Suomi on todellisessa hädässä: Yhä useampi on työtön tahallaan.

Vierailija

Näin julisti Uusi Suomi  osana kiivaana käynnistettyä mediakampanjaa, jolla syyllistetään työttömät omasta tilanteestaan. Pelkkä julistaminen ei riitä, vaan tukea väitteelle haetaan jutun lopussa olevasta äänestyksestä. Sen mukaan 56 % lukijoista on tällä hetkellä sitä mieltä, että Suomessa on liikaa tahallaan työttömiä. Työttömyyden syy on siis jätetty lukijaäänestyksen päätettäväksi.

Tässä kampanjassa uutisen aiheeksi kelpaa jopa uimahallin saunassa kuultu keskustelu, jonka jokainen vähänkään työttömyysturvaa tunteva olisi voinut todeta pötypuheeksi jo siellä saunan lauteilla. Yle on löytänyt sairaanhoitaja Mervin,  joka on mieluummin työtön ansiosidonnaisella päivärahalla kuin tekee sairaanhoitajan työtä.

Mervin tarina  on täynnä kummallisuuksia ja mahdottomuuksia,  mutta sehän ei uutisointia hidasta. Tärkeintä on luoda mielikuva lokoisaa elämää viettävistä työttömistä, jotka nauttivat runsaista eduistaan ja antavat raskaan työ raatajien kustantaa elämisensä ja harrastuksensa. Mervistä tulee väkisin mieleen toimittajaopiskelijoiden kaksi vuotta sitten ”löytämä” Tatu, jonka tarina oli helppo todistaa vääräksi. Ryöpytys oli jo silloin täysin harkittua.

Konstihan on ikivanha. Kun asiat lipsuvat kokonaan päättäjien käsistä, niin syyllistetään uhrit. Maassa on lähes puoli miljoonaa työtöntä ja lisää tulee koko ajan. Avoimia työpaikkoja näkyy tätä kirjoitettaessa olevan 11 509.

Millään matematiikalla ei työttömiä saada survottua noihin avoimiin työpaikkoihin, mutta silti hallitus ja sen uskolliset äänitorvet julistavat työttömien olevan tahallaan työttömiä. Silti löytyy sankoin joukoin niitä, jotka tämän uskovat. Tähänkin blogiin tulee joku kommentoimaan, että tekemätöntä työtä kyllä löytyy.

Tietenkin löytyy, mutta ei löydy palkanmaksajia eikä ole tarkoituskaan saada työttömille palkkatyötä. Hallituksen tarkoitus on vain saada kansan oikeutus työttömyysturvan rankoille leikkauksille ja syyllisiltähän voi aina leikata. He ovat itse aiheuttaneet tilanteensa, joten kärsikööt. Kolmen ässän hallitus harjoittaa härskiä arvopopulismia, jonka mukaan uhri on aina syyllinen ja heikointa saa potkia. Tämä maa on vahvojen, tämä maa on menestyvien. Rupusakki ja laiskurit syyttäkööt itseään.

Ihan avoimesti tunnustetaan, että tämä  rupusakki laitetaan palkattomaan työhön aktivoinnin nimissä ja kuntouttavan työtoiminnan nimellä. He tulevat korvaamaan palkkatyötä tekevät, jotka puolestaan joutuvat työttömiksi ja ennen pitkää aktivointitoimenpiteiden kohteeksi. Suomesta ollaan tekemässä maa, jossa vain hyväosaiset saavat palkkaa ja heidän palvelijansa ovat palkattomia orjia.

Vielä toistaiseksi palkkaa saavien kannattaa miettiä omaa tulevaa asemaansa ennen syyllistäjien huutokuoroon liittymistä. Seuraavat yt-neuvottelut voivat tulla koska tahansa ja osua omalle johdalle.

http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2015/10/23/syyllistetyt/

Sivut

Kommentit (48)

Vierailija

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/14/lahti-aikoo-kaksinkertaista...

Lahden kaupunki aikoo lisätä merkittävästi kuntouttavaa työtoimintaa. Kaupungin yksiköissä on ollut vuosittain vajaat 500 henkilöä kuntouttavassa työtoiminnassa.

- Jos suunnitelmat toteutuvat, määrä voisi vuodessa tai parissa kaksinkertaistua. Paljon enemmän lahtelaisia saadaan aktivointitoimien piiriin, kaupungin työllisyysasioiden päällikkö Sami Kuikka ennakoi.

Vierailija

Eilinen Haaga Helian toimittajaopiskelijoiden verkkojulkaisu Tuima.fi:n juttu sosiaalietuuksia kahmivasta ja työtä välttelevästä Tatusta oli ilmeisen tarkkaan harkittu teko. Toimittajaopiskelija oli löytänyt 26-vuotiaan Tatun, joka saa pelkkää toimeentuotukea 1 100 euroa kuukaudessa ja välttelee tahallisesti työtä ja sosiaaliviraston järjestämiä kursseja.

Tuima korjasi nopeasti jutun pahimpia valheita, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Voi myös sanoa, että tavoiteltu päämäärä oli jo saavutettu. Kokoomuspoliitikot kautta maan olivat heti jutun julkaisemisen jälkeen sormi jakonapilla levittämässä tarinaa ja yksi nopeimpia oli tähänkin blogiin kommentoiniut helsinkiläinen Ossi Mäntylahti. Hän on tietääkseni jutun kirjoittajan ystävä ja saattaa ihan hyvin olla vaikka tarinan tilaaja.

Tilaustyöltähän koko juttu näyttää ja sen ajoituskin oli liian hyvä ollakseen sattumaa. Samana päivänä julkaistiin valtakunnanuutisissa tutkimus, jonka mukaan sosiaalietuuksia huijataan vuosittain neljän miljoonan euron edestä.

Kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen paheksui julkisesti sitä, että nuorille syydetään toimeentulotukea ilman että he tapaavat sosiaalityöntekijää kuukausiin. Minulle jäi epäselväksi haluaako Pelkonen lisätä sosiaalityöntekijöiden määrää vai ottaa sosiaalituet pois niiltä, jotka eivät resurssipulan takia pääse tapaamaan sosiaalityöntekijää. Pelkosen ulostulot tuntien veikkaan hänen olevan jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla.

Sattumalta samana päivänä Yle julkaisi tekemänsä kyselytutkimuksen siitä, saako valtiolta vähän varastaa sosiaalietuuksien väärinkäytön muodossa. Vastaus on tietenkin odotettu ei, mutta jo kysymys on suoraa johdattelua. Kysymys pitää itsestään selvänä, että varastaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus ja vastaajat ohjataan olemaan varkaille vihaisia.

Hölmökin huomaa, että ryöpytys on harkittua. Tarkoituksena on edistää kokoomuksen suunnittelemaa sosiaalietuuksien vastikkeellisuutta eli palkattoman työvoiman saaamista yrityksille. Hyväuskoinen kansa narrataan asian taakse eivätkä ihmiset ymmärrä sahaavansa omaa oksaansa. Kun palkaton työ yleistyy, niin irtisanomiset lisääntyvät ja palkattomia työntekijöitä saadaan runsaasti lisää. Moni nyt syvästi työttömiä paheksuva on kohta yksi heistä.

Tatu lienee oikea henkilö ja juttu pääosin totta. Kun lasketaan yhteen työmarkkinatuki, asumistuki ja toimeentulotuki, niin korkeiden asumiskustannusten Helsingissä voi joku saada tukia tuon verran. Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty kiirehti myöntämään asian todeksi ja vaatimaan etuuksien vastikkeellisuutta. Halsingin kaupungista olisi kyllä löytynyt paljon myös toimeentulotukilain tuntevia virkamiehiä, mutta he olisivat saattaneet kertoa totuuden tukien määristä.

Ryöpytys onnistui ja Tatu antoi kasvot kaikille Suomen työttömille. Ne kasvot ovat laiskan lurjuksen, joka rehvastelee yli tuhannen euron tuilla ja välttelee töitä. Tatua käy sääliksi. Hän ei tiennyt mitä teki toisten tahdottomana käsinukkena.

http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2013/10/09/harkittu-r...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä kuin ap. Ongelmana on työn vähyys, ei työntekijöiden. 

ap on vain ko. blogin lukija, linkkasin jutun tänne.

Vierailija

Uudesta suomesta on tullut järjettömän populistinen ja klikkihuoraava julkaisu. Joskus se vielä oli hyvä uutislähde mutta ei enää.

Vierailija

Kuka enää uskoo, että kolme ässää on yhtään kiinnostunut tavallisten ihmisten ongelmusta? Heitä kiinnostaa vain rahakkaiden pönkittäminen. Ovat tätsin oman asemansa sokaisemia.
T. Korkeakoulutettu silpputyöläinen perheenäiti 40v.

Vierailija

EK antoi aamun uutisissa viikolla lausunnon, jossa haluttiin maahanmuuttajat mahdollisimman nopeasti töihin, ja koko juttu puettiin viattomaan auttamishaluun, mutta oikeasti tarkoitus on saada heidät tekemään töitä korvausta vastaan. Kun tällainen muutos saadaan aikaan, he joutuvat töihin ja sekunnin kuluttua siitä nousee kysymys, eikös tämä ole väärin ja epätasa-arvoista, miksi suomalaiset saavat "laiskotella" korvausta vastaan? Jolloin muutos laajennetaan kaikkiin työttömiin.

Ja yrittäjät saavat ilmaista työvoimaa.

Oi aikoja, oi tapoja.

Jos firmalla ei ole varaa maksaa normaalia palkkaa, se on huono firma.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Maassa on lähes puoli miljoonaa työtöntä ja lisää tulee koko ajan. Avoimia työpaikkoja näkyy tätä kirjoitettaessa olevan 11 509.

Millään matematiikalla ei työttömiä saada survottua noihin avoimiin työpaikkoihin, mutta silti hallitus ja sen uskolliset äänitorvet julistavat työttömien olevan tahallaan työttömiä.

Ihan avoimesti tunnustetaan, että tämä  rupusakki laitetaan palkattomaan työhön aktivoinnin nimissä ja kuntouttavan työtoiminnan nimellä. He tulevat korvaamaan palkkatyötä tekevät, jotka puolestaan joutuvat työttömiksi ja ennen pitkää aktivointitoimenpiteiden kohteeksi. Suomesta ollaan tekemässä maa, jossa vain hyväosaiset saavat palkkaa ja heidän palvelijansa ovat palkattomia orjia.

Vielä toistaiseksi palkkaa saavien kannattaa miettiä omaa tulevaa asemaansa ennen syyllistäjien huutokuoroon liittymistä. Seuraavat yt-neuvottelut voivat tulla koska tahansa ja osua omalle johdalle.

Juuri näin

Vierailija

No, sanotaan että olen enemmin tahallani työtön, kuin että haen osa-aikatöitä joista saan saman verran tai vähemmän rahaa kuin nyt. Töitä olen kyllä etsinyt, mutta kokoaikaiset paikat ovat kiven alla! Kyllä etsitään ihmisiä 15h/3vko työsuhteisiin, mutta mitä tuosta tienaa? Ei yhtään mitään. 

Vierailija

Minäkin olin "tahallaan" työtön kunnes sain oman alan töitä. Ei kiinnosta sieluasyövät paskaduunit, joissa tuijotellaan kelloa vartin välein ja odotetaan poispääsyä.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat