Suomi 2015: Työnteko ei kannata!
Olen elävä esimerkki tämän maan hulluudesta. Jäin keväällä työttömäksi työstä, jossa sain koulutukseeni ja osaamiseeni nähden liian korkeaa palkkaa. Sen seurauksena ansiosidonnaiseni on nyt yli 2000e/kk, mikä riittää mainiosti normaaliin elämiseen ja rahaa jää ylikin jos haluaa lähteä vaikka Thaimaahan lomalle. Lisäksi saan tienata 300e/kk ilman että se vaikuttaa etuihin. Jos teen töitä esimerkiksi yhden päivän viikossa, saan yhteensä 2500e bruttoansiot.
Tätä leppoistamista jatkuu seuraavat KAKSI VUOTTA! Jos menisin kokopäivätöihin, saisin palkkaa ehkä 2500-2700 eli nettona käteen jäisi sama summa kuin nyt saan käytännössä tekemättä mitään.
Eihän tässä järkeä ole, mutta en kieltäydy ilmaisesta rahasta kun systeemi on tämä...
Kommentit (44)
Tuottavuuden kasvu on johtanut kaikissa länsimaissa siihen, että työikäisiä ihmisiä on paljon enemmän kuin työpaikkoja. Osa kansasta joutuu olemaan ilman työtä, vaikka mitä temppuja yritetään tehdä. Tulevaisuudessa työttömyys tulee vielä lisääntymään, kun automatiikka ja robotiikka vievät viimeisetkin suorittavat työtehtävät.
Kannattaa siis varautua tulevaan ja keksiä elämään muutakin sisältöä kuin työ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu mulla!
Olin myyjän töissä 30 h / vko -sopparilla. Sain palkan lisäksi asumistukea. Saimme kerran vuodessa jonkunlaisen bonuksen, mikä oli ehkä puolen kuun palkka tai jotain vastaavaa. Tämä sitten vähennettiin tietenkin kun asumistukea seuraavan kerran hain. Lisäksi työ oli tosi epäsäännöllistä, esim. ennen joulua saattoi tunteja olla 40 viikossa, tämä taas tasattiin tammikuussa, jolloin sai olla hattu kourassa sossussa.
No, lopetin sitten nuo työt ja olin työttömänä. Epäilen edelleen että tuloni on laskettu jotenkin väärin, sillä sain ansiosidonnaista (lapsikorotuksella) ja asumistukea sellaisen kombon, joka oli runsaasti enemmän mitä palkkatyössä ollessani.
Lisäksi oli säännölliset tulot, työttömänä aikaa metsästää tarjouksia, pyörittää kirppiskojua ja tehdä ruokaa itse niin rahaa jäi vaikka kuinka ja paljon ylikin.
Nyt olen työssä jossa palkkani on bruttona yli 2000, asumistukea saan alle satasen ja kädestä suuhun eletään. Ei hyvä siis nytkään.
Lasket joo väärin, noin ei voi olla että korotus nostaa summan yli laskentaperustaisen palkan.
En minä laskenut väärin vaan työttömyyskassani. Kyllä tiesin koko ajan mitä käteen tulee ja se summa oli isompi kuin aikaisempi palkkani.
Vierailija kirjoitti:
Tuottavuuden kasvu on johtanut kaikissa länsimaissa siihen, että työikäisiä ihmisiä on paljon enemmän kuin työpaikkoja. Osa kansasta joutuu olemaan ilman työtä, vaikka mitä temppuja yritetään tehdä. Tulevaisuudessa työttömyys tulee vielä lisääntymään, kun automatiikka ja robotiikka vievät viimeisetkin suorittavat työtehtävät.
Kannattaa siis varautua tulevaan ja keksiä elämään muutakin sisältöä kuin työ.
Perusporvarihallitus keksii kyllä tekemistä niille keille ei riitä palkkatyötä. Risusavottaa ja mummojen ulkoiluttamista.
Vierailija kirjoitti:
17: Riippuu elämäntilanteesta. Jos vaikka asuu velattomassa asunnossa, ei siitä kovin nopeasti tarvitse yksiöön muuttaa.
Joo, siinä vaiheessa vasta, kun tulee putki- tai julkisivuremontti. Peruspäivärahasta ei sellaisia maksella. Turha kuvitella, että velaton asunto pysyy velattomana maailman tappiin.
Ja yhtiövastike pitää velattomastakin asunnosta maksaa. Peruspäiväraha 700 euroa kuussa, siitä pois yhtiövastike ja sähkö, niin sillä mitä jää ei paljon kulutusjuhlaa vietetä.
Vierailija kirjoitti:
Perusporvarihallitus keksii kyllä tekemistä niille keille ei riitä palkkatyötä. Risusavottaa ja mummojen ulkoiluttamista.
Mikä tuon risusavotan idea oikein on? Miksei metsässä saisi olla risuja? Onko siitä savotasta niin paljon tuottoa, että kannattaisi roudata työttömät aamulla savottaan ja illalla takaisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa. Olet melkoisen kärjistetty esimerkki, jos edes on totta.
Jotta saisit ansionsidonnaista bruttona 2000€/kk, niin työtulosi olisi pitänyt olla jotain 4350€/kk. Tulotasosi olisi kokenut melkoisen kolauksen ilman työttömyyttäkin, jos siiryt tuollaisesta työstä työhön, jossa palkka on 2500€/kk.
Jos olisit ollut työssä jossa palkka on 2500€/kk, niin ansiosidonnanen olisi alle 1500€/kk.
Viestisi taitaa olla enneminkin se että ei kiinnosta lähteä huonopalkkaiseen työhön, jos on ollut hyväpalkkaisessa työssä.
Ja PS. ansidonnaisesta päivärahastakin maksetaan veroa, itseasiassa vertus on hieman korkempi kuin jos saisi saman palkkana, sillä ansiosidonnaisella ei saa vähennyksenä tulonhankkismiskuluja eikä työmatkakuluja.
Sangen korkeat työmatkakulut omaavana en ymmärrä tätä vertausta. Kyllä niistä kuluista aika paljon jää itselle maksettavana. Minulla verovähennykset menivät maksimiin, mutta siinä on omavastuu ja katto. Sen lisäksi, jos minulla on työmatkakuluja omavastuun jälkeen vaikka tonni, verottaja ei todellakaan korvaa minulle sitä tonnia kokonaan, vaan vain osan siitä. Eli työmatkakuluista on aina itsellä maksettavaa ja se vähentään työtuloja. Vaikka saan työmatkakulut vähentää oman auton mukaan, ei ne auton kuluja ja kulumista ts.arvon alenemista kilometrikertymän takia todellakaan kata.
Ymmärät tai et, niin työttömällä nuokin pienet vähennykse jää saamatta.
Näissä "vertailuissa" tuntuu vain usein uhohtuvan se että työttömyysturvastakin maksetaan verot eikä suinkaan kevyempinä kuin palkkatuloista.
Mieheni päätyi työttömäksi. Hän saa ansiosidonnaista ja sen päälle kouluttautumistukea ja ties mitä opintopäivärahaa. Hänen tulonsa ovat yhteensä suuremmat kuin töissä ollessaan. En toki valita, mutta jos hallitusuudistus toteutuu, lapsemme menettää päiväkotipaikkansa vuodenvaihteessa miehen kurssin päätyttyä, ja se kyllä pännii. Nykyisessä päiväkodissa ei ole puolipäiväpaikkoja. Me siis maksamme koko ajan kyllä ihan sitä suurinta maksua hänestä, koska yhteiset tulomme ylittävät rajan.
Vierailija kirjoitti:
Tuottavuuden kasvu on johtanut kaikissa länsimaissa siihen, että työikäisiä ihmisiä on paljon enemmän kuin työpaikkoja. Osa kansasta joutuu olemaan ilman työtä, vaikka mitä temppuja yritetään tehdä. Tulevaisuudessa työttömyys tulee vielä lisääntymään, kun automatiikka ja robotiikka vievät viimeisetkin suorittavat työtehtävät.
Kannattaa siis varautua tulevaan ja keksiä elämään muutakin sisältöä kuin työ.
Aivan. Hallituksen ei pidä yrittää keksiä miten työttömiä kuritetaan, vaan hallituksen olisi aika herätä miettimään miten hyvinvointia jaetaan tasapuolisesti kaikille ja miten työhön perustamatonta tuloa verotetaan oikeudenmukaisesti.
Työtä ei tule enää koskaan riittämään kaikille, eikä siihen ole tosiasiassa tarvettakaan.
Vierailija kirjoitti:
Hän saa ansiosidonnaista ja sen päälle kouluttautumistukea ja ties mitä opintopäivärahaa. Hänen tulonsa ovat yhteensä suuremmat kuin töissä ollessaan.
En vaan usko näitä. Olen ollut työttömänä ja kyllä se vaan tarkoitti tulotason tippumista nettona reilulla tonnilla kuussa, vaikka sain kaikki mahdolliset muutosturvat.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs luulet, työllistytkö, jos makaat kaksi vuotta?
Eli jos ihminen on vaikkapa äitiyslomalla, vakavasti sairas tai mistä tahansa syystä pois työmarkkinoiden oravanpyörästä, hän ei pääse enää koskaan takaisin? Höpöhöpö.
Pitkän tauon jälkeenkin pääsee takaisin työelämään, jos on halua ylläpitää ja päivittää ammattitaitoaan.

Mutta jos CV:stä näkee et oot lusmuillut, niin pääseekö vielä takas? Kysyppä pitkäaikaistyöttömiltä, jos et itse oivalla.
No eihän työnteko ole ikinä kannatanut. Mitä järkeä mennä johonkin paskaiseen tehtaaseen paskaan hommaan kasvattamaan porvarin pääomaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs luulet, työllistytkö, jos makaat kaksi vuotta?
Eli jos ihminen on vaikkapa äitiyslomalla, vakavasti sairas tai mistä tahansa syystä pois työmarkkinoiden oravanpyörästä, hän ei pääse enää koskaan takaisin? Höpöhöpö.
Pitkän tauon jälkeenkin pääsee takaisin työelämään, jos on halua ylläpitää ja päivittää ammattitaitoaan.
Mutta jos CV:stä näkee et oot lusmuillut, niin pääseekö vielä takas? Kysyppä pitkäaikaistyöttömiltä, jos et itse oivalla.
Luova ihminen osaa täyttää cv:n kiusalliset aukot. Itekin "tein gradua" yhden talven vaikka oikeasti polttelin pilveä Goalla...Hyvin sain töitä.
Onhan tuo naurettavaa. Ansiosidonnaisen kesto on ihan suhteeton etenkin nuorelle ihmiselle, jolle työllistyminen olisi suht helppoakin. Ei ihme että ansiosidonnaisen ajan kannattaa lomailla sellaisenkin, jolle löytyisi töitä heti. Ei missään muussa maassa ole vastaavaa järjestelyä. Muutaman kuukauden jakson ymmärrän hyvin, mutta että vuosikausia?
Jos tuo tarina olisi totta ensin.
Kun olet vapaaehtoisesti työttömänä saa paikkasi sellainen joka sen haluaa. Eli molemmille hyvä asia.
Toisekseen tuollainen on erittäin harvinainen yksittäistapaus joten tuon perusteella ei voi alkaa leikata keikkien muidenkin etuja.
Kolmanneksi Kevan ex johtaja saa alle viisikymppisenä 4000e eläkettä joten on niitä pahempiakin tapauksia.
Terveisiä vaan sinne EK:hon...
Vierailija kirjoitti:
Luova ihminen osaa täyttää cv:n kiusalliset aukot.
Luovan ihmisen ei tarvitse mielistellä ja jakaa persettä porvarille rahan takia.
Onneksi ollaan mieheni kanssa tilanteessa, jossa työnteko todellakin kannattaa. Yhteensä tienataan 10500€ kuukaudessa. Ymmärrän kyllä, että motivaatio kärsii jollain kitupalkalla töitä tehdessä. :(
Minä en aio koskaan mennä töihin.
Lusmuilen loppuikäni 2,2 miljooonan erorahallani ja harrastelen kaikkea kivaa.
Eroraha kuului johtajasopimukseeni. Olin johtajana melkein vuoden...
Käyn kyllä monesta muustakin syystä töissä kun rahasta, onneksi :) olisi kurjaa jos en.