Annatteko koululaisen kuunnella musiikkia samalla kun siivoaa huonettaan?
Olen aina tykännyt ajatuksesta että ensin siivotaan ja sit tehdään muita juttuja, että lapsi oppii siivoamisen olevan normaalia ja se pitää onnistua ilman hauskuutuksiakin. Ja näin meillä on aina tehtykin.
Lapsi pyysi isältään että saisiko kuunnella musiikkia puhelimesta samalla kun siivoaa ja minulle, äidilleen, sanoi että enpä siivoaisi ilman musiikkia.
Tuntuu että mies ei jaksa vaatia lapselta normaalia kotityötä tai ottaa niskoittelua vastaan ja sen takia hyväksyi musiikin kuuntelun.
Nuoremmatkin sisarukset siivoavat ensin ja sitten siirtyvät muihin tekemisiin, olisi mukava että isommallekin opetettaisiin asia samoin. Varsinkin kun näkee että omatoiminen siivoaminen ei ole vielä hallinnassa. Tuntuu että musiikin kuuntelun kanssa ei motivoidu siivoamisesta muuten, haluaisin että lapset pitävät siivoamista normaalina asiana. Kun näen että omatoimisuus kehittyy niin mikäs siinä...
Olemme miehen kanssa eri mieltä ja halusin kysyä teidän mielipidettä... Ehdotin kompromissia että pieniä siivoamisia tekisi vaikka musiikkia kuunnellen mutta isomman siivoamisen tekisi niin kuin kaikki muut, siivotaan ja sen jälkeen pelit, musiikit,leikit... Ei käynyt. Tuntuu että isompi siivoaminen nimenomaan opettaisi kärsivällisyyttä ja motivoitumista, sen järjestyksen saamisen eikä musiikin takia.
Miten teillä tehdään ja opetetaan?
Kommentit (165)
No ei tarvitse lupaa musiikin kuunteluun. Siivotessa olemme aina keskittyneet vain siihen, ja eipä se ota aikaa kauan, niin pian on voinut kuunnella vaikka sitä musiikkia jos on halunnut... Ja aika kova väite että lapsi traumatisoituu jos siivoaa ilman musiikkia. Kai lapsista näkisi jotain merkkejä jos niin olisi, iloisesti siivoavat ja ovat ylpeitä saamistaan kehuista kun ihaillaan lopputulosta. Jos päivässä on kaikki muut ajat mahdollisuus kuunnella sitä musiikkia niin miten se lapsi vahingoittuu jos n. 15-30 min siivouksen aikana ei sitä tee...eikä meillä siivota joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
No ei tarvitse lupaa musiikin kuunteluun. Siivotessa olemme aina keskittyneet vain siihen, ja eipä se ota aikaa kauan, niin pian on voinut kuunnella vaikka sitä musiikkia jos on halunnut... Ja aika kova väite että lapsi traumatisoituu jos siivoaa ilman musiikkia. Kai lapsista näkisi jotain merkkejä jos niin olisi, iloisesti siivoavat ja ovat ylpeitä saamistaan kehuista kun ihaillaan lopputulosta. Jos päivässä on kaikki muut ajat mahdollisuus kuunnella sitä musiikkia niin miten se lapsi vahingoittuu jos n. 15-30 min siivouksen aikana ei sitä tee...eikä meillä siivota joka päivä.
Jos musiikin kuunteluun ei tarvitse kysyä lupaa, niin miksi lapsi sitten kysyi eikä vain laittanut musiikkia soimaan?
Lapsi ei vahingoitu tai traumatisoido, jos ei kuuntele musiikkia siivotessa. Ei vain ole mitään pätevää syytä kieltääkään.
Ap, kerropa, mitä haittaa on, jos lapsi - tai aikuinen - kuuntelee musiikkia siivotessaa?
Vierailija kirjoitti:
En kuuntele radiota työtä tehdessä koska en voi keskittyä...ja siivoaminen menee aivan hienosti hyvillä mielin vaikka en kuuntele musiikkia. Ja lapsetkin ovat olleet oikein iloisia ja tomeria siivoojia ilman musiikkia, kun joku sanoi lasten traumatisoituvan päätöksistäni..
Koska sinä et osaa keskittyä, niin lapsesi ei saa kuunnella "häiritsevää" musiikkia? Ihmisiä on erilaisia. Lapsesi voi olla tässä asiassa lahjakkaampi kuin sinä.
Kaikista av:lla kuulemistani oudoista periaatteista tämä on kyllä kaikista oudoin.
Ymmärtäisin, jos olisi kyse siitä, että lapsi tulee luurit korvissa ruokapöytään tai huudattaisi musiikkia täysillä.
Mutta ei mitenkään mene jakeluun, miten se muuttaa sitä siivoustapahtumaa jos yksi kuuntelee musiikkia? Miten asia, joka nimeomaan parantaa sitä motivaatiota siivoamiseen, voi olla huono?
Miten näin idiootti ihminen on ylipäätään pystynyt lisääntymään?
Vierailija kirjoitti:
Miten näin idiootti ihminen on ylipäätään pystynyt lisääntymään?
Ainakaan lisääntymishetkellä ei ole kuunneltu musiikkia. Mies on saanut laittaa levyn soimaan, kun yhdessä on ihailtu lopputulosta.
Vierailija kirjoitti:
Ei siivoamisen pidä olla inhottavaa, haluaisin vain että se onnistuisi neutraalilla mielialalla vaikka ei olisi joka kerta mahdollista kuunnella musiikkia.
Et halua siivoamisen olevan lapsellesi inhottavaa, mutta ilmeisesti et halua sen olevan hänestä kivaakaan, kun haluat kieltää sellaisen asian, joka voisi tehdä siivoamisesta mukavampaa.
Ihan mielenkiinnosta, millaisia siivousvälineitä teillä käytetään? Onko teillä pölynimuri ja modernit nivelletyt varrelliset mopit, vaikka tutkimusten mukaan hyvät siivousvälineet helpottavat siivousta ja tekevät siitä mukavampaa? Vai luututaanko teillä lattiat rievun kanssa kontaten kuten vanhoina hyvinä aikoina, jottei siivoamisesta vaan tulisi liian kivaa?
Pelkäätkö koskaan että lapsesi eivät opi siivoamaan neutraalilla mielialalla, jos joskus ei olekaan mahdollista käyttää hyviä siivousvälineitä? Jos et, niin miten se musiikki olisi pahempi juttu?
Niin kuin sanoin, ette ymmärrä mitä tarkoitan... Minä poistun, anteeksi kun erehdyin kirjoittamaan tänne...
Aplla tulee olemaan vielä kivaa teinien kanssa... Hohhoijaa. Kannattaisikohan valita taistelunsa.
Olisihan se paha homma jos siivous olisikin kivaa, eikä neutraalia.
Et tainnut ymmärtää mitä neutraali tarkoittaa...se ei ole automaattisesti tylsää, vaan luullakseni tässä asia yhteydessä neutraalilla tarkoitettiin hyvää mieltä eikä naama norsun vitulla ...
Vierailija kirjoitti:
Niin kuin sanoin, ette ymmärrä mitä tarkoitan... Minä poistun, anteeksi kun erehdyin kirjoittamaan tänne...
Ei tosiaan ymmärretä, koska musiikin kieltämisessä ei ole mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kuin sanoin, ette ymmärrä mitä tarkoitan... Minä poistun, anteeksi kun erehdyin kirjoittamaan tänne...
Ei tosiaan ymmärretä, koska musiikin kieltämisessä ei ole mitään järkeä.
Vaikuttaa enemmän arvovaltakysymykseltä.
Eli siivoamisen aikana ei saa kuunnella musiikkia koska siivoamisesta ei tule mitään? Vai mitä? En siis kertakaikkiaan tajua miten se musiikki aiheuttaa siivouskyvyttömyyden. Onko kyseessä erikoislapsi joka ei pysty kuuntelemaan ja tekemään yhtäaikaa?
Meillä musiikki soi taustalla siivottiin, syötiin tai leikittiin. Kai nuista sitten jotenkin tyhmiä tulee...
Kai syötte myös pahanmakuista ruokaa? Eihän lasta voi totuttaa maukkaaseen ruokaan, onhan olemassa mahdollisuus, että lapsi joutuu vielä joskus tulevaisuudessa syömään jotain mielestään pahaa.
AP:lla on käsittämätön ajatus,että musiikki jotenkin häiritsisi "siivoukseen täysillä keskittymistä". Aika monet siivoushommat ovat kuitenkin sellaisia,että ne menevät "automaattiohjauksella",ei johonkin imurointiin tarvitse keskittyä koko aivokapasiteetillaan.Vaikka siivous on välttämätöntä,se on tylsää.Menevä musiikki tekee ikävistä kotihommista siedettävämpiä.Enpä haluaisi olla ap tai hänen lapsensa.
Ei ollut apn ajatuksena se ettei lapsi osaa siivota kunnolla musiikkia kuunnellessa...sitä hän on yrittänyt oikoa koko ajan...
Täällä jo paljon hyviä kommentteja, mutta pakko vielä sanoa, että eikös ole juuri parempi tehdä epämiellyttävästä hommasta vähän mukavempaa ja motivoida edes jotenkin..Ihme natsitouhua. Miksei nykyvanhemmat osaa kasvattaa lapsiaan tasapainoisesti? Joko ollaan tosi löysiä vapaankasvatuksen peräänkuuluttajia, joiden lapset saa riehua ja tehdä mitä lystää. Tai sitten ollaan himoankaria ja harjoitetaan kaikki bootcamp-meiningillä. Missä kultainen keskitie? Ei tuo musiikin kieltäminen ainakaan mitään kasvata eikä opeta (paitsi ehkä sen, että "vanhempani olivat natseja"). Sillä tavoin saat epämiellyttävän, normaalin kotiaskareen tuntumaan vai entistä kauheammalta ja nostat kynnystä tehdä sitä asiaa. Miksi pitää tehdä mörkö jostain noin simppelistä asiasta?
Voi herranen aika! Epäilen että kyseessä on joku vl-perhe. On kokemusta itsellä. Ei saanut kuunnella KOSKAAN kevyttä musiikkia. Onneksi sentään lastenlaulut soivat siivouspäivänä kun tuli lastentoivokonsertti lauantaisin. Tv.tä ei omistettu ja jo sen näkeminen sai aikaan syyllisyyden ja synnintunnon jolloin piti ripittäytyä synti pois. Jos vaikka kuolisi seuraavana yönä niin olisi tulisessa järvessä iäisyyden kun vahingossa näki television. Lapsemme saavat kuunnella musiikkia sielunsa kyllyydestä. Ei tulisi mieleenkään lähteä rajoittamaan sitä. Se on perusoikeus ja minähän toisten perusoikeuksia polje. En vaikka vosin sen tehdä. Arvostan lapsiani niin paljon ettei tulisi mieleenkään tehdä heidän elämästään ankeaa vain koska voin.