Pelottaa ja hävettää kertoa asiat psykoterapeutille!

Se kuulee noita tarinoita joka päiv ja osaa kyllä auttaa sua. Ei noissa jutuissa ole mitään hävettävää, paitsi ehkä itsesi mielestä. Vaikka kuinka tuntuisi vaivaannuttavalta kertoa, annat palaa vain! Mieti kuinka helpottunut olo on kun saa kerrankin sanoa ääneen asian, mikä on painanut mieltä pitkään. Nyt teet sen!

Kyllä ne on kuulleet kaiken jo. Rohkeasti, ei ne solmut avaamatta aukea. Hienoa, että sinulla on terapeutti.

Kyllä terapeutit kuulevat työssään kaikennäköistä joka päivä. Tsemppiä, kerro kun siltä tuntuu. Ekalla kerralla ei tarvitse kaikkea kertoa :)

Sinä voit kertoa _aivan mitä tahansa_. Se terapeutti on kyllä kouluttautunut ottamaan vastaan ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Et todellakaan ole ensimmäinen asiakas joka kertoo tuollaisista. Kerro myös hänelle kaikki tuntemuksesi; siis sen että sinua pelottaa kertoa. Sen kertominen on yhtä tärkeää.

Olen myös itse tehnyt lapsena kaikkea sairasta. :( kannan kauheasti syyllisyyttä mukana koko ajan. Miten voin sanoa ääneen miten paha olen ollut? :'(

Ap

Eiköhän he ole kuulleet kaiken mahdollisen. Heidän tehtävänsä on auttaa. Hienoa, että olet hakenut ja saat apua. Ota terapiasta kaikki irti ja puhu puhu puhu!

Vierailija kirjoitti:

Olen myös itse tehnyt lapsena kaikkea sairasta. :( kannan kauheasti syyllisyyttä mukana koko ajan. Miten voin sanoa ääneen miten paha olen ollut? :'(

Ap

Se että tunnet syyllisyyttä kertoo että olet inhimillinen, se on hyvä juttu. Lapsena me emme ymmärrä mitä teemme, joten sillä ei ole väliä. Monet meistä on tehnyt lapsena vaikka mitä kauheuksia. Ethän sinäkään syytä muita lapsia kaikesta mitä eivät ymmärrä? Älä siis itseäsikään syytä. Mutta koska asia vaivaa, kerrot ihan rauhassa ne jutut. Kuten ylempänä sanottiin, kaikkea ei kerralla tarvitse sanoa. Kun olet ollut avoin, huomaat pian että eihän se niin pahaa lopulta ollutkaan :)

Muist että lapset ovat lapsia ja aikuiset aikuisia!

Älä stressaa terapian aloitusta. Ei siellä ekalla kerralla vielä kaikkea mahdollista puhuta. Se aika menee niin nopeasti, että hyvä kun se ehtii kysellä, että minkä ikäinen oot, missä asut, millainen perhe sulla on ja mistä olet kotoisin. Tietty se kysyy sitäkin, että miksi oot sinne tullut, mutta ei siihen heti mennä älyttömän syvälle.

Mutta haluaisin heti kättelyssä sylkäistä nämä saastaiset asiat pois minusta! Olen ahdistunut ja masentunut, mutta kaikkein suurin syy on se ettei kukaan koskaan voisi kuvitella mitä olen tehnyt, tämä syyllisyys. Ruoskin itseäni ihan hirveästi. Kirjoittaisin asiat tähän, mutta pelottaa että joku on heti tekemässä ilmoitusta johonkin. Toisaalta olin lapsi, mutta silti. Haluaisin tavallaan saada asiat anteeksi, uskon että kuolemanpelkokin loppuisi kun tietäisin että nyt olen sovittanut tekoni ja sanani. Anteeksi minun pitäisi tietenkin pyytää niiltä kenelle olen väärin tehnyt, toivottavasti saan terapeutilta voimaa ja neuvoja siihen.

Ap

Olen jutustellut kaikenmaailman sairaanhoitajien ja ilmaisten nuorisoterapeuttien kanssa pinnallisista asioista samalla kun he vilkuilevat kelloa, että joko se 45min on mennyt. Nyt haluaisin päästä pintaa syvemmälle. Aukaista suuni ja puhua, saada apua. En jauhaa tyhjänpäiväisiä asioita.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mutta haluaisin heti kättelyssä sylkäistä nämä saastaiset asiat pois minusta! Olen ahdistunut ja masentunut, mutta kaikkein suurin syy on se ettei kukaan koskaan voisi kuvitella mitä olen tehnyt, tämä syyllisyys. Ruoskin itseäni ihan hirveästi. Kirjoittaisin asiat tähän, mutta pelottaa että joku on heti tekemässä ilmoitusta johonkin. Toisaalta olin lapsi, mutta silti. Haluaisin tavallaan saada asiat anteeksi, uskon että kuolemanpelkokin loppuisi kun tietäisin että nyt olen sovittanut tekoni ja sanani. Anteeksi minun pitäisi tietenkin pyytää niiltä kenelle olen väärin tehnyt, toivottavasti saan terapeutilta voimaa ja neuvoja siihen.

Ap

Kerro nyt edes jotain kun aloitit. Anteekai uteliaisuus.. Ja kyllä sä voit terapeutille sylkästä kaiken ekalla kerralla, niitä lähdette sitten pikkuhiljaa työstämään.

En ihan totta uskalla kertoa :'( Pelkään että joku niistä ihmisistä jotka tietää, tunnistaa minut. Tai että joku jäljittää ja kostaa. Tiedän senkin että alan olla jo vainoharhainen. Olen kantanut näitä asioita sisälläni kohta 20vuotta ja vetänyt itseni henkisesti ja fyysisesti ihan lukkoon. Olen alipainoinen, jatkuvasti sairas. Selkänikamani pitää aukasta vähän väliä koska käperryn niin itseeni, vedän itseäni kasaan. Haluaisin olla koko ajan sikiöasennossa. En osaa enää olla ihmisten kanssa. Haluan parantua. :(

12 on ap

Hei...sä et ole voinut tehdä mitään sellaista, mitä terapeutit ei ole jo kuullut.Sun paraneminen lähtee siitä, että sä kerrot sen, silloin joku muukin jakaa sun taakan. Voimia sulle!

Oon käynyt terapiassa syyskuusta ja viime kerralla kerroin raiskauksen kohteeksi joutumisesta. Se oli yllättävän helppoa eikä terapeutti järkyttynyt ja mulle tuli parempi olo. Aion myös joskus kertoa pahasta asiasta, jonka tein lapsena. Olin ajatellut että en kerro kenellekään, koska menetän täysin kasvoni tämän ihmisen silmissä, mutta olen miettinyt että olin silloin n.11 ja tapahtuneesta on siten jo melkein kaksi vuosikymmentä. Ehkä mä voin. onnea matkaan ap! Et todellakaan ole ainoa näiden asioiden kanssa. Muista se, että terapeutit tosiaan on tottuneet sellaiseen ja se on siellä sua varten. Eikä se haittaa vaikka olisit vaikeana siinä puhuessa.

Rohkaisen sinua 15 puhumaan, minäkin aion niin tehdä vaikka olen aina vannonut etten ikinä koskaan kenellekään. Tuntuu ettei kukaan ole koskaan ollut niin paha kuin minä, ei kukaan. :( ja nolo.

Kiitos te kaikki, ihana saada vähän tsemppausta kun ei kukaan tosiaan tiedä näistä eikä osaa edes arvella. On minulla mies mutta en hällekään uskalla puhua kun pelkään että jättää. Vaikka on vannonut ettei jätä vaikka mitä kertoisin. Hän tietää siis kuitenkin että jotain luurankoja minulla on.

Ap

Ymmärrän fiiliksesi ap. Oon käynyt vuoden keskustelemassa ammattilaisen kans, enkä vieläkään oo kehdannut kertoa hälle kaikkea mieltäni painavaa. No, ammattilainen on kyllä tosi mukava ja meillä synkkaa hyvin, että ehkä sitten ensi vuonna saan sylkäistyä loputkin taakkani ulos suusta.

Minä jotenkin ajattelen että saan aika nopeaa kerrottua ne kauheimmatkin asiat, olen nyt niin ahdistunut. Mutta en tiedä saanko silti, kun se oikea tilanne tulee. Minulla on tapana jänistää.

Nostan ketjua jos tästä syntyisi vielä keskustelua. Eilen loppui harmittavasti tuo aika. Olen todella ahdistunut noista terrori-iskuista. Jos joku täysijärkinen osaa yhtään lohduttaa tai rauhoitella, olisin kiitollinen.

Ap

Viimeisen vuoden psykoterapeutti-opiskelija tässä, Moro! Kerrot sen verran kuin kykenet. Useimpien koulukuntien psykoterapeutit pystyvät työskentelemään ilman, että tietävät tapahtumien tarkkoja yksityiskohtia. Saatat olla se todellinen erityinen poikkeustapaus, jonka tarina on jotain sellaista, mitä terapeuttisi ei ole koskaan kuullut. Todennäköisesti et ole. Kummassakin tapauksessa terapeuttisi on koulutettu kestämään kaiken mitä hän kuulee ja sietämään kaikkia tunteitaan, mitä se saattaa herättää. Sinulla on tällä hetkellä suuria vaikeuksia sietää omia tunteitasi. Pystyisitkö silti luottamaan siihen, että psykoterapeutti kykenee mainiosti sietämään omiaan? Psykoterapeuttisi on läpikäynyt pitkän koulutuksen, jonka ansioista mikään kertomasi ei herätä hänen omia pelkojaan, muistojaan, traumojaan, jne. Se juuri hänen ammattitaitonsa ydin. 

Minulla on tosiaan noita leipääntyneitä terapeutteja/psykologeja tullut vastaan ja jotenkin pelkään sitäkin. Etten saa niin hyvää apua kuin voisin. Minut jätettiin 15vuotiaana ihan tyhjänpäälle, en vain saanut kerrottua järkyttäviä asioita kun en saanut luotua minkäänlaista suhdetta ja luottamusta terapeuttiin.

Mitä velvollisuuksia terapeutilla on? Jos olen lapsena tehnyt pahaa toiselle lapselle, mitä tapahtuu? Onko hänellä velvollisuutta tehdä jotain? Viedä asiaa eteenpäin? Aion jokatapauksessa viedä asiat loppuun asti ja kantaa vastuun. Pyytää anteeksi, en usko että muuten pystyn parantumaan.

Tuomitseeko terapeutti?

Ap