Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies iski kaikkein kipeimpään kohtaan
19.10.2015 |
Tuntuu ihan käsittämättömän pahalta, kun oma mies iskee kaikkein heikoimpaan kohtaan. Mä olen tosi yksinäinen, mulla ei ole oikein ketään muuta kuin oma mies. Olen yrittänyt tutustua ihmisiin ylipistolla ja töissä, mutta jään aina ulkopuoliseksi ja ns. ylimääräiseksi. Varmasti syynä tähän on se, että olen hiljainen ja ujo, enkä osaa ns. työntää itseäni muiden seuraan tarpeeksi agressiivisesti. Olen yrittänyt myös tutustua miehen kavereiden vaimoihin, mutta niihinkään piireihin en mahdu mukaan. Mua ei esim. hyväksytä faceboo kaveriksi eikä oteta mukaan näiden vaimojen yhteiseen whatsapp ryhmään.
Olen tästä yksinäisyydestä tosi ahdistunut ja surullinen. Varmaan oikeastaan masentunutkin. Olen kuitenkin ihan tavallinen parikymppinen opiskeleva ja työssäkäyvä ihminen, enkä mikään syrjäytynyt eristäytyjä.
Vähän aikaa sitten mulla ja miehellä oli iso riita. Riita alkoi ihan tyhmistä arkisista jutuista. Mies sanoi riidellessä mulle, ettei ihmettele yhtään, miksi mulla ei ole kavereita. Että ei kukaan halua olla tällaisen "ihmispaskan" kaveri.
Tämä on jäänyt ahdistamaan mua ihan kamalasti. Mua kiusatiin aikanaan koulussa, ja jutut silloin oli aika samanlaisia. Oman miehen sanomana tuo tuntui silti triljoona kertaa pahemmalta. Vaikka tästä riidasta on jo useampi viikko aikaa ja ollaan sovittu ajat sitten, niin tämä ahdistaa silti. Että miten oma mies voi sanoa noin? Ja tietysti olen alkanut miettimään, että onko se sitten ehkä niin? Että miksi mies halusi iskeä mua juuri siihen kohtaan, minkä tietää olevan mulle kaikkein aroin paikka?
En edes tiedä miksi kirjoitin tämän tänne, kai mä halusin vaan purkaa ajatuksiani.
Kommentit (102)
Masentuneen kannattaisi ajatella niin, että lähtisi ensin koettamaan parantamaan masentuneisuuttaan, ja sitten vasta etsimään ystäviä. Usein masentunut on niin tarvitseva, että ihmiset karttavat häntä juuri siksi. Ihmiset aistivat enemmän kuin mitä luulemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä. Tosin, itse en ajattele että olisi kovin vakavaa, jos 10 vuoden suhteessa toinen peruisi yhteisen suunnitelman. Siinä vaiheessa ollaan jo ehditty käydä symbioosi läpi, ja toiselle pitäisi myös osata antaa vapautta ja tilaa. Mutta ehkä olen erilainen kuin muut...
Kyse on itsensä arvostamisesta. Jos näyttää, että toiselle on OK peruuttaa jopa suunnitellut menot asettaa itsensä heti häviäjäksi ja sellaiseksi, jonka omalla ajalla ei ole väliä. Oletettavasti ap:lla itsellä on työ ja harrastuksia, joten tästä syystä miehen ei tulisi mitenkään olettaa että HÄN saa yksin päättää miten ap aikansa käyttää. Jos jotain on sovittu niin se pitää ellei kyseessä ole joku hätätilanne, mitä kyllä joku kalastusreisu ei ole.
Lopulta kaikki pohjautuu arvoihin ja toisen kunnioittamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta suhde on tuhoon tuomittu, jos toisella ei ole ketään kelle puhua kuin oma puoliso! Ei ole tervettä! Netistäkin voi löytää ystäviä.
Entä jos on jo vuosikymmenien ajan yrittänyt, mutta ei onnistu? Pitäisikö siksi lopettaa se parisuhdekin, ettei vain ole moisessa "epäterveessä" tilanteessa?
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa näille ihmisille, joilla ei ole mitään ymmärrystä kuinka helvetin vaikeaa ellei jopa mahdotonta on aikuisiällä löytää uusia ystäviä tai edes kavereita! Sen jälkeen kun on vuosien myötä kerta toisensa jälkeen tsempannut ja yrittänyt ja ollut ystävällinen ja kokeillut olla innokas ja passiivinen ja passiivisen innokas ja ehdottaa tapaamisia ja olla ehdottamatta ja etsiä ystäviä töistä ja koulusta ja harrastuksista ja netistä ja tuttujen tutuista ja ja ja kaikkea mahdollista siitä väliltä, ja kerta toisensa jälkeen se yritys päättyy siihen että huomaa olevansa yhä ilman ystäviä, niin SITÄ EI VAAN JAKSA!
Ei jaksa yrittää, ei jaksa tsempata, ja se moitittu "ei pidä itsekään itsestään" muuttuu syystä seuraukseksi - kyllä minä pidän itsestäni ja viihdyn itsekseni ja kuvittelin varmaan jonnekin noin 33v asti että ystäviä saa jos vain tarpeeksi yrittää (tai ei yritä, tai ne kaikki em. mahdolliset skenaariot) niin kyllä se toivo jossain välissä loppuu. En enää usko että pystyn ystävystymään, minussa on pakko olla jokin hirveä vika jota en itse huomaa jos kerran se ystävystyminen on "kaikille muille" niin helppoa ja käy tuosta noin vaan.
Olen ollut yksinäinen alle kouluikäisenä, koulussa, opiskelemassa ja työelämässä. Jokaista "vaihetta" ennen olen ollut varma että kyllähän jokainen koulusta/yliopistosta/töistä/jne löytää ystäviä, tottakai minäkin. Mutta ei. Kyse ei siis ole mistään negatiivisista ennakko-odotuksista, tai siitä, että olisin istunut kotona yksin odottamassa että joku tulee kysymään kaveriksi. Ei todellakaan. Kukaan ei vaan näytä viihtyvän seurassani, ainakaan niin paljoa, että kaverisuhteesta tulisi tasapainoinen.
Enää en jaksa niitä suhteita jotka on täysin minun varassani, ts. minä olen ainoa joka ottaa yhteyttä, minä olen ainoa joka ehdottaa tapaamisia, ja niin edelleen. Ei se ole aito ihmissuhde, jos se perustuu siihen että vain toinen ylläpitää sitä ja toinen myöntyy mukaan/juttelemaan vain jos ei sillä hetkellä mitään kivempaakaan ole tiedossa (ja jos tulee, niin peruu sitten minun tapaamiseni).
Pitääkö tässä seuraavaksi ripustaa toivo siihen, että sitten eläkeläiskerhoista niitä kavereita löytyy, kyllä joo varmasti, odotahan vain???
Niin, ja mies mulla on, eli pitäisikö minun todellakin lempata tämä ainoa läheinen ihmissuhteeni vain siksi, että se todellakin on ainoa?!
En osaa sanoa. Onko teillä lapsia? Usein lapsen saamisen yhteydessä on helppo ystävystyä muihin äiteihin, jotka ovat samassa tilanteessa; seisovat hiekkalaatikolla lapsen kanssa tai käyvät äiti-lapsi- kerhoissa. Ja usein myös lapsen saamisen yhteydessä oma ystäväpiiri muuttuu, juuri sen lapsensaamisen myötä, koska koko oma elämä muuttuu. Eli jos vielä tulevaisuudessa haluat lapsia, niin sinulla on mahdollisuuksia löytää uusia ystäviä, älä vielä luovuta. Tsemppiä!
Itse olen sitä mieltä, että jos ripustautuu vain yhteen ihmiseen ja perustaa koko elämänsä onnellisuuden siihen suhteeseen, niin se on aika epävakaata...Suhde voi kaatua, tai toinen voi kuolla. Omaa onnellisuuttaan ei voi rakentaa toisen ihmisen varaan. Siksi minusta on tervettä, että parisuhteen lisäksi ihmisellä on muitakin tärkeitä kontakteja elämässään.
Sepä se, ei ole lapsia eikä ole tulossa lapsia, enkä edes oikeastaan pidä lapsista, joten kaikki äiti-ihmiset (eli enemmistö +-10v omasta iästä) on pois laskuista - mahdoton ystävystyä ihmisen kanssa, jonka elämäntyyli ja -arvot poikkeavat todella paljon omasta. Kuten sanoit, äiti-ihmisillä se elämä vaan on tosi erilaista kuin lapsettomalla, ja olen huomannut että se on 100% este ystävyydelle, eikä pelkästään minun tahdostani (ne äiti-ihmisiksi muuttuneet lopettavat yhteydenpidon lapsettomaan lähes poikkeuksetta). Ihan ymmärrettäväähän se tietty on, ettei haluta enää kaveerata ihmisen kanssa joka ei ole lapsirakas, jos itsellä niitä lapsia on.
Voinee vetää siis johtopäätöksen, ettei niitä mahdollisuuksia löytää ystäviä todellakaan ole. Ja ei, en ole valmis lisääntymään vastahakaisesti vain siksi, että sitten ehkä saisin ystäviä... Kai se sitten todellakin on oma vika, kun en ole valmis tätä "vikaa" itsessäni muuttamaan.
Ja joo-o, olisi varmaan tervettä, mutta minkäs teet, oikeasti? Ei niitä ystäviä voi ostaa kaupasta.
Vierailija kirjoitti:
Masentuneen kannattaisi ajatella niin, että lähtisi ensin koettamaan parantamaan masentuneisuuttaan, ja sitten vasta etsimään ystäviä. Usein masentunut on niin tarvitseva, että ihmiset karttavat häntä juuri siksi. Ihmiset aistivat enemmän kuin mitä luulemme.
Useimmiten masentuneet kyllä eristäytyvät eikä seuran hankkiminen käy mielessäkään, koska oman seuransa kokee niin huonoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli pitäisi kehittää itsessään sitä puolta, joka estää muodostamasta ystävyyssuhteita; ujous, masentuneisuus yms. Masentunut ihminen velloo vaan omissa masentuneissa ajatuksissaan, eikä ehkä edes huomaa jotain kivaa ihmistä keneen voisi tutustua.
Ja taas päästään siihen, että vian oletetaan olevan automaattisesti siinä yksinäisessä. Pakko olla masentunut (viis siitä, jos se masentuneisuus on seuraus yksinäisyydestä, ja henkilö on ollut epämasentunut vaikka edelliset 20 vuotta ja silloinkin ilman ystäviä), tai ainakin ujo, tai sitten hiton tyhmä ettei vaan näe kuinka muut yrittää häneen tutustua. Huoh.
Muutos lähtee itsestäsi. Et voi muuttaa muita tai ympäröivää maailmaa, mutta voit muuttaa itsesi...
No kerropa sitten mitä minun pitäisi muuttaa? Tehdä lapsia vaikka en halua? Muuttaa jotenkin luonnetta? Olen jo opetellut ujosta epäujoksi, hiljaisesta puheliaaksi, epävarmasti varmaksi, ja varmaan paljon muutakin jota olen milloinkin olettanut kaverittomuuden syyksi. Ei ole auttanut. Eikä se tosiaankaan kuulosta terveeltä, että pitäisi muokata luonteensa joksikin ihan muuksi - ei se olisi aito ihmissuhde, se olisi yhtä huijausta kuin käyttää nukkuessaankin meikkiä jotta saisi miehen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikille niille luettavaa, jotka käskevät "vaan tsemppaamaan ystävien hankinnassa" tai jotka eivät käsitä mitä yksinäisyys on: http://www.hs.fi/tiede/a1359100809819
OT
Olisi todella kiva tietää mitkä kaikki viesteistä on ap:n kommentteja.
Avauksessa ap kertoo olevansa parikymppinen, sitten jossakin viestissä joku, joka voisi olla ap, kertoo olleensa suhteessa kymmenkunta vuotta. Joku toinen taas epäilee jonkun, ehkä ap:n, olevan narsisti ...
Jotta me tyhmemmätkin voitaisiin seurata keskustelua ja tiedettäisiin esim. kuka meidän viesteihin vastaa, kommentit voisi allekirjoittaa "ap" tai oman aiemman viestin numerolla. Ei edellytä rekisteröitymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta joskus tuntuu, että monet miehet eivät tajua, miten heidän sanansa voivat vaikuttaa. Esimerkiksi minulta saa tapettua kaikki tunteet, kun tarpeeksi loukkaa, vähättelee ym.
Mun vaimo sanoi kerran yhtä pahasti kuin ap:n mies. Vastauksena sille hyppäsin parvekkeelta alas niin että lonkka murtui kolmesta kohtaa.
Oli sitten pahoillaan pitkään, kunnes aloitti taas hirveän dissaamisen siitä millainen ruikuttaja olen ja epäonnistuin vielä tappamaan itseni. Ei kyllä jäänyt hirveän hyvät fiilikset siitäkään :(
Onneksi talossa on hissi niin lastenhoito jatkui normaaliin vähän hitaampaan tapaan vaimon käydessä töissä. Kuntoutus kesti kolme vuotta. Nyt meillä menee jo vähän paremmin. Luonnollisesti koko vaimon ystäväpiiri karttaa minua ja puhuu paskaa selän takan minkä ehtii. Heidän mielestä minä en ole tarpeeksi hyvä Kaisalle.
Tuli vain mieleen että vaimos taitaa käyttää sua vaan hyväksi...
Itse en tuollaiseen suhteeseen jäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli pitäisi kehittää itsessään sitä puolta, joka estää muodostamasta ystävyyssuhteita; ujous, masentuneisuus yms. Masentunut ihminen velloo vaan omissa masentuneissa ajatuksissaan, eikä ehkä edes huomaa jotain kivaa ihmistä keneen voisi tutustua.
Ja taas päästään siihen, että vian oletetaan olevan automaattisesti siinä yksinäisessä. Pakko olla masentunut (viis siitä, jos se masentuneisuus on seuraus yksinäisyydestä, ja henkilö on ollut epämasentunut vaikka edelliset 20 vuotta ja silloinkin ilman ystäviä), tai ainakin ujo, tai sitten hiton tyhmä ettei vaan näe kuinka muut yrittää häneen tutustua. Huoh.
Muutos lähtee itsestäsi. Et voi muuttaa muita tai ympäröivää maailmaa, mutta voit muuttaa itsesi...
No kerropa sitten mitä minun pitäisi muuttaa? Tehdä lapsia vaikka en halua? Muuttaa jotenkin luonnetta? Olen jo opetellut ujosta epäujoksi, hiljaisesta puheliaaksi, epävarmasti varmaksi, ja varmaan paljon muutakin jota olen milloinkin olettanut kaverittomuuden syyksi. Ei ole auttanut. Eikä se tosiaankaan kuulosta terveeltä, että pitäisi muokata luonteensa joksikin ihan muuksi - ei se olisi aito ihmissuhde, se olisi yhtä huijausta kuin käyttää nukkuessaankin meikkiä jotta saisi miehen...
Mä en voi ymmärtää, miksi lapseton ei voisi olla ystävä lapsen saaneen ihmisen kanssa? Outoa minusta. Ystävyyteen kuuluu mielenkiintoisena osana ihmisten erilaisuus, tottaka samankaltaisuus yhdistää, mutta pitää olla avoin myös erilaisille ihmisille. Ehkä he aistivat ettet pidä lapsista, tuotko sen esille? Osaatko yhtään teeskennellä että sinua kiinnostaisi vauva-arjen kuulumiset tai muut lapseen liittyvät asiat? Hanki koira, ja mene kävelylle vauvojen äitien kanssa, tai juttele koiranomistajien kanssa.....en tiedä, muuta en nyt keksi. Ehkä yrität liikaa, tai jotain? Rentoudu ja luota että tapaat mukavia ihmisiä jatkossa. Positiivinen ajattelu. Muokkaa ajatteluasi ja lue esim kirja "Salaisuus". Täydellistä hömppää, mutta jollain tasolla toimii, varsinkin jos ajattelutapasi on hyvin negatiivinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miehesi halusi vain loukata sinua, koska oli vihainen. Se, että hän sanoi noin, ei tarkoita, että kukaan ei haluaisi olla kaverisi. Monet aikuiset ovat yksinäisiä ja se johtuu usein olosuhteista, ei ihmisestä itsestään. Tai voi johtua siitä, että ihminen on introvertti jolloin tutustuminen on vaikeampaa, ei siitä, että ihminen olisi jotenkin luotaantyöntävä.
Mun neuvot sulle:
-jos suinkin mikään ryhmässä tehtävä harrastus (futis, sähly, näytelmäkerho, kuorolaulu) kiinnostaa edes vähän, niin aloita sellainen. Näin on mahdollista saada oma porukka vielä aikuisena, kokemusta on.
-keskity toteuttamaan omia haaveitasi esimerkiksi uran, matkustelun ja luovuuden suhteen. Jos et lapsia aio hankkia niin sinulla on erinomaiset mahdollisuudet toteuttaa itseäsi.
-keskity omaan hyvään oloosi. Tee joka päivä pieniä asioita, jotka tekee sulle hyvän olon ja sut iloiseksi.
Miehesi saattaa käyttää, tottumuksesta tai muuten, liian voimakkaita ilmaisuja suutuspäissään tarkoittamatta itsekään, mitä sanoo. Tähän hänen olisi saatava apua, sillä sanat voivat todella loukata. Jokainen meistä on joskus sanonut liikaa. Aikuisena pitäisi kuitenkin pikku hiljaa alkaa rakentaa rajoja sille, mitä voi sanoa. Loukkaannuit todellakin syystä.
Toinen vaihtoehto on, että miehesi oli sitä mieltä, mitä hän sanoi. Hän siis halveksi sinua. Tällöin sinun on harkittava, voitko elää miehen kanssa, joka halveksii sinua. Sovitte jo, mutta asia on selvästi jäänyt painamaan sinua. Asia ei liity vain mieheesi vaan laajemmin kokemuksiisi ja itsetuntoosi.
Entä haluatko olla mukana kaveriporukoissa, jotka eivät sinua hyväksy. Oletko miettinyt, miksi et pääse whatsup-ryhmään? Onko muu porukka nk. vanhoja tuttuja, jotka eivät ota tähän juttuunsa ulkopuolisia, vai onko kyse syrjinnästä?
Ota ohjat elämästä omiin käsiisi ja luota siihen, mitä vaisto sanoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
OT
Olisi todella kiva tietää mitkä kaikki viesteistä on ap:n kommentteja.
Avauksessa ap kertoo olevansa parikymppinen, sitten jossakin viestissä joku, joka voisi olla ap, kertoo olleensa suhteessa kymmenkunta vuotta. Joku toinen taas epäilee jonkun, ehkä ap:n, olevan narsisti ...
Jotta me tyhmemmätkin voitaisiin seurata keskustelua ja tiedettäisiin esim. kuka meidän viesteihin vastaa, kommentit voisi allekirjoittaa "ap" tai oman aiemman viestin numerolla. Ei edellytä rekisteröitymistä.
Niin? Jos on "parikymppinen" Vaikka sitten 24, 25, 26, 27,28... Niin hyvin on voinut kymmenenkin vuotta seurustella jos on teininä seurustelusuhde alkanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen erittäin suulas ja varmaan hankalakin ihminen, mutta minulla on silti ystäviä, paljonkin, enkä ikinä katselisi, jos siippa rupeaisi haukkumaan. Hyväntahtoista naljailua on puolin ja toisin, koska siippani on aivan erilainen, mutta selkeää solvaamista ei.
Mihin sinä oikeastaan edes tarvitset miehesi kavereiden vaimojen hyväksyntää? Olkoot hyväksymättä tai sitten ei. Älä koskaan alennu työntämään itseäsi porukkaan jossa on joku ihmeen paremmuusjärjestys ja johon ei hyväksytä kaikkia. Yksinolo on tosi kurjaa jos seuraa kaipaa, mutta toisaalta, silloin on tilaisuus oppia olemaan itsensä kanssa. Minä opin sen vahingossa, kun joskus ei ollut kavereita, ja aloin viihtyä itsekseni todella hyvin.
Tuskinpa tuo AP:n mies olisi möläytellyt moisia jos siinä ei jotain perää olisi. Naiset vaan monesti tahtoo vähän elää omassa kuplassaan ja velloa joko omassa erinomaisuudessaan tai itsesäälissään ja eivät koskaan pysty näkemään että vikaa voisi olla myös omassa käytöksessä.
Oma siskoni on just tuollainen, luulee että voi tölviä ja puhua muista (esim. minusta, nuoremmasta veljestään) miten sattuu mutta sitten kun sitä pamauttaa tölväistä takaisin samalla mitalla niin siltä menee nokka kippuraan ja se loukkaantuu ja masentuu siitä kun joku julkesikin sanoa sille vastaan ja syöttää sille sen omaa lääkettä.
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa tuo AP:n mies olisi möläytellyt moisia jos siinä ei jotain perää olisi. Naiset vaan monesti tahtoo vähän elää omassa kuplassaan ja velloa joko omassa erinomaisuudessaan tai itsesäälissään ja eivät koskaan pysty näkemään että vikaa voisi olla myös omassa käytöksessä.
Miehet taas liian usein kuvittelevat, että heidän mielipiteensä olisi joku ylimaallinen totuus ja haukkuminenkin täytyisi ottaa aina vastaan :D
Sitten te suututte kun nainen ei ota kaikkea paskaa vastaan teiltä hymy huulilla, vaan jopa voi sanoa vastaan ja ottaa esille sen miten kusipäistä on esim. haukkua toista ihmispaskaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa tuo AP:n mies olisi möläytellyt moisia jos siinä ei jotain perää olisi. Naiset vaan monesti tahtoo vähän elää omassa kuplassaan ja velloa joko omassa erinomaisuudessaan tai itsesäälissään ja eivät koskaan pysty näkemään että vikaa voisi olla myös omassa käytöksessä.
Miehet taas liian usein kuvittelevat, että heidän mielipiteensä olisi joku ylimaallinen totuus ja haukkuminenkin täytyisi ottaa aina vastaan :D
Sitten te suututte kun nainen ei ota kaikkea paskaa vastaan teiltä hymy huulilla, vaan jopa voi sanoa vastaan ja ottaa esille sen miten kusipäistä on esim. haukkua toista ihmispaskaksi.
Edelleen, jos olisit loistoihminen niin tuskin miehelläsi olisi mitään syytä sinua sanoa ihmispaskaksi. Mieti nyt itsekin äläkä vänkää. Sanasi ja tekosi ovat luultavasti taas kerran ristiriidassa, niinkuin naisilla on tapana.
Miksi te täällä riitelette, taas. AP on jo trollauksellaan huvinsa saanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa tuo AP:n mies olisi möläytellyt moisia jos siinä ei jotain perää olisi. Naiset vaan monesti tahtoo vähän elää omassa kuplassaan ja velloa joko omassa erinomaisuudessaan tai itsesäälissään ja eivät koskaan pysty näkemään että vikaa voisi olla myös omassa käytöksessä.
Miehet taas liian usein kuvittelevat, että heidän mielipiteensä olisi joku ylimaallinen totuus ja haukkuminenkin täytyisi ottaa aina vastaan :D
Sitten te suututte kun nainen ei ota kaikkea paskaa vastaan teiltä hymy huulilla, vaan jopa voi sanoa vastaan ja ottaa esille sen miten kusipäistä on esim. haukkua toista ihmispaskaksi.
Edelleen, jos olisit loistoihminen niin tuskin miehelläsi olisi mitään syytä sinua sanoa ihmispaskaksi. Mieti nyt itsekin äläkä vänkää. Sanasi ja tekosi ovat luultavasti taas kerran ristiriidassa, niinkuin naisilla on tapana.
Vituttaako kun täällä uskalletaan sanoa sinullekin suoraan eikä uskota tuon tason manipuloivaan paskapuheeseen?
Tuo on narsistien yms. muiden persoonallisuushäiriöistä kärsivien käytössä, että oletetaan oman tulkinnan olevan Se Ainoa Oikea, johon kommentoinnin kohteena olevalla ei ole mitään sanottavaa.
Alue: Aihe vapaa
Muutos lähtee itsestäsi. Et voi muuttaa muita tai ympäröivää maailmaa, mutta voit muuttaa itsesi...