Lue keskustelun säännöt.
Kun yhden lapsen äiti neuvoo useamman lapsen äitiä...
23.11.2015 |
En tiedä miksi nyt on ruvennut ärsyttämään. Minulla on kolme lasta, oli kaksi jo kun serkku sai esikoisensa.
Nykyään aina kun jotain sanon lapsista Facebookissa tai kasvotusten, alkaa "Meillä tehdään näin ja se toimii"-saarna.
Hymyilen ja sanon joko jaa, sitä voisi kokeilla tai juu, kokeiltu, ei toiminut tämän kanssa, tai joo, toimi Aan kanssa mutt ei Been.
Ymmärrän kyllä sen että keskustelumielessä kertoo omia kokemuksia joita voi verrata ja ehkä löytää jotain välimuotoja ha itselleen toimivia tapoja, mutta....
Vaikeaa selittää, serkun asenne on jotenkin sellainen että vain hän tietää ja osaa ja vain hänen tapansa ja se mikä heillä toimii on oikein.
Onko muilla samanlaista kokemusta?
Kommentit (77)
PäteväPirkko kirjoitti:
Täytyy sanoa, että ei se lasten lukumäärä kerro millään tavalla sitä, että miten tietävä, taitava, osaava, hyvä vanhempi on.
Ei täysin, mutta kyllä siitä osviittaa saa. Useamman lapsen äidit ymmärtävät pitää neuvot masussaan, ja tietävät sen, että lapset ovat erilaisia.
Eri juttu tietysti, tietävätkö hekään kaikesta kaikkea. Tietenkään eivät. Tai että osaavatko ja jaksavatko olla itse hyviä äitejä. Tietenkään ei välttämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhden lapsen äidit vaikuttavat olevan kertakaikkisen kelvottomia ja tietämättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä ap siihen sunn avautumiseen sitten pitäisi vastata jotta olisit tyytyväinen? Sinä kerrot miten teillä menee, serkku kertoo miten heillä menee. Tulkitsisin tuon ihan normaaliksi keskusteluksi ja musta olis ainakin vähän tökeröä, jos toinen vastaisin vaan jotain "aha" tai vaihtaisi kokonaan puheenaihetta. Serkku vaan jatkaa keskustelua.
On eri asia kysyä "oletteko yrittäneet..." kuin sanoa "teidän pitäisi/kannattaisi tehdä näin koska se toimii meillä". Monen kanssa keskustellaan, vain serkulla on tämä ärsyttävä minun tapa on ainoa ja oikea tapa-asenne.
No jaa...tuokin voi olla ihan puhetyyli. Minullakin eteläpohjalaiset sukulaiset puhuvat juurikin tuohon tyyliin "teidän pitäisi sitä ja tätä" mutta tarkoittavat siis ihan vain kysyä ja ehdottaa ehdottaa, että mites olis jos toimisitte näin.
Niin voisi olla, minä nyt vain tunnen serkkuani ja tiedän että näin ei ole.
Ilmeisesti olette molemmat yhtä varmoja asioista :-D
Kun olen asunut samassa kaupungissa kuin serkkuni koko elämäni ajan, ja puhunut hänen kanssaan hyvin usein, niin rohkenen olla hyvin varma asiasta. Tiedän miten hän puhuu, koska puhumme samalla tavalla. Ei ole murre-eroja. Jos häneen ei sitten synnärillä tarttui tuo murre huonekaverilta, onhan se toki mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Yhden lapsen äidit vaikuttavat olevan kertakaikkisen kelvottomia ja tietämättömiä.
Ei. Yhden lapsen äidit voivat olla hyvinkin tietäviä ja päteviä.
On kuitenkin huvittavaa/ärsyttävää/rasittavaa kun yhden lapsen äiti sanoo vaikka viiden lapsen äidille miten lapsia nukutetaan/syötetään/opetetaan ottamaan tuttia ja pulloa jne. Olettaen että se mikä toimii heillä toimii kaikilla, ja että useamman lapsen äidille ei ole tullut mieleenkään kokeilla eri tapoja.
Vierailija kirjoitti:
PäteväPirkko kirjoitti:
Täytyy sanoa, että ei se lasten lukumäärä kerro millään tavalla sitä, että miten tietävä, taitava, osaava, hyvä vanhempi on.
Ei täysin, mutta kyllä siitä osviittaa saa. Useamman lapsen äidit ymmärtävät pitää neuvot masussaan, ja tietävät sen, että lapset ovat erilaisia.
Eri juttu tietysti, tietävätkö hekään kaikesta kaikkea. Tietenkään eivät. Tai että osaavatko ja jaksavatko olla itse hyviä äitejä. Tietenkään ei välttämättä.
Höpö höpö. Useamman lapsen äidit LUULEVAT tietävänsä kaiken, ja jakelee isoon lapsimäärään vedoten neuvojaan. Että he kyllä tietävät, koska heillä on sata lasta. Siinä ei paina edes se, että pennut on huostaanotettu. Koska se synnytys tuntuu jo tekevän kasvatustieteen maisteriksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tässä ole kyse siitä, etteikö yhden lapsen vanhempi voisi antaa vinkkejä. Kyse on enemmänkin tavasta, jolla niitä vinkkejä annetaan. Ihan varmasti myös helpommin tuudittautuu yhden lapsen kanssa siihen ajatukseen, että jos jokin asia onnistuu lapsen kanssa, niin se johtuu omista taidoista kasvattajana. Oikeasti voi olla, että kyseessä onkin lapsen tempperamentti eikä kasvattajan taidot. Kolmen lapsen äitinä otan kyllä kiitollisena vastaan kaikki mahdolliset vinkit JOS niitä ei anneta ylimieliseen sävyyn tai että ne esitetään varmasti toimivina keinoina.
Olen itsekin joskus saanut vinkkejä tai ohjeita yhden lapsen vanhemmalta. Eräälle äidille valitin kuopuksen itkuisuutta kun lapsi oli noin vuoden ikäinen, ja sain vastauksen, että lapsi ei luultavasti saa tarpeeksi huomiota minulta. Tuli tosi paha mieli vaikka tiesin, ettei se ollut totta, ja myöhemmin lapsella todettiinkin perussairaus, johon sai lääkityksen.
Joo-o. Kahden sievän tyttären äitinä ja sosiaalialan ammattilaisena olin hyvinkin sitä mieltä, että tää kasvatusbusiness on ihan hallussa. Sitten syntyi eläväinen, ihana huumorihemmo-poika, jonka kanssa olen useasti saanut miettiä asioita ihan uusiksi.
Minua ei haittaa ottaa vastaan kokemuksia vähemmän aikaa kokemusta omaavilta (mistä vaan asiasta), mut neuvoja ei oo kiva kuunnella keneltäkään, jos niitä ei erikseen ole pyytänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
PäteväPirkko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PäteväPirkko kirjoitti:
Täytyy sanoa, että ei se lasten lukumäärä kerro millään tavalla sitä, että miten tietävä, taitava, osaava, hyvä vanhempi on.
Ei täysin, mutta kyllä siitä osviittaa saa. Useamman lapsen äidit ymmärtävät pitää neuvot masussaan, ja tietävät sen, että lapset ovat erilaisia.
Eri juttu tietysti, tietävätkö hekään kaikesta kaikkea. Tietenkään eivät. Tai että osaavatko ja jaksavatko olla itse hyviä äitejä. Tietenkään ei välttämättä.
Höpö höpö. Useamman lapsen äidit LUULEVAT tietävänsä kaiken, ja jakelee isoon lapsimäärään vedoten neuvojaan. Että he kyllä tietävät, koska heillä on sata lasta. Siinä ei paina edes se, että pennut on huostaanotettu. Koska se synnytys tuntuu jo tekevän kasvatustieteen maisteriksi.
Eikä tämä rajoitu vain lastenkasvatukseen. Tämä lasten lukumäärä pompsahtaa esille joskus varsin huvittavissa tilanteissa, joissa ei edes ajattelisi lasten lukumäärällä olevan mitään merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä ole kyse siitä, etteikö yhden lapsen vanhempi voisi antaa vinkkejä. Kyse on enemmänkin tavasta, jolla niitä vinkkejä annetaan. Ihan varmasti myös helpommin tuudittautuu yhden lapsen kanssa siihen ajatukseen, että jos jokin asia onnistuu lapsen kanssa, niin se johtuu omista taidoista kasvattajana. Oikeasti voi olla, että kyseessä onkin lapsen tempperamentti eikä kasvattajan taidot. Kolmen lapsen äitinä otan kyllä kiitollisena vastaan kaikki mahdolliset vinkit JOS niitä ei anneta ylimieliseen sävyyn tai että ne esitetään varmasti toimivina keinoina.
Olen itsekin joskus saanut vinkkejä tai ohjeita yhden lapsen vanhemmalta. Eräälle äidille valitin kuopuksen itkuisuutta kun lapsi oli noin vuoden ikäinen, ja sain vastauksen, että lapsi ei luultavasti saa tarpeeksi huomiota minulta. Tuli tosi paha mieli vaikka tiesin, ettei se ollut totta, ja myöhemmin lapsella todettiinkin perussairaus, johon sai lääkityksen.
Ja lisään vielä, että kolmannen lapsen myötä vahvistui ajatus, että oikeasti en tiedä lapsista mitään ja olen huono antamaan mitään vinkkejä koska lapset ovat niin erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein tuo on kai muutenkin ihmistyypistä johtuvaa. Kaverini, jolla on yksi lapsi, arvostelee minun lapsiani, heidän käytöstään ja meidän perheen valintoja sekä arvoja. Olen tuntenut kaverini ihan pienestä pitäen ja tiedän hänen olevan kärkäs tuomaan mielipiteensä julki. Vuosikymmenien ystävyys/ kaveruus on osaltani alkanut hiipumaan, koska kaveri on nyt ylittänyt minun sietokyvyn rajan. Perheemme elää tällä hetkellä todella raskasta vaihetta ja oma jaksamiseni on lähes romahtanut. Tuen sijaan perheemme jaksamiseen vaikuttavia, meidän kannalta myönteisiä valintoja, on arvosteltu kaverini toimesta useaan otteeseen. En halua häntä enää osaksi elämäämme, koska olen itse tällä hetkellä haavoittuvainen ja hänen sanansa ovat todella satuttaneet minua.
Itse suurperheen äitinä koen helpommaksi olla ystävä vain sellaisten äitien kanssa joilla on paljon lapsia, samat murheet ja kuviot. Yhden lapsen äidit ovat välillä todella ärsyttäviä kun keskittyvät niin täysillä siihen ainokaiseen. Ja kovia neuvomaan, hommat kuitenkin vähän toiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota! Pistänpä minäkin lusikkani soppaan...
Mulla on neljä lasta ja olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että raskainta oli olla yhden lapsen vanhempi. Perusteluni: Halusin olla mahdollisimman hyvä vanhempi ja pyrin toimimaan 'kaikkien taiteen sääntöjen' mukaan. Luin kasvatusoppaita, otin neuvolantätin ja vanhempien sukulaisnaisten ohjeet kirjaimellisesti ja myöhemmin olen huomannut suorittaneeni vanhemmuutta. Kyllä: tiesin kaiken äitiydestä, jos kysyttiin :-D
Lisää perustelua: yhden (ensimmäisen) lapsen vanhempana kaikki on uutta ja opeteltava 'kantapään kautta'. Itsekin kasvaa vasta vanhemmaksi... edelleen. Ja vielä: yhdelle, yksinäiselle lapselle on kehitettävä kaikenlaista tekemistä ja ohjelmaa, kun ei ole muita lapsia perheessä viihdyttämässä. Tosin esikoinen sitten oppikin kaikenmaailman 'akateemisia kotkotuksia' tosi aikaisin.
Kolmannen lapsen jälkeen eräs hyvä ystäväni, tuolloin yhden lapsen vanhempi tuli kysymään minulta neuvoa (en muista mihin) kasvatusjuttuun. Kerroin hänelle jotakuinkin seuraavasti: esikoisen kanssa toimi tämä juttu, mutta kuopuksen kanssa ei todellakaan. Keskimmäiselle toimi esikoisen kanssa kokeiltu erotuksella X ja soveltaen tilanteittain. Kuopukselle toimi täysin päinvastainen, kuin esikoiselle. En todellakaan tiedä, mitä sun tulisi tehdä oman lapsesi suhteen."
Kaikki lapseni ovat olleet ja ovat erilaisia persoonia, omaavat toisistaan poikkeavat temperamentit ja toimivat sosiaalisissa tilanteissa osin eri tavoin. Jotakin olen vanhemmuudesta oppinut. Sen, etten tiedä mitään. :-D
AP:lle: toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja hengitä syvään, jos ärsyttää.
Vierailija kirjoitti:
Tuota! Pistänpä minäkin lusikkani soppaan...
Mulla on neljä lasta ja olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että raskainta oli olla yhden lapsen vanhempi. Perusteluni: Halusin olla mahdollisimman hyvä vanhempi ja pyrin toimimaan 'kaikkien taiteen sääntöjen' mukaan. Luin kasvatusoppaita, otin neuvolantätin ja vanhempien sukulaisnaisten ohjeet kirjaimellisesti ja myöhemmin olen huomannut suorittaneeni vanhemmuutta. Kyllä: tiesin kaiken äitiydestä, jos kysyttiin :-D
Lisää perustelua: yhden (ensimmäisen) lapsen vanhempana kaikki on uutta ja opeteltava 'kantapään kautta'. Itsekin kasvaa vasta vanhemmaksi... edelleen. Ja vielä: yhdelle, yksinäiselle lapselle on kehitettävä kaikenlaista tekemistä ja ohjelmaa, kun ei ole muita lapsia perheessä viihdyttämässä. Tosin esikoinen sitten oppikin kaikenmaailman 'akateemisia kotkotuksia' tosi aikaisin.
Kolmannen lapsen jälkeen eräs hyvä ystäväni, tuolloin yhden lapsen vanhempi tuli kysymään minulta neuvoa (en muista mihin) kasvatusjuttuun. Kerroin hänelle jotakuinkin seuraavasti: esikoisen kanssa toimi tämä juttu, mutta kuopuksen kanssa ei todellakaan. Keskimmäiselle toimi esikoisen kanssa kokeiltu erotuksella X ja soveltaen tilanteittain. Kuopukselle toimi täysin päinvastainen, kuin esikoiselle. En todellakaan tiedä, mitä sun tulisi tehdä oman lapsesi suhteen."
Kaikki lapseni ovat olleet ja ovat erilaisia persoonia, omaavat toisistaan poikkeavat temperamentit ja toimivat sosiaalisissa tilanteissa osin eri tavoin. Jotakin olen vanhemmuudesta oppinut. Sen, etten tiedä mitään. :-D
AP:lle: toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja hengitä syvään, jos ärsyttää.
Oikeassa olet, kuitenkin jokainen useamman lapsen äiti on joskus ollut yhden lapsen vanhempi. Niin no, kaksosten jne vanhemmat eivät ole ikinä saanet kokea sitä luksusta ja rauhaa =D
On jännää miten jotkut sitten sen ensimmäisen jälkeen ovat heti päteviä neuvomaan muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se kuinka montaa kertaa on levittänyt jalat miehelle määrittelee hyvän vanhemmuuden?!
Apua :D Minulla olis lapsi lisää joka toinen päivä, jos se ois ketaroiden levittelyn määrästä kiinni..
Yhden lapsen äidin mielestä suurperheen lapset voivat olla huonolla hoidolla tai jopa täysin heitteillä. Meininki on niin erilainen. Voi vain voimattomana mielessään todeta ettei nämä lapsirukat voi hyvin. Puuttua ei voi koska ison perheen äiti voi vetää herneen nenään. Ihan pienestäkin vinkistä. Koska tuo on vaan yhden lapsen äiti...
Surperheessä tai isossa perheessä hoidon ja kasvatuksen täytyy kohdistua ihan jokaiseen lapseen, eikä vaan siihen perheen pieninpään. Monilla ei vaan resurssit riitä ja se on hurjaa katsottavaa ulkopuolisen silmin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se auttamatta otetaan neuvomisena, kun jakaa omia kokemuksia asiasta?!
Ap sanoi että serkulla näkyy asenteesta että vain hän on oikeassa. Kyllä noita vastaan tulee mullekkin.
Tai sitten ap lisää sen asenteen, kun luulottelee itselleen toisen mielipiteiden ja kokemuksen olevan neuvomista.
Tottakai. Sinähän sen tiedät.
Kiitos.
Jopa minä olen ottanut osaa kasvatuskeskusteluihin, vaikka lapsia ei minulla ole ollenkaan. Mitään omia totuuksia minulla ei tietenkään ole enkä ole myöskään ketään arvostellut. Vituttaisi olla esimerkiksi sukulaisen taaperoikäisen muksun syntribileissä jos keskusteluun lapsista saisivat ottaa kantaa vain vanhemmat ja muiden olisi istuttava suut kiinni. Valitettavasti pikkulasten vanhemmat kääntävät keskustelun usein muksuihinsa.
Minusta on ollut myös mielenkiintoista keskustella äitiydestä. Erilaisia tapoja hoitaa vanhemmuus on useita ja mielestäni eri tavoista saa ja pitää jutella haukkumatta ketään.
Huomasin kaverissani saman eli olen kai nimenomaan sellainen, jonka koet kaikkitietäväksi. Mulla on tosin kaksi lasta ja kaveri sai vasta ensimmäisen. Kyselin kuulumisia ja kertoi ongelmista vauvan kanssa. Kerroin oman kokemukseni omieni kanssa, mikä meillä on toiminut.sen jälkeen saan vastaukseksi jotain sellaista, että huomaan kaverini vähän suuttuneen ja vastaa että lapset ovat erilaisia. Vastaan, että niin ovat, toivottavasti löytää keinonsa omansa kanssa. Meillä kuitenkin se auttoi, onneksi vauva aika on lyhyt. Ja taas vastaukseksi selvää loukkaantumista vaikka yrittämällä yritin vain kertoa oman kokemukseni ja vielä sanoa, ettei välttämättä toimi, mutta haluan vaan auttaa. En olisi sanonut mitään, jos ei olisi valittanut jatkuvaa väsymystä ja sitä ettei saa nukuttua. Eipä olla juteltu pitkiin aikoihin, mutta enpä jaksa edes tehdä aloitetta, jos täytyy varoa sanoja, etten vaikuta kaikkitietäväiseltä. En tosiaan koe olevani mitenkään parempi.
Vierailija kirjoitti:
Jopa minä olen ottanut osaa kasvatuskeskusteluihin, vaikka lapsia ei minulla ole ollenkaan. Mitään omia totuuksia minulla ei tietenkään ole enkä ole myöskään ketään arvostellut. Vituttaisi olla esimerkiksi sukulaisen taaperoikäisen muksun syntribileissä jos keskusteluun lapsista saisivat ottaa kantaa vain vanhemmat ja muiden olisi istuttava suut kiinni. Valitettavasti pikkulasten vanhemmat kääntävät keskustelun usein muksuihinsa.
Minusta on ollut myös mielenkiintoista keskustella äitiydestä. Erilaisia tapoja hoitaa vanhemmuus on useita ja mielestäni eri tavoista saa ja pitää jutella haukkumatta ketään.
Keskustella voi, saa ja pitää. Ap:kaan ei ole missään vaiheessa ollut keskustelua vastaan.
heheh, näinhän se ON. Tietty naislaji kyseessä, joka luulee olevansa maailmanhistorian eka synnyttäjä ja lapsen kasvattaja. Mm. Sari Helin meni väkertämään jo yhden lapsen jälkeen oppaan siitä, miten odottajan pitää syödä ja olla...
Kai se on sitä ensi-innostusta ja kokemuksen vähyyttä. Ei välttämättä tajuta, että lapset tosiaan ovat yksilöitä, ja se mikä toimii yhdellä ei välttämättä toimi toisella.
Lisäksi jotkut ovat luonteeltaan sellaisia Ongelmanratkaisijoita, että luulevat aina toisten kysyvän neuvoa silloinkin, kun vaan kertovat tapahtumistaan. Eli tyrkyttävät aina neuvoja, vaikka pelkkä kuunteleminen ja myötäeläminen osuisi paremmin kohdalleen.