Kertoisitko kuolevalle lapselle, että tämä kuolee?

Vierailija kirjoitti:

Vaikka kuoleva ymmärtää kuolevansa hetkenä minä hyvänsä niin silti kertoisin lapselle asian todellisen laidan. Ei ole lapselle oikein, että häneltä pimitetään tuollaista tietoa. Lapset osaavat suhtautua kuolemaan luonnollisemmin mitä aikuiset. Kuolema on lopullista, mutta silti siitä on hyvä keskustella.

Olen kohdannut paljon kuolevia, tosin vanhuksia, ja joka kerta olen vain niin hämmästynyt miten hyvin itse kuoleva asian ottaa.

En nyt lähtisi rinnastamaan kuolevaa lasta ja aikuista. T. Sh, töissä lasten syöpäosastolla

Kertoisin. Kertoisin lisäksi Jeesuksesta ja kuolemanjälkeisestä elämästä. Siitä, että näemme sitten kerran kaikki rakkaamme taivaassa.

Jos lapsi itse suoraan sen kysyisi, niin en kieltäisi. Juttelisin asiasta lapsen kanssa ja pyrkisin auttamaan häntä mielikuvissa jatkuvuudesta jollain tasolla, vaikka kukaanhan ei voi tietää, mitä sitten tapahtuu. Kokisin, että olisi rakkauden teko antaa lapsen puhua omasta kuolemastaankin, jos hän olisi siihen halukas. 

En tiedä. Varmaan jos lapsi olisi kuolemansairas, haluaisin itselleni vertaistukea muista saman kokeneista vanhemmista ja keskustelisin heidän kanssaan tästä asiasta. En osaa nyt yhtäkkiä sanoa.

En ole uskonnollinen ihminen, mutta todennäköisesti haluaisin kertoa lapselle jonkinlaisen lohduttavan ajatuksen siitä mitä kuoleman jälkeen on. Minusta lapsi ei ole ansainnut sitä että tylytetään jokin ateistinen maailmankatsomus siinä vaiheessa, vaikka ateisti olenkin. Itsellehän noistakaan ei olisi mitään apua, kun en usko, mutta ehkä lapsi saisi niistä lohtua.

Kertoisin kyllä, mutta mahdollisimman lohdullisella tyylillä. Puhuisin jälleennäkemisestä ja ihmisistä ja eläimistä, jotka ovat jo tuonpuoleisessa. Tässä http://www.iltalehti.fi/syopa/2015021419194044_sy.shtml äiti kertoi 3-vuotiaalle(!) lapselleen, että pitää lähteä yksin taivaaseen. Ihan hirveän ahdistava kommentti ja varmasti lisäsi vain lapsen pelkoa. :(

Kertoisin ja olisin hänen vierellään. Kertoisin siksi, että arvostan lasta. Jokaisella kuolevalla voi olla sydämellään sellaisia tunteita, joita haluiasi kuolinvuoteellaan ilmaista. Jos kuoleva viettäisi viimeisiä aikojaan niin, ettei pysty puhumaan, mutta yrittää jotain kertoa, olisi se mielestäni henkistä vääryyttä häntä kohtaan, ahdistavaa hänelle. Mummoni kohdalla oli näin, kun olin lapsi, rakas mummo.

Kertoisin, että lapsi menee mummon luo ja että äiti ja isäkin sinne tulee sitten kun on aika, siis jos lapsi kysyisi. Toivoisin kyllä ettei kysyisi.

Lapsellehan voi valehdella siitä jeesus-jutusta ja taivaaseenpääsystä, niin ei ahdistaisi niin paljon. Paljonhan sitä tehdään aikuistenkin kohdalla.

Miksi, miksi haluatte lisätä lapsen pelkoa entisestään? Miksi tehdä lapsen lopputaipaleesta vieläkin ahdistavampi? Miksi ei voisi keskittyä joihinkin niihin asioihin jotka tuovat lapselle hyvän olon, turvallisen olon? Miksi ihmeessä pitää lisätä lapsen tuskaa kertomalla että kyllä, kuolet ihan kohta! Ensin lapsi kärsii ehkä kivuista, sairaudesta joka tuo jo sinällään pelkoa. Sitten siihen päälle vielä tieto että kuolema odottaa kun tämän kivun ensin kärsit :-(

Huolimatta siitä että siinä joutuu valehtelemaan, mutta silti!!!

Jos lapsi itse kysyisi, niin en pystyisi valehdella. Kertoisin että hän ei kuitenkaan olisi kuoleman jälkeen yksin, vaikka fyysistä kehoa ei olisikaan. Hän olisi meidän luonamme aina, aurinkon ensisäteenä, tuulen henkäyksenä ja lämpönä.

Vierailija kirjoitti:

Meediolla käyneenä voin sanoa, että elämä aivan varmasti jatkuu fyysisen kuoleman jälkeen. Kertoisin lapselle, että hänen ruumiinsa kuolee, mutta että me voimme vielä olle yhdessä henkitasolla. Ja että äiti tulee hänen luokseen sitten myöhemmin kun aika on. Ja siellä on tuttuja vastassa ja hän on hyvässä hoidossa siellä. Ajatusten tasolla olemme yhteydessä vielä kuolemankin jälkeen. Sovittaisiin joku merkki, mistä tietää että toinen on läsnä.

Rakkaat ihmiset, totaalista kuolemaa ei ole.

Eikä tämän kirjoittanut halua esiintyä minään hihhulina, mutta ennen olin tällaisten suhteen aika kriittinen ja vaadin todisteita. Olin sitä mieltä että kaikki vain loppuu ja sitten maadutaan osaksi energian kiertokulkua. Mutta meninpä uteliaisuudesta meedion pakeille ja hämmennyin: tuntematon ihminen osasi kertoa niin erikoisia asioita elämästäni (ajatuksistani, joita kukaan ei voinut tod. tietää!) etten enää epäile hetkeäkään. Hän kanavoi minulle yhteyden kahteen edesmenneeseen, rakkaaseen ihmiseen ja kertoi heistä sellaisia asioita, että vain minä ne tiedän ja juuri niillä sanoilla.

Ei ollut kylmälukua eikä googletusta.

Eli todellakin voisin kertoa lapselle joka kuolee, että vain fyysinen ruumis kuolee. 

En kertoisi.