Pelottaa ja hävettää kertoa asiat psykoterapeutille!

Henkirikokset ja akuutti lastensuojelullinen huoli ajavat salassapitovelvollisuuden ohi. Terapeuttisi kannustaa sinua tekemään juuri tuolla tavalla kuin aioit ja huomaamaan ne edut joita vastuun ottaminen tuo mukanaan sekä nauttimaan elämästäsi, jossa varmasti alkaa aivan uusi aikakausi tunnustaminen ja anteeksipyynnön jälkeen. Kuulostaa siltä, että olet ollut oman pääsi sisäisessä vankilassa jo aika kauan ja terapeuttisi osaa opastaa sinut sieltä ulos.

Kyllä juuri siltä tuntuu, kuin olisin vankilassa. Ja katson vain miten elämä lipuu ohitse. Voi kunpa saisin pian apua! En ole tehnyt henkirikosta eikä lastensuojelulle ole tarvetta. :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Viimeisen vuoden psykoterapeutti-opiskelija tässä, Moro! Kerrot sen verran kuin kykenet. Useimpien koulukuntien psykoterapeutit pystyvät työskentelemään ilman, että tietävät tapahtumien tarkkoja yksityiskohtia. Saatat olla se todellinen erityinen poikkeustapaus, jonka tarina on jotain sellaista, mitä terapeuttisi ei ole koskaan kuullut. Todennäköisesti et ole. Kummassakin tapauksessa terapeuttisi on koulutettu kestämään kaiken mitä hän kuulee ja sietämään kaikkia tunteitaan, mitä se saattaa herättää. Sinulla on tällä hetkellä suuria vaikeuksia sietää omia tunteitasi. Pystyisitkö silti luottamaan siihen, että psykoterapeutti kykenee mainiosti sietämään omiaan? Psykoterapeuttisi on läpikäynyt pitkän koulutuksen, jonka ansioista mikään kertomasi ei herätä hänen omia pelkojaan, muistojaan, traumojaan, jne. Se juuri hänen ammattitaitonsa ydin. 

 

Ymmärrän, että psykoterapeutilla ei pidä liikaa herätä omia tunteita, vaikka potilas kertoisi mitä. Onko kuitenkaan hyvä, jos terapeutti vaikuttaa välinpitämättömältä?  Esim. jos potilas kertoo kokemastaan väkivallasta yms, eikä se hetkauta terapeuttia ollenkaan. Hänen olemuksestaan ja sanoistaan/sanomattomuudestaan ei välity millään tavalla, että kiinnostaisi. Mitä siitä pitäisi ajatella? Terapeutin omien traumojen ja tunnelukkojen herääminen ei välttämättä tarkoita suurempia tunteita, vaan esim. terapeutin välttelyä tiettyjen aiheiden käsittelyssä. Toki syynä voi olla myös tyhmyys, mikä on huono juttu. Osaavatko psykoterapeutit todella kysellä ja ohjata keskustelua myös erikoisemmissa ja vaikeissa aiheissa?

Hakeuduin psykoterapiaan, jota kesti yli 5 vuotta. Psykoterapeuttini ei vaikuttanut ammattitaitoiselta. Vaikka puhuin paljon, analysoin, tein oivalluksia, terapeutti vain toisteli sanojani, sanoi itsestäänselvyyksiä tai oli hiljaa. Siitä ei ollut hyötyä. Pahinta oli hänen idioottimainen ja bimbomainen käytöksensä. Hän hymyili silloin kun se ei ollut sopivaa, suhtautui kepeästi ja pinnallisesti, vaikka välillä suhtautui vakavasti. 

Jos aloin puhumaan jostain vaikeammasta ja epäselvästä asiasta, mistä toivoin saavani terapeutilta apua, jäin yksin. Minun olisi pitänyt itse tietää psykoterapeuttia paremmin kokemani ja kertoa se hänelle. Ongelma on siinä, että jos potilas ei itsekään ymmärrä kokemaansa, miten hän voisi sanoa, että : "tämä tarkoittaa sitä...". Eikö juuri psykoterapeutin osa ole auttaa ymmärtämään erilaisia kokemuksia, tilanteita ja tapahtumia? Mitä vaikeammista asioista on kyse, sitä enemmän terapeutin osaamisella on merkitystä. Ei varmaan ole hyvä, että jos avautuu kipeästä aiheesta, kuten seksuaalisesta väkivallasta, tulee torjutuksi? 

Vaikka koulutus on tärkein asia psykoterapeutin ammatin harjoittamisessa, ei pidä unohtaa kutsumuksen merkitystä, mikä tulee ihan muualta kuin oppikirjoista. Viisas,  ja sydämellinen ihminen ei ihmettele, leimaa, jää sanattomaksi tai tuomitse.  Sellainen pystyy ymmärtämään ketä tahansa.

Toivottavasti ap:lla on hyvä terapeutti.

Ap, oletko syyllistynyt rikokseen?

En ole. Minusta kyllä tuntuu kuin olisin. En tiedä miksi :( mutta järjellä ajateltuna en ole. Tein psykiatrilla sellaisen masennustestin ja siinä kysyttiin että tunnetko että olet syyllistynyt rikokseen/tehnyt suurta syntiä tms.

Ap