ahdistaako elämän rajallisuus sinua?

Ahdisti kolmenkympin kriisissä. Silloin syntyivät lapset ja samaan aikaan lähipiirissä oli paljon menehtymisiä. Ajatus siitä, että elämä on hauras ja että jos minä kuolen, kukaan ei rakasta lapsiani kuten minä, oli tosi ahdistava. Kun katsoin tutun hautajaiskuvia, joissa ylisuureen pukuun puettu pieni poika seisoo oman äitinsä haudan vieressä, niin henki ei kulkenut viikkoon. Ajattelin että jos minäkin kuolen, minunkin pienet poikani seisovat samalla lailla mun haudan vieressä housunlahkeet rytyssä, koska kukaan ei ole älynnyt lyhentää niitä, koska se on äitien hommaa. Eikä niillä olisi enää ikinä äitiä sitä tekemässä.

Sen jälkeen se on hellittänyt, olen ajatellut että elämää ei voi hallita. Voi toki tehdä järkeviä päätöksiä. Mut kukaan ei voi taata etteikö elämässä tapahtuisi myös ikäviä ja traagisia asioita.