Surkein lahja, jonka olet saanut?

Oon saanu isältäni jo vuosikausia joulu-, ja synttärilahjaksi iskän vanhoja kirjoja sen omasta kirjahyllystä. Tyyliin jotain ikivanhoja pappakirjoja. Ikinä isä ei ole kysynyt mitä haluan tai tarvitsisin lahjaksi. Aina vaan noita kirjoja, joiden sisältö ei edes kiinnosta minua.

Tästä lahjasta jäi niin paha mieli että se on  jäänyt mieleen iäksi.

Toivoin lapsena pitkään nukkekotia, niin pienestä asti kun muistan. Kaverilla oli sellainen enkä saanut koskaan leikkiä sillä ja ai että kun harmitti. Lopulta 6-vuotiaana joulupaketista paljastui suuri pahvilaatikko jossa oli nukketalon kuva. Olin aivan onnesta soikeana kunnes avasin paketin. Siellä oli pussillinen kiviä. Siis ihan tavallisia pihalta kerättyjä kiviä. Aloin tietysti itkeä ja äiti vaan naureskeli omahyväisesti, että sen siitä saa kun toivoo kuuta taivaalta. Muu suku naureskeli mukana. Ainoastaan tosikko, jähmeä isäpuoleni (!) tuli huoneeseeni lohduttamaan ja lupasi nikkaroida minulle nukketalon syntymäpäiväkseni. Sitten sen oikeasti sainkin :,)

Vierailija kirjoitti:

Tästä lahjasta jäi niin paha mieli että se on  jäänyt mieleen iäksi.

Toivoin lapsena pitkään nukkekotia, niin pienestä asti kun muistan. Kaverilla oli sellainen enkä saanut koskaan leikkiä sillä ja ai että kun harmitti. Lopulta 6-vuotiaana joulupaketista paljastui suuri pahvilaatikko jossa oli nukketalon kuva. Olin aivan onnesta soikeana kunnes avasin paketin. Siellä oli pussillinen kiviä. Siis ihan tavallisia pihalta kerättyjä kiviä. Aloin tietysti itkeä ja äiti vaan naureskeli omahyväisesti, että sen siitä saa kun toivoo kuuta taivaalta. Muu suku naureskeli mukana. Ainoastaan tosikko, jähmeä isäpuoleni (!) tuli huoneeseeni lohduttamaan ja lupasi nikkaroida minulle nukketalon syntymäpäiväkseni. Sitten sen oikeasti sainkin :,)

Kauhea millainen äiti!! Tässä tapauksessa pisteet isäpuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tämä nyt mikään surkein, mutta tilanteeseen nähden aika kurja kuitenkin. Olin 5-vuotias ja kummini kävivät syntymäpäivävierailulla. Eivät yleensä käyneet muutenkaan kuin tämän yhden kerran vuodessa minua katsomassa. No, odotin innolla heitä ja tietenkin toivoin jotain kivaa lahjaa. Tulivat sitten ison paketin kanssa ja katsoin sitä innolla, että sieltä löytyy. Avatessani huomasin, että siellä on joku ihmeellinen pallo jolla jalusta. Maapallohan se oli ,mutta en vielä tuolloin ollut varmaan koskaan nähnyt sellaista ja en edes tiennyt mikä se oli. Lukea on myöskään osannut. Kyllä voi sanoa, että olin ihan todella pettynyt ja äitini otti kuvan minusta maapallon vieressä ja kyllä se kertoo hyvin mitkä fiilikset. En kuitenkaan kilttinä lapsena sanonut mitään etten pitänyt lahjasta ja kiitin kummeja silti. Heidän mielestään se oli ihan hyvä lahja. Tämä maapallo ei ollut edes mikään sellainen lasten versio johon voi liimata tarroja yms vaan ihan se perus.

Myöhemmin he jatkoivat samaa linjaa, mutta alkoivat ostaa minulle vaatteita. Tosin yleensä aina liian pieniä ( en ollut edes mikään lihava lapsi, toisin kuin heidän lapsensa) tai muuten hirveän karheita tai muuten epämukavia sekä väreiltään ikäviä kuten khakivihreä paita minulle, jonka lempiväri oli violetti jne.  Paras oli varmaan eräs hieno yhdistelmä oli vihreä liian pieni paita sekä punainen minihame kuutosluokkalaiselle. Ajattelivatko todella, että menen kouluun sellaisissa. Jotenkin aina ostivat liian pientä vaatetta ja olivat vähintään yhden koon jäljessä, vaikka olin siis todella laiha lapsi. Muuten silti vähän pidempi. Sitten pitää vielä mainita heidän ostamansa paristotähti ja enkeli. Tämän vuoksi en koskaan odottanut heiltä mitään. Muistan vaan, kun sitä punaista minihametta kiskoin päälleni 12-vuotiaana ja kiljuin, että tämä on kamala ja ei se lopulta edes mahtunut. Heille kuitenkin oma lapsi oli itse se ylipainoinen ja äitini joskus ilkeästi totesi, että ole murehdi kun ei se hame heidänkään tytölleen olisi mennyt. Jotenkin ihan kamalaa ostaa liian pieniä vaatteita ja muutenkin laihalle lapselle. Tuli nyt purettua vähän harmia tässä.He ovat varmasti aiheuttaneet eniten pettymyksiä minulle mitä kukaan muu. Muuten ovat ihan "viisaita" ihmisiä ja sekin tekee asiasta aika huvittavan. Riidoissa emme myöskään ole olleet joten varmaan joku piheys ja muu välinpitämättömyys kyseessä-

En oikein ymmärrä sitä miksi saan niin paljon alapeukkuja. Tietenkin pitäisi olla kiitollinen joka lahjasta, mutta en usko että kaikki teidänkään lapset tykkäisivät jos joka vuosi saisivat jonkun liian pienen vaatteen tai muutenkin sellainen todella väreiltään ikävän. Tämä sama siis jatkui aina ja vaatteet jäivät pitämättä. Sanoimme kyllä heille, että ottaisivat asiaan huomioon, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Ja todellakaan emme muuten pilkkaa ylipainoisia ihmisiä, mutta tuolloin se oli ihmeellistä, kun ostivat niin pieniä minulle, vaikka omakin lapsi iso kokoinen. Tuo maapallokin olisi varmaan ollut kiva lähja jollekin isommalle, mutta silloin aika pettymys. Ehkä sitten jotenkin kirjoitin väärin ja ikävän viestin.

Aika helppo elämä sinulla on ollut.

"He ovat varmasti aiheuttaneet eniten pettymyksiä minulle mitä kukaan muu."

Painoni nousi raskausaikana turvotuksen takia lähemmäs 30kg. Siis raskausmyrkytys ja siitä johtuvaa turvotusta kuukausikaupalla.

Anoppini, joka on laihuuden ihannoija, toi kromi-tabletteja laihdutukseen ja makean himoon, vaikka en edes syönyt herkkuja. Se oli kyllä paskin lahja ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä lahjasta jäi niin paha mieli että se on  jäänyt mieleen iäksi.

Toivoin lapsena pitkään nukkekotia, niin pienestä asti kun muistan. Kaverilla oli sellainen enkä saanut koskaan leikkiä sillä ja ai että kun harmitti. Lopulta 6-vuotiaana joulupaketista paljastui suuri pahvilaatikko jossa oli nukketalon kuva. Olin aivan onnesta soikeana kunnes avasin paketin. Siellä oli pussillinen kiviä. Siis ihan tavallisia pihalta kerättyjä kiviä. Aloin tietysti itkeä ja äiti vaan naureskeli omahyväisesti, että sen siitä saa kun toivoo kuuta taivaalta. Muu suku naureskeli mukana. Ainoastaan tosikko, jähmeä isäpuoleni (!) tuli huoneeseeni lohduttamaan ja lupasi nikkaroida minulle nukketalon syntymäpäiväkseni. Sitten sen oikeasti sainkin :,)

Tuskin on totta

Veljeltäni joululahjaksi oman possukynttilän, josta oli raaputtanut valeanpunaisen pinnan irti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä lahjasta jäi niin paha mieli että se on  jäänyt mieleen iäksi.

Toivoin lapsena pitkään nukkekotia, niin pienestä asti kun muistan. Kaverilla oli sellainen enkä saanut koskaan leikkiä sillä ja ai että kun harmitti. Lopulta 6-vuotiaana joulupaketista paljastui suuri pahvilaatikko jossa oli nukketalon kuva. Olin aivan onnesta soikeana kunnes avasin paketin. Siellä oli pussillinen kiviä. Siis ihan tavallisia pihalta kerättyjä kiviä. Aloin tietysti itkeä ja äiti vaan naureskeli omahyväisesti, että sen siitä saa kun toivoo kuuta taivaalta. Muu suku naureskeli mukana. Ainoastaan tosikko, jähmeä isäpuoleni (!) tuli huoneeseeni lohduttamaan ja lupasi nikkaroida minulle nukketalon syntymäpäiväkseni. Sitten sen oikeasti sainkin :,)

Tuskin on totta

Olisin voinut kuvitella oman äitini voineen tehdä jotain vastaavaa. Hänellä oli tapana alistaa ja nöyryyttää minua muiden nähden. Jopa rippijuhlissani tuli puristelemaan "läskejäni" eli ihoani kavereiden nähden ja päivitteli suureen ääneen makkaroitani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä lahjasta jäi niin paha mieli että se on  jäänyt mieleen iäksi.

Toivoin lapsena pitkään nukkekotia, niin pienestä asti kun muistan. Kaverilla oli sellainen enkä saanut koskaan leikkiä sillä ja ai että kun harmitti. Lopulta 6-vuotiaana joulupaketista paljastui suuri pahvilaatikko jossa oli nukketalon kuva. Olin aivan onnesta soikeana kunnes avasin paketin. Siellä oli pussillinen kiviä. Siis ihan tavallisia pihalta kerättyjä kiviä. Aloin tietysti itkeä ja äiti vaan naureskeli omahyväisesti, että sen siitä saa kun toivoo kuuta taivaalta. Muu suku naureskeli mukana. Ainoastaan tosikko, jähmeä isäpuoleni (!) tuli huoneeseeni lohduttamaan ja lupasi nikkaroida minulle nukketalon syntymäpäiväkseni. Sitten sen oikeasti sainkin :,)

Tuskin on totta

Olisin voinut kuvitella oman äitini voineen tehdä jotain vastaavaa. Hänellä oli tapana alistaa ja nöyryyttää minua muiden nähden. Jopa rippijuhlissani tuli puristelemaan "läskejäni" eli ihoani kavereiden nähden ja päivitteli suureen ääneen makkaroitani.

Surkein on varmaan Aku Ankan taskukirja ja pussillinen nuudeleita. Mutta luin taskarin ja söin nuudelit, joten eipä sekään varmaan ihan umpisurkea ollut.

Mummolta sain joskus myös niitä kainalomallin sloggikalsareita m-koossa, kunnon purjelaivat kun olin silloin teininä kokoa xs.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain tupaantuliaislahjaksi kaksi ikivanhaa homeista huonekalua kun lapsiperheelliset saivat uusia kodinkoneita ja uusia huonekaluja. Niin on eriarvoisia ihmiset riippuen onko sukua jatkanut vai ei. Sen opettavan kokemuksen jälkeen ajattelin etten osta lahjoja enään kenellekkään. Kummiudet lopetin sillä en ala lahja-automaatiksi ja sijoitin ne rahat omaan eläkerahastooni. Minulta olisi kupattu kamala summa lapsiperheellisten lahjoihin ja niiden jatkuviin juhliin, kissanristiäisistä lähtien vuosittaisiin moniin synttäreihin kun ne ovat niin itserakkaita että nimipäivätkin pitää juhlia. 

Tsempit sulle!  Näin se on tehtävä, muuten olet ikuinen antaja.  Mekin ollaan lapseton aviopari ja ihmiset kyllä tietää, että oltaisiin niitä haluttu mutta ei saatu.  Sitten ollaan maireena esittämässä, kuinka saatte te näitä meidän lapsia hoitaa ja niistä huolehtia, ikään kuin me olisimme halunneet itsellemme ne heidän lapsensa.  Ei, me haluttiin oma lapsi, ei toisen.  

Ja sitten tosiaan ne ainaiset kutsut näitten lasten juhliin, joita järjestettiin tuhkatiheään ja joka asiaa varten.  Ei ne joulut ja synttärit vielä mitään, mutta kun vietetään nimipäiviäkin yhtä isolla intensiteetillä kuin synttäreitäkin, ja kaiken huipuksi yhdessä perheessä sekä etu- että toisen nimen päivää.  Sitten on kouluunlähtökekkeriä, että saadaan koulutarvikkeita ja lasten pikkujouluja mitä ikinä vaan keksitään.  Jossain kohdassa kummin pitää tehdä selväksi, ettei voi olla alituinen antaja.  Lapsetonta paria on helppo nyhtää, kun ihmiset ajattelee, että kyllä niiltä liikenee, kun niillä ei ole lapsia.   Ja ikään kuin siihen olisi vielä joku velvollisuus.

Lapsia saaneet ihmiset olkoot onnellisia lapsistaan.  Lapsettomaksi jääneet olkoot puolestaan onnellisia siitä, että heillä ei niitä ole, eli rahaa tosiaan ei mene sitten niihin lapsiin.  Etunsa kummallakin siis.

 

Vähän OT, mutta kuka hemmetti viettää nimipäiväjuhlia? Ehkä vanhempien ja lasten kesken vielä ymmärtäisin, mutta että vielä oletetaan, että laajempikin ystävä- ja sukulaispiiri tulee innosta hihkuen paikalle. Ihan käsittämätöntä.

Tyhjä videokasetti isältä 18-vuotislahjaksi. 

Lopetin joitakin vuosia sitten alkoholin käytön kokonaan ja tulin tästä maininneeksi anopillekin. Anopin mielestä tällainen oli ihan hölmöyttä ja kuulemma jokainen ansaitsee viinilasillisen tai hömpsyn silloin tällöin. Samana jouluna sain totta kai lahjaksi kalliin viinipullon. Ja senkin jälkeen on muutama viinipullo anopilta tullut minulle. Huom. koskaan aiemmin en tällaisia lahjoja häneltä saanut!

Vierailija kirjoitti:

Oon saanu isältäni jo vuosikausia joulu-, ja synttärilahjaksi iskän vanhoja kirjoja sen omasta kirjahyllystä. Tyyliin jotain ikivanhoja pappakirjoja. Ikinä isä ei ole kysynyt mitä haluan tai tarvitsisin lahjaksi. Aina vaan noita kirjoja, joiden sisältö ei edes kiinnosta minua.

Pokkana lahjoita ensi jouluna takaisin, kauniiseen paperiin vaan.

Jollei todettua muistisairautta ole, niin kenenkään ei tarvitse olla noin tollo.

Jos isäsi on köyhä, niin silloin kahden kesken sanot, että toiveesi on ettei osta lahjaa vaa tulee itse vaikkapa kahville luoksesi ja istutte hetken rupattelemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä lahjasta jäi niin paha mieli että se on  jäänyt mieleen iäksi.

Toivoin lapsena pitkään nukkekotia, niin pienestä asti kun muistan. Kaverilla oli sellainen enkä saanut koskaan leikkiä sillä ja ai että kun harmitti. Lopulta 6-vuotiaana joulupaketista paljastui suuri pahvilaatikko jossa oli nukketalon kuva. Olin aivan onnesta soikeana kunnes avasin paketin. Siellä oli pussillinen kiviä. Siis ihan tavallisia pihalta kerättyjä kiviä. Aloin tietysti itkeä ja äiti vaan naureskeli omahyväisesti, että sen siitä saa kun toivoo kuuta taivaalta. Muu suku naureskeli mukana. Ainoastaan tosikko, jähmeä isäpuoleni (!) tuli huoneeseeni lohduttamaan ja lupasi nikkaroida minulle nukketalon syntymäpäiväkseni. Sitten sen oikeasti sainkin :,)

Tuskin on totta

Muakin epäilyttää, koska sai siis ison laatikon, jossa nukketalon kuva.  Mistä se äiti sellaisen nukketalon laatikon olisi löytänyt ihan varta vasten, ilman sisältöä?

Siis mitä on nämä kaikki mummot jotka ostavat lapsenlapsilleen, jopa 15-vuotiaalle tytölle seksihepeneitä? Kaikki jotain dementiatapauksia? Ja miksi lapsen vanhemmat ei mene väliin näin epäsopivien lahjojen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain tupaantuliaislahjaksi kaksi ikivanhaa homeista huonekalua kun lapsiperheelliset saivat uusia kodinkoneita ja uusia huonekaluja. Niin on eriarvoisia ihmiset riippuen onko sukua jatkanut vai ei. Sen opettavan kokemuksen jälkeen ajattelin etten osta lahjoja enään kenellekkään. Kummiudet lopetin sillä en ala lahja-automaatiksi ja sijoitin ne rahat omaan eläkerahastooni. Minulta olisi kupattu kamala summa lapsiperheellisten lahjoihin ja niiden jatkuviin juhliin, kissanristiäisistä lähtien vuosittaisiin moniin synttäreihin kun ne ovat niin itserakkaita että nimipäivätkin pitää juhlia. 

Tsempit sulle!  Näin se on tehtävä, muuten olet ikuinen antaja.  Mekin ollaan lapseton aviopari ja ihmiset kyllä tietää, että oltaisiin niitä haluttu mutta ei saatu.  Sitten ollaan maireena esittämässä, kuinka saatte te näitä meidän lapsia hoitaa ja niistä huolehtia, ikään kuin me olisimme halunneet itsellemme ne heidän lapsensa.  Ei, me haluttiin oma lapsi, ei toisen.  

Ja sitten tosiaan ne ainaiset kutsut näitten lasten juhliin, joita järjestettiin tuhkatiheään ja joka asiaa varten.  Ei ne joulut ja synttärit vielä mitään, mutta kun vietetään nimipäiviäkin yhtä isolla intensiteetillä kuin synttäreitäkin, ja kaiken huipuksi yhdessä perheessä sekä etu- että toisen nimen päivää.  Sitten on kouluunlähtökekkeriä, että saadaan koulutarvikkeita ja lasten pikkujouluja mitä ikinä vaan keksitään.  Jossain kohdassa kummin pitää tehdä selväksi, ettei voi olla alituinen antaja.  Lapsetonta paria on helppo nyhtää, kun ihmiset ajattelee, että kyllä niiltä liikenee, kun niillä ei ole lapsia.   Ja ikään kuin siihen olisi vielä joku velvollisuus.

Lapsia saaneet ihmiset olkoot onnellisia lapsistaan.  Lapsettomaksi jääneet olkoot puolestaan onnellisia siitä, että heillä ei niitä ole, eli rahaa tosiaan ei mene sitten niihin lapsiin.  Etunsa kummallakin siis.

 

Vähän OT, mutta kuka hemmetti viettää nimipäiväjuhlia? Ehkä vanhempien ja lasten kesken vielä ymmärtäisin, mutta että vielä oletetaan, että laajempikin ystävä- ja sukulaispiiri tulee innosta hihkuen paikalle. Ihan käsittämätöntä.

Voi kuule, kyllä vaan.  Ystävän lapsella on kaksoisnimi, tyyliin "Maija-Liisa."   Ja sekä Maijan että Liisan päivänä juhlitaan.  Ex-mieheni suku oli myös sellainen hyvin kiinteissä läheisissä väleissä oleva ja aina kokoonnuttiin yhteen, oli mikä kekkeri tahansa.  Ulkopuolista se vähän ihmetytti.  Varsinkin lasten juhlat oli kauhean tärkeitä.

Näin mummona ei tulisi mieleenkään antaa lapsenlapsille lahjaksi seksikamppeita tai ylipäänsä mitään sinnepäin viittaavaa.  Onko noi jotain ihan horopäitä mummeleita, jotka tuollaista harrastaa?

Vierailija kirjoitti:

Saatiin anopilta sellainen kapselikeitin silloin kun ne olivat muodissa. Joku muu olisi varmasti ilahtunut lahjasta, mutta me pyöriteltiin miehen kanssa päitämme. Olemme hyvin ekologisia ja kiinnostuneita käyttämiemme tuotteiden alkuperästä. Kumpikaan meistä ei juo kahvia. Testasimme sitä kerran, kun mukana tuli joitain chaitee-näytteitä. Ihan hirveän makuisia. Pistettiin kiertoon.

Jäi harmittamaan, koska tuli tunne, ettei anoppi tunne poikaansa ollenkaan. Ja tietenkin harmitti, että anoppi käytti rahaa kalliiseen lahjaan jolle meillä ei ollut mitään käyttöä, sen rahan olisi voinut käyttää johonkin paljon hyödyllisempään.

Anoppi oli varmaan mennyt kodinkoneliikkeeseen ja siellä kysellyt, mikä nyt olisi sellainen, josta nuoret parit nykyään tykkäävät, ja myyjä innoissaan esitellyt sitä kapselikeitintä.  Se kun kuitenkin oli hittijuttu yhteen aikaan.   Anoppi luuli, että tekin tykkäisitte.  Oli vielä hintavakin, joten luuli antavansa tosi hyvän lahjan.  

Äitini matkusteli aika paljon joitain kymmeniä vuosia sitten ja toi aina tuliaisia jokaiselle. Muistan kuinka hän kerran toi minulle ja puolisolleni kummallekin samanlaiset hihattomat paidat, vaikka olin juuri sanonut että koskaan en sellaista laittaisi päälleni. Omani oli vielä liian suuri eli käyttämättä jäi. Tapa jolla lahjat annettiin oli myös paljonpuhuva; meille ne suunnilleen heitettiin halveksien. Siskolleni (joka on aina ollut äitini lempilapsi) äiti haki tuliaislahjan aivan kuin olisi ostanut jotain kultaakin kalliimpaa. Toi sen oikein halaten huoneeseen ja ojensi siskolle hymyillen. Oli niin onnessaan löytäessään niin hienon ja arvokkaan lahjan. Kymmenisen vuotta myöhemmin äitini toi lapselleni tuliaisiksi tiettyjä vaatteita mitä lapsi oli toivonut itse. Sanoin vielä että älä ainakaan valkoista tai punaista osta, kun niistä ei tykkää yhtään. Äitihän toi sitten valkoista ja punaista :D Syntymäpäivälahjoiksi olen yleensä saanut kaikki pilalle menneet tai keskenjääneet käsityöt (viimeistele itse-saatesanoin) joita on kaapissa vielä 20-30v  jälkeenkin muutama, viimeistelemättä. Onneksi on jo ymmärtänyt kun sanon että yhtään ainoaa tuliaista, lahjaa tai romua ei enää minun kämppään tarvitse tuoda ja yleensä en edes kutsu käymään. Viimeksi kun olin täyttämässä kuukauden päästä tasavuosia ja oman lapseni valmistujaisia vietettiin. Olin korostanut kaikille että en juhli omiani ollenkaan vaan valmistujaisia vietetään. Miten kävi? Minulle tuotiin lahjoja joita en halunnut ja joista olin kieltäytynyt. Valmistunutkin sai toki omansa. Jälkeenpäin äitini muisteli että niissä "sinun syntymäpäiväjuhlissa silloin....." niin eli niissä lapseni valmistujaisjuhlissahan se oli.