Viha vanhempia kohtaan. Miten pääsee eroon?

Vierailija

Olen jo 32-vuotias nainen ja alkanut tuntea suurta vihaa omia vanhempia kohtaan. Aiemmin en tainnut näitä tunteita hyväksyä, mutta nyt ne ovat pulpahtaneet pintaan ja en meinaa päästä tunteista yli.

Koin olevani aika näkymätön lapsi pienenä. Elin maaseudulla lapsuuteni ja kesät olivat täynnä töitä, joihin itsekin osallistuin lähes päivittäin. Välillä en oikein jaksanut tehdä töitä ja siitä sainkin sitten kuulla. Olin koko perheen ja suvun silmissä se laiska, saamaton kakara, jota kaikilla oli lupa ilkkua. Muistan kesäpäiviä jolloin olin niin väsynyt, että nukahdin pellon reunalle tai johonkin muuhun varjoisaan paikkaan. Ja muistan edelleen sen syyllisyyden jonka koin noina hetkinä.

Minua kiusattiin muutenkin aika paljon lapsena. Veljeni oli äidin lempilapsi, joka sai haukkua ja kohdella minua miten sattuu. Olin ruma ja läski - ainakin hänen mielestään. Vasta varhaisaikuisuudessani aloin uskomaan, että olen myös jotain muuta.

Kiire oli ainainen ja isä ja äiti olivat useasti pahalla päällä. Isä kuritti -välillä henkisesti, välillä fyysisesti. En muista että olisin koskaan esimerkiksi piirtänyt tai leikkinyt isän tai äidin kanssa yhdessä. Ei heillä sellaiseen ollut aikaa. Kulissia pidettiin kyllä yllä ja vieraiden aikaan piti esittää hyvää, menestyvää perhettä. Äiti oli niin iloinen ja mukava, vaikka todellisuudessa oli jatkuvasti pahalla tuulella ja kaatoi omat ongelmansa meidän lasten niskaan.

Olen sairastanut masennusta ja nyt psykoterapiassa alkanut tajuamaan, mistä jatkuva syyllisyyden ja huonommuuden tunne johtuu. Jotenkin on auttanut, että pystyn kanavoimaan vihani oikeaan osoitteeseen (kuulostaa varmaan hullulta!). Mutta en jaksaisi vihata ja olla katkera loputtomiin. Miten näistä tunteista pääsee eroon? Onko kenelläkään mitään vastaavia kokemuksia? Vanhempien kanssa en jaksaisi olla tekemisissä..

Sivut

Kommentit (23)

Vierailija

Minäkin haluaisin tietää, miten vanhempiin kohdistuvat negatiiviset tunteet pystyisi käsittelemään pois päiväjärjestyksestä. Mulla on sinänsä ollut ns. hyvät vanhemmat jotka ovat yrittäneet ajatella minun parastani eivätkä tahallaan ole kohdelleet huonosti. Toisaalta epäkohtia ja väärin menneitä asioita kuitenkin löytyy: sairastuin masennukseen teininä ja nyt aikuisena olen edelleen epäkypsä ja lapsenomainen. Tuntuu epäreilulta alkaa osoittelemaan epäkohtia, kun vanhemmat ovat kuitenkin mun parastani ajatelleet. Toisaalta ne samat epäkohdat vaikuttavat elämääni vielä tänäkin päivänä.

Vierailija

Anteeksianto! Sinun vanhempasi kasvattivat sinut niillä voimavaroilla ja eväillä mitä he oli omilta vanhemmiltaan saaneet. Ihminen ei voi kauhalla antaa, jos on lusikalla saanut.

Luulen, ettei edellisten sukupolvien oma lapsuus ja elämä ollut helppoa, joka vaikutti myös heidän jälkeläisiinsä,  sillä sodan julmuudet ja trauman kestävät monen sukupolven yli, myös lapsen asema on valtavasti muuttunut 50 vuodessa, nykyään lapsella on ihmisarvo ja laki suojelee lasta, toisin kuin vielä 70-luvulle saakka.

Lapsuutesi on ollut monessa perheessä tuttua ja hyväksyttävää. Ja sitä se on vielä monessa  muussa maassa esim. halpatyövoima maissa, jossa lapset raatavat epäinhimillisissä ja kurjissa olosuhteissa ympärivuorokautisia päiviä, ihan vain siksi, jotta me korkean elintason omaavat saisimme ostaa tavaraa mahdollisimman halvalla, vaikka sitä meillä on nurkat pullollaan.

Mutta jokainen sukupolvi voi katkaista sukupolvien ketjun, kohtelemalla läheisiään hyvin ja inhimillisesti.

Vierailija

Viimeinen kommentoija kuulostaa äidiltäni!  Varsinkin tuo fraasi "ihminen ei voi kauhalla antaa jos on lusikalla saanut" on niin kovin tutun kuuloista. 

Voin kertoa, ettei helpota oloani yhtään tuo viesti. syyllistät minua ja vähättelet ongelmiani kun otat esille halpatyövoimamaat ja siihen liittyvät ongelmat. Minua on kuitenkin mielestäni jo tarpeeksi syyllistetty lapsena ja nuorena, joten en kaipaa sitä lisää! Ja tiedoksi: en aio ottaa harteilleni enää koko maailman tuskaa. 

Vierailija

Sairastuin paniikkihäiriöön muutama vuosi sitten ja nyt terapian kautta olen tajunnut sen johtuvan äidin ja mun etäisistä väleistä, en ole koskaan saanut sellaista äidin huolenpitoa ja rakkautta kun oisin tarvinnut. Tästä syntyneestä katkeruudesta oon mäkin kärsinyt ja miettinyt et miten ihmeessä siitä pääsee yli? Kuten joku ylempänä kirjoittikin, niin anteeksi anto helpottaa parhaiten omaa oloa. Ei oo helppoa ei, mutta täytyy yrittää työstää, ainakin oman terveyden tähden. Voimia sulle, kiva kun jaoit tarinasi <3

Vierailija

Lisään vielä, että olen keskustellut asiasta äitini kanssa, mutta asiat menevät aina siihen pisteeseen, että hän ottaa rankan lapsuutensa ja rankan elämänsä esille ja heittäytyy sillä tavalla marttyyriksi. Huomaan noiden "keskustelujen" jälkeen kantavani harteillani omien ongelmieni lisäksi myös äitini ongelmiani. Se ei ole mielestäni reilua. Tuntuu pahalta, etteivät vanhempani voi ottaa vastuuta teoistaan. He ovat kuitenkin aikuisia ihmisiä! Äidin epärehellisyys myös ahdistaa. Hän kaunistelee jatkuvasti totuutta ja esittää jotain muuta mitä on. Tuntuu, että olen lapsuudenperheestämme ainoa, joka myöntää ongelmat ja joka on valmis tekemään töitä paremman elämän puolesta. Ja tuntuu, että kannan koko suvun traumoja harteillani.

Vierailija

Kiapaisin vinkkejä varsinkin niiltä, jotka ovat samanlaisen ahdistuksen läpikäyneet ja selvinneet kuitenkin. "Käy terapiassa ja hyväksy se, että menneisyytesi on sinun ja mennyttä"-kommentti on periaatteessa totta, mutta ei valitettavasti auta minua millään tasolla. Mielummin haluaisin kulla, miten voi oppia antamaan anteeksi ja hyväksymään asiat. 

Vierailija

Terapiaa 5 vuotta takana ja pohdin samaa. Tosin kauan kesti ennenkuin uskalsin kertoa asioita ja se syyllisyys mikä siitä tuli, huh huh.

No, sanonpa vain, että rankat käsittelyt ovat jo tuottaneet tulosta ja käsittely tulee kestämään vielä monia vuosia.

Olen pahoillani, mutta en jaksa kommentoida enempää. Toivon sinulle vain rakkautta ja lämpöä muilta kuin sukulaisiltasi, heiltä sitä tuskin tulet saamaan.

Minä myös pohdin anteeksiantoa, se tuntuu olevan kovin kaukana vielä, mutta eiköhän se hetki tule, kun on sen aika.

Luotetaan tulevaan yhdessä, kohtalotoverini.

Vierailija

Samoja fiiliksiä oli oman äitini suhteen. Alkoholisti joka syytti omasta paskasta elämästään minua ja omaa huonoa lapsuuttaan. Vähätteli minua ja kaikkia tekemisiäni. Antoi selkään ja kun kasvoin ja annoin takaisin, soitti sossut ja antoi minut sijoitukseen.
Vihasin pitkään koko akkaa mutta aikuisena, yli kolmekymppisenä päätin etten jatka omien lasteni kanssa "perintöä". En halua että lapseni vihaavat minua ja se tarkoitti kohdallani sitä että pääsin yli äitini typeryyksistä. En ole antanut täysin anteeksi mutta ymmärrän että mennyt on mennyttä, se ei vahingoita minua ellen anna sen vahingoittaa.
Ja sinäkin toivottavasti tulet sen ymmärtämään. Sinulla on oma arvokas elämäsi etkä taatusti halua tuhlata sit vihaten asioita joille et enää voi mitään.
Minä oivalsin tämän lasteni myötä, sinulla on oma tapasi. Tsemppiä jatkoon ja voimia!

Vierailija

Tuttua. Pistää usein silmään, kun apuna ja neuvona suositellaan terapiaan menoa. Yhtä lailla, joskus paremminkin asiat aukenevat vertaistukiryhmissä, kuten täällä. Näin minulle kävi. Kello käy, pitää jatkaa viikonloppuna.

Vierailija

"Kiapaisin vinkkejä varsinkin niiltä, jotka ovat samanlaisen ahdistuksen läpikäyneet ja selvinneet kuitenkin. "Käy terapiassa ja hyväksy se, että menneisyytesi on sinun ja mennyttä"-kommentti on periaatteessa totta, mutta ei valitettavasti auta minua millään tasolla. Mielummin haluaisin kulla, miten voi oppia antamaan anteeksi ja hyväksymään asiat. "

Minua auttoi suunnattomasti anteeksiannossa, kun tutustuin omaan historiaani - lapsen ja naisen asemaan Suomessa eri vuosikymmenillä.  Ymmärsin, miksi vanhempani käyttäytyivät juuri niin, sillä he olivat oman aikakautensa lapsia ja myös minä olisin jatkanut sukupolvien ketjua, ellei minulla ole ymmärrystä katkaista sitä, sillä lasten äitinä huomasin melko pian myös omat vahvuuteeni ja heikkouteni ja toivon todella, ettei lapseni syyttäisi minua lapsuudestaan, sillä se on mahdollista, vaikka parhaani olen tehnyt, koska he tulevat elämään aivan toisenlaisessa maailmassa mitä nyt on.

 Sellainen on ihmismieli, helpompi syyttää läheisiään tai vaikkapa säätä, kuin ottaa vastuu omasta onnestaan ja elämästään. Tai murehtia miksi olen tällainen, vaikka  sille asialle ei juuri voi tehdä mitään tai elää uudelleen, mutta tärkeintä on löytyy syyllinen.

Vierailija

Anteeksi ei tarvitse antaa. Ei kannata takertua siihen. Anteeksiannosta on erittäin hyvää tekstiä netissä näissä merkityksissä, yritän etsiä sen huomiseksi.

Vierailija

Itse olen päässyt yli suhtautumalla välinpitämättömästi vanhempiini. He eivät ansaitse tunteitani, edes vihaa sillä en koe heitä millään muotoa läheisiksi. Ja tuo että kasvattivat niillä eväillä mitä oli, oli jonkun kommentti, tyrmään sikäli että kasvattaminen ja suhtautuminen omiin lapsiin on aina valintakysymys. Tuolla logiikalla minun olisi pitänyt jatkaa huonoa kasvattamista mutta valitsin tietoisesti eri tien kuin vanhempani.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat