Oman lapsen älykkyys lämmittää mieltä

Niin... antaahan se tyydytystä, en kiellä. Omat olleet reippaasti keskimääräistä edellä niin motorisissa, sosiaalisissa kuin kognitiivissa taidoissa. 

Minulle on ollut myös tärkeää, että vaippa on pois mahdollismman varhain. Eli fysiologinen kypsyys on ollut ykkösluokkaa sekin. 

Minua välillä harmittaa, että lapseni ei ole erityisen älykäs. Itse opin lukemaan varhain ja pärjäsin koulussa tosi helposti. Osaan kuitenkin nähdä lapseni hyvät puolet: on pidetty kaveri, empaattinen, yhteistyökykyinen, mukava ja hyväntuulinen. Näitä ominaisuuksia pidän oikeastaan elämässä pärjäämisen kannalta paljon olennaisempina.

Minä taas olen iloinen, että meidän perheessä saa jokainen perheenjäsen olla sellainen kuin on. Ei tarvitse äidin mieliksi olla aina paras kaikessa että äitiykkä voi ylpeillä. Meillä sekä äiti että isä saa ihan itse hankkia ne meriitit elämässä, joilla brassailla jos haluaa, lapsilla on meillä kasvurauha kehittyä luontaiseen tahtiinsa.

Kyllähän se mieltä lämmittää, että 2-vuotiaalta löytyy jo ongelmanratkaisukykyä ja kärsivällisyyttä, eikä heti ala huutamaan ja paiskomaan tavaroita kun palikka ei mene oikein päin purkkiin.

Vierailija kirjoitti:

Niin... antaahan se tyydytystä, en kiellä. Omat olleet reippaasti keskimääräistä edellä niin motorisissa, sosiaalisissa kuin kognitiivissa taidoissa. 

Minulle on ollut myös tärkeää, että vaippa on pois mahdollismman varhain. Eli fysiologinen kypsyys on ollut ykkösluokkaa sekin. 

Alapeukuttajat hoi?

Onko se väärin tuntea iloa ja onnea hyvin kehittyvästä lapsestaan? Ja kuka muka ei tuntisi?

Alanuolittajilla on tietysti tuttia imevät, kolmivuotiaat vaippahousut, jotka tapailevat ensimmäisiä sanojaan... Mutta sellaisia tulee, jos päivät pitkät istuu partsilla vetämässä röökiä Koffin tölkki kourassa.

Raskausaikana tietysti sama juttu!

On ihanaa, että kun lapset on pieniä, niin vanhempien huomio  on niin kovasti siinä toisiin lapsiin vertailussa ja siinä lapseen sulautumisessa. Että jos lapsi on näin etevä niin täytyyhän sen äidinkin olla vähän etevä, kaikki varmaan sen sentään ymmärtää. Joskus olen hymyillyt sisäänpäin kun joku on ilmoittanut, että meillä jäi nyt vaippa pois! Että onhan se onnellista ettei kolmekymppisen tarvitse enää vaipoissa olla. Vai pitikö sun kenties sanoa, että sun lapsella jäi se vaippa pois? ;)  (koska sinä otit sen pois ja nyt se kuseksii housuihinsa seuraavat puoli vuotta, mut vaippaahan ei laiteta takaisin, ihan ylpeyssyistä).

Vierailija kirjoitti:

Minua välillä harmittaa, että lapseni ei ole erityisen älykäs. Itse opin lukemaan varhain ja pärjäsin koulussa tosi helposti. Osaan kuitenkin nähdä lapseni hyvät puolet: on pidetty kaveri, empaattinen, yhteistyökykyinen, mukava ja hyväntuulinen. Näitä ominaisuuksia pidän oikeastaan elämässä pärjäämisen kannalta paljon olennaisempina.

Eli lapsesi kyvyt kuitenkin lämmittävät mieltäsi? 

Miksi se älykkyys ei saa olla se ominaisuus, joka lämmittää? En tarkoita juuri sinua, mutta jos mainitsee lapsensa olevan älykäs ja kognitiivisella puolella hyvin pärjäävä, niin johan alapeukut viuhuvat. 

Miksi se on ominaisuus, josta ei saisi iloita? Ja ei älykkyys tarkoita, että olisi ollenkaan huono sosiaalisesti, motorisesti ym. 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Niin... antaahan se tyydytystä, en kiellä. Omat olleet reippaasti keskimääräistä edellä niin motorisissa, sosiaalisissa kuin kognitiivissa taidoissa. 

Minulle on ollut myös tärkeää, että vaippa on pois mahdollismman varhain. Eli fysiologinen kypsyys on ollut ykkösluokkaa sekin. 

 

 

Alapeukuttajat hoi?

Onko se väärin tuntea iloa ja onnea hyvin kehittyvästä lapsestaan? Ja kuka muka ei tuntisi?

Alanuolittajilla on tietysti tuttia imevät, kolmivuotiaat vaippahousut, jotka tapailevat ensimmäisiä sanojaan... Mutta sellaisia tulee, jos päivät pitkät istuu partsilla vetämässä röökiä Koffin tölkki kourassa.

Raskausaikana tietysti sama juttu!

Ei suinkaan. Me ollaan kaikki tosi onnellisia sun puolesta, että olette teidän perheessä kaikki A-luokan nakkimakkaroita. Se on elämän tarkoitus se.

Vierailija kirjoitti:

Minua välillä harmittaa, että lapseni ei ole erityisen älykäs. Itse opin lukemaan varhain ja pärjäsin koulussa tosi helposti. Osaan kuitenkin nähdä lapseni hyvät puolet: on pidetty kaveri, empaattinen, yhteistyökykyinen, mukava ja hyväntuulinen. Näitä ominaisuuksia pidän oikeastaan elämässä pärjäämisen kannalta paljon olennaisempina.

Ne on oikeesti tärkeimmät! Ja tuossa näkyy sen vanhemman rakkaus lasta kohtaan: noilla eväillä lapsesi tulee olemaan onnellinen ja eikös me sitä haluta omille lapsillemme?


Toista on niillä, joille lapsi on joku esittelyobjekti ja egonjatke...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin... antaahan se tyydytystä, en kiellä. Omat olleet reippaasti keskimääräistä edellä niin motorisissa, sosiaalisissa kuin kognitiivissa taidoissa. 

Minulle on ollut myös tärkeää, että vaippa on pois mahdollismman varhain. Eli fysiologinen kypsyys on ollut ykkösluokkaa sekin. 

Alapeukuttajat hoi?

Onko se väärin tuntea iloa ja onnea hyvin kehittyvästä lapsestaan? Ja kuka muka ei tuntisi?

Alanuolittajilla on tietysti tuttia imevät, kolmivuotiaat vaippahousut, jotka tapailevat ensimmäisiä sanojaan... Mutta sellaisia tulee, jos päivät pitkät istuu partsilla vetämässä röökiä Koffin tölkki kourassa.

Raskausaikana tietysti sama juttu!

Huh. Oletpa ruma ihminen. Enkä puhu nyt ulkonäöstä. Ei mulla muuta.

Vierailija kirjoitti:

Hehehehe, junassa erään äidin lapsi hoki koki ajan samaa virkettä. Kätkeydyin hymyn varjoon ja ajattelin: onneksi oma lapseni on älykäs. 

Janskuli -90

Meinaatko ettei tuo lapsi voi olla älykäs tuolla perusteella, että hoki yhtä virkettä? :D No eipä sun lapses ole älykkyyttä sulta perinyt.. ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin... antaahan se tyydytystä, en kiellä. Omat olleet reippaasti keskimääräistä edellä niin motorisissa, sosiaalisissa kuin kognitiivissa taidoissa. 

Minulle on ollut myös tärkeää, että vaippa on pois mahdollismman varhain. Eli fysiologinen kypsyys on ollut ykkösluokkaa sekin. 

Alapeukuttajat hoi?

Onko se väärin tuntea iloa ja onnea hyvin kehittyvästä lapsestaan? Ja kuka muka ei tuntisi?

Alanuolittajilla on tietysti tuttia imevät, kolmivuotiaat vaippahousut, jotka tapailevat ensimmäisiä sanojaan... Mutta sellaisia tulee, jos päivät pitkät istuu partsilla vetämässä röökiä Koffin tölkki kourassa.

Raskausaikana tietysti sama juttu!

Huh. Oletpa ruma ihminen. Enkä puhu nyt ulkonäöstä. Ei mulla muuta.

Hei, eiköhän tuo ole selvä trollipeikko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua välillä harmittaa, että lapseni ei ole erityisen älykäs. Itse opin lukemaan varhain ja pärjäsin koulussa tosi helposti. Osaan kuitenkin nähdä lapseni hyvät puolet: on pidetty kaveri, empaattinen, yhteistyökykyinen, mukava ja hyväntuulinen. Näitä ominaisuuksia pidän oikeastaan elämässä pärjäämisen kannalta paljon olennaisempina.

Eli lapsesi kyvyt kuitenkin lämmittävät mieltäsi? 

Miksi se älykkyys ei saa olla se ominaisuus, joka lämmittää? En tarkoita juuri sinua, mutta jos mainitsee lapsensa olevan älykäs ja kognitiivisella puolella hyvin pärjäävä, niin johan alapeukut viuhuvat. 

Miksi se on ominaisuus, josta ei saisi iloita? Ja ei älykkyys tarkoita, että olisi ollenkaan huono sosiaalisesti, motorisesti ym. 

Missä kohtaa tuo kirjoittaja sanoi, että on itse alapeukuttanut älykkyydelle tai ettei siitä sais olla ylpeä? Että se siitä sun älykkyydestä...


Ehkä hän ei vaan usko, että tuollainen ylimielinen käytös kantaa pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Minua välillä harmittaa, että lapseni ei ole erityisen älykäs. Itse opin lukemaan varhain ja pärjäsin koulussa tosi helposti. Osaan kuitenkin nähdä lapseni hyvät puolet: on pidetty kaveri, empaattinen, yhteistyökykyinen, mukava ja hyväntuulinen. Näitä ominaisuuksia pidän oikeastaan elämässä pärjäämisen kannalta paljon olennaisempina.

 

 

Eli lapsesi kyvyt kuitenkin lämmittävät mieltäsi? 

Miksi se älykkyys ei saa olla se ominaisuus, joka lämmittää? En tarkoita juuri sinua, mutta jos mainitsee lapsensa olevan älykäs ja kognitiivisella puolella hyvin pärjäävä, niin johan alapeukut viuhuvat. 

Miksi se on ominaisuus, josta ei saisi iloita? Ja ei älykkyys tarkoita, että olisi ollenkaan huono sosiaalisesti, motorisesti ym. 

Tuota, en sanonut että älykkyys ei saisi lämmittää tai että älykäs olisi huono muissa jutuissa. Kyllä lapseni kyvyt lämmittävät mieltä ja jos älykkyys olisi yksi lapseni hyvä ominaisuus, niin sekin lämmittäisi. Melkein kukaan ei ole kuitenkaan hyvä _kaikessa_, ja jos olisikin, niin jotain pitäisi kuitenkin valita keskittymisen kohteeksi, koska kukaan ei ehdi tehdä kaikkea. Siinä mielessä ei haittaa, jos jokin ominaisuus on heikko, heikkouksia voi koettaa vahvistaa jos se on olennaista ja vahvuuksia tietenkin kehittää edelleen.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin... antaahan se tyydytystä, en kiellä. Omat olleet reippaasti keskimääräistä edellä niin motorisissa, sosiaalisissa kuin kognitiivissa taidoissa. 

Minulle on ollut myös tärkeää, että vaippa on pois mahdollismman varhain. Eli fysiologinen kypsyys on ollut ykkösluokkaa sekin. 

Alapeukuttajat hoi?

Onko se väärin tuntea iloa ja onnea hyvin kehittyvästä lapsestaan? Ja kuka muka ei tuntisi?

Alanuolittajilla on tietysti tuttia imevät, kolmivuotiaat vaippahousut, jotka tapailevat ensimmäisiä sanojaan... Mutta sellaisia tulee, jos päivät pitkät istuu partsilla vetämässä röökiä Koffin tölkki kourassa.

Raskausaikana tietysti sama juttu!

Huh. Oletpa ruma ihminen. Enkä puhu nyt ulkonäöstä. Ei mulla muuta.

 

Hei, eiköhän tuo ole selvä trollipeikko.

 

En ole! 

Oikeasti ärsyttää, että älykkyys on ominaisuus, josta ei saa iloita. Silloin on pinnallinen, lastansa egonjatkeena pitävä ihmishirviö. 

Mutta, jos kehuu lapsensa sosiaalisuutta (älyä muuten sekin), niin sitten vuolaasti mainesanoja ja kunniaa. 

Totuus on, että nämä heikosti kehittyneet lapset tulevat järjestään sosioekonomisesti huonoista oloista. Partsi-rööki-kalja -yhdistelmä toki oli kärjistystä, mutta periaatteessa pidän tämän. 

Vierailija kirjoitti:

Minua välillä harmittaa, että lapseni ei ole erityisen älykäs. Itse opin lukemaan varhain ja pärjäsin koulussa tosi helposti. Osaan kuitenkin nähdä lapseni hyvät puolet: on pidetty kaveri, empaattinen, yhteistyökykyinen, mukava ja hyväntuulinen. Näitä ominaisuuksia pidän oikeastaan elämässä pärjäämisen kannalta paljon olennaisempina.

Miksi se sitten harmittaa? Olet ristiriitainen nyt. 

Missään ei ole kiveen kirjoitettuna myöskään, etteikö voisi olla älykäs, kaunis ja sosiaalisesti kyvykäs ihan samaan pakettiin sidottuna. 

Meillä näin!

Siksi olen iloinen ja onnellinen ..... ja nyt porukalla alanuolittamaan :D

Vierailija kirjoitti:

Hehehehe, junassa erään äidin lapsi hoki koki ajan samaa virkettä. Kätkeydyin hymyn varjoon ja ajattelin: onneksi oma lapseni on älykäs. 

Janskuli -90

Ja äitikin on sivistynyt ja jalo ihminen. Ah, onnea.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Niin... antaahan se tyydytystä, en kiellä. Omat olleet reippaasti keskimääräistä edellä niin motorisissa, sosiaalisissa kuin kognitiivissa taidoissa. 

Minulle on ollut myös tärkeää, että vaippa on pois mahdollismman varhain. Eli fysiologinen kypsyys on ollut ykkösluokkaa sekin. 

Alapeukuttajat hoi?

Onko se väärin tuntea iloa ja onnea hyvin kehittyvästä lapsestaan? Ja kuka muka ei tuntisi?

Alanuolittajilla on tietysti tuttia imevät, kolmivuotiaat vaippahousut, jotka tapailevat ensimmäisiä sanojaan... Mutta sellaisia tulee, jos päivät pitkät istuu partsilla vetämässä röökiä Koffin tölkki kourassa.

Raskausaikana tietysti sama juttu!

 

 

Ei suinkaan. Me ollaan kaikki tosi onnellisia sun puolesta, että olette teidän perheessä kaikki A-luokan nakkimakkaroita. Se on elämän tarkoitus se.

Joo, kiva... lihan ja rasvan suhde on tosiaan kohdillaan. Äly ehkä perheessämme ylittää keskimääräisen nakkimakkaran. Yritin googlettaa nakkien tilastoja älyn suhteen tuloksetta. Eli en osaa siitä sen tarkemmin sanoa tässä vaiheessa. 

Keskustelu jatkukoon!

Vaikka lapsi olisikin älykäs niin sitä on lapsellekin mukavampi kehittää jos sitä ei oteta itsestäänselvyytenä. Silloin tulee muuten se paine olla "älykäs" joka tilanteessa. Eipä tässä muuta.

Vierailija kirjoitti:

Minua välillä harmittaa, että lapseni ei ole erityisen älykäs. Itse opin lukemaan varhain ja pärjäsin koulussa tosi helposti. Osaan kuitenkin nähdä lapseni hyvät puolet: on pidetty kaveri, empaattinen, yhteistyökykyinen, mukava ja hyväntuulinen. Näitä ominaisuuksia pidän oikeastaan elämässä pärjäämisen kannalta paljon olennaisempina.

Piti lukea tämä kahdesti, kun ajattelin jo, että olen unohtanut kirjoittaneeni tämän. Aivan sama tilanne. Itse luin varhain, olin vaivatta huippuoppilas jne. Ja sitten oma lapsi on hidasoppinen, tekee paljon töitä saavuttaen keskinkertaiset tulokset. Olen sosiaalisesti ihan normaali ja reipas ihminen, mutta lapseni on minua paljon empaattisempi, pidetympi kaverina ja aina ystävällinen kaikille. Lisäksi oppii sitkeyttä ja työtä, kun ei saa asioita ilmaiseksi. Itse olen tottunut vetämään kaiken vasemmalla kädellä nappiin ja lannistun epäonnistumisista. Sitten taas lapseni kestää epätäydellisyyttä kovan työn jälkeen ja on tyytyväinen. Todennäköisesti hän pärjää elämässään meistä kahdesta paremmin.