Lue keskustelun säännöt.
Veljeni vertas koiransa kuolemaa setämme 12v lapsen kuolemaan
07.11.2015 |
Nyt hävettää ja paljon. Vaikka koira on toki rakas niin ei sitä lapseen verrata.
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikivanha ketju!!!!🤬🤬🤬
Koiranvihaajat nostelee näitä. Seuraavaksi tulee miten koirat haisee yms.
Kyllä ne haisevat, pahalta haisevatkin. Miksi kieltää totuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikivanha ketju!!!!🤬🤬🤬
Koiranvihaajat nostelee näitä. Seuraavaksi tulee miten koirat haisee yms.
Kyllä ne haisevat, pahalta haisevatkin. Miksi kieltää totuus?
Lisätään toinen. Ihmisetkin haisevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmisellä ei yksinkertaisesti vain ole elämässään mitään rakkaampaa kuin se oma koira, vastaavasti kuin toisille ihmisille se oma lapsi on se kaikkein rakkain, niin kyllä se vaan samalta tuntuu, sanotte mitä sanotte.
No ei, ei se kyllä tunnu. Harva ihminen jos kukaan suree esim. viiden vuoden kuluttua päivittäin edesmennyttä koiraansa ja esim. käy tämän haudalla. Useilla on uusi koira hankittuna, joka ainakin osin korvaa menetetyn. Uusi lapsi ei ikinä korvaa menetettyä lasta.
Tai harva ihminen suree ja miettii kymmenen tai viidentoista vuoden päästä tiuhaan, että millaisia omia lapsia menetyllä koiralla mahtaisi nyt olla ja miten verenperimä ilmenisi. Lemmikkiä surraan yleensä ehkä kuukausi pari. Lasta surraan ikuisesti.
Mikä saa sut kommentoimaan kun et selkeästi tiedä miltä koiran menettäminen voi tuntua? Mulla on uusi koira mutta silmät kostuu vielä hyvin usein kun joku asia muistuttaa 2v sitten kuolleesta koirastani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en pidä ihmisistä. Ainoastaan oman perheeni jäsenten kuolema olisi ja tulee olemaan järkyttävää. Jotkut sukulaisten lapset ei kyllä kiinnosta tippaakaan. Näin se vain on minulla. Kyllä muutenkin eläinten kaltoinkohtelu ja kuolemat surettaa enemmän. Ja joo, olen teidän mielestä kammottava hirveä ihminen.
Kerrotko tämän aina lastaan sureville vanhemmile?
En tietenkään, vaan jos näin kävisi, ottaisin tietenkin osaa ja olisin surullinen heidän puolestaan, mutta itseäni se ei koskettaisi sen enempää. Pitäisin tämän toki omana tietonani. Osaan kuitenkin käyttäytyä, miten vaaditaan ja odotetaan.
Noin normaali ihminen toimii, mutta ap:n veli ei niin toiminut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua vit*uttaa tää kun ruvetaan arvottamaan toisten suruja. Ulkopuolinen ei voi toisen surua tietää. Se lemmikin menetys voi monelle olla paljon pahempi paikka kuin jonkun sukulaisen kuolema!
Ap:n veli itse arvotti koiransa kuoleman vastaavan vanhemman surua lapsensa kuollessa. Ja kertoo tämän vielä surevalle vanhemmalle. Tilannetaju täysin nolla.
No hänelle se koiran kuolema oli varmaan raskaampaa ja hänellä on oikeus tuntea niin.
Tietenkin on oikeus tuntea, mutta ei nyt hyvänen aika mennä vertaamaan lapsen menetyksen surua koiran menetykseen ja kerrota sitä surevalle vanhemmalle, joka varmasti suree lastaan enemmän kuin koiraansa tai sukulaisen koiraa.
Vastavuoroisuus missä? Kun samalle ihmisen menettäneelle kertoo lemmikkinsä kuolemasta, se ei ole moksiskaan. Jos eläin on rakas, miten sitä voi olla surematta? Rakkaus on jopa oikeampaa, kuin siihen jälkeläiseen ladatut odotukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Typerä kommentti alkaa vertaamaan toisen surua yhtään mihinkään, enkä itse noin tosiaankaan sanoisi.
kuitenkin tuntuu pahalta myös se, että eläinten kuoleman aiheuttamaa surua täällä vähätellään. En itse koskaan haluamisesta huolimatta saanut lapsia ja nuo kissat ovat nyt kaikki kaikessa, elämäni valo. Olenkin ajatellut, että ehkä eläimet on tarkoitettu lohdutukseksi niille, jotka eivät lapsia saa. Korvaaman jotenkin sitä tyhjiötä. Jos kissani lähtevät ennen minua, niin suru tulee olemaan murskaava. Pelkään sitä jo nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näissä aina, että miten vanhan koiran ja nuoren ihmisen kuolemaa voi verrata. Toinen on jo elämänsä loppupäässä ja toisella pitäisi olla edessä vuosikymmeniä. Jos sun koira elää 12-vuotiaaksi ni tiedät, että edessä ei ole enää paljoa aikaa ja kuolema on vääjäämättä edessä. On myös tökeröä ottaa esille toisen surun keskellä oma suru.
Kun sukulaiseni puoliso kuoli, otin häneen yhteyttä ja painotin, että surujamme ei voi verrata( minulla kuoli samaan aikaan lemmikki) ja hän itse sanoi, äärettömän eläinrakas kun on, ja hänellä lemmikkejä, että eläimen kuolema on myös todella kova paikka ja koki että sai vertaistukea kun yhdessä juteltiin ja surtiin. Kiitti vielä että sai jutella ja koki että oli hyvä puhua meidän menetyksistä.
Nimenomaan sanoit EI voi verrata, veli sano et voi verrata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näissä aina, että miten vanhan koiran ja nuoren ihmisen kuolemaa voi verrata. Toinen on jo elämänsä loppupäässä ja toisella pitäisi olla edessä vuosikymmeniä. Jos sun koira elää 12-vuotiaaksi ni tiedät, että edessä ei ole enää paljoa aikaa ja kuolema on vääjäämättä edessä. On myös tökeröä ottaa esille toisen surun keskellä oma suru.
Kun sukulaiseni puoliso kuoli, otin häneen yhteyttä ja painotin, että surujamme ei voi verrata( minulla kuoli samaan aikaan lemmikki) ja hän itse sanoi, äärettömän eläinrakas kun on, ja hänellä lemmikkejä, että eläimen kuolema on myös todella kova paikka ja koki että sai vertaistukea kun yhdessä juteltiin ja surtiin. Kiitti vielä että sai jutella ja koki että oli hyvä puhua meidän menetyksistä.
Nimenomaan sanoit EI voi verrata, veli sanoi et voi verrata.
Tuohan on vain ap:n näkemys, että vertasi. Voi olla, että on vain sanonut tietävänsä miltä tuntuu kun suree. Monet sanovat niin. Voi myös olla vain ihan keksitty juttu, anonyymi palsta ja vanha juttu kun on.
Koirat olisivat oivallisia seuralaisia ravintolassa. Nimittäin ruokalistalla. On kulttuurimme suurta junttiutta, ettemme syö koiria kuten Aasiassa. Nahkasta voisi tehdä kintaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikivanha ketju!!!!🤬🤬🤬
Koiranvihaajat nostelee näitä. Seuraavaksi tulee miten koirat haisee yms.
Kyllä ne haisevat, pahalta haisevatkin. Miksi kieltää totuus?
Lisätään toinen. Ihmisetkin haisevat.
Kyllä. Mutta harvoin yhtä pahalta kuin koirat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näissä aina, että miten vanhan koiran ja nuoren ihmisen kuolemaa voi verrata. Toinen on jo elämänsä loppupäässä ja toisella pitäisi olla edessä vuosikymmeniä. Jos sun koira elää 12-vuotiaaksi ni tiedät, että edessä ei ole enää paljoa aikaa ja kuolema on vääjäämättä edessä. On myös tökeröä ottaa esille toisen surun keskellä oma suru.
Kun sukulaiseni puoliso kuoli, otin häneen yhteyttä ja painotin, että surujamme ei voi verrata( minulla kuoli samaan aikaan lemmikki) ja hän itse sanoi, äärettömän eläinrakas kun on, ja hänellä lemmikkejä, että eläimen kuolema on myös todella kova paikka ja koki että sai vertaistukea kun yhdessä juteltiin ja surtiin. Kiitti vielä että sai jutella ja koki että oli hyvä puhua meidän menetyksistä.
Nimenomaan sanoit EI voi verrata, veli
Mielestäni voi verrata, mutta en sitä hänelle sanonut. Ja tässä kävi ilmi, että hänenkin mielestään niitä voi verrata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, että oman lapsen kuollessa ei halua kuulla lasta verrattavan koiraan tai kissaan.
Toisaalta ymmärrän toista osapuolta. Jos jokin elävä olento on iso osa elämää, arkea, arjen rutiineja, ja sitä rakastaa ja osoittaa päivittäin kiintymystään, niin kyllä se ison aukon jättää jälkeensä oli kyseessä sitten lapsi tai koira. Lapsen kuolemassa tulee toki mukaan ne menetetyt sukupolvet, lapsenlapset ja heidän lapsensa. Se tyhjiö jonka poistunut jättää jälkeensä voi silti olla ihan yhtä suuri, oli kyseessä ihminen tai eläin.
Toivottavasti te, jotka veljen lohdutusyritystä haukutte, ette ole niitä ihmisiä jotka sanovat lemmikkinsä menettäneelle "sehän oli vain eläin".
No eläinhän se vain on. Eikö?
Eläin se ihminenkin on. You and me, baby, ain't nothing but mammals....
Voi apua, jotkut ihmiset vain ovat aina eläimen tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No... Olen surrut enemmän lemmikkieni menetystä kuin miesystäväni kuolemaa. En toki tätä mennyt sanomaan miesystäväni vanhemmille. Kaikkea ei kannata sanoa ääneen. Lapsia mulla ei ole.
Tässä vaikuttaa mielestäni myös se miten kuolema on tapahtunut. Jos vaikka syntymästään asti sairas lapsi, josta tiedetään, että tulee kuolemaan ja sitten joku yllättävä eläimen kuolema, vaikka auton alle jääminen tai jonkun hullun kiduttamaksi joutuminen. Kyllä tällöin olisin enemmän järkyttynyt ja surullinen eläimen kuolemasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikivanha ketju!!!!🤬🤬🤬
Koiranvihaajat nostelee näitä. Seuraavaksi tulee miten koirat haisee yms.
Kyllä ne haisevat, pahalta haisevatkin. Miksi kieltää totuus?
Lisätään toinen. Ihmisetkin haisevat.
Kyllä. Mutta harvoin yhtä pahalta kuin koirat.
Monet ihmiset haisee paljon pahemmalta kuin yksikään koira.
Vierailija kirjoitti:
Ystävältäni kuoli lapsi leukemian murtamana 10-vuotiaana.
Naapuri oli tullut "lohduttamaan", että hän tietää tasan miltä tuntuu. Kissansa oli kuollut vähän aikaa sitten....
Naapuri oli sitten ihmetellyt suureen ääneen, että mikä siinä on, kun et enää tervehdi.
Kyllä on irvokasta ruveta vertaamaan lapsen kuolemaa kissan kuolemaan tai verrata yhtään mihinkään muuhun kuin ehkä oman lapsen kuolemaan. Ymmärrän, että lemmikkieläin on tärkeä, mutta jotain rajaa luulisi täyspäisellä ihmisellä olevan. Mikäli nyt oli täyspäinen, kuka tietää.
Kaikesta sitä ihmiset viitsivätkin loukkaantua :D varmastikin tuo naapuri tarkoitti pelkkää hyvää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koirat on ihania ja niistä ei (juuri koskaan) kasva kusipäitä.
Niistä valitettavasti välillä kasvatetaan kusipäitä. Koiran omistaja pitää koiraansa ihmisenä, eikä kouluta sitä yhtään. Tuttavaperheen sheltti remmirähjää lenkillä ja murisee/ärisee. Mitä tekee omistaja... lepertelee vieressä äipän kultaa 😑
Näin. Syntyvyys vähenee, mutta koirat korvaavat lapset. Mamman kultamussukat, läpä läpä. Ei sitä saa komentaa.
Jollekin oman koiran kuolema voi olla pahin suru mitä voi ikinä kokea, ja jollekin oman lapsen kuolema voi olla pahin suru mitä voi ikinä kokea.
Silloinhan ne surut ovat identtiset, eli pahimmat surut.
Se, että vähättelee toisen surua lemmikistä ja asettaa toisen surun lapsesta korkeammalle, tai toisin päin, on väärin, sillä kukaan muu ei voi kokea surua samalla tavalla kuin joku toinen. Edes yhteisen lapsensa menettäneet vanhemmat eivät tunne saman menetyksen surua samalla tavalla. Se, että joku ei tunne lähes ollenkaan surua koiransa kuolemasta, ei tarkoita sitä etteikö toinen voisi itse lähes kuolla suruunsa siitä.
Jokainen suree ja kokee surun omalla tavallaan. On turhaa yrittää asettaa surutuntemukset johonkin mielivaltaiseen arvojärjestykseen.
Lohduttaa ja toisen suruun osaa ottaa voi toki muutenkin kuin tuomalla ilmi omaa (tilanteeseen liittymätöntä) suruaan, jos osaa. Kaikki eivät osaa. Silloinkin jos sattuu sanomaan jotain tökerösti, niin ajatus ja surun huomioiminenhan se on se tärkein siinä.