Uskotteko teinirakkauden kestävän?

Vierailija kirjoitti:

19v olin kun mieheni tapasin ja nyt on kohta 10v oltu onnellisesti yhdessä. Lapset ja talot ja koirat löytyy. En usko että rakkautemme olisi kestänyt jos emme olisi olleet vähän sellaisia rällääjiä jotka aloitti jo yläasteella sen nuoruuden elämisen. Oltiin 19-vuotiaina jo vanhoja sieluja ja valmiita asettumaan aloilleen. Minä olin kyllä sellainen seurustelija jo ennen mieheni tapaamista, että uskoin 16-vuotiaana löytäneeni elämänkumppanini. Se jätkä kuitenkin petti ja lähti, mutta minä todella uskoin että olisimme olleet yhdessä vanhoille päiville asti. Myös pari entistä luokkakaveria ovat löytäneet kumppaninsa 17-18 -vuotiaina, molemmat naimisissa onnellisesti nykyään.

No nyt kyllä kysyn, että missä päin olette?

Olin 19 kun tapasin mieheni, hän tosin vähän vanhempi, 26v. 22v ollaan oltu yhdessä. Ei ole eroaminen käynyt mielessäkään ja tuntuu että tämä yli 20 vuotta on mennyt ihan hetkessä. Yhtäkkiä ollaankin tukevasti keski-ikäisiä.

Tapasimme 16-vuotiaina, olemme nyt 25v, yksi lapsi, toinen tulossa, naimisissa olemme. 

Mekin ollaan alettu seurustella 15-vuotiaina ja nyt ollaan 32 ja kaksi pientä lasta on. Kyllähän sitä välillä miettii, että meidät pitää yhdessä tapa, tottumus ja lapset. En osaisi olla kenekään muun kanssa. Aika tasapaksua arkea ja niitä ruuhkavuosia tässä nyt on eikä sitä meidän historian kultakautta todellakaan, mutta uskon että löydämme toisemme taas uudestaan, kunhan tämä taaperokaaos vähän helpottaa.

En ainakaan haluaisi mahdollisena epäluulosiuudellani pilata tai estää kahden nuoren (saati vanhempana) ihastuneen ja toisiinsa rakastuneen suhdetta. Oikeastaan pidempään sinkkuna olleena sitä on joskus käynyt mielessä, että miten sitä oikeasi kukaan ns. täysipäinen voi ihastua ja rakastua yhtään kehenkään niin palavasi, että on valmis jakamaan elämänsä ja yritämään yhteiseloa ihasuksensa ja sittemmin rakkautensa kanssa mahdollsiesti nyt ja aina.   

 Jos jollain on tällaisia tuntemuksia (joka ilmauskena kuullostaa kyllä nyt hyvin laimealta), niin en minä halua mennä siihen väliin soittaakseni tuomiopäivän pasuunaa ja saarnata mitä kaikkea ikävää ja kamalaa voi vielä tapahtua kahden toisiinsa kiintyneen suhteelle. Voin vain toivoa parasta ja pelätä mahd. pahinta. 

Sinkkumies