Lue keskustelun säännöt.
Professori: sama syökö placeboa vai masennuslääkkeitä
04.11.2015 |
Kerrankin järjen ääntä http://www.iltalehti.fi/mieli/2015110420610787_md.shtml
Kommentit (65)
Minä söin erilaisia masennuslääkkeitä 10 vuotta. Kaikissa sama juttu: sain kyllä haittavaikutuksia ja vieroitusoireita, mutta itse masennukseen mikään ei auttanut pätkääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koko psykiatria ja psykologia on suurta huijausta. Olen aina tätä sanonut. Ne eivät ole tieteellisesti todistettavia lääketieteen aloja. Ei ole olemassa mitään verikokeita ei edes aivoista otettavia kuvia jotka osoittaisivat sairauden mielessä, taikka siitä parantumisen.
Vaarallisinta on kaikenlaisten mömmöjen syöminen joista ei tiedä mitä ne pahimmillaan voi aiheuttaa. Toisena vaarana on mm. poliittisten toisinajattelijoiden laillinen vangitseminen "pakkohoito"-määräyksenä.
*syvä huokaus*
Tässä vaiheessa vetäydyn keskustelusta. Kun argumentit alkavat olla tuota luokkaa, niin eihän keskustelussa ole enää päätä eikä häntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mua lääkkeet ainakin auttaa. Joskus surettaa, kun tiedän joutuvan käyttämään niitä koko loppuelämän. Kuitenkin lääkkeettä olo aiheuttaisi vakavampia seurauksia, niin parempi näin.
Pointti olikin, että sama seuraus olisi plasebolääkkeillä. Vai oletko kokeillut niitäkin luullen niitä masennuslääkkeiksi ja ne eivät auttaneet?
Minä olen kokeillut tuossa jutussa mainittua liikuntaa lääkkeeksi, mutta minua se ei auttanut. Masennuslääke auttoi. Onko niin vaikea hyväksyä, että masennuslääkkeistä voi joillekin olla ihan oikeasti apua, eikä kyse ole pelkästä placebosta.
Placebovaikutus, varsinkin vahvistettu sellainen, voi olla todella voimakaskin, sitä ei kannata aliarvioida. Myös ihan somaattisten sairauksien, vaikkapa allergioiden ja syöpien kohdalla.
Juuh. Sädehoidollakin on vain placebovaikutus, koska minä sanon niin.
Kirsch on tutkinut asiaa laajasti ja tutkimukset ovat saaneet hyvän vastaanoton vertaisarvioinnissa. Professuuri Harvardissa sanoo jo aika paljon. Joten eiköhän hänen sanansa ole sinun sanaasi painavampi tässä asiassa.
Prohvessori on varmasti ihan hyvä prohvessori, mutta niin ovat monet muutkin prohvessorit hyviä. Maailma on täynnä tieteellisesti päteviä tutkimuksia, joiden mukaan masennuslääkkeet auttavat. En minä niillä tutkimuksilla suostu pöytää pyyhkimään vain tämän yhden tutkimuksen perusteella.
Ongelma on se että lääkeyhtiöt rahoittavat tutkimukset joten niiden puoluettomuus on vähintäänkin kyseenalaistettava. Tämä vaihtelee eri maiden lainsäädännön mukaan, mutta sanotaan vaikka että lääkeyhtiö tarvitsee n tutkimusta, jotka todistavat lääkkeen olevan tehokkaampi kuin plasebo ja turvallinen. Lääkeyhtiö voi tosiasiassa teettää vaikka 100n tutkimusta, ja manipuloida niitä kunnes tulos on mieleinen. Vain mieleisen tuloksen tuottaneet tutkimukset tarvitsee ilmoittaa valvovalle viranomaiselle. Ja tämä on lääketeollisuuden syöpä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mua lääkkeet ainakin auttaa. Joskus surettaa, kun tiedän joutuvan käyttämään niitä koko loppuelämän. Kuitenkin lääkkeettä olo aiheuttaisi vakavampia seurauksia, niin parempi näin.
Pointti olikin, että sama seuraus olisi plasebolääkkeillä. Vai oletko kokeillut niitäkin luullen niitä masennuslääkkeiksi ja ne eivät auttaneet?
Minä olen kokeillut tuossa jutussa mainittua liikuntaa lääkkeeksi, mutta minua se ei auttanut. Masennuslääke auttoi. Onko niin vaikea hyväksyä, että masennuslääkkeistä voi joillekin olla ihan oikeasti apua, eikä kyse ole pelkästä placebosta.
Placebovaikutus, varsinkin vahvistettu sellainen, voi olla todella voimakaskin, sitä ei kannata aliarvioida. Myös ihan somaattisten sairauksien, vaikkapa allergioiden ja syöpien kohdalla.
Juuh. Sädehoidollakin on vain placebovaikutus, koska minä sanon niin.
Kirsch on tutkinut asiaa laajasti ja tutkimukset ovat saaneet hyvän vastaanoton vertaisarvioinnissa. Professuuri Harvardissa sanoo jo aika paljon. Joten eiköhän hänen sanansa ole sinun sanaasi painavampi tässä asiassa.
Prohvessori on varmasti ihan hyvä prohvessori, mutta niin ovat monet muutkin prohvessorit hyviä. Maailma on täynnä tieteellisesti päteviä tutkimuksia, joiden mukaan masennuslääkkeet auttavat. En minä niillä tutkimuksilla suostu pöytää pyyhkimään vain tämän yhden tutkimuksen perusteella.
Tämä on juuri tätä nykypäivää kun netti on kaikkien saatavilla. Löydetään yksittäisiä tutkimuksia jonkun tietyn asian puolesta ja sitten uskotaan että Hei, näin sen täytyy olla kun Harvardin professori niin sanoo ja tutkimuskin löytyi. Sivuutetaan kokonaan se tosiseikka että asiasta kuin asiasta löytyy (hyviä) tutkimuksia joiden tulokset on ristiriidassa keskenään. Tieteellinen tieto nyt vain nojaa siihen periaatteeseen että sitä pidetään totena mistä on eniten todisteita. Ts. Jos 100 tutkimusta sanoo että masennuslääkkeet auttaa ja 10 sanoo että ei auta niin sitten ajatellaan että ne todennäköisesti auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ne pillerit toivat takaisin elämän ja työkyvyn. Tämäkin puoli voitaisiin tuoda esiin aina kun masennuslääkkeitä kritisoidaan. Jos teho onkin vain placebon luokkaa, niin ainakin minun kohdallani oli tehokasta placeboa. Kivaa että tuollaisia kalkkitableteita on keksitty, joiden ansiosta pystyn käymään töissä.
Et sinä sitä voi tietää. Masennus olisi voinut parantua spontaanisti ilman mitään.
Niin... eihän sitä spontaania parantumista odotettukaan kuin noin 10 vuotta. Ja sitten kun sain lääkityksen, niin tapahtui joku ihmeparantuminen. Ai niin, se olikin vain placeboa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus luin lehdestä, että eräälle mummolle oli määrätty masennuslääkkeitä, koska hänellä oli rintakipua, johon ei löytynyt syytä. Jossain vaiheessa syyksi kuitenkin paljastui rintaliivien kaarituki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mua lääkkeet ainakin auttaa. Joskus surettaa, kun tiedän joutuvan käyttämään niitä koko loppuelämän. Kuitenkin lääkkeettä olo aiheuttaisi vakavampia seurauksia, niin parempi näin.
Pointti olikin, että sama seuraus olisi plasebolääkkeillä. Vai oletko kokeillut niitäkin luullen niitä masennuslääkkeiksi ja ne eivät auttaneet?
Minä olen kokeillut tuossa jutussa mainittua liikuntaa lääkkeeksi, mutta minua se ei auttanut. Masennuslääke auttoi. Onko niin vaikea hyväksyä, että masennuslääkkeistä voi joillekin olla ihan oikeasti apua, eikä kyse ole pelkästä placebosta.
Placebovaikutus, varsinkin vahvistettu sellainen, voi olla todella voimakaskin, sitä ei kannata aliarvioida. Myös ihan somaattisten sairauksien, vaikkapa allergioiden ja syöpien kohdalla.
Juuh. Sädehoidollakin on vain placebovaikutus, koska minä sanon niin.
Kirsch on tutkinut asiaa laajasti ja tutkimukset ovat saaneet hyvän vastaanoton vertaisarvioinnissa. Professuuri Harvardissa sanoo jo aika paljon. Joten eiköhän hänen sanansa ole sinun sanaasi painavampi tässä asiassa.
Prohvessori on varmasti ihan hyvä prohvessori, mutta niin ovat monet muutkin prohvessorit hyviä. Maailma on täynnä tieteellisesti päteviä tutkimuksia, joiden mukaan masennuslääkkeet auttavat. En minä niillä tutkimuksilla suostu pöytää pyyhkimään vain tämän yhden tutkimuksen perusteella.
Tämä on juuri tätä nykypäivää kun netti on kaikkien saatavilla. Löydetään yksittäisiä tutkimuksia jonkun tietyn asian puolesta ja sitten uskotaan että Hei, näin sen täytyy olla kun Harvardin professori niin sanoo ja tutkimuskin löytyi. Sivuutetaan kokonaan se tosiseikka että asiasta kuin asiasta löytyy (hyviä) tutkimuksia joiden tulokset on ristiriidassa keskenään. Tieteellinen tieto nyt vain nojaa siihen periaatteeseen että sitä pidetään totena mistä on eniten todisteita. Ts. Jos 100 tutkimusta sanoo että masennuslääkkeet auttaa ja 10 sanoo että ei auta niin sitten ajatellaan että ne todennäköisesti auttaa.
Kirsch on erikoistunut meta-analyyseihin eli kootaan ja käsitellään jopa tuhansista tutkimuksista saatu data. Ja näiden tuloksista on ilmeisesti päätelty että plasebo tuottaa samanlaisia tuloksia kuin lääke.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä syön lääkkeitä mielenterveyslääkkeitä. Mutta silti en nuku silti olen onneton ja valmis kuolemaan.
Jos aioin saada nukuttua edes muutaman tunnin minun pitää kaataa kitaani ketipinoria 300mg, Zyprexa 5mg ja Mirtzapinia 30mg.
Ei en ole psykoottinen enkä ole sairastanut skitsofreniaa. Kärsin masennuksesta ja vaikeasta elämästä.
Olisin onnellinen jos saisin jutella jonkun kanssa. Jos minulla olisi ystävä, jotten aina olisi yksin. Jos en kuulisi puolisolta sitä miten piilotan hänen ruokaansa laksatiivejä, tai miten syötän hänelle lääkkeitä ja vakoilen häntä kameroiden avulla. En en minä jaksa enään.
No ainakin täällä voit jutella meidän kanssa :) <3
Kokeiltiinko sinulle unettomuuteen melatoniinia alkuvaiheessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mua lääkkeet ainakin auttaa. Joskus surettaa, kun tiedän joutuvan käyttämään niitä koko loppuelämän. Kuitenkin lääkkeettä olo aiheuttaisi vakavampia seurauksia, niin parempi näin.
Pointti olikin, että sama seuraus olisi plasebolääkkeillä. Vai oletko kokeillut niitäkin luullen niitä masennuslääkkeiksi ja ne eivät auttaneet?
Minä olen kokeillut tuossa jutussa mainittua liikuntaa lääkkeeksi, mutta minua se ei auttanut. Masennuslääke auttoi. Onko niin vaikea hyväksyä, että masennuslääkkeistä voi joillekin olla ihan oikeasti apua, eikä kyse ole pelkästä placebosta.
Kyllähän tuossa artikkelissa selvästi sanottiin ja professorinkin käsityksen mukaan lääkkeet hyödyttävät vaikeimmissa tapauksissa.
Joka tapauksessa me ihmiset olemme hyvin yksilöllisiä, siksi se, mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella.
Minäkin olen lukenut erilaisia tutkimuksia joiden mukaan suurimman hyödyn potilaat saavat terapiasta. Terapiaakin on erilaista, joten toimivan löytämiseksi voi joutua kokeilemaan erilaisia terapiamuotoja. Terapia vain on huomattavan kallista, joten Kelan tukemana sitä saavat tietyt tapaukset. Lääkkeet tulevat yhteiskunnalle halvemmaksi, vaikkakin Kela korvaa järkyttävän määrän mielialalääkkeitä vuositasolla. Kolesterolilääkkeistä puhumattakaan, joka on toinen hyvin epämääräinen lääkeryhmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- Lapsille ei pitäisi milloinkaan, ei milloinkaan määrätä mielialalääkkeitä, Kirsch painotti.
- Kukaan ei tiedä, millaisia vaikutuksia näillä lääkkeillä on pitkällä aikavälillä, hän perusteli.
Näin juuri. Lapsille pillereitä syöttävät lekurit oikeuteen ja heti. Kamalaa että Suomessakin syötetään lapsille näitä!
Tämän on vähän yksioikoista ajattelua. Asiat eivät ole noin mustavalkoisia.
Ei todellakaan ole. Lasten aivot ovat vielä kehittymässä. On suorastaan rikollista antaa lapselle psyykenlääkettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mua lääkkeet ainakin auttaa. Joskus surettaa, kun tiedän joutuvan käyttämään niitä koko loppuelämän.
Sulla lienee jotain paljon muutakin kuin vain masennusta. Suurin osa pääsee lääkkeistä eroon ajassa jos toisessa, miksi et muka sinäkin? Eli et ole vain masentunut, jos tiedät jo nyt surra, että ikuisesti masennuslääkitystä joudut syömään. Jos se auttaa sua, miksi suret?
Ei ole muuta, olen aloittanut ja lopettanut mielialalääkityksen monesti ja masennus on uusiutunut. Sen vuoksi lääkäri suositteli lääkitystä pysyvästi. En ole riippuvainen, ei tarvitse ponnistella päästäkseni lääkkeestä eroon. Oman hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin parasta, että jatkan lääkkeiden käyttöä. Masennus on lähinnä seurausta raskaasta elämästä lapsuusperheessä, joten kyllä se välillä vituttaa ja surettaa, kun kortit tämän asian suhteen jaettiin jo melko varhain, enkä itse pystynyt parempaan. Pää ei kestänyt enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen lukenut erilaisia tutkimuksia joiden mukaan suurimman hyödyn potilaat saavat terapiasta. Terapiaakin on erilaista, joten toimivan löytämiseksi voi joutua kokeilemaan erilaisia terapiamuotoja. Terapia vain on huomattavan kallista, joten Kelan tukemana sitä saavat tietyt tapaukset. Lääkkeet tulevat yhteiskunnalle halvemmaksi, vaikkakin Kela korvaa järkyttävän määrän mielialalääkkeitä vuositasolla. Kolesterolilääkkeistä puhumattakaan, joka on toinen hyvin epämääräinen lääkeryhmä.
Mulle on valitettavasti vuosien myötä (olen psyk. sh) mennyt usko tuohon terapiaankin. Kyllä, se auttaa joillekin, samoin kuin lääkkeet ihan oikeasti auttavat joillekin. Mutta kokonaisnäkemykseni on, että varsinkin masennuksen hoito on vielä ihan lapsenkengissä, ja meillä on paljon tapauksia, joihin ei ole mitään hyötyä lääkkeistä eikä terapiasta. Tai no: riittävän kovilla lääkkeillä tuska voidaan turruttaa siedettäväksi, niin ettei potilas tee itsemurhaa, mutta nämä lääkkeet usein vievät myös työkyvyn, mikä osaltaan masentaa ihmistä.
Tämä on jännä, että esim. skitsofreniaa osataan nykyisin hoitaa varsin hyvin, ja useimpien elämänlaatua voidaan parantaa lääkityksellä huomattavasti. Mutta masennus on vieläkin melkoinen mysteeri ,varsinkin kun aivot näyttävät monilla adaptoituvan lääkkeisiin ihan kuin ne tietoisesti haluaisivat pitää ihmisen masentuneena. Eli jos ihmiselle annetaan lääke, joka muuttaa aivokemiaa tiettyyn suuntaan, niin auttaa ensin, mutta pian aivot oppivat tasapainottamaan lääkkeen vaikutuksen, niin että lopputulos on entinen masentunut tila.
Vierailija kirjoitti:
Minä syön lääkkeitä mielenterveyslääkkeitä. Mutta silti en nuku silti olen onneton ja valmis kuolemaan.
Jos aioin saada nukuttua edes muutaman tunnin minun pitää kaataa kitaani ketipinoria 300mg, Zyprexa 5mg ja Mirtzapinia 30mg.
Ei en ole psykoottinen enkä ole sairastanut skitsofreniaa. Kärsin masennuksesta ja vaikeasta elämästä.
Olisin onnellinen jos saisin jutella jonkun kanssa. Jos minulla olisi ystävä, jotten aina olisi yksin. Jos en kuulisi puolisolta sitä miten piilotan hänen ruokaansa laksatiivejä, tai miten syötän hänelle lääkkeitä ja vakoilen häntä kameroiden avulla. En en minä jaksa enään.
Jätä tuollainen mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mua lääkkeet ainakin auttaa. Joskus surettaa, kun tiedän joutuvan käyttämään niitä koko loppuelämän. Kuitenkin lääkkeettä olo aiheuttaisi vakavampia seurauksia, niin parempi näin.
Pointti olikin, että sama seuraus olisi plasebolääkkeillä. Vai oletko kokeillut niitäkin luullen niitä masennuslääkkeiksi ja ne eivät auttaneet?
Minä olen kokeillut tuossa jutussa mainittua liikuntaa lääkkeeksi, mutta minua se ei auttanut. Masennuslääke auttoi. Onko niin vaikea hyväksyä, että masennuslääkkeistä voi joillekin olla ihan oikeasti apua, eikä kyse ole pelkästä placebosta.
Placebovaikutus, varsinkin vahvistettu sellainen, voi olla todella voimakaskin, sitä ei kannata aliarvioida. Myös ihan somaattisten sairauksien, vaikkapa allergioiden ja syöpien kohdalla.
Juuh. Sädehoidollakin on vain placebovaikutus, koska minä sanon niin.
Kirsch on tutkinut asiaa laajasti ja tutkimukset ovat saaneet hyvän vastaanoton vertaisarvioinnissa. Professuuri Harvardissa sanoo jo aika paljon. Joten eiköhän hänen sanansa ole sinun sanaasi painavampi tässä asiassa.
Prohvessori on varmasti ihan hyvä prohvessori, mutta niin ovat monet muutkin prohvessorit hyviä. Maailma on täynnä tieteellisesti päteviä tutkimuksia, joiden mukaan masennuslääkkeet auttavat. En minä niillä tutkimuksilla suostu pöytää pyyhkimään vain tämän yhden tutkimuksen perusteella.
Ongelma on se että lääkeyhtiöt rahoittavat tutkimukset joten niiden puoluettomuus on vähintäänkin kyseenalaistettava. Tämä vaihtelee eri maiden lainsäädännön mukaan, mutta sanotaan vaikka että lääkeyhtiö tarvitsee n tutkimusta, jotka todistavat lääkkeen olevan tehokkaampi kuin plasebo ja turvallinen. Lääkeyhtiö voi tosiasiassa teettää vaikka 100n tutkimusta, ja manipuloida niitä kunnes tulos on mieleinen. Vain mieleisen tuloksen tuottaneet tutkimukset tarvitsee ilmoittaa valvovalle viranomaiselle. Ja tämä on lääketeollisuuden syöpä.
Nimenomaan. Puhumme siis teolisuudenalasta, joka on kaikkein tuottavin koko maailmassa. Niin tuottava, että sillä on jopa poliittisesti sangen suuri merkitys.
Useille lääkeyrityksille määrätään toistuvasti suuria sakkoja lainrikkomuksista.[20] Esimerkiksi vuosien 2009 ja 2012 välillä lääketeollisuus sai yhteensä 11 miljardin dollarin sakot erilaisista väärinkäytöksistä kuten laittomasta markkinoinnista ja lääkkeiden turvallisuustietojen pimittämisestä. 26 yhtiön joukossa oli kahdeksan maailman kymmenestä suurimmasta lääkeyhtiöstä.[21] Vuonna 2012 brittiläinen GlaxoSmithKline määrättiin yhteensä vajaan 2,4 miljardin euron sakkoihin ja korvauksiin muun muassa laittomasta markkinoinnista, ylilaskutuksesta ja lääkärien voitelusta.[22]
Tanskalainen professori ja Cochrane-verkoston perustaja Peter C. Gøtzsche on rinnastanut lääketeollisuuden toiminnan järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Hänen mukaansa lääketeollisuuden harjoittama laiton toiminta on täysin harkittua, sillä se on niin laajalle levinnyttä ja kannattavaa. Lääketeollisuus on ostanut puolelleen lääkäreitä, tutkijoita, lehtiä, ammatti- ja potilasjärjestöjä, yliopistojen laitoksia, toimittajia, lääkevalvojia ja poliitikkoja. Lääketeollisuuden kliiniset kokeet ovat Gøtzschen mukaan tieteeksi naamioitua markkinointia: uusia lääkkeitä ei tutkita riittävän hyvin, mikä aiheuttaa suunnattoman määrän kuolemia ja vammautumisia. Diabeteksen lääkehoito on korruptoitunutta, tulehduskipulääkkeet aiheuttavat valtavasti kuolemia ja psykiatriasta on tullut lääketeollisuuden kultakaivos. Lääkevalvonta katsoo kaikkea läpi sormien.[23][24][25] Jättisakotkaan eivät pysäytä lääkeyhtiöitä, sillä ne näkevät sakot vain osana lääkkeen markkinointikustannuksia.[20]
Suomessa lääketeollisuuden epäeettisestä toiminnasta ovat kirjoittaneet Tomi-Pekka Tuomainen ja Markku Myllykangas (suomalainen terveyssosiologian professori. Hän työskentelee Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen yksikössä.[1] Hän sai Tieteentekijöiden liiton Vuoden tieteentekijän palkinnon vuonna 2000.[2] Hän on kirjoittanut kansanterveystieteestä, medikalisaatiosta ja terveydenhuollon etiikasta.. Heidän mukaansa lääketeollisuus tehtailee olemattomia tauteja ja lääkehoidon tarpeen raja-arvoja kuten kolesterolirajoja alennetaan koko ajan lääkkeiden myynnin kasvattamiseksi. Myllykangas syyttää lääketeollisuutta myös tutkimustulosten pimittämisestä sekä väärän ja harhauttavan markkinoinnin harjoittamisesta. Lääkärikuntaa hän pitää osin lääketeollisuuden markkinoijina.[26]
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mua lääkkeet ainakin auttaa. Joskus surettaa, kun tiedän joutuvan käyttämään niitä koko loppuelämän.
Sulla lienee jotain paljon muutakin kuin vain masennusta. Suurin osa pääsee lääkkeistä eroon ajassa jos toisessa, miksi et muka sinäkin? Eli et ole vain masentunut, jos tiedät jo nyt surra, että ikuisesti masennuslääkitystä joudut syömään. Jos se auttaa sua, miksi suret?
Ihanan optimistista. Valitettavasti tavallista on jopa se, että lääkkeet ei auta, mutta niistä ei silti pääse eroon, koska eroonpääsy-yritys aiheuttaa työkyvyttömäksi tekevät sivuvaikutukset. Itse joudun syömään mirtatsapiinia, joka ei auttanut koskaan mitään masennukseen ja lihotti, loppuikäni, koska yritys vähääkään pienentää annosta johtaa äärimmäisen koviin sivuvaikutuksiin joita en kestä.
Minulle määrättiin monien masennuslääkkeiden viimeisimpänä kokeiluna reboksetiinia (Edronax). Se antoi tosiaan potkua. Ikävinä sivuoireina alkoi jatkuva juhliminen ja seksuaalinen holtittomuus. En todellakaan ollut enää oma itseni. Lääkettä lopettaessa oli suuria vaikeuksia. Jouduin lähtemään päivtystykseen kun syke nousi 120 ja multa tivattiin että olenko ottanut huumeita. Käytin jonkun aikaa beetasalpaajaa.
Masennukseni syy oli kilpirauhasen vajaatoiminta. Psykiatri oli pari kertaa kehottanut minua testaamaan se, ilmeisesti epäili sitä syyksi jo silloin. Ikinä en enää sen jälkeen ole koskenut psyykelääkkeisiin enkä tule niitä ottamaan.
Jaa kyllä ne pillerit ainakin mun pakko-oireista häiriötä ja masennusta on auttaneet. Ihan mukavaa kun ei ole pakottavaa tarvetta enää pestä itseäni monta tuntia päivässä ihan verille.
Voi vittu nyt taas näitä kaikenmaailman professoreita. Aina tullaan omien teorioiden kanssa esiin. Hirveen näkönen äijä kuvassa. Voisi professorin palkallaan ostaa vaikka kunnon hammasharjan paskasille hampaillensa.
Tämä keskustelu on mennyt vähän sellaiseksi puolesta-vastaan -tilanteeksi.
Olen varma, että jotkut ihmiset hyötyvät lääkkeistä.
Olen myös varma, että niitä määrätään aika holtittomasti, eli valtava määrä ihmisiä syö niitä turhaan.
Kyse on kuitenkin aivokemiaan vaikuttavista aineista, joten tällaisten lääkkeiden määräämisessä tulisi noudattaa äärimmäistä varovaisuutta.
Lääkkeiden sivuoireet voivat olla helvetillisiä, samoin vieroitusoireet. Ja valitettavasti, kuten ketjustakin käy ilmi, joillekin, liian monelle, ne vieroitusoireet ovat niin pahat, että on parempi vaihtoehto syödä niitä loppuelämän ajan.
Ja näin sitten on laillisesti koukutettu ihmisiä.
Itse söin piruuttani mäkikuismaa (jonka todellakin useissa tutkimuksissa on todettu vaikuttavan samalla periaatteella kuin reseptilääkkeet) suurina annoksina kun sitä kaapissa oli ja sain ihan karmeita itsemurha-ajatuksia aina kun nostin tai laskin annostusta. Sama ilmiö on havaittu reseptilääkkeillä vaikka näyttöhän näissä on usein vähän ristiriitaista.
A 2009 study showed increased risk of suicide after initiation, titration, and discontinuation of medication.[11] A study of 159,810 users of either amytriptyline, fluoxetine, paroxetine or dothiepin found that the risk of suicidal behavior is increased in the first month after starting antidepressants, especially during the first 1 to 9 days.[12]
Ostetaan rakastavaa apua hintaan 4 euroa per päivä. Huhheijaa. On teillä elämä helppoa.