Jaksatteko kiinnostua muiden parisuhdeongelmista?

Pentti

Olenkohan ihan hirveä ihminen, kun en jaksa kuunnella mitään avautumisia toisten parisuhteista?

Yleensä ne selostukset on vielä äärimmäisen pitkäveteisiä ja näiden selostusten perusteella pitäisi vielä tehdä jotain analyyseja siitä, että mitähän se Urpo nyt tarkoitti sanoessaan asian x. Mistä ihmeestä minä voin sen tietää? Miksei voi kysyä Urpolta itseltään?

Miksi sitä samaa asiaa pitää jauhaa uudelleen ja uudelleen? Mä olen kyllästynyt kuuntelemaan..

Kommentit (6)

Pentti

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi sanoa heille itselleen, että puhutaanko jostain muusta?!

Koska seurauksena on välitön mielensäpahoittaminen

Vierailija

En jaksa kiinnostua, ja siksi juuri niitä on helppo kuunnella. Ne ei jätä mitään muistijälkeä eikä kuormita mua. Ihmiselle, joka purkautuu parisuhteestaan, on niin helppo vaan sanoa että juuh tai öh tai muuta täysin yhdentekevää siihen puhetulvan väliin, koska nämähän ei missään nimessä mitään neuvoja kaipaa. Haluavat vaan kertoa tunteistaan. Lähinnä yksipuheluahan se usein on.

Juuri eilen työkaveri purkautui parisuhteestaan. Kuuntelin sillä lailla pää kallellaan ja ajattelin että mitähän pottua sitä ensi vuonna laittaisi perunapeltoon, sellasta joka ei saa niin herkästi ruttoa. Kaikki olivat onnellisia. Kunnes yksi porukasta alkoi ottamaan nämä vuodatukset ihan tosissaan, ja neuvomaan ja kyselemään. Heti oli tunnelma pilalla, kaikilla paha mieli. Mun pitäis tälle varmaan nuorelle ihmiselle kertoa että hei, sun pitää vaan jaksaa kuunnella tai lähteä pois sitten. Ei tämä ole mikään keskustelu eikä vuorovaikutustilanne. Että ei tehdä tästä nyt numeroo. Juot vaan kahvia ja nyökyttelet. Mut en viitsi vaivautua.:)

Vierailija

Jaksaisin, muttei mulle yleensä kerrota sellasista. #3 viesti ehkä selvitti miksei... Kai sitten silloin harvoin kun joku yrittää, otan sen liian tosissani ja ajattelen että tämä ei kertoisi tällaista mulle, jos se ei olisi vakavissaan ongelmiensa kanssa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Jaksaisin, muttei mulle yleensä kerrota sellasista. #3 viesti ehkä selvitti miksei... Kai sitten silloin harvoin kun joku yrittää, otan sen liian tosissani ja ajattelen että tämä ei kertoisi tällaista mulle, jos se ei olisi vakavissaan ongelmiensa kanssa.

Luulen että tässä on varmaan se pointti. Koska minulle on selvää että elämä itsessään on pääosin surkeaa räpeltämistä, ja että kaikilla on ongelmia jossain vaiheessa jostain, en mitenkään hirveästi reagoi muiden ongelmiin. Ne vähän kuin kuuluu elämään. Oletan, että ihminen joka mulle kertoo ongelmistaan, pitää sitä tilannetta tavallaan varaventtiilinä, päästää vähän höyryä ulos että jaksaa sitten taas. Ei se ole se asia josta hän haluaa keskustella, vaan ilmaista sen tuomaa reaktiota, tunnetta, joka tulee helpommin käsiteltäväksi kun sen jakaa jonkun toisen kanssa.

Sitten on ihmisiä, jotka aidosti haluavat näissä tilanteissa auttaa. Joilla on sellainen käsitys että asiat voisivat olla toisinkin. He haluavat voimaannuttaa ihmisiä ja olla näille hyvä lähimmäinen. He ovat ihania, kullanarvoisia ihmisiä mutta niin rasittavia. Kun kerran kerrot että tässä on tällainen ongelma, he muistavat sen vielä viikon ja vuodenkin jälkeen. Mikä voi olla tosi kiusallista, koska silloin sen ongelman on jo ehkä itse unohtanut.

Ja siis en tiedä miten muut ihmiset toivovat että heitä kohdeltaisiin. Mut koska itse toivon että omiin purkauksiini lähinnä hymähdellään ja sitten ne unohdetaan, kohtelen muitakin näin. Ihmiset avautuvat mulle paljon mutta oletan että se johtuu siitä että näin ihmiset nyt ylipäänsä tekee. 

3

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat