Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Olenko ainoa kolmikymppinen, jonka elämään ei kuulu ollenkaan lapsia? En ole pitäyt edes lasta sylissä

aloittaja

Minulla ei ole lapsia, sisaruksillani ei ole lapsia, hyvin harvalla ystävälläni on lapsia (enkä tunne heitä), työkaveiden kanssa ei tule vietettyä vapaa-aikaa, ja kaukaisempiin sukulaisiin ei tule pidettyä yhteyttä. En ole kertaakaan aikuisiälläni pitänyt edes lasta sylissä.

Onko muita samassa tilanteessa? Kuinkahan tavallista näin lapseton elämä on?

Sivut

Kommentit (42)

Vierailija

Itse olen 26vuotias, ainoa lapsi, olen vuosi sitten pitänyt lasta sylissä ensimmäisen kerran. Minullakaan ei ole sukulaisia, tai kavereita kenellä olisi lapsia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ihan tavallista voi olla.

Moni alkaa kolmevitosena odotella jo lapsenlapsia.

Huh, tuntuu kyllä todella vieraalta ja kaukaiselta tuo, että odottelisi lapsenlapsia. -ap

No voi hyvän tähären!

LASTENLAPSIA ? Missä VL-positiivisten laallaa-maassa sää elät?

Mitä itse aiheeseen tulee niin et ole ap. yksin, Mulla on melkein sama tilanne, ja tunnen monia sekä naisia että miehiä jotka myös samassa tilanteessa.

Vierailija

Munkin elämäni oli kolmekymppisenä vielä todella lapsetonta. Olin vähän päälle parikymppisena kerran pitänyt vauvaa sylissä ja ehkä 24-vuotiaana ollut kerran pari tuntia vahtimassa taaperoa, mutta siitäkin vähästä oli kolmekymppisenä jo tosi kauan. Mieheni ei varmasti ollut nähnyt lapsia senkään vertaa, tuskin oli kertaakaan koskenut kenenkään lapseen sitten oman lapsuutensa jälkeen.

"Teimme" omat lapsemme täydellisen tietämättömänä siitä, millaista lasten kanssa on viettää aikaa, odottaen ja toivoen että kyllä sen oman lapsen kanssa sitten osaa olla... kuten kyllä kävikin.

Vierailija

Olen 31 vuotias nainen enkä ole koskaan pitänyt lasta sylissä tai ollut juuri muutenkaan heidän kanssaan tekemisissä. Ei vain tunnu yhtään luontevalta.

Vierailija

Nyt tuli mieleen, onko elämäni lapsettomuus vain olosuhteiden syytä, vai olenko jotenkin vältellyt lapsia, koska ne eivät tosiaan tunnu luontevilta, enkä itsekään ole yhtään kiinnostunut lapsista. Muistan esimerkiksi teininä kieltäytyneeni painokkaasti lastenvahtikeikasta, jonka äiti oli puolestani sopinut.  -ap

:)

32 ja pitänyt lasta kerran sylissä. Joten et ole epänormaali :)

Nyt on kyllä esikoinen tulossa. :) Vähän hirvittää että miten lähtee lasten hoito käyntiin kun ei ole kokemusta.

Vierailija

37v. Joillain kavereilla ja sukulaisilla on kyllä lapsia, mutta en ole ikinä pitänyt niitä sylissä enkä oikein tiedä, miksi pitäisi. Sitten, kun osaavat puhua niin juttelen kyllä niitten kanssa ja leikinkin. Nyt pohditaan miehen kanssa omaa lasta ja olen vähän kauhuissani. Haluan isomman lapsen, mutta raskaus, synnytys ja vauvavaihe ei houkuta tippaakaan. No, aina sanotaan, että lapset ovat pieniä vaan hetken ja siitä pitäisi osata nauttia. Toivottavasti tosiaan tuntuu vain hetkeltä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

37v. Joillain kavereilla ja sukulaisilla on kyllä lapsia, mutta en ole ikinä pitänyt niitä sylissä enkä oikein tiedä, miksi pitäisi. Sitten, kun osaavat puhua niin juttelen kyllä niitten kanssa ja leikinkin. Nyt pohditaan miehen kanssa omaa lasta ja olen vähän kauhuissani. Haluan isomman lapsen, mutta raskaus, synnytys ja vauvavaihe ei houkuta tippaakaan. No, aina sanotaan, että lapset ovat pieniä vaan hetken ja siitä pitäisi osata nauttia. Toivottavasti tosiaan tuntuu vain hetkeltä.

Jos et halua olla raskaana, synnyttää tai hoivata vauvaa, ei tuo aika tule tuntumaan lyhyeltä!

Vierailija

Sitä minä itsekin epäilen, että ei tule tuntumaan lyhyeltä. Mutta toisaalta pahin aika kestää ehkä 1,5v, raskauden loppukuukausista imetyksen loppuun. Ehkä sen verran kestää vaikka aidanseipäänä. Uskon kumminkin, että homma muuttuu koko ajan mielekkäämmäksi, kun lapsi oppii asioita ja kommunikoi paremmin. Ja kyllä siitä pikkuvauva-ajastakin varmasti jotain positiivista löytyy. Ehkä hormonitkin sitten auttavat jaksamaan. Raskaudesta ja synnytyksestä on kyllä vaikea keksiä mitään positiivista. Olen kateellinen miehille.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Sitä minä itsekin epäilen, että ei tule tuntumaan lyhyeltä. Mutta toisaalta pahin aika kestää ehkä 1,5v, raskauden loppukuukausista imetyksen loppuun. Ehkä sen verran kestää vaikka aidanseipäänä. Uskon kumminkin, että homma muuttuu koko ajan mielekkäämmäksi, kun lapsi oppii asioita ja kommunikoi paremmin. Ja kyllä siitä pikkuvauva-ajastakin varmasti jotain positiivista löytyy. Ehkä hormonitkin sitten auttavat jaksamaan. Raskaudesta ja synnytyksestä on kyllä vaikea keksiä mitään positiivista. Olen kateellinen miehille.

Noin minäkin ajattelin! Vauva-aika esikoisen kanssa oli kuitenkin ihan parasta. Paljon vapautta, sain gradunkin valmiiksi. Vauva vaunuihin ja menoksi minne vain -- kyläilemään, kaupungille, ulkoilemaan jne. Sitten siihen vauvaan rakastui niin mielettömästi, että sellaisesta tunteesta ei mitään ollut ennen tiennytkään... 

Pikkulapsiaika oli raskaampaa. Mutta ehkä sen takia, että minulla oli sitten toinenkin. 

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat