Surkein lahja, jonka olet saanut?

Meillä oli viime kesänä 20-vuotishääpäivä. Ostin miehelle hänen keräämäänsä sarjaa kaulakorun (on siis jo kalvosinnapit, solmioneula ja sormus). En ole tähän päivään mennessä saanut häneltä mitään lahjaa yhtenäkään hääpäivänä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tämä nyt mikään surkein, mutta tilanteeseen nähden aika kurja kuitenkin. Olin 5-vuotias ja kummini kävivät syntymäpäivävierailulla. Eivät yleensä käyneet muutenkaan kuin tämän yhden kerran vuodessa minua katsomassa. No, odotin innolla heitä ja tietenkin toivoin jotain kivaa lahjaa. Tulivat sitten ison paketin kanssa ja katsoin sitä innolla, että sieltä löytyy. Avatessani huomasin, että siellä on joku ihmeellinen pallo jolla jalusta. Maapallohan se oli ,mutta en vielä tuolloin ollut varmaan koskaan nähnyt sellaista ja en edes tiennyt mikä se oli. Lukea on myöskään osannut. Kyllä voi sanoa, että olin ihan todella pettynyt ja äitini otti kuvan minusta maapallon vieressä ja kyllä se kertoo hyvin mitkä fiilikset. En kuitenkaan kilttinä lapsena sanonut mitään etten pitänyt lahjasta ja kiitin kummeja silti. Heidän mielestään se oli ihan hyvä lahja. Tämä maapallo ei ollut edes mikään sellainen lasten versio johon voi liimata tarroja yms vaan ihan se perus.

Myöhemmin he jatkoivat samaa linjaa, mutta alkoivat ostaa minulle vaatteita. Tosin yleensä aina liian pieniä ( en ollut edes mikään lihava lapsi, toisin kuin heidän lapsensa) tai muuten hirveän karheita tai muuten epämukavia sekä väreiltään ikäviä kuten khakivihreä paita minulle, jonka lempiväri oli violetti jne.  Paras oli varmaan eräs hieno yhdistelmä oli vihreä liian pieni paita sekä punainen minihame kuutosluokkalaiselle. Ajattelivatko todella, että menen kouluun sellaisissa. Jotenkin aina ostivat liian pientä vaatetta ja olivat vähintään yhden koon jäljessä, vaikka olin siis todella laiha lapsi. Muuten silti vähän pidempi. Sitten pitää vielä mainita heidän ostamansa paristotähti ja enkeli. Tämän vuoksi en koskaan odottanut heiltä mitään. Muistan vaan, kun sitä punaista minihametta kiskoin päälleni 12-vuotiaana ja kiljuin, että tämä on kamala ja ei se lopulta edes mahtunut. Heille kuitenkin oma lapsi oli itse se ylipainoinen ja äitini joskus ilkeästi totesi, että ole murehdi kun ei se hame heidänkään tytölleen olisi mennyt. Jotenkin ihan kamalaa ostaa liian pieniä vaatteita ja muutenkin laihalle lapselle. Tuli nyt purettua vähän harmia tässä.He ovat varmasti aiheuttaneet eniten pettymyksiä minulle mitä kukaan muu. Muuten ovat ihan "viisaita" ihmisiä ja sekin tekee asiasta aika huvittavan. Riidoissa emme myöskään ole olleet joten varmaan joku piheys ja muu välinpitämättömyys kyseessä-

En oikein ymmärrä sitä miksi saan niin paljon alapeukkuja. Tietenkin pitäisi olla kiitollinen joka lahjasta, mutta en usko että kaikki teidänkään lapset tykkäisivät jos joka vuosi saisivat jonkun liian pienen vaatteen tai muutenkin sellainen todella väreiltään ikävän. Tämä sama siis jatkui aina ja vaatteet jäivät pitämättä. Sanoimme kyllä heille, että ottaisivat asiaan huomioon, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Ja todellakaan emme muuten pilkkaa ylipainoisia ihmisiä, mutta tuolloin se oli ihmeellistä, kun ostivat niin pieniä minulle, vaikka omakin lapsi iso kokoinen. Tuo maapallokin olisi varmaan ollut kiva lähja jollekin isommalle, mutta silloin aika pettymys. Ehkä sitten jotenkin kirjoitin väärin ja ikävän viestin.

Aika helppo elämä sinulla on ollut.

"He ovat varmasti aiheuttaneet eniten pettymyksiä minulle mitä kukaan muu."

Niin tarkoitin noilla pettymyksillä ihan vaan lahjojen puolesta, että olen eniten pettynyt heidän lahjoihinsa jos niitä pitää verrata. En tarkoittanut elämää ylipäätään. Eli vain lahjoista kyse. Kyllä minulla muuten on ollut ihan tarpeeksi ongelmia ja en mitenkään helpolla ole päässyt, vaikka kaikkia juttuja en nyt tähän erittele.  En todellakaan muutenkaan ole sellainen ihminen, joka nyt riippuvainen jostain lahjoista, mutta tuli nämä tapaukset nyt ihan tämän ketjun takia mieleen ja se, kun kaikki jatkui niin pitkään. Olisi luullut heidän muuttavan käsitystään ja tekevän jotain toisin. En siltikään ymmärrä sitä, että monet ovat täälläkin kertoneet vaikka mitä lahjoistaan ja aloittajakin mainitsi saamaansa liian isot vaatteet niin miksi se sitten on liikaa jos minä sorrun valittamaan joka vuosi saaduista vääränkokoisista vaatteista, joista osa olisi voinut sopia paremmin pojalle väreiltään. Minusta tämä oli kurja asia silloin ja tiesi jo valmiiksi ettei tulevakaan lahja eroa joukosta. Minulla oli muutenkin ihan tarpeeksi vaatteita ja joskus toivoin kummeilta esim yhtä leluhevosta ja sen kerroin, kun he itse kysyivät. En silti saanut sitä koskaan. Ja en muutenkaan kaivannut mitään kalliita juttuja ja joku lelu tai nukke olisi riittänyt. Se on täällä ikävää jos ihmiset tarttuvat yhteen lauseeseen ja tekevät siitä vääriä johtopäätöksiä. En siis tarkoittanut pettymyksillä mitään sen suurempaa kuin lahjoja. Ja tarkoitin, että petyin heidän lahjoihinsa eniten, kun oli aina joka vuosi sama juttu. Minusta viestissäni ei ole mitään miten se eroaisi täällä muiden viesteistä ja minulla oli ihan oikeus pettyä niihin lahjoihin, varsinkin lapsena. Ja tuosta ylipaino jutusta vielä etten tarkoittanut sitäkään pahalla.

Nyrkin kokoinen pehmolelu 18-vuotiaana. Muut saivat ajokortteja yms. Olen mies.

Vierailija kirjoitti:

Nyrkin kokoinen pehmolelu 18-vuotiaana. Muut saivat ajokortteja yms. Olen mies.

Äidiltä siis.

T: Sama

Vierailija kirjoitti:

Tätini osti minulle ja serkulleni samanlaiset, samankokoiset pyjamat joululahjaksi ollessamme ehkä noin 10 vuotiaita. Ainut vaan, että siinä missä itse olin alipainoinen kiitiäinen, serkkuni käytti aikuisten vaatekokoa L. En tiedä, kummalle tuo lahja oli näpäytys.

Tässä ketjussa on ollut parikin viestiä, joissa täti on vaatelahjoillaan kettuillut serkusten erikokoisuudesta. En ymmärrä heidän ajatuksenjuoksuaan, mikä pointti tuollaisessa oikein on?

Tämä nyt ei varsinaisesti ollut lahja, mutta vähän vastaava tilanne. Olin yläasteella kaverin luona, kun hänen äitinsä tuli kesken kaiken huoneeseen ja alkoi tehdä inventaariota kaverin vaatekaappiin. Heilutteli vaatteita edessämme ja heitti kommentteja tyyliin "tämäkin niin kaunis ja melkein käyttämätön paita, sääli että Jonna ei tähän enää mahdu" ja "oivoi, hukkaan menee hyvät vaatteet". Äiti kysyi myös, haluaisinko minä mahdollisesti näitä Jonnan vaatteita, kun olen "ihan hitusen häntä pienempi". Kaveri oli siis ylipainoinen, ja tuo äiti häntä siitä yleensäkin piikitteli ja nöyryytti. Otin kohteliaisuuttani yhden paidan, jotta tilanne loppuisi - mutta se oli virhe, kaveri ei puhunut minulle varmaan viikkoon sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tämä nyt mikään surkein, mutta tilanteeseen nähden aika kurja kuitenkin. Olin 5-vuotias ja kummini kävivät syntymäpäivävierailulla. Eivät yleensä käyneet muutenkaan kuin tämän yhden kerran vuodessa minua katsomassa. No, odotin innolla heitä ja tietenkin toivoin jotain kivaa lahjaa. Tulivat sitten ison paketin kanssa ja katsoin sitä innolla, että sieltä löytyy. Avatessani huomasin, että siellä on joku ihmeellinen pallo jolla jalusta. Maapallohan se oli ,mutta en vielä tuolloin ollut varmaan koskaan nähnyt sellaista ja en edes tiennyt mikä se oli. Lukea on myöskään osannut. Kyllä voi sanoa, että olin ihan todella pettynyt ja äitini otti kuvan minusta maapallon vieressä ja kyllä se kertoo hyvin mitkä fiilikset. En kuitenkaan kilttinä lapsena sanonut mitään etten pitänyt lahjasta ja kiitin kummeja silti. Heidän mielestään se oli ihan hyvä lahja. Tämä maapallo ei ollut edes mikään sellainen lasten versio johon voi liimata tarroja yms vaan ihan se perus.

Myöhemmin he jatkoivat samaa linjaa, mutta alkoivat ostaa minulle vaatteita. Tosin yleensä aina liian pieniä ( en ollut edes mikään lihava lapsi, toisin kuin heidän lapsensa) tai muuten hirveän karheita tai muuten epämukavia sekä väreiltään ikäviä kuten khakivihreä paita minulle, jonka lempiväri oli violetti jne.  Paras oli varmaan eräs hieno yhdistelmä oli vihreä liian pieni paita sekä punainen minihame kuutosluokkalaiselle. Ajattelivatko todella, että menen kouluun sellaisissa. Jotenkin aina ostivat liian pientä vaatetta ja olivat vähintään yhden koon jäljessä, vaikka olin siis todella laiha lapsi. Muuten silti vähän pidempi. Sitten pitää vielä mainita heidän ostamansa paristotähti ja enkeli. Tämän vuoksi en koskaan odottanut heiltä mitään. Muistan vaan, kun sitä punaista minihametta kiskoin päälleni 12-vuotiaana ja kiljuin, että tämä on kamala ja ei se lopulta edes mahtunut. Heille kuitenkin oma lapsi oli itse se ylipainoinen ja äitini joskus ilkeästi totesi, että ole murehdi kun ei se hame heidänkään tytölleen olisi mennyt. Jotenkin ihan kamalaa ostaa liian pieniä vaatteita ja muutenkin laihalle lapselle. Tuli nyt purettua vähän harmia tässä.He ovat varmasti aiheuttaneet eniten pettymyksiä minulle mitä kukaan muu. Muuten ovat ihan "viisaita" ihmisiä ja sekin tekee asiasta aika huvittavan. Riidoissa emme myöskään ole olleet joten varmaan joku piheys ja muu välinpitämättömyys kyseessä-

En oikein ymmärrä sitä miksi saan niin paljon alapeukkuja. Tietenkin pitäisi olla kiitollinen joka lahjasta, mutta en usko että kaikki teidänkään lapset tykkäisivät jos joka vuosi saisivat jonkun liian pienen vaatteen tai muutenkin sellainen todella väreiltään ikävän. Tämä sama siis jatkui aina ja vaatteet jäivät pitämättä. Sanoimme kyllä heille, että ottaisivat asiaan huomioon, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Ja todellakaan emme muuten pilkkaa ylipainoisia ihmisiä, mutta tuolloin se oli ihmeellistä, kun ostivat niin pieniä minulle, vaikka omakin lapsi iso kokoinen. Tuo maapallokin olisi varmaan ollut kiva lähja jollekin isommalle, mutta silloin aika pettymys. Ehkä sitten jotenkin kirjoitin väärin ja ikävän viestin.

Aika helppo elämä sinulla on ollut.

"He ovat varmasti aiheuttaneet eniten pettymyksiä minulle mitä kukaan muu."

Niin tarkoitin noilla pettymyksillä ihan vaan lahjojen puolesta, että olen eniten pettynyt heidän lahjoihinsa jos niitä pitää verrata. En tarkoittanut elämää ylipäätään. Eli vain lahjoista kyse. Kyllä minulla muuten on ollut ihan tarpeeksi ongelmia ja en mitenkään helpolla ole päässyt, vaikka kaikkia juttuja en nyt tähän erittele.  En todellakaan muutenkaan ole sellainen ihminen, joka nyt riippuvainen jostain lahjoista, mutta tuli nämä tapaukset nyt ihan tämän ketjun takia mieleen ja se, kun kaikki jatkui niin pitkään. Olisi luullut heidän muuttavan käsitystään ja tekevän jotain toisin. En siltikään ymmärrä sitä, että monet ovat täälläkin kertoneet vaikka mitä lahjoistaan ja aloittajakin mainitsi saamaansa liian isot vaatteet niin miksi se sitten on liikaa jos minä sorrun valittamaan joka vuosi saaduista vääränkokoisista vaatteista, joista osa olisi voinut sopia paremmin pojalle väreiltään. Minusta tämä oli kurja asia silloin ja tiesi jo valmiiksi ettei tulevakaan lahja eroa joukosta. Minulla oli muutenkin ihan tarpeeksi vaatteita ja joskus toivoin kummeilta esim yhtä leluhevosta ja sen kerroin, kun he itse kysyivät. En silti saanut sitä koskaan. Ja en muutenkaan kaivannut mitään kalliita juttuja ja joku lelu tai nukke olisi riittänyt. Se on täällä ikävää jos ihmiset tarttuvat yhteen lauseeseen ja tekevät siitä vääriä johtopäätöksiä. En siis tarkoittanut pettymyksillä mitään sen suurempaa kuin lahjoja. Ja tarkoitin, että petyin heidän lahjoihinsa eniten, kun oli aina joka vuosi sama juttu. Minusta viestissäni ei ole mitään miten se eroaisi täällä muiden viesteistä ja minulla oli ihan oikeus pettyä niihin lahjoihin, varsinkin lapsena. Ja tuosta ylipaino jutusta vielä etten tarkoittanut sitäkään pahalla.

Ei pahalla, mutta sun kannattaisi harkita jotain mieluisaa ja mahdollisesti itsetuntoa kehittävää harrastusta, kun pahoitat parin novellin verran mielesi aaveen alapeukuista.

Täälläkin yksi mummin seksihepenien uhriksi joutunut. Mummi oli silloin vielä aivan terve ja hyväkuntoinen, ennen muistisairauttaan. Olin 12-vuotias ja aivan täysi lapsi vielä. Leikin barbeilla ja hevosleikkejä naapurin vähän nuorempien tyttöjen kanssa yms. En meikannut tai laittautunut mitenkään. Sain joululahjaksi tummanpunaisen niukan pitsikorsetin, siis aivan kuin jostain erotiikkaliikkeestä ostetun. Kun avasin sen (koko suvun nähden) mummi vielä virnuili ja sanoi "sitten kun sinä alat miestä etsimään, olisi jo korkea aika"

"Hiukan" hävetti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tämä nyt mikään surkein, mutta tilanteeseen nähden aika kurja kuitenkin. Olin 5-vuotias ja kummini kävivät syntymäpäivävierailulla. Eivät yleensä käyneet muutenkaan kuin tämän yhden kerran vuodessa minua katsomassa. No, odotin innolla heitä ja tietenkin toivoin jotain kivaa lahjaa. Tulivat sitten ison paketin kanssa ja katsoin sitä innolla, että sieltä löytyy. Avatessani huomasin, että siellä on joku ihmeellinen pallo jolla jalusta. Maapallohan se oli ,mutta en vielä tuolloin ollut varmaan koskaan nähnyt sellaista ja en edes tiennyt mikä se oli. Lukea on myöskään osannut. Kyllä voi sanoa, että olin ihan todella pettynyt ja äitini otti kuvan minusta maapallon vieressä ja kyllä se kertoo hyvin mitkä fiilikset. En kuitenkaan kilttinä lapsena sanonut mitään etten pitänyt lahjasta ja kiitin kummeja silti. Heidän mielestään se oli ihan hyvä lahja. Tämä maapallo ei ollut edes mikään sellainen lasten versio johon voi liimata tarroja yms vaan ihan se perus.

Myöhemmin he jatkoivat samaa linjaa, mutta alkoivat ostaa minulle vaatteita. Tosin yleensä aina liian pieniä ( en ollut edes mikään lihava lapsi, toisin kuin heidän lapsensa) tai muuten hirveän karheita tai muuten epämukavia sekä väreiltään ikäviä kuten khakivihreä paita minulle, jonka lempiväri oli violetti jne.  Paras oli varmaan eräs hieno yhdistelmä oli vihreä liian pieni paita sekä punainen minihame kuutosluokkalaiselle. Ajattelivatko todella, että menen kouluun sellaisissa. Jotenkin aina ostivat liian pientä vaatetta ja olivat vähintään yhden koon jäljessä, vaikka olin siis todella laiha lapsi. Muuten silti vähän pidempi. Sitten pitää vielä mainita heidän ostamansa paristotähti ja enkeli. Tämän vuoksi en koskaan odottanut heiltä mitään. Muistan vaan, kun sitä punaista minihametta kiskoin päälleni 12-vuotiaana ja kiljuin, että tämä on kamala ja ei se lopulta edes mahtunut. Heille kuitenkin oma lapsi oli itse se ylipainoinen ja äitini joskus ilkeästi totesi, että ole murehdi kun ei se hame heidänkään tytölleen olisi mennyt. Jotenkin ihan kamalaa ostaa liian pieniä vaatteita ja muutenkin laihalle lapselle. Tuli nyt purettua vähän harmia tässä.He ovat varmasti aiheuttaneet eniten pettymyksiä minulle mitä kukaan muu. Muuten ovat ihan "viisaita" ihmisiä ja sekin tekee asiasta aika huvittavan. Riidoissa emme myöskään ole olleet joten varmaan joku piheys ja muu välinpitämättömyys kyseessä-

En oikein ymmärrä sitä miksi saan niin paljon alapeukkuja. Tietenkin pitäisi olla kiitollinen joka lahjasta, mutta en usko että kaikki teidänkään lapset tykkäisivät jos joka vuosi saisivat jonkun liian pienen vaatteen tai muutenkin sellainen todella väreiltään ikävän. Tämä sama siis jatkui aina ja vaatteet jäivät pitämättä. Sanoimme kyllä heille, että ottaisivat asiaan huomioon, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Ja todellakaan emme muuten pilkkaa ylipainoisia ihmisiä, mutta tuolloin se oli ihmeellistä, kun ostivat niin pieniä minulle, vaikka omakin lapsi iso kokoinen. Tuo maapallokin olisi varmaan ollut kiva lähja jollekin isommalle, mutta silloin aika pettymys. Ehkä sitten jotenkin kirjoitin väärin ja ikävän viestin.

Aika helppo elämä sinulla on ollut.

"He ovat varmasti aiheuttaneet eniten pettymyksiä minulle mitä kukaan muu."

Niin tarkoitin noilla pettymyksillä ihan vaan lahjojen puolesta, että olen eniten pettynyt heidän lahjoihinsa jos niitä pitää verrata. En tarkoittanut elämää ylipäätään. Eli vain lahjoista kyse. Kyllä minulla muuten on ollut ihan tarpeeksi ongelmia ja en mitenkään helpolla ole päässyt, vaikka kaikkia juttuja en nyt tähän erittele.  En todellakaan muutenkaan ole sellainen ihminen, joka nyt riippuvainen jostain lahjoista, mutta tuli nämä tapaukset nyt ihan tämän ketjun takia mieleen ja se, kun kaikki jatkui niin pitkään. Olisi luullut heidän muuttavan käsitystään ja tekevän jotain toisin. En siltikään ymmärrä sitä, että monet ovat täälläkin kertoneet vaikka mitä lahjoistaan ja aloittajakin mainitsi saamaansa liian isot vaatteet niin miksi se sitten on liikaa jos minä sorrun valittamaan joka vuosi saaduista vääränkokoisista vaatteista, joista osa olisi voinut sopia paremmin pojalle väreiltään. Minusta tämä oli kurja asia silloin ja tiesi jo valmiiksi ettei tulevakaan lahja eroa joukosta. Minulla oli muutenkin ihan tarpeeksi vaatteita ja joskus toivoin kummeilta esim yhtä leluhevosta ja sen kerroin, kun he itse kysyivät. En silti saanut sitä koskaan. Ja en muutenkaan kaivannut mitään kalliita juttuja ja joku lelu tai nukke olisi riittänyt. Se on täällä ikävää jos ihmiset tarttuvat yhteen lauseeseen ja tekevät siitä vääriä johtopäätöksiä. En siis tarkoittanut pettymyksillä mitään sen suurempaa kuin lahjoja. Ja tarkoitin, että petyin heidän lahjoihinsa eniten, kun oli aina joka vuosi sama juttu. Minusta viestissäni ei ole mitään miten se eroaisi täällä muiden viesteistä ja minulla oli ihan oikeus pettyä niihin lahjoihin, varsinkin lapsena. Ja tuosta ylipaino jutusta vielä etten tarkoittanut sitäkään pahalla.

Ei pahalla, mutta sun kannattaisi harkita jotain mieluisaa ja mahdollisesti itsetuntoa kehittävää harrastusta, kun pahoitat parin novellin verran mielesi aaveen alapeukuista.

En minä mieltäni pahoittanut vaan ihmettelin vaan niiden määrää ja halusin oikaista tuon lauseen, että minulla muka olisi ollut helppo elämä, kun tarkoitin muuta tuolla lauseella. Ei näitä tarvi lukea jos ei halua ja sori olisin voinut jättää kaiken kirjoittamatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tämä nyt mikään surkein, mutta tilanteeseen nähden aika kurja kuitenkin. Olin 5-vuotias ja kummini kävivät syntymäpäivävierailulla. Eivät yleensä käyneet muutenkaan kuin tämän yhden kerran vuodessa minua katsomassa. No, odotin innolla heitä ja tietenkin toivoin jotain kivaa lahjaa. Tulivat sitten ison paketin kanssa ja katsoin sitä innolla, että sieltä löytyy. Avatessani huomasin, että siellä on joku ihmeellinen pallo jolla jalusta. Maapallohan se oli ,mutta en vielä tuolloin ollut varmaan koskaan nähnyt sellaista ja en edes tiennyt mikä se oli. Lukea on myöskään osannut. Kyllä voi sanoa, että olin ihan todella pettynyt ja äitini otti kuvan minusta maapallon vieressä ja kyllä se kertoo hyvin mitkä fiilikset. En kuitenkaan kilttinä lapsena sanonut mitään etten pitänyt lahjasta ja kiitin kummeja silti. Heidän mielestään se oli ihan hyvä lahja. Tämä maapallo ei ollut edes mikään sellainen lasten versio johon voi liimata tarroja yms vaan ihan se perus.

Myöhemmin he jatkoivat samaa linjaa, mutta alkoivat ostaa minulle vaatteita. Tosin yleensä aina liian pieniä ( en ollut edes mikään lihava lapsi, toisin kuin heidän lapsensa) tai muuten hirveän karheita tai muuten epämukavia sekä väreiltään ikäviä kuten khakivihreä paita minulle, jonka lempiväri oli violetti jne.  Paras oli varmaan eräs hieno yhdistelmä oli vihreä liian pieni paita sekä punainen minihame kuutosluokkalaiselle. Ajattelivatko todella, että menen kouluun sellaisissa. Jotenkin aina ostivat liian pientä vaatetta ja olivat vähintään yhden koon jäljessä, vaikka olin siis todella laiha lapsi. Muuten silti vähän pidempi. Sitten pitää vielä mainita heidän ostamansa paristotähti ja enkeli. Tämän vuoksi en koskaan odottanut heiltä mitään. Muistan vaan, kun sitä punaista minihametta kiskoin päälleni 12-vuotiaana ja kiljuin, että tämä on kamala ja ei se lopulta edes mahtunut. Heille kuitenkin oma lapsi oli itse se ylipainoinen ja äitini joskus ilkeästi totesi, että ole murehdi kun ei se hame heidänkään tytölleen olisi mennyt. Jotenkin ihan kamalaa ostaa liian pieniä vaatteita ja muutenkin laihalle lapselle. Tuli nyt purettua vähän harmia tässä.He ovat varmasti aiheuttaneet eniten pettymyksiä minulle mitä kukaan muu. Muuten ovat ihan "viisaita" ihmisiä ja sekin tekee asiasta aika huvittavan. Riidoissa emme myöskään ole olleet joten varmaan joku piheys ja muu välinpitämättömyys kyseessä-

En oikein ymmärrä sitä miksi saan niin paljon alapeukkuja. Tietenkin pitäisi olla kiitollinen joka lahjasta, mutta en usko että kaikki teidänkään lapset tykkäisivät jos joka vuosi saisivat jonkun liian pienen vaatteen tai muutenkin sellainen todella väreiltään ikävän. Tämä sama siis jatkui aina ja vaatteet jäivät pitämättä. Sanoimme kyllä heille, että ottaisivat asiaan huomioon, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Ja todellakaan emme muuten pilkkaa ylipainoisia ihmisiä, mutta tuolloin se oli ihmeellistä, kun ostivat niin pieniä minulle, vaikka omakin lapsi iso kokoinen. Tuo maapallokin olisi varmaan ollut kiva lähja jollekin isommalle, mutta silloin aika pettymys. Ehkä sitten jotenkin kirjoitin väärin ja ikävän viestin.

Aika helppo elämä sinulla on ollut.

"He ovat varmasti aiheuttaneet eniten pettymyksiä minulle mitä kukaan muu."

Niin tarkoitin noilla pettymyksillä ihan vaan lahjojen puolesta, että olen eniten pettynyt heidän lahjoihinsa jos niitä pitää verrata. En tarkoittanut elämää ylipäätään. Eli vain lahjoista kyse. Kyllä minulla muuten on ollut ihan tarpeeksi ongelmia ja en mitenkään helpolla ole päässyt, vaikka kaikkia juttuja en nyt tähän erittele.  En todellakaan muutenkaan ole sellainen ihminen, joka nyt riippuvainen jostain lahjoista, mutta tuli nämä tapaukset nyt ihan tämän ketjun takia mieleen ja se, kun kaikki jatkui niin pitkään. Olisi luullut heidän muuttavan käsitystään ja tekevän jotain toisin. En siltikään ymmärrä sitä, että monet ovat täälläkin kertoneet vaikka mitä lahjoistaan ja aloittajakin mainitsi saamaansa liian isot vaatteet niin miksi se sitten on liikaa jos minä sorrun valittamaan joka vuosi saaduista vääränkokoisista vaatteista, joista osa olisi voinut sopia paremmin pojalle väreiltään. Minusta tämä oli kurja asia silloin ja tiesi jo valmiiksi ettei tulevakaan lahja eroa joukosta. Minulla oli muutenkin ihan tarpeeksi vaatteita ja joskus toivoin kummeilta esim yhtä leluhevosta ja sen kerroin, kun he itse kysyivät. En silti saanut sitä koskaan. Ja en muutenkaan kaivannut mitään kalliita juttuja ja joku lelu tai nukke olisi riittänyt. Se on täällä ikävää jos ihmiset tarttuvat yhteen lauseeseen ja tekevät siitä vääriä johtopäätöksiä. En siis tarkoittanut pettymyksillä mitään sen suurempaa kuin lahjoja. Ja tarkoitin, että petyin heidän lahjoihinsa eniten, kun oli aina joka vuosi sama juttu. Minusta viestissäni ei ole mitään miten se eroaisi täällä muiden viesteistä ja minulla oli ihan oikeus pettyä niihin lahjoihin, varsinkin lapsena. Ja tuosta ylipaino jutusta vielä etten tarkoittanut sitäkään pahalla.

Ei pahalla, mutta sun kannattaisi harkita jotain mieluisaa ja mahdollisesti itsetuntoa kehittävää harrastusta, kun pahoitat parin novellin verran mielesi aaveen alapeukuista.

En minä mieltäni pahoittanut vaan ihmettelin vaan niiden määrää ja halusin oikaista tuon lauseen, että minulla muka olisi ollut helppo elämä, kun tarkoitin muuta tuolla lauseella. Ei näitä tarvi lukea jos ei halua ja sori olisin voinut jättää kaiken kirjoittamatta. 

Hei nyt oikeesti, vähän itsetuntoa peliin! Sä olet arvokas sellaisenasi, ei täällä tartte minkään anokommenttien edessä madella!

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli viime kesänä 20-vuotishääpäivä. Ostin miehelle hänen keräämäänsä sarjaa kaulakorun (on siis jo kalvosinnapit, solmioneula ja sormus). En ole tähän päivään mennessä saanut häneltä mitään lahjaa yhtenäkään hääpäivänä. 

:( Mulla tuli tasta niin paha mieli sun puolesta. Miksei sun mies osta sulle haapaivalahjaa? Ja toisaalta - miksi itse ostat hanelle?

Mieheni kysyy joka kerta ennen synttäreitä tai joulua, että mitä haluan lahjaksi. Muuten ei osaa ostaa mitään. Viime jouluna meillä oli melko tiukka rahatilanne, ja kun mieheni kysyi, että mitä haluan joululahjaksi, sanoin että vaikka joku konvehtirasia, ja oikeasti odotin sitä. Minulle olisi kelvannut joku halpakin, niin olisi varmasti ollut varaa. Mies sanoi, että mehän syödään joka päivä suklaata. Siis mies syö melkein levyn päivässä, minä saatan joskus napata siitä pari palaa, jos ehdin. Mies ei sitten ostanut mitään joululahjaa. En tiedä maksoiko hän lapseni antaman lahjan, ja ajatteli, että se riittää. Lapseni kyseli, että mitä haluan lahjaksi, ja toivoin harrastukseeni liittyviä tarvikkeita, koska ne maksoivat vain muutaman euron, joten ajattelin, että lapsella on varaa niihin. Sain kyllä konvehtirasian muualta, mutta harmitti kyllä kun oma mies ei voinut ostaa muutaman euron konvehtirasiaa sen vuoksi, kun itse syö suklaata joka päivä.

Teini-ikäisenä jotkut sukat ja tälleen. Musta noi kuuluu aikuisen ostaa ihan muina vuodenaikoina tarpeen mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Älyttömimmät lahjat sain joskus opiskeluaikoina kun asuin pienessä 20 neliön boksissa ja vanhempani olivat tasan tarkkaan tietoisia siitä että vaikka tavaraa ei ollut paljoa, niin silti kaikki astia- ja vaatekaapit olivat ihan täynnä ilman että mitään mahtui lisää. Ihan tajuttoman viisasta olikin silloin ostaa joku 10 hengen kahviastiasto yksinasuvalle.

Sama tilanne kun olin muuttanut vanhempien luota omilleni. Asuin tosin väljästi, 60 m2 rivarinpätkässä yksin, mutta vanhemmat kantoivat sinkkutalouteeni poistomyynneistä (poikkeuksetta rumia) 12 hengen kahvi- ja ruoka-astiastoja. Selvästi olivat mallia mikä ei mene kaupaksi kuin lähes ilmaiseksi annettuna. Kahvikupit asetteineen (kuka käyttää asetteja nykyään paitsi hienojen juhlakuppien kanssa). Tarkoittivat toki hyvää. Hienovaraisesti koetin sanoa, ettei tarvitse antaa mitään, ja jos haluavat antaa minulle kodintavaraa, niin menisimme yhdessä ostoksille joululahjaksi tai synttärieni yhteydessä. Olisin arvostanut paria kaunista lautasta tai mukia rumien röykkiöiden sijaan, mutta vanhempieni, 40-luvulla syntyneiden filosofia on, että tavara on hintansa väärtti, kun saa halvalla mahdollisimman paljon. Ruokalautasia käytin (joskus oli peräti 4 vierasta yhtä aikaa luonani, mutta osaa noista 12:ta en koskaan käyttänyt.  Kahvikupit jäivät kokonaan käyttämättä. Roskiin menivät siinä vaiheessa kun muutin rivarista pois. Velipojalle meinasi tulla sama astiaongelma, mutta kävi omimassa vanhempien parhaat iittalat, ennen kuin hänelle kannettiin mitään. Ylipäätään vanhemmillani oli tapana kovastikin tietää, mitä tarvitse ja halua. Isä kävi valitsemassa minulle sohvan, ja sanoi että tässä on tosi laadukas ja hyvä (olikin, mutta olisin halunnut toisen mallin). En nyt tiedä, meneekö tämä anteliaisuus varsinaisesti surkein lahja -osastoon. Ajattelen kuitenkin, että lahja, jossa antajan tyytyväisyys itseensä on etusijalla eikä saajan aito ilahduttaminen, voi muodostua rasitteeksi saajalle. Kesti kovin monta vuotta, ennen kuin kehtasin luopua suuresta osasta tarpeetonta tavaraa, mitkä vanhemmat hyväntahtoisesti olivat minulle antaneet. Osasta poisantamistani tavaroista nousikin sitten hirveä haloo, että kuinka kehtasit antaa pois. Tämä ei myöskään kuulu lahjan ominaisuuksiin, että niihin liitetään velvoitteita ja sitoumuksia antajaa kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies osti mulle kerran lahjaksi, mitään etukäteen tiedustelematta, jonkun hyvin sensuellin alusvaatekaupan alusvaatteita ison pinon.

Siis jotain kirkkaanpunaisia stringejä, pitsipikkareita missä on _siinä_ kohtaa menoaukko, sukkanauhoja jne. 

En tiedä mikä aivopieru toi oli ja otin loukkauksena. Mä en ole mikään hoikka kolmen raskauden jäljiltä ja käytän normaalisti ihan perus puuvillaisia pikkareita. Tuli olo että olen näyttänyt ja pukeutunut rumasti ja nyt pitää saada vähän rouvaan hehkua. Itsetunto raskausarpien peittämänä ei ole kovin korkealla.

Mä olisin kokenut sinuna tämän niin, että mies rakastaa ja haluaa mua yhä, kolmen lapsen ja kertyneen kilojenkin jälkeen, kaikkine raskasarpineni. Uskon, että miehesikin tämän niin tarkoitti ja oli varmaan ihmeissään, kun otit loukkauksena.

Se nyt vaan on fakta, että mies kiihottuu näkemästään helpommin kuin nainen, eli tuollaiset "hepeneet" - etenkin, kun ne olisivat ilmeisesti ihan uusi juttu suhteessanne - olisivat miehelle välitön turn-on. Harvempi nainenkaan tykännee huonoa siitä, jos oma rakas pitää seksikkäänä, vaikka oma itsetunto pohjamudissa olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Omilta vanhemmilta valmistuslahjaksi kahvipaketti ja ruusupegonia, valmistuin tradenomiksi kolmessa vuodessa samalla hoitaen kahta alle kolmevuotiasta, pari kuukautta aikaisemmin silloinen avokki sai vanhemmiltani 1000€ valmistuessaan inssiksi, tyyppi teki opinnäytettään vuoden, eli viiden vuoden vetelä inssi oli tärkeämpi kuin oma tytär

Tästä tuli mieleen omat valmistujaiseni...

Vanhemmiltani en saanut mitään, isä sentään puhelimessa onnitteli.

Siskoni perheineen oli luvannut tulla kylään ja viedä minut syömään, mutta kun tämä ei jostain syystä sitten onnistunutkaan, sain postitse onnittelukortin välissä pikaruokaravintolan alennuskupongin ja vitosen setelin, jolla kustantaa juhla-ateria. 😂

Vierailija kirjoitti:

Sain reilu parikymmentä vuotta sitten vanhemmiltani CD-soittimen. Lahjassa ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta en ikinä päässyt sitä käyttämään koska äitini oli periaatteesta sitä mieltä ettei meillä mitään CD-levyjä tarvita. Sain myöhemmin syntymäpäivälahjaksi serkuiltani yhden CD-levyn, mutta senkin äiti kävi kaupassa vaihtamassa kasetiksi ennen kuin ehdin muoveja avata.

Tämä oli hämmentävä. Selvisikö koskaan, mitä vanhempasi kuvittelivat sinun soittimella sitten tekevän, jos ei levyjä kerran "tarvittu"?

Vierailija kirjoitti:

Sanoin juuri poikaystävälle että jumalauta jos antaa joululahjaksi kiven

Odotahan vaan, ensi joulun alla se paniikissa miettii, mitä sulle ostaisi ja muistaa sitten, että sähän kesällä mainitsit samassa lauseessa joululahjan ja kiven... :D

Serkkujeni äidin minulle ompelema ns. nirunarutoppi ja uimakassi, kun olin noin 15-vuotias. Toppi oli ommeltu ikivanhasta kulahtaneesta lakanasta ja se oli täysin joustamaton ja aivan liian pieni. Uimakassi taas oli ommeltu valtavasti elastaania sisältävästä kankaasta ja sulkemisnaruina toimivat yhtä joustavat, vanhat ja osittain rispaantuneet nauhat. Kassi jousti niin paljon, että se osui melkein lattiaan, jos sinne laittoi mitään kampaa painavampaa, vaikka pohjassa oli jonkinsortin kovike/vahvike, tosin pehmeä ja joustava sekin. 😂

Se toppi hävisi mystisesti melko pian; liekö äitini pistänyt sen "eteenpäin". Äitini otti myös sen uimakassin itselleen saunakassiksi koska minä en vain kyennyt käyttämään sitä, mutta hänkin totesi sen olevan liian "kummallinen" ja niin sekin ihmetys hävisi taloudestamme ykskaks, jälkiä jättämättä. 😂

Vierailija kirjoitti:

Lopetin joitakin vuosia sitten alkoholin käytön kokonaan ja tulin tästä maininneeksi anopillekin. Anopin mielestä tällainen oli ihan hölmöyttä ja kuulemma jokainen ansaitsee viinilasillisen tai hömpsyn silloin tällöin. Samana jouluna sain totta kai lahjaksi kalliin viinipullon. Ja senkin jälkeen on muutama viinipullo anopilta tullut minulle. Huom. koskaan aiemmin en tällaisia lahjoja häneltä saanut!

Sinuna pistäisin vahingon kiertämään ja antaisin saman pullon takaisin anopille seuraavana jouluna saatesanoilla "naiset ovat kuin viini, he vain paranevat vanhetessaan". Tämä toistuisi joka ikinen joulu hamaan tappiin saakka. Laittaisin myös rusinapaketin mukaan kylkiäiseksi.

Saan mun lähisukulaiselta synttärilahjaksi joka vuosi Yves Rocherin ilmaiskoruja. Hän siis tilaa sieltä kosmetiikkaa ja saa rihkamaa ilmaiseksi, näitä tämä 60v rouva antaa minulle 32v lahjaksi. Kysyy vielä jälkikäteen oletko käyttänyt. Oon nikkeliallerginen, sanonut sen hänelle useasti, silti hän antaa näitä lahjaksi. Rahaa sillä on vaikka kuinka paljon. Kuitenkin muille jopa kaukaisimmille sukulaisille tämä ostaa kalliit lahjat. Koen loukkaavana. Oon itse ostanut hänelle mitä tiedän että tykkää, mm Kalevala korusarjaa.