Kuukautisten alkaminen lapsen synnyttyä

Vierailija

Hei

Olen saanut kaksi lasta vajaan kahden vuoden ikäerolla ja nyt kuopus on vuoden ja kuukauden. Kuukautiseni eivät ole vieläkään alkaneet. Esikoisen synnyttyä kuukautiset alkoivat vauvan ollessa 10 kuukauden ikäinen. Imetän edelleen kuopusta noin 6 kertaa vuorokaudessa, joista 2 kertaa yöllä. Esikoistani imetin samalla tavalla. Onko tämä ihan normaalia vai pitäisikö käydä gynen juttusilla? Valkovuodon määrä on kovasti lisääntynyt viime aikoina, mutta se ei haise mitenkään pahalle tai ole kokkareista. 

Kommentit (9)

Vierailija

Vähän jäi epäselväksi että mikä asia nyt on normaalia vai epänormaalia? Ehkä hieman epänormaalia on se, että jos olet jo kaksi lasta saanut, niin luulisi että neuvola on tullut jo tutuksi ja sieltä olisi normaalia kysellä tuollaisia mitä nyt sitten mieleesi putkahtaakin.

Jos kuukautisista oli kyse, niin ihan mikä tahansa on normaalia kun vielä imettää. Itselläni on joka kerta synnytyksen jälkeen täysimetyksestä ja yösyöttämisestä huolimatta alkaneet kuukautiset jo ennen jälkitarkastusta. Harvinaista, mutta normaalia. Toisilla taas imetyksen lopettamisenkin jälkeen voi mennä pitkään ennenkuin kuukautiset alkavat.

Vierailija

Kuulostaa ihan normaalilta. Imetin itse 1v7kk ja kuukautiset alkoivat vasta n 1,5kk imetyksen lopettamisen jälkeen. Olen jostain kuullut, että jos imetyksen lopetuksesta on kulunut 2kk eikä tätiä näy, kannattaa käydä lääkärissä.

Vierailija

Itselläni alkoi 9kk synnytyksen jälkeen, kun lopetin yösyötöt, ensimmäisen kierron pituus oli silloin 79 päivää ja toinen kierto 44 päivää, seuraavaa kiertoa ei sitten tullut koska tein positiivisen raskaustestin :-).
Mutta pointti siis että ihan normaalilta kuulostaa, varsinkin kun syötät vielä yöllä :-).

Vierailija

Tietysti on normaalia kun imetät noin paljon vielä. Etkö ole kokeillut syöttää tukevampaa ruokaa illalla? Ei  taaperon pitäisi enää yöimetystä tarvita ja voi se jo rasittaa lapsen hampaitakin kun happohyökkäykisä tulee varmaan enemmänkin kuin nuo 6x vuorokaudessa.

Vierailija

Lapselleni on tullut viimeisen kolmen kuukauden ajan jatkuvalla syötöllä hampaita, joista hän oirehtii kovasti eikä oikein syö hyvin. Etenkin aamuyöstä hän alkaa olla nälkäinen ja rinnalla olo ilmeisesti rauhoittaa häntä kun suu on kipeä. En halua koko ajan antaa Panadolia, joten annan mieluummin maitoa kun se hänen oloaan helpottaa. Välillä yöimetykset olivat jo muutaman viikon poissa kunnes taas alkoi uutta hammasta pukata. Olen kokeillut eri lämpöisiä ruokia pakastemarjoista lähtien, mutta kun ei syö niin en voi pakottaakaan. Onneksi maitoa sentään huolii. Sitten kun hammas on taas puhjennut ikenen läpi, ruokahalu palaa ennalleen. Samaa se oli esikoisen kanssa...

ap

Vierailija

Miksi ajattelet tämän palstan sitten olevan olemassa, jos tällaiset kysymykset eivät tänne kuulu? Kerrankos unohtuu kysyä neuvolankäynnillä kun siinä on miljoona asiaa, jotka pitää ehtiä lyhyessä ajassa. 

Mia Terveydenhoitaja
Seuraa 
Liittynyt8.6.2015

Hei,

niin kauan kun imetät, voivat kuukautiset pysyä poissa. Monilla naisilla kuukautiset alkavat, kun imetyskerrat harvenevat muutamaan kertaan vuorokaudessa. Joillakin kuukautiset palaavat vasta, kun imetys loppuu kokonaan.

Imetystä voi jatkaa niin pitkään kuin se molemmista, lapsesta ja äidistä, tuntuu mukavalta. Happohyökkäys on tottakai ihan todellinen vaara hampaille, mutta imetyksellä on myös paljon etuja lapsen muulle hyvinvoinnille.

t. Mia, terveydenhoitaja

Vierailija

Mia Terveydenhoitaja kirjoitti:

Hei,

niin kauan kun imetät, voivat kuukautiset pysyä poissa. Monilla naisilla kuukautiset alkavat, kun imetyskerrat harvenevat muutamaan kertaan vuorokaudessa. Joillakin kuukautiset palaavat vasta, kun imetys loppuu kokonaan.

Imetystä voi jatkaa niin pitkään kuin se molemmista, lapsesta ja äidistä, tuntuu mukavalta. Happohyökkäys on tottakai ihan todellinen vaara hampaille, mutta imetyksellä on myös paljon etuja lapsen muulle hyvinvoinnille.

Imetyksen terveysvaikutukset yli vuoden ikäisellä nyt eivät enää ole merkittävät.
Mistähän johtuu, että imetyksen puolestapuhujien ja lääkärien käsitykset eroavat imetyksen hyödyistä? Minulle on molempien lasten kohdalla lääkäri (tai neljä eri lääkäriä, jos tarkkoja ollaan) sanonut ihan oma-aloitteisesti, että imetyksen hyödyt esim. allergioiden ja vastustuskyvyn suhteen on saavutettu 3-6 kk imetyksellä. Tämän jälkeenkin toki äidinmaito on ravintoarvoltaan parempaa kuin korvike ja on tietysti hygieninen ja kätevä tapa antaa maitoa JOS imetys sujuu kohtuullisen vaivattomasti, mutta vuoden iässähän lapsi jo voi alkaa juoda tavallista lehmänmaitoa.

En suoraan sanottuna ymmärrä sitä, että joku jaksaa imettää öisin yli vuoden ikäistä. Toivottavasti se on siis AP:lle aidosti helppoa eikä väsymys verota perheen arkea liikaa. Samaisten lääkärien mukaan 6 kk jälkeen yöimetyksellä ei ole enää ravitsemuksellista tarvetta. Eikö lapselle voi antaa sen jälkeen läheisyyttä ja turvaa jollain muulla tavalla tai peräti opettaa vauvalle itsekseen nukahtamisen tärkeä taito?

Minulla on tuttavapiirissä pari äitiä, jotka imettivät öisinkin hyvin pitkään suositusten yli. Lapset ovat nyt noin nelivuotiaita, ja heillä nukutaan edelleen huonosti. Lisäksi nämä lapset ovat varsinaisia ongelmakimppuja tunne-elämän ja käytöksen suhteen sekä allergiasia kuin mikä. Se ei tietenkään tarkoita, että imetys olisi aiheuttajana. Mutta pitkä imetys ei ainakaan heidän kohdallaan ole taannut niitä hyöytyjä, joista imetyksen yhteydessä aina puhutaan.

Vierailija

Itse imetin vuoden ja lopussa enää muutaman kerran vuorokaudessa. Vasta kun lopetin imetyksen kokonaan, alkoi kuukautiset kuukauden päästä. Uskoisin siis imetyksellä olevan vaikutusta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat