Miten te saatte 2-vuotiaan maistamaan jotain ruokaa edes lusikallisen, jollei lapsi halua?

Kaikki maistaminen tapahtuu parhaiten kun ei tee asiasta mitää numeroa. Ruokaa lautaselle ja lapsen eteen... Lapsi kyllä itse tutustuu.

Ainoa keino kieltäytyessä on houkuttelu. Meillä 4v poika on saatu houkuteltua ja suostuteltua maistamaan monia asioita. Koskaan emme ole pakottaneet.

Minä laitan ruokaa lautaselle ja lapsi syö mitä syö. Kun on syönyt omasta mielestään riittävästi, voi poistua.



En ole koskaan maanitellut, houkutellut, kiristänyt enkä pakottanut.



Jos ei joku ruoka maistu, niin seuraavalla kerralla ehkä maistuu.

en ymmärrä mikä järki on siinä, että tekee numeroa jostain haarukallisen maistamisesta. Sillä tavalla tulee vaan niitä nirsoiluja. Jos kotiin hankkii joitain tiettyjä ruokia, niin pakosti se lapsi niitä sitten syö ennemmin tai myöhemmin jos muuta ei ole.

enkä oikein tiedä mitä sen kans tekis.. en halua häntä pakottaa, mut oon koittanut suostuttelua. eli vähän voi maistaa ja kokeilla erilaisia makuja, et sit sen pikku hiljaa oppii mikä ruoka maistuu hyvälle, mikä on ihan syötävää ja sit senkin mikä maistuu pahalle. tottahan jokaisella on ne muutamat ruoat jotka vaan maistuu pahalle.. minäkään en esimerkiksi pidä lainkaan pinaattikeitosta.



ja siis pakottamista vastaan olen minäkin. se on aina väärin.

Minä laitan ruokaa lautaselle ja lapsi syö mitä syö. Kun on syönyt omasta mielestään riittävästi, voi poistua.

En ole koskaan maanitellut, houkutellut, kiristänyt enkä pakottanut.

Jos ei joku ruoka maistu, niin seuraavalla kerralla ehkä maistuu.

Mies haluaisi, että lapset istuvat pöydässä niin kauan että lautanen on tyhjä. En ole suostunut siihen. Äitini taas kerran 4-vuotiaalleni teki niin, että otti pään takaa kiinni ja työnsi lusikan väkisin suuhun. Tästä seurauksena oli meidän välillä kauhea riita ja äitini mielestä olen liian lepsu. En halua pakottaa ja jos ei syö, ei syö -> pöydästä pois. Sääntö on se, että heti kohta on turha mankua leipää tai jotain. Monesti jätän sitten välipalatkin väliin ja seuraava ruoka maistuukin jo melko hyvin.

Hieman alle 2v. ei lahjonta vielä toimi, isommat kyllä syövät lautaset kiltiksi tyhjiksi jos luvataan herkkuja jälkiruoaksi.

mutta en ole 2-vuotiasta "pakottanut" maistamaan, vaikka pidänkin periaatteena että lusikallinen on maistettava. Eli meillä homma toimii niin, että ruoka laitetaan lautaselle ja lapsen eteen. Ja vanhemmat syö samaa ruokaa siinä myös, eli esimerkkinä ollaan. Homma toimi ilman houkutteluja.



Mutta sen sijaan nyt 3-vuotias poika "joutuu" kyllä sen lusikallisen maistamaan. Tuon ikäinen kyllä ymmärtää kun selittää, että kun maistat voit päättää onko ruoka maistuvaa vai jättääkö syömättä.



Minusta tuo joko syöt tai sitten pois pöydästä ja ruokaa vasta seuraavalla syöntikerralla on ihan toimiva periaate sekin. Pääasia on, että lapselle ei tarjota ylimääräistä välipalaa tai jotain korvaavaa ruokaa jos ateria ei maistu.

Minä ajattelen, että sitten kun sitä uutta kastiketta on ollut siinä pojan lautasella sata kertaa, niin varmaan jo on rohkaistunut maistamaankin sitä. Eli annan lapselle aikaa edetä omassa tahdissaan.



Ja jos oon huolissani lapsen ruuan saannista, niin teen vuorotellen perunaa ja jauhelihakastiketta (joka siis uppoaa varmasti) ja vuoropäivin taas jotain erikoisempaa. Ja jos lapselle ei esim. kastike kelpaa, niin saa syödä pelkkää perunaa tai makaronia ja ketsuppia, ettei jää kuitenkaan nälkäiseksi.

sille päälle sattuessaa syö hirmu vauhdilla mitä vaan ja vonkaa maistettavakseen aikuistenkin lautasilta oliivit, fetat, pestokastikkeet, paremsanit ym, mitä en ole ymmärtänyt alun perin tarjota, .

Nykyään tosin vähemmän, kun huomaan, että juuri se kaikki poikaa kiinnostaa.



Hmm, itse asiassa siinähän se vastaus ongelmaan voisikin olla, aluksi ei annan lapsen lautaselle sitä jotain, mitä haluaa lapsen maistavan, omalle lautaselle vaan, ja eipä aikaakaan, kun lapsi alkaa haluat vain ja ainoastaan juuri tuota herkkua itselle. ;) Loistavaa!

2vuotiasta. jos ei halua niin sit ei halua ja syö leipää ja maitoa. minusta on vielä aika pieni ymmärtämään sitä ettei saa yhtään mitään ja nälissään kun pyytää sit vaikka leipää niin en kyllä huudata seuraavalle aterialle. herkkuja ei tietenkään saa. meillä kyllä saa yleensä houkuteltua maistamaan edes kerran ja monesti sitten syökin itse. (perinteiset lentokone lentää tms)ei näitä usein tarvi, yleensä syö.

sen sijaan4 v on tosi ennakkoluuloinenja kun meillä meinas käydä ruokailu ihan mahdottomaksi ettei enää ois syöny suurinpiirtein mitään oikeaa ruokaa-välipaloja vain, tein yhtenä päivänä niin että samaa makaroonilaatikkoa oli hälle 3 x peräkkäin tarjolla, aina kun pyysi ruokaa tai oli ruoka-aika. illalla söi sit koko annoksen. Sen jälkeen on taas paremmin syöny oikeaakin ruokaa, onneksi sillä oli nälkäisenä koko päivän tietysti tosi kiukkuinen..

Tätä minä ihmettelen, miten on mahdollista saada lapsi syömään jotain, mitä hän vain on päättänyt olla edes maistamatta. Jos ei joku ruoka maistu, niin ei maistu kyllä sillä seuraavalla kerrallakaan. Lapsi ei ole moksiskaan, jos joutuu jättämään yhden aterian kokonaan väliin.



Meillä esimerkiksi hernekeitto, pinaattikeitto ja puuro ovat sellaisia, mihin ei auta mikään. En siis ole pakottanut, mutta kovasti olen yrittänyt houkutella. Jos ei syö, niin nousee pöydästä ja on ilman ruokaa seuraavaan ateriaan asti. Mutta juuri näiden hankalien ruokien kohdalla tulee epätoivo, että koska suostuisi edes maistamaan saati sitten syömään muutaman lusikallisen.



Eli jos toimitaan näin, tuleeko koskaan sitä kertaa, jolloin sitten suostuu syömään, vai jättääkö koulussakin tai aikuisenakin vielä syömättä hernekeiton?

Olen huomannut että kaverit ja sukulaiset usein menettää hermonsa liian aikaisin. Lapsi sanoo että en syö ja sit alkaa kauhee neuvottelu/maanittelu/uhkailu/kiristys/leikitys. Mä sanon vaan ystävällisesti että okei ja jatkan syömistä. Noin 95 prossasta tapauksista se ruoka on sit kuitenkin lopulta kadonnut siitä lautaselta ihan ilman mitään vaivannäköä. Mä olen vaan kerta kaikkiaan liian laiska siihen jatkuvaan rumbaan mitä monissa perheissä näkee ruokapöydässä. Ja se loppu 5 prosenttia saa sit mun puolesta olla. En minäkään syö ihan kaikkia ruokia, vaikka aikuinen olenkin enkä ollenkaan nirso.

Tepsii meillä.



Saan yleensä maistamaan, kun on tarpeeksi hyvä houkutin ja monesti on käynyt niin, että lapsi on tykännytkin jostain mistä ei ensin muka tykkää.

Mutta jos maistamisen jälkeen ei tykkää, en pakota syömään enempää.



Meillä käytössä sääntö, että kaikkea on pakko maistaa, mutta ei ole pakko syödä enempää jos ei tykkää. Ja jos ei tykkää jostain ruuasta/ ruoka-aineesta ei sitä ole luonnollisestikaan pakko maistaa JOKA kerta kun samaa on tarjolla, vaan se riittää, että on joskus maistanut. Lapsilla on jokaisella joku inhokkiruoka, jota en edes tarjoa heille jos tiedän jonkun inhoavan, vaan annan suosiolla jotain muuta.



Näin saatu meille kaksi lähes kaikkiruokaista lasta.

On vaan hyväksyttävä se tosiasia, että lapsi määrää, mitä hän suuhunsa panee. Pakkosyöttäminen on julmaa. Meilläkin on nirso melkein 3v, ja kaikkiruokainen 6v. Kehun aina molempia, jos maistavat uutta ruokaa (varsinkin jos jotain eksoottista). Panen aina kaikkea ruokaa vähän myös tuolle nirsoilijalle. Meillä siis ei tarvitse syödä, ei edes maistaa, mutta pöydässä on istuttava vähintään 5min, ja sitten voi mennä. Meillä ei myöskään saa sanoa ruuasta, että "yök, en syö" erityisesti jos ei sitä ole edes maistanut. Onhan aikuisillakin ruokia, joista he eivät pidä, mutta ei sitä pidä ruveta mainostamaan, jollei nyt halua antaa itsestään varsin huonoa kuvaa.

Tätä minä ihmettelen, miten on mahdollista saada lapsi syömään jotain, mitä hän vain on päättänyt olla edes maistamatta. Jos ei joku ruoka maistu, niin ei maistu kyllä sillä seuraavalla kerrallakaan. Lapsi ei ole moksiskaan, jos joutuu jättämään yhden aterian kokonaan väliin.

Meillä esimerkiksi hernekeitto, pinaattikeitto ja puuro ovat sellaisia, mihin ei auta mikään. En siis ole pakottanut, mutta kovasti olen yrittänyt houkutella. Jos ei syö, niin nousee pöydästä ja on ilman ruokaa seuraavaan ateriaan asti. Mutta juuri näiden hankalien ruokien kohdalla tulee epätoivo, että koska suostuisi edes maistamaan saati sitten syömään muutaman lusikallisen.

Eli jos toimitaan näin, tuleeko koskaan sitä kertaa, jolloin sitten suostuu syömään, vai jättääkö koulussakin tai aikuisenakin vielä syömättä hernekeiton?

Saanko kysyä, että miksi ihmeessä lapsen pitäisi välttämättä näitä kolmea ruokaa syödä? Maailma on täynnä ruokia, miksi otat stressiä näistä kolmesta ruasta? Vaikka lapsi ei hernekeittoa koululaisena söisikään niin mitä sitten; niinä päivinä hän syö koulussa sitten leipää, salaattia ja maitoa, ja muina päivinä normaalisti.

Tämä ei ole mikään ala carte -ravintola, jossa kokilta voi tilata mitä haluaa.



Usein on niin että lapsi ei haluaisi edes maistaa pääruokaa, mutta haluaisi esimerkiksi leipää lisää ja lisää. Silloin sanon että toisen leivän saa vasta kun on ensin syönyt vähän sitä varsinaista ruokaakin.

Jokaisella lapsella on oikeus saada tutustua eri ruokalajeihin. Jotkut vanhemmat ovat itse nirsoilijoita ja tartuttavat lapsiinsa saman asenteen ruokaan. Lapsen kuullen ei saa sanoa, että "Meidän Nico-Petteri ei sitten syö sitä eikä tätä", koska sen jälkeen lapsi ei taatusti syökään niitä. Lapsi pitää totuttaa ruokaan innostamalla eikä pakottamalla. Me olemme lisäksi opettaneet, että ruoan ei saa koskaan sanoa olevan pahaa, vaan syö mitä syö ja seuraavalla kerralla se maistuu jo paremmalta, kun makuhermot tottuvat. Minä olen todella ylpeä lapsistani, jotka rakastavat vihanneksia, kalaa, eksoottisiakin makuja, valkosipulia, sipulia... Meidän ruokapöydässämme ei koskaan kuulu "hyi, yök, en syö".

Häntä pakotettiin syömään aika monella keinolla, mitä av-mamma eivät olisi hyväksyneet. Ei kuitenkaan mitään niin raakaa kuin siinä päiväkodissa, mistä on nyt kerrottu. Hän ei vain syönyt.



Yksi lapsi on lähes kaikkiruokainen luonnostaan ja kolmas lapsi on aina maistanut, kun on käsketty, mutta jos hän jostain tykkää ei niin sitten hän ei tykkää.