Mitä tekisitte? Päiväkoti vastustaa hoitopäivän pidentämistä, äidillä masennus pahentunut

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä minäkään ja nousee lähes raivo kun lukee näitä piipityksiä. Itse hoidin kaikki kolme ihan itse yksin vaikka ajoittain masensi ja väsytti ja uuvutti aamusta iltaan. Itsehän olin lapset hankkinut. Valittavat kermapyllyt, älkää hankkiko yhtään lasta!! Kasvatatte lisää yhteiskunnan elättejä antamallanne mallilla.

Pyydän sinulta anteeksi, että olen itse käyttänyt yhteiskunnan tarjoamia tukipalveluita sekä kunnallisia päivähoitopalveluita lasteni kanssa! Onneksi sinä jumalallisesta erehtymättömyydessäsi voit tuomita minut kermapyllyksi ja syyllistää siitä, että en ymmärtänyt olla lisääntymättä. Oi elämäni asiantuntija, johdata minua raukkaa turhine lapsineni! Mitä minun pitäisi mielestäsi nyt tehdä? Keksiä aikakone ja mennä ajassa taaksepäin? Hylätä lapseni ja rynnätä loppuelämäkseni palvelemaan sinua, jotta sinun ei koskaan vanhuudessasikaan tarvitsisi nojautua yhteiskunnan tukeen? Vai kenties tappaa itseni ja lapseni, jotta sinun ei tarvitsisi meitä enää elättää?

PS. Toivottavasti ymmärrät, että ylläoleva kirjoitukseni on ironiaa. Joskus minuakin alkaa raivostuttaa sen verran tietyntyyppiset kirjoitukset, että puran turhautumiseni sarkasmiin... Ja koska se tuntuu olevan sinulle tärkeää niin todettakoon, että minun perheeni on niitä yhteiskunnan niitä kuuluisia nettomaksajia eikä pelkästään saamapuolella. Entä omasi???

Älä juttele pelkästään ryhmän henkilökunnalle vaan tapaa kasvotusten esim. kiertävä erityislastentarhanopettaja (varhaiskasvatuksen erityisopettaja) tai pyydä lääkäriä tai sosiaalityöntekijää ottamaan yhteyttä. He erikoistuneet erilaisempiin tapauksiin. Kerro tilanteesta rehellisesti ja pohtikaa ratkaisuja yhdessä.

Ethän kuitenkaan toista lasta tässä kohtaa haaveile? Se on jotenkin aina niin järjetöntä kun ihminen tietää ettei muutenkaan jaksa = vauva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teit lapsen, etkä jaksa hoitaa sitä, vaan lapsen "työpäivää" ollaan venyttämässä 7 tuntiseksi. Just. Kyllä minä vaan hattua nostan muutaman vuosikymmenen takaisille äideille, joilla ei ollut moista tekosyytä kuin "masennus" siihen, ettei jaksettu hoitaa kakaroitaan. Ja niitä kakroita oli yleensä useampi kuin yksi.

Koska sinä sen pentusi kanssa sitten olisit??? Klo 16-20 ja sekin kätevästi kun mies tulee kotiin töistä ja hoitaa sen kakaran? Itse makaat tietysti sohvalla ja voivottelet kuinka raskasta sinulla onkaan... Voi jumalauta mikä kermaperse.

Höpö, höpö. Ap on hakenut apua sairauteensa, hän on osuutensa siinä tehnyt enempää ei voi vaatia. Ei ole hänen vikansa jos lääkärit eivät osaa...masennus voi olla oire myös fyysisestä sairaudesta. Mahdollisesti.

Siis mitä mä just luin??? Se siis riittää, että hakee apua masennukseensa ja sen jälkeen paraneminen on lääkärin varassa vai? Millähän taikatempulla se lääkäri sut siitä parantaa? Lääkärillä on tasan kaksi konstia TUKEA sinun paranemistasi: oikea lääkitys ja terapia. Kummastakaan ei ole takuita että toimii oli lääkäri kuinka hyvä tai huono. Kyllä se vastuu masennuksesta paranemisesta on 100% itsellä. Ihme ajattelumalli, en ihmettele että tässä maassa on niin paljon masentuneita, jos odotetaan että se lääkäri yht äkkiä hupsista vain minut tästä parantaa.

Ei ap tarvitse päiväkodilta lupia, riittää että ilmoittaa sinne muutoksesta. Se on täysin ap:n oma päätös.

Minä tein vielä toisenkin lapsen ihan tahallaan vaikka tiesin että synnytyksen jälkeinen masennus tulee taas suurella todennäköisyydellä. Esikoiselle oli jo etukäteen paikka päiväkodissa. Nyt lapset jo isompia, hyvin kasvatettuja, terveitä, koulussa luokkansa priimuksia. Tulevia yhteiskunnan nettomaksajia. Itse ja mieheni olemme fiksuja, kauniita, hyvätuloisia. Että olipa älytöntä haaveilla toisesta lapsesta. Kun olemme niin hirveitä syntisäkkejä että alkumetreillä tarvitsimme hieman apua. Ja voin kertoa että pikkusisaruksesta on isommalle elämänikäiset ilo. Tilanteita on tietysti erilaisia mutta minua raivostuttaa urpot jotka eivät tiedä masennuksesta mitään mutta tulevat soittamaan suutaan että itse on lapsensa hoitaneet vaikka välillä väsytti. Miksei vaikkapa reumaatikolle sanota että itse se on aina jaksettava yksin ja mieluiten ilman lääkkeitä...?

Vierailija kirjoitti:

Hoitopäivään tulisi siis 2 tunnin lisäys ja se olisi edelleen mielestäni varsin kohtuullinen aika olla hoidossa, 7 tuntia. Lapsi on viihtynyt päivähoidossa hyvin eikä ole ollut mitään sellaista ongelmaa ettei haluaisi sinne mennä tms. mutta päiväkoti jostain syystä suhtautuu todella nihkeästi hoitopäivän pidentämiseen.

Mieheni on töissä yli 40 tuntia viikossa ja olen käytännössä yksin päivät lapsen kanssa. Masennukseni on oireillut jo pitkään, mutta pysynyt kurissa lääkkeillä ja käymällä päiväosastolla. Syksyllä päiväosastokäynnit loppuivat ja tämä pimeys ym. vaikuttaa selvästi masennuksen pahentumiseen. Meillä ei oikein ole tukiverkostoa jolta pyytää apua, lapsi on joskus hoidossa mieheni äidillä mutta noin muuten olen käytännössä yksin hänen kanssaan.

Onko aivan kohtuutonta pidentää hoitopäivää, vedoten jaksamiseeni? Viime aikoina olen alkanut väsymään lapseen, olen ollut itkuisa eikä ole huvittanut leikkiä lapsen kanssa. Eikö lapsen olisi parempi olla hoidossa, kun tilanne on tämä?

Viestistä välittyy, että et osaa välittää toisesta ihmisestä, et ehkä edes miehestäsi. 40 h viikossa + työmatkat on aivan normi työaika ja sen puitteissa miehesi ei ole paljon poissa. Ilmiesesti muut ajat hoitaa lastanne ja sinua? Katse lapseesi ja mieheesi, sinun sairautesi vuoksi saattaa koko perhe pitkällä tähtäimellä sairastua. Miehelle ja lapselle apua esim.perheneuvolasta tmv. Toiseksi; kysehän ei ole hoitopäivän tuntimäärästä, vaan muista asioista. Sä olet kuitenkin kotona työkyvyttömänä? Jos olet niin huonossa jamassa, sulla ei pitäisi olla lasta lainkaan seuranasi koskaan. Ole rehellinen miehellesi. Parin tunnin lisäys lapsen päiväkotipäivään ei teidä tilannetta pelasta, vaan saattaa jopa huonontaa lapsen etua. Noiden 2 tunnin aikana yritä käydä vaikka perheneuvolassa lapsen kanssa, koska tarvitset apua äitiyteesi. Vaikka masennus on sairaus, se ei saisi olla tekosyy.

Nimimerkillä, masentuneen valittaja-äidin aikuinen lapsi. Mm. äitiäni ei huvittanut tehdä kuin mitä itse haluasi, koska oli masentunut. Seuraus on se, että en ole tekemisissä äitini kanssa nyt aikuisena koska en jaksa, eikä kiinnosta sillä hän on etäinen ihminen ja jäi jotenkin tyhmäksi. Enkä halua että sellainen mummo on lasteni elämässä. Äitiäni surettaa tilannne, mutta meille se on ihan sama nyt & tulevaisuudessa. Ei ole aviomiestä, ei lasta tai lapsenlapsia elämässään. Kukaan ei oikeasti enää jaksanut hänen itsekkyyttä ja piiloutumista diagnoosien taakse. Hän kyllä masentuneena jaksoi tehdä itselleen mieluisia juttuja, mutta ei esim. halunnut terapiaan meidän muiden kanssa jotta olisimme perheenä paremmin selvinneet (vain yksi esimekrkki).

Vinkkinä: Nyt se aikuinen itsestäsi esiin, se sisälläsi on vaikka oletkin masentunut, olethan päässyt tänne palstalle asti miettimään tilannettasi. Joten miksi et miettisi sitä terveydenhuollon henkilökunnan kanssa? Ymmärrätkö että luot juuri tänäkin päivänä itsellesi tulevaisuutta?