui liikaa yksin, isä taas mukava ihana ja lempeä, mutta sinne ei minua voitu antaa, koska isä joi iltaisin.

Mutta ainakaan isä ei haukkunut minua.

Niin nyt äitini kuvittelee voivansa neuvoa minua jossakin, minua, jolla on kaksi lasta ja mies talossa, lasten isä, jolta lapset saavat paljon, mutta äitini on tää ilmeisesti vaikea tajuta. En ota häneltäkään yhtäkään neuvoa vastaan, olen kaikki ne kuullut jo ennen kuin muutin pois kotoa, että miten tulee olla ja elää. Mitään uutta sanottavaa äidillä ei ikinä ole, ja kaikki mitä on sanottavaa, on tietystikin pahaa sanottavaa. Joten siksi en kuuntele sitä luuseripaskaa enää ikinä enkä muitakaan äitejä. Koska kuten joku ketjssa sanoi, neuvot eivät kiinnosta silloin jos et ole erikseen kysynyt niitä. Kyllä minä sitten kysyn, jos haluan saada neuvoja. Ja kysyn asiantuntijoilta, en muilta äideiltä, koska minunkn äitini vaikutti ystäviään kohtaan herttaiselta, mutta oli lapselle kotona täysi paska.

T. Kahden äiti

Onko tässä yksi ja sama haukkumassa aloituksen kirjoittajaa, vai onko tässä oikeasti moni sitä mieltä että ei saa ärsyntyyä kun joku luulee tietävänsä parhaiten kaiken?

Vierailija kirjoitti:

Onko tässä yksi ja sama haukkumassa aloituksen kirjoittajaa, vai onko tässä oikeasti moni sitä mieltä että ei saa ärsyntyyä kun joku luulee tietävänsä parhaiten kaiken?

Varmasti on useampi.

Miksi olisi vain yksi?

Siksikö, että jos sinä kuitenkin olisit oikeassa, eikö niin ap?

Et ole oikeassa turhine nipotuksinesi.

Ihmisen täytyy sietää toisten epätäydellisyyksiä tai oltava yksin!

Mutta, jos on vain yksin, ei voi olla kovin hyvä äiti, sillä jostainhan ne sosiaaliset taidot on opittava.

Ja ne opitaan seuraamalla vanhemman esimerkkiä.

Itse en ole ketään halunnut neuvoa, mutta olen itsekin huomannut puhetyylini olevan hieman sellainen.

Koitan työstää asiaa enemmän tästä eteenpäin.

Kiitos siis ap:lle kuitenkin rakentavasta kritiikistä!

Hyvä tietää, että ystävällismielisen neuvomiseni voi joku myös noinkin ottaa! En olisi aavistanutkaan.. :D

Mutta muistappa vilkaista sinne peiliin myös. Kukaan meistä ei ole täydellinen! Jos näin luulee, on hakoteillä ja pahasti..

Ja mä kun meinasin ostaa sulle 100e lahjakortin joululahjaksi, mutta etpä sä näytä sitä tarvitsevan.

Parasta on saada lastenkasvatusneuvoja henkilöltä, jolla kaikki lapset huostaanotettuja. Siinä itse kokemuksen syvä rintaääni aina puhuu hirmutietäväisenä kaikesta, vaikkei omia lapsiaan edes ole kasvattanut, lähinnä keskittynyt kaljotteluun (y)

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi nyt on ruvennut ärsyttämään. Minulla on kolme lasta, oli kaksi jo kun serkku sai esikoisensa.

Nykyään aina kun jotain sanon lapsista Facebookissa tai kasvotusten, alkaa "Meillä tehdään näin ja se toimii"-saarna.

Hymyilen ja sanon joko jaa, sitä voisi kokeilla tai juu, kokeiltu, ei toiminut tämän kanssa, tai joo, toimi Aan kanssa mutt ei Been.

Ymmärrän kyllä sen että keskustelumielessä kertoo omia kokemuksia joita voi verrata ja ehkä löytää jotain välimuotoja ha itselleen toimivia tapoja, mutta....

Vaikeaa selittää, serkun asenne on jotenkin sellainen että vain hän tietää ja osaa ja vain hänen tapansa ja se mikä heillä toimii on oikein.

Onko muilla samanlaista kokemusta?

Miten tässä on olennaista se, että kyseessä on yhden lapsen äiti neuvomassa? Serkun luonne tuskin tulee muuttumaan vaikka hänellä olisi viisi lasta, edelleen tietäisi kaiken paremmin kuin sinä ja olisi varmasti neuvomassa yhtä innokkaana. Luonnekysymys tuo on, minulla ei ole mitään tarvetta neuvoa kenellekään miten heidän pitäisi omia lapsiaan hoitaa, jos joku erikseen kysyy voin sanoa, että minä tein näin ja se toimi tämän lapsen kanssa ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi nyt on ruvennut ärsyttämään. Minulla on kolme lasta, oli kaksi jo kun serkku sai esikoisensa.

Nykyään aina kun jotain sanon lapsista Facebookissa tai kasvotusten, alkaa "Meillä tehdään näin ja se toimii"-saarna.

Hymyilen ja sanon joko jaa, sitä voisi kokeilla tai juu, kokeiltu, ei toiminut tämän kanssa, tai joo, toimi Aan kanssa mutt ei Been.

Ymmärrän kyllä sen että keskustelumielessä kertoo omia kokemuksia joita voi verrata ja ehkä löytää jotain välimuotoja ha itselleen toimivia tapoja, mutta....

Vaikeaa selittää, serkun asenne on jotenkin sellainen että vain hän tietää ja osaa ja vain hänen tapansa ja se mikä heillä toimii on oikein.

Onko muilla samanlaista kokemusta?

Miten tässä on olennaista se, että kyseessä on yhden lapsen äiti neuvomassa? Serkun luonne tuskin tulee muuttumaan vaikka hänellä olisi viisi lasta, edelleen tietäisi kaiken paremmin kuin sinä ja olisi varmasti neuvomassa yhtä innokkaana. Luonnekysymys tuo on, minulla ei ole mitään tarvetta neuvoa kenellekään miten heidän pitäisi omia lapsiaan hoitaa, jos joku erikseen kysyy voin sanoa, että minä tein näin ja se toimi tämän lapsen kanssa ihan ok.[/qu

Tarkoittanet ap:n paskaa luonnetta..

Eipä tuo serkku ole välttämättä edes neuvonut ap:ta.

Jos minusta olisi kyse, niin en todellakaan ole tarkoittanut (sillä tavalla!) neuvoa.

Mutta ei voi olla kyse minusta, sillä murre eroja kyllä löytyy..

Onneksi ymmärsin jo silloin lapsettomana, ettei idiooteille kannata puhua yhtään mitään. Ei tule vinkkejä. 

Avaruusmiestiedemiesastronautit ratkovat tämänkaltaiset probleemit helposti.