Miten vanhempasi suhtautuivat sairasteluihisi ollessasi lapsi?

Synnyin v. 1992. Pienimmästäkin flunssasta mentiin lääkäriin, äiti tai isä aina kotona jos olin kipeä, tai sitten menin mummille hoitoon. Sai levätä kunnolla, äiti toi aina mustaherukkamehua ja lihaperunasoselaatikkoa. Se oli kivaa. Koen, että musta ja mun veljestä pidettiin aina huolta ja pidetään edelleen, vaikka asutaan omillamme jo. Esim, soitin kovasta vatsakivusta äidille joka tuli aamuyöllä viideltä isän kanssa kuskaamaan mut päivystykseen (ikää mulla oli silloin 21) ja molemmat odotti neljä tuntia siellä mun kanssa ja sairaalassa olon ajan (5pv) molemmat kävi katsomassa jokapäivä, ja mummi. 😊👍

Äiti suhtautui hysteerisesti. Hän jankutti aina kuinka vaikeaa hänellä nyt on ja kuinka pitää koko aikataulu suunnitella uusiksi, kuinka paljon nyt kuluu rahaa hoitajaan. Mitään hoitajaa ei tietenkään palkattu, vaan äiti kiristi minua ovelasti lupaamaan että pärjään kyllä yksin kotona, ja jos joku kysyy, kerron että mummo oli hoitamassa. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että äiti olisi vienyt tarhaan, ja tarhantädit olisivat vihaisina syyllistäneet miksi tulit tänne kipeänä, miksei äitisi vastaa puhelimeen jne.

Äiti kyllä toi ruokaa ja juomaa sängyn ääreen, mutta siihenkin liittyi voivottelu: "Miksi juuri nyt sairastuit? Nyt sitten sairastuu koko perhe, ja äidillä olisi juuri tällä viikolla niin paljon menoa ja kiireitä". Mitään televisioita ei todellakaan kipeänä saanut katsoa, edes illalla koko perheen kanssa, vaan piti olla sängyssä yksin "paranemassa".

Oli suunnaton helpotus, kun viimein selvisi, että flunssavirukselta ei voi suojautua sillä että "on varovainen". Minulla oli aina pipo ja hanskat talvella, mutta silti äiti aina vihaisena hoki että olet kuitenkin juossut pihalla ilman pipoa ja siksi sairastuit ja sairastutat bakteereillasi koko perheen.

Vierailija kirjoitti:

Äiti suhtautui hysteerisesti. Hän jankutti aina kuinka vaikeaa hänellä nyt on ja kuinka pitää koko aikataulu suunnitella uusiksi, kuinka paljon nyt kuluu rahaa hoitajaan. Mitään hoitajaa ei tietenkään palkattu, vaan äiti kiristi minua ovelasti lupaamaan että pärjään kyllä yksin kotona, ja jos joku kysyy, kerron että mummo oli hoitamassa. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että äiti olisi vienyt tarhaan, ja tarhantädit olisivat vihaisina syyllistäneet miksi tulit tänne kipeänä, miksei äitisi vastaa puhelimeen jne.

Äiti kyllä toi ruokaa ja juomaa sängyn ääreen, mutta siihenkin liittyi voivottelu: "Miksi juuri nyt sairastuit? Nyt sitten sairastuu koko perhe, ja äidillä olisi juuri tällä viikolla niin paljon menoa ja kiireitä". Mitään televisioita ei todellakaan kipeänä saanut katsoa, edes illalla koko perheen kanssa, vaan piti olla sängyssä yksin "paranemassa".

Oli suunnaton helpotus, kun viimein selvisi, että flunssavirukselta ei voi suojautua sillä että "on varovainen". Minulla oli aina pipo ja hanskat talvella, mutta silti äiti aina vihaisena hoki että olet kuitenkin juossut pihalla ilman pipoa ja siksi sairastuit ja sairastutat bakteereillasi koko perheen.

Ilmeisesti äidilläsi oli bakteerikammo ja narsistinen persoonallisuus. Sen takia sinun piti olla yksin huoneessasi. :( Minulla oli vähän samanlainen isosisko. Hänen piti minua kerran hoitaa, olin vatsataudissa. Sisko istui keittiössä eikä tullut lähellekään mua :D yksin sain olla huoneessani koko ajan.

Olen syntynyt 1960, iäkkäiden vanhempien iltatähti.

Minua kiikutettiin lääkäriin tai kutsuttiin lääkäri kotiin (siihen aikaan sai kotikäyntejäkin) pienimmästäkin oireesta, jokaisesta tavallisesta flunssasta, nuhasta ja yskästä. Niinpä olen lapsena syönyt lukemattomia antibioottikuureja, siihen aikaan kun antibiootit kirjoitettiin melko rutiinisti. Myös muuten lääkittiin reippaasti, olen jopa lapsena saanut diapamia neljäsosatabletin ennen jotain jännittävää tilannetta. (Ajatelkaa, ihan kauheaa ja turhaakin!)

Muistan kun joskus teininä kauheassa krapulassa oksentelin koko päivän, ja minulla oli kamala homma vakuutella äidilleni, ettei tarvitse kutsua lääkäriä.

Vielä aikuisena herkästi kehotettiin menemään lääkäriin, ja minua huomattavasti vanhempi siskoni edelleen hyvin herkästi toteaa, että menisit lääkäriin.

Tämän lisäksi näistä satunnaisista sairasteluista kuitenkin jotenkin syyllistettiin, kun "olet niin huono syömään", "et käytä villahousuja", "pukeudut hunosti", "et käytä päähinettä" jne.  Muistan yhden kerran, kun oltiin matkoilla ja minulla oli kovat kuukautiskivut, niin äiti syytteli, kun "syöt niin huonosti". Häh? Ymmärrän, että äitiäni harmitti kuukautiskipuni matkalla, mutta silti...

Hoivattiin kyllä aina hyvin kun olin kipeänä. Sain pedin sohvalle, katsella tv:tä ja äiti toi kaupasta herkkuja. Vielä teini-ikäisenäkin kun asuin omillani jo, isä ajoi toiseen kaupunkiin hakemaan minut kotiin sairastamaan.

-93

Meillä kyllä hoivattiin kunnolla kun olin pieni, sohvalle peittojen alle makaamaan, nenän eteen tuotiin lämmintä mustaherukkamehua ja äiti saattoi erikseen käydä kaupassa vaan hakemassa mulle jotain ruokaa mitä pystyin syömään. :)
Pari kertaa sen jälkeen kun olen omilleni muuttanut ja olen ollut hirveässä kuumeessa ja flunssassa, niin että hyvä kun sängystä on ylös päässyt, niin äitini on käynyt tuomassa minulle lääkkeitä, mehua ja valmista ruokaa. ♡ Ihanaa kun vahemmat auttaa tälläisissäkin asioissa vielä vaikka olen jo 20v.

Äiti oli kyllä hellä ja hoivasi kun olimme kipeitä, mutta hänellä oli vähän tällaista "luomu-ajattelua", että lääkäriin ei mennä kovin herkästi. No ihan hyvä ottaen huomioon, että emme saaneet turhia antibioottikuureja (ja hyvä tuuri, ettemme ilmeisesti tarvinneet niitä oikeasti). Isä oli myös hyvin hellä ja huolehtivainen, jopa vielä enemmän varsinkin eron jälkeen jos tulimme isän luona kipeiksi. Hän myös vei herkemmin lääkäriin ja antoi lääkkeitä.

Vm-78.

1972 syntynyt, lapsena pari kertaa vuodessa flunssassa ei muuta. Lääkärissä ei käyty koskaan, sohvalla makasin yksin kotona ja luin lehtiä ja kirjoja, molemmat vanhemmat oli töissä. Sain sitten tuliaisiksi "sairastusruokaa" eli jotain herkkuja, sekä uusia sarjakuvia ja kalkitoksia kun äiti tuli töistä.