Ärsyttää nämä "kyllä esiintymiseen tottuu!"-lässyttäjät

Jos ei totu niin varmasti sitten ärsyttää ja kokee sen lässyttämisenä.

Minä kyllä totuin. Olin lukiossa vielä sairaalloisen esiintymiskammoinen, saatoin jopa pyörtyä kesken jos jouduin luokan eteen jotain esittämään. Opiskelijana yliopistolla join usein kaljaa lääkkeeksi ennen esiintymistä, koska muuten en olisi pystynyt pakottamaan itseäni menemään ollenkaan. Jäin kuitenkin opintojen jälkeen töihin yliopistolle, ja työhöni kuului opetusvelvollisuutta, siis esiintymistä ison yleisön edessä. Noin vuodessa totuin niin paljon ettei enää jännittänyt ollenkaan. Alkuun tarvitsin kyllä rohkaisuryyppyjäni kuten opiskelijana.

Musta tuntuu että se on toisinaan itsetuntokysymys että jännittääkö esiintyminen vai ei. Jos ihan hirveästi jännittää, vaikka olisi kokemustakin, niin luultavasti on huono itsetunto ja pelkää tietenkin että kaikki siinä edessä killittävät tyypit arvostelee yhtä pahasti kuin itse arvostelee muussa elämässä itseään.

Ei ole minullakaan mennyt jännittäminen ohi.

Aloin 11-vuotiaana pelätä ääneen lukemista ja tietenkin esitelmien pitämistä. Lukion kävin, yliopistossa opiskelin valmistumisen kynnykselle asti (tyssäsi siihen kun sairastuin fyysisesti vakavasti). Aina jännitti samat asiat. Beetasalpaaja auttoi sen verran, että ihmeen kaupalla pystyin pitämään muutaman esitelmän.

Oksensin esitelmäaamuina kotona ja vielä ylipistollakin vessassa; liekö beetasalpaaja imeytynyt kunnolla oksujen takia. Mutta ilman beetoja olisi esiintyminen ollut täysin mahdotonta: hengitys olisi ollut huohotusta, olisin vain nieleskellyt kurkku krampissa jne.

Vielä yli viisikymppisenäkin tulee joskus stoppi ääneen lukemiseen jännityksen takia, vaikka lukisin vain miehelleni sanomalehdestä lyhyttä juttua kotona.

Minulta meni 14 vuotta esiintymiskammon selättämiseen. Nopeammin olisi käynyt, jos esiintymiseen olisi useammin pakotettu opinnoissa. Valtaosalla toimii siedätystekniikka yhdistettynä tietoiseen työskentelyyn pelon selättämiseksi.

Kaikkein pahinta on ollut esiintyä ruotsinkiellä videolle yliopistossa ja pitää esitelmä englanniksi. Onneksi se esitelmö oli ryhmätyö ja muutkin olivat yhtä surkeita. Onneksi aikuisena voi pyrkiä työhön, jossa esiinnytään mahdollisimman vähän. Minä olen työpaikalla suoraan sanonut, että olen huono esiintyjä eikä minua kannata laittaa minnekään puhumaan työpaikkani nimissä, jos vaan on joku muu joka suostuu.

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu että se on toisinaan itsetuntokysymys että jännittääkö esiintyminen vai ei. Jos ihan hirveästi jännittää, vaikka olisi kokemustakin, niin luultavasti on huono itsetunto ja pelkää tietenkin että kaikki siinä edessä killittävät tyypit arvostelee yhtä pahasti kuin itse arvostelee muussa elämässä itseään.

Liiallisen esiintymispelon taustalla on useimmiten huono itsetunto ja häpeä. Häpeää käsittelevissä kirjoissa nimenomaan jos yksilö kärsii sairaalloisesta esiintymispelosta, on syynä juuri häpeä jota ei kenties itse välttämättä osaa tiedostaakaan.

Tottuminen on liian vahva sana, mutta turtuu. Ei siis enää jännitä niin paljon kuin aluksi. Mutta näköjään käy myös niin, että kun ei taas hetkeen ole tarvinnut esiintyä, niin sitä palaa ikään kuin lähtöruutuun ja on taas jo pelkästä ajatuksesta  ihan kauhuissaan.

Mua ei jännitä esiintyminen enään yhtään niin paljon kuin ennen. Ennen tosiaan jännitin monta päivää ennen esitystä tms. Tilanteessa hikoilin ja tärisin, oksennus ei ollut kaukana. Lukiossa menin kuitenkin äikän puhe kurssille, missä harjoiteltiin puheiden pitämistä. Toki sielläkin vielä jännitin, mutta ylitin itseni kun menin vapaaehtoisesti tälle kursille. Nyt korkeakoulussa esityksiä on niin usein, lähes viikottain, että olen oikeasti jo niin tottunut etten jännitä. Toki uusien ihmisten edessä esiintyminen jännittää edelleen, mutta kun esiintyy ja esiintyy yhä uudestaan, niin pelko lähtee.

No jos se on noin saakelin vaikeaa, niin älä sitten esiinny. Hanki sellainen työ ettei tarvitse esiityä tai lopeta tuo vinkuminen.

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä totuin. Olin lukiossa vielä sairaalloisen esiintymiskammoinen, saatoin jopa pyörtyä kesken jos jouduin luokan eteen jotain esittämään. Opiskelijana yliopistolla join usein kaljaa lääkkeeksi ennen esiintymistä, koska muuten en olisi pystynyt pakottamaan itseäni menemään ollenkaan. Jäin kuitenkin opintojen jälkeen töihin yliopistolle, ja työhöni kuului opetusvelvollisuutta, siis esiintymistä ison yleisön edessä. Noin vuodessa totuin niin paljon ettei enää jännittänyt ollenkaan. Alkuun tarvitsin kyllä rohkaisuryyppyjäni kuten opiskelijana.

Minullakin tuli yliopistossa kehiin alkoholi. Kun lukioaikana aloitetut beetasalpaajat eivät yksinään auttaneet kuin fyysisiin oireisiin, kokeilin rauhoittavia jotka eivät tehneet mitään. Vodkan voimalla vedin yhdessä vaiheessa esitykset läpi...

Lopulta esitys esitykseltä aloin vain tottua ja nykyisin pidän esitykset ilman mitään lääkitystä tai alkoholia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu että se on toisinaan itsetuntokysymys että jännittääkö esiintyminen vai ei. Jos ihan hirveästi jännittää, vaikka olisi kokemustakin, niin luultavasti on huono itsetunto ja pelkää tietenkin että kaikki siinä edessä killittävät tyypit arvostelee yhtä pahasti kuin itse arvostelee muussa elämässä itseään.

Liiallisen esiintymispelon taustalla on useimmiten huono itsetunto ja häpeä. Häpeää käsittelevissä kirjoissa nimenomaan jos yksilö kärsii sairaalloisesta esiintymispelosta, on syynä juuri häpeä jota ei kenties itse välttämättä osaa tiedostaakaan.

Niin. Ja se häpeä ja huono itsetunto ei esiintymällä vähene. Minun tapauksessani päin vastoin. Vuosi vuodelta, esitelmä esitelmältä fiilis on aina entistä pahempi.

Ei totu. 20 vuotta bändin laulajana ja yhtä paljon pelottaa joka kerta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu että se on toisinaan itsetuntokysymys että jännittääkö esiintyminen vai ei. Jos ihan hirveästi jännittää, vaikka olisi kokemustakin, niin luultavasti on huono itsetunto ja pelkää tietenkin että kaikki siinä edessä killittävät tyypit arvostelee yhtä pahasti kuin itse arvostelee muussa elämässä itseään.

Liiallisen esiintymispelon taustalla on useimmiten huono itsetunto ja häpeä. Häpeää käsittelevissä kirjoissa nimenomaan jos yksilö kärsii sairaalloisesta esiintymispelosta, on syynä juuri häpeä jota ei kenties itse välttämättä osaa tiedostaakaan.

Niin. Ja se häpeä ja huono itsetunto ei esiintymällä vähene. Minun tapauksessani päin vastoin. Vuosi vuodelta, esitelmä esitelmältä fiilis on aina entistä pahempi.

Sinä olet vastuussa omasta hyvinvoinnistasi ja täten luonnollisesti selvität aktiivisesti taustaasi ja keskityt parantumaan häpeäkokemuksistasi ja vahvistat itsetuntoasi. Eikö niin?

Turha odottaa, että muutos tulisi ulkopuolelta kun sinä olet ainoa, joka voit asialle tehdä muutoksen. 

Tiedättehän, että erittäin kokeneet esiintyjät jännittävät aivan hitosti ja mitä helpomman näköinen esitys, sitä enemmän sen eteen on tehty hommia. Varmaan tämän kaikki tietää, mutta itse vielä nuorena aikuisena kuvittelin, että hyvä esiintyjä on vain niin itsevarma ja rento luonnostaan. Pienen pieni jännitys kuuluu jokaiseen esiintymiseen, se kertoo, että ottaa tilanteen tosissaan. Hyvät esiintyjät oppivat vain sietämäään jännitysoireita, koska tietävät, että se auttaa hiomaan loppunva viedyn esityksen. 

En nyt mitään kokouspuheenvuoroja tarkoita, mutta yleisöluentoja ja sellaisia, missä esiinnytään omana itseänään, ei roolissa. 

Ei esiintymiseen totu, jos ei ole pakko. Jos jatkuvasti karttaa esiintymistä viimeiseen asti, niin kyllä joutuu kärsimään siitä pelosta lopun ikäänsä. Itse olen ollut todella esiintymiskammoinen ensimmäiset 25 vuotta elämästäni. Sitten valmistuin ja sain työpaikan, jossa oli pakko esiintyä. Joka päivä. Ja vielä vieraalla kielellä. Muutamassa vuodessa kammo oli poissa. Näinhän se menee kaikkien fobioiden kanssa. Ainoa keino päästä siitä eroon on siedättää itsensä.

Ehkä riippuu yksilöstä. Minulla tilanne paheni, kun jouduin sivutoimityössäni esiintymään jatkuvasti. Yhtäkkiä en enää pystynyt pitämään koulussa esitelmiä ihan, että menen ihan totaalisen lukkoon. Tuosta on jo vuosia, enkä vieläkään ole päässyt takaisin ns. alkupisteeseeni. Käytän lääkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Ei esiintymiseen totu, jos ei ole pakko. Jos jatkuvasti karttaa esiintymistä viimeiseen asti, niin kyllä joutuu kärsimään siitä pelosta lopun ikäänsä. Itse olen ollut todella esiintymiskammoinen ensimmäiset 25 vuotta elämästäni. Sitten valmistuin ja sain työpaikan, jossa oli pakko esiintyä. Joka päivä. Ja vielä vieraalla kielellä. Muutamassa vuodessa kammo oli poissa. Näinhän se menee kaikkien fobioiden kanssa. Ainoa keino päästä siitä eroon on siedättää itsensä.

Tätä osa ei kykene koskaan myöntämään. Se vaatii oikeasti ihan hirmuisesti työtä ja mentaalista kapasiteettia, että kykenee kohtaamaan pelkonsa kerta toisensa jälkeen. Osa ei siihen kykene.

Ne paranevat, jotka kestävät.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä riippuu yksilöstä. Minulla tilanne paheni, kun jouduin sivutoimityössäni esiintymään jatkuvasti. Yhtäkkiä en enää pystynyt pitämään koulussa esitelmiä ihan, että menen ihan totaalisen lukkoon. Tuosta on jo vuosia, enkä vieläkään ole päässyt takaisin ns. alkupisteeseeni. Käytän lääkitystä.

"Yhtäkkiä en enää pystynyt pitämään koulussa esitelmiä ihan, että menen ihan totaalisen lukkoon."  Tarkoitus oli olla: "Yhtäkkiä en enää pystynyt pitämään koulussa esitelmiä ilman, että menen ihan totaalisen lukkoon."

Tottuu siihen ainakin lääkkeiden avulla.

Väitän myös että ilman lääkkeitä en olisi siihen pystynyt tai tottunut, se olisi mennyt vaan kamalammaksi ja kamalammaksi.

Lääkkeen avulla sain kynnystä alennettua juuri sen verran että pääsin ns. möyrimään sen yli esiintymisessäni. Sitten siihen alkoi hiukan tottua, tarkoittaa että sen verran ettei meinaa pyörtyä joka kerta kun oma nimi pitää kertoa tai pelota että menettää kontrollin ja lähtee vain juoksemaan tilanteesta pois.

Nyt pystyn esiintymään sen pakollisen verran, loistavaa ei musta saa mitenkään.

Itse pärjäsin sillä kevyimmällä lääkkeellä, propralilla, koska en halunnut niitä mieleen vaikuttavia lääkkeitä ottaa. Suosittelen tätä varauksetta ap:llekin.