Surkein lahja, jonka olet saanut?

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Mies osti viime jouluna sellaisen paitojen taittelulaudan. En sitä koskaan käyttänyt, mutta positiivista asiassa oli se, että mie innostui siivoamaan oman vaatekaappinsa ja viikkaamaan paitansa sillä vempeleellä. 

 

 

Sheldon :D

Hei mäkin haluan sellaisen laudan. Mitä pyydät siitä?

T: Sheldon-fani

Jouluna (kummitädiltä) paketti, jossa oli posliininen joulupukkikarkkikippo (ei sisällä edes karkkia) ja muutama hassu pariton joulukuusenkoriste. Arvaa vaan, että olin riemuissani lapsena tuosta lahjasta. Ehkä se selittää paljon, että muisto porautui mieleen, eikä unohdu.

Vierailija kirjoitti:

Sain kaikenlaista sekalaista kirpputorikrääsää joskus vanhemmiltani joululahjaksi, kun olin noin 10 ja meillä taisi olla rahat tiukassa. Surkeaksi lahjan siis teki, että minäkin silloin tajusin siitä lahjasta, että parempaan ei ole oikeasti varaa ja pidin mölyt mahassani ja näyttelin kiitollista. Seuraavina vuosina en enää uskaltanut toivoa itselleni yhtään mitään, vaikka rahatilanne paranikin.

Joskus muutamaa vuotta myöhemmin äitini toi minulle kirpputorilta Barbilleni koiran. Olin jo lopettanut barbeilla leikkimisen ja kipuilin alkavan murrosiän kanssa, mutta silti äitini ei ollut kartalla lainkaan, vaan kuvitteli että puolikalju, silmätön muovikoira olisi jotenkin mieluinen. Taas kerran näyttelin kiitollista. Nyt kun ajattelee, jotenkin liikuttavaa. Koira (ja ne jouluna saadut kirpparirojut) on muuten vielä tallessa!

Minulle tuli tästä mieleen vauvanukke. Isäni oli sellainen viikonloppujuoppo. Vanhankansan mies, joka veti perjantaina kossupullon ja hajotti kämpän ja ajoi perheen lumihankeen. Kova morkkis isällä oli siitä sitten aina. 

Olin jo varhaismurrosiässä ja isällä oli taas morkkis pahoista teoistaan. Sain häneltä ison vauvanuken, mitä olisin halunnut lapsena. Se lahja ja tunne on jäänyt viiltämään sydäntäni nyt vielä keski-iässä. Näyttelin myös kiitollista, mutta muistan, kuinka mieleni oli ristiriitainen ja sydän itki. Isäni yritti antaa parasta, mitä keksi, mutta omien ongelmien keskellä ei ollut tajunnut minun kasvaneet isoksi.

Nukke on minullakin edelleen tallella, vaikka siitä on jo 40 vuotta aikaa.

Siitä asti, kun sain ensimmäisen lapseni, äitini on ostanut minulle aina joululahjaksi L-XL-koon yöpaitoja, pyjamia, kerrastoja, Sloggeja sekä esim jotain neuleita. Hänellä on ilmeisesti tiukassa se ajatus, että olisin lihonut pysyvästi lasten saannin jälkeen. Olen kuitenkin 158cm pitkä ja painan n 50-54kg. Toki raskauksien aikana tuli hieman lisää painoa, mutta se lähti pois. Tätä on tosiaan jatkunut jo vuodesta 1995 ja  mikään sanominen ei auta..ei edes se, että olen joskus laittanut äidin nähden päälleni jonkun näistä ostoksista ja hän itse on nähnyt, kuinka suuria nuo vaatteet minulle ovat.. 

En ole voinut vaihtaakaan näitä kovin monta kertaa, sillä kuitti on jo laitettu roskiin..Joskus olen äidin eteen tullut esim XL-koon pyjama päällä, että hän näkisi, että koko on minulle hieman liian suuri, sillä ei ole ollut mitään vaikutusta!

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Sain kaikenlaista sekalaista kirpputorikrääsää joskus vanhemmiltani joululahjaksi, kun olin noin 10 ja meillä taisi olla rahat tiukassa. Surkeaksi lahjan siis teki, että minäkin silloin tajusin siitä lahjasta, että parempaan ei ole oikeasti varaa ja pidin mölyt mahassani ja näyttelin kiitollista. Seuraavina vuosina en enää uskaltanut toivoa itselleni yhtään mitään, vaikka rahatilanne paranikin.

Joskus muutamaa vuotta myöhemmin äitini toi minulle kirpputorilta Barbilleni koiran. Olin jo lopettanut barbeilla leikkimisen ja kipuilin alkavan murrosiän kanssa, mutta silti äitini ei ollut kartalla lainkaan, vaan kuvitteli että puolikalju, silmätön muovikoira olisi jotenkin mieluinen. Taas kerran näyttelin kiitollista. Nyt kun ajattelee, jotenkin liikuttavaa. Koira (ja ne jouluna saadut kirpparirojut) on muuten vielä tallessa!

 

 

Minulle tuli tästä mieleen vauvanukke. Isäni oli sellainen viikonloppujuoppo. Vanhankansan mies, joka veti perjantaina kossupullon ja hajotti kämpän ja ajoi perheen lumihankeen. Kova morkkis isällä oli siitä sitten aina. 

Olin jo varhaismurrosiässä ja isällä oli taas morkkis pahoista teoistaan. Sain häneltä ison vauvanuken, mitä olisin halunnut lapsena. Se lahja ja tunne on jäänyt viiltämään sydäntäni nyt vielä keski-iässä. Näyttelin myös kiitollista, mutta muistan, kuinka mieleni oli ristiriitainen ja sydän itki. Isäni yritti antaa parasta, mitä keksi, mutta omien ongelmien keskellä ei ollut tajunnut minun kasvaneet isoksi.

Nukke on minullakin edelleen tallella, vaikka siitä on jo 40 vuotta aikaa.

Voi luoja, nyt minua alkoi itkettää ihan kunnolla :(. t. Tuo kirpparikrääsä/Barbin koira-kirjoittaja jota lainasit

Vierailija kirjoitti:

Rakastan tietokirjoja ja olen aika nirso sen suhteen, mitä pidän hauskana. Anoppi tietää tämän oikein hyvin.

Antoi silti lahjaksi kieli poskessa kirjoitetun parodia-kirjan. Yritin lukea sitä mutta raivon vallassa revin sen kappaleiksi, kunhan olin ensin punakynällä merkannut kaikki mahdolliset virheet ym. useamman sivun ajan. :D

Minäkö neuroottinen?

Apua! En kestä! :D :D

Surkeimpia lahjoja taitaa olla mummokalsarit ja kaksi kerää lankaa (en osaa neuloa, ja olin pyytänyt villasukkia). Eräästä joulusta muistan vain sen pettymisen tunteen, kun en saanut mitään järkevää keneltäkään, ja itse olin panostanut lahjoihin huolella. Sinä vuonna ainut vain minulle tarkoitettu lahja oli kaksi paria sukkia.

Miehen äiti antoi meille joululahjaksi käytetyt, tahraiset tyynyt.

Vierailija kirjoitti:

Kaverini tuo mulle aina ruokaa, vaikka tietää mulla olevan syömishäiriö.

Ruoka on muutenkin ärsyttävä lahja ellei ole varmaa, että saaja haluaa sellasta.

Sain entiseltä miesystävältä kiven. Oli unohtanut syntymäpäiväni, joten kivi käärittynä paperiin oli varmaan parasta mitä keksi. Oli mukana sellainen lappu missä luki: rakkauden kivi :D

Avomieheltä viime jouluna tölkki glögiä ja joulukuusenkoriste punainen muovinen pallo). Pakko myöntää, että odotin jotain muuta, vaikka isoja lahjoja en odotakaan :/

Avomieheni on kunnostautunut myös synttärilahjoissa. Esimerkiksi kerran toivoin lahjaksi, että voisimme viettää iltaa yhdessä. Sovittiin, että tekisin kolmen ruokalajin illallisen (tykkään kokata) ja leipoisin kakun. Herkuteltaisiin ja katsottaisiin leffoja. Mies oli reissussa ennen synttäreitä ja sinä päivänä, kun hänen piti tulla takaisin kotiin (synttäreideni aatto), kysyin häneltä tekstarilla, että monelta tulen hakemaan hänet juna-asemalta. Mies vastasi, että ei hän tuukkaan, kun hän menee mieluummin kaverinsa kanssa saunomaan ja uimaan. Mies tajusi minun pahoittaneen mieleni, ja päätti perustella tekonsa. Mies soitti ja kertoi, että hän kerkesi sinä aamuna lupaamaan kaverilleen, että hän lähtee tämän kanssa viettämään aikaa. Mies kertoi, että hän (miehen sanoin) "mielummin satutan sua kun kaveria". Pahoitteli myös, kun kerta suutuin sitten turhasta.

^ Muka-anteeksipyynnöt, parasta mitä on... not

Eräs tuttavani sai homejuustolajitelman joululahjaksi, ja se oli kääritty samaan koriin kaikkien huoneenlämmössä säilyvien kanssa, eikä kerrottu että siellä on pilaantuvaa, oli komiat aromit kun paketti aukaistiin :D

En tiedä surkeimmasta mutta viime syntymäpäiväni lähestyessä sanoin miehelleni, että haluaisin kaalimadon. Siis sen perusvihreän suristimen.

Synttäri-iltana vähän ennen nukkumaaanmenoa mies kävi kuiskaamassa, että lahjani on tyynyn alla.

Ilmeestäni olisi pitänyt saada kuva kun nostin tyynyn pois sängystä.

Patjalla lepäsi valehtelematta puolimetrinen paksu, suonikas, MUSTA tekokulli. Oikeesti, varmaan hevosellekin olisi ollut liian iso, niin jäätävän kokoinen se oli!

Kerran sitä kiiman hetkellä myöhemmin kokeiltiin mutta sitten lensi roskikseen, ei saatana. KENEN sisälle se oli mahdettu suunnitella...??!

Mitä opimme tästä?...Hanki itse omat seksilelusi.

Vierailija kirjoitti:

Avomieheltä viime jouluna tölkki glögiä ja joulukuusenkoriste punainen muovinen pallo). Pakko myöntää, että odotin jotain muuta, vaikka isoja lahjoja en odotakaan :/

Avomieheni on kunnostautunut myös synttärilahjoissa. Esimerkiksi kerran toivoin lahjaksi, että voisimme viettää iltaa yhdessä. Sovittiin, että tekisin kolmen ruokalajin illallisen (tykkään kokata) ja leipoisin kakun. Herkuteltaisiin ja katsottaisiin leffoja. Mies oli reissussa ennen synttäreitä ja sinä päivänä, kun hänen piti tulla takaisin kotiin (synttäreideni aatto), kysyin häneltä tekstarilla, että monelta tulen hakemaan hänet juna-asemalta. Mies vastasi, että ei hän tuukkaan, kun hän menee mieluummin kaverinsa kanssa saunomaan ja uimaan. Mies tajusi minun pahoittaneen mieleni, ja päätti perustella tekonsa. Mies soitti ja kertoi, että hän kerkesi sinä aamuna lupaamaan kaverilleen, että hän lähtee tämän kanssa viettämään aikaa. Mies kertoi, että hän (miehen sanoin) "mielummin satutan sua kun kaveria". Pahoitteli myös, kun kerta suutuin sitten turhasta.

Ja olet tuollaisen kanssa koska? 

Joka vuosi saan kynttilöitä ja tuIkkukippuja. En polta kynttilöitä ja olen sen näille sanonutkin. Toivon joka vuosi hajusteettomia voiteita ja pesuaineita yms.  niitä en saa kuin YHDELTÄ :D

Saan joka joulu veljeltäni lahjaksi saman olkihiiren. Oon saanut sen oikeasti joskus ala-asteaikoina (n. 20v sitten) lahjaksi jostain luokan pikkujouluista. Kyllä sen saaminen aina harmittaa. :D

Sain joskus exän veljeltä tuliaisina kirjan "Älä hikeenny pikkuasioista" (= hirveän paska selfhelp-opus muka parempaan itsehillintään). Olin kyseisen äijän nähnyt ehkä pari kertaa, eikä todellakaan ollut huumorilla annettu. Ilmeeni olisi varmasti ollut kuvaamisen arvoinen kun hän löi kirjan käteeni, enkä voinut kuin ajatella, että mitähän ihmeen paskaa ex olikaan minusta hänelle kertonut - ilmeisesti ainakin sen, että hikeennyn pikkuasioista...

No, samainen tyyppi oli myöhemmin kuulema loukkaantunut verisesti minulle siitä, kun heidän koirallaan oli pään kokoinen kasvain kyljessä, ja ihan neutraalisti kysyin että onko sitä käytetty lääkärissä. (Ei oltu, ja ilmeisesti tuo pelkkä kysymys oli hirveää syyllistämistä mun taholta - ehkä hänen itsensä olisi pitänyt lukea tuo hikeentymättömyyden oppikirja?).

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan kiittämätön, mutta ripille päästessäni aikoja sitten eräs pienempituloinen sukulaistäti toi mulle kipsisen seinälle laitettavan enkelipatsaan. Jostain syystä vein lahjan suoraan vintille ja siellä porukoiden ullakolla se taitaa olla edelleenkin :D Olen vähän sitä koulukuntaa, etten voi sietää krääsää, mielummin tulee vaikka kivan kortin ja kukkasen kanssa kuin raahaa jonku tollasen poistomyyntihirvityksen, vaikka ajatus olisikin kaunis.

Kui sulla on metsässä aikaa käydä AVlla?

198, siis miten voit saada _saman_ olkihiiren? :D vai käykö hän aina siinä välissä varastamassa sen sinulta?

ap