Mitä tärkeää vanhempasi EIVÄT opettaneet sinulle?

nopeat;

kun aikuisena kakarana huutelet miesten perässä, miehet pistävät sellaiset ruotuun, eikä sydänsärkysi ja itkusi parane liimaamalla. eikä se houhujakaan lämmitä pitemmän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Viesti kolmosen kirjoittaja jatkaa... 

Minulle puolestaan opetettiin etikettisäännöt pilkuntarkasti. Olihan se yksi syy tuntea ylemmyyttä muihin nähden. 

Eli en nyt olisi kovin huolissani, jos kotona ei etikettisääntöjä ole niin opetettu. Ne omaksuu sitten, kun tarvis on. Kukaan, jolla on hyvä itsetunto ei toljota toisen haarukan ja veitsen käyttöä ja varsinkaan arvota ihmistä sen mukaan. 

Ei etikettiä sitä varten opetella, että pääsisi huomauttelemaan toisille. Se on hyvä olla hallussa, että tietää ihan luontevasti, miten käyttäydytään ja asiat hoidetaan. On parempi, että käytöstavat muu tapatietous opitaan kotona eikä kantapään kautta kompastellen.

Pomo ei tykkää, kun kaadat asiakastilaisuudessa kahvin kanssa tulevat konjakkilasit piripintaan. Tai hääpari hermostuu, kun et ole ilmoittautunut häihin kutsun mukaisesti ja päivällispöydissä ei olekaan seurueellesi paikkaa. Tai et osaa pitää alaisellesi läksiäispuhetta. Tai saavut hautajaisiin vesirajahameessa. Tai vieraasi joutuu suoraan ambulanssilla sairaalaan, koska et ole ottanut hänen allergiaansa todesta. Tai piereskelet äänekkäästi sukujuhlissa puutarhassa, koska se on luonnollista ulkona. Tai...

Kaikkea on koettu.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan vähän ehkä kummallisesti, mutta eivät mitään. Eniten minua lapsuudessani ottaa päähän se, että koskaan ei oikeastaan kerrottu miten pitäisi toimia, vaan ihan kaikki oppi tuli yrityksen ja erehdyksen kautta. Hyviä käytöstapoja kyllä vaadittiin, etikettivirheistä moitittiin jne, mutta vasta kun vahinko oli jo tapahtunut. "Älä tee noin", "älä kiemurtele", "ei saa", "ei ole sopivaa"... Perhana! Olisivat kerralla kertoneet mitä kuuluu tehdä.

 Mulla sama.

Koulunkäymisen tärkeyttä ja sitä,että vaivaa näkemällä voi pärjätä. 

Koulumenestykseeni ei panostettu lainkaan, kun olin nuori. Minua ei autettu läksyissä tai kokeisiin lukemisessa eikä nimenomaan autettu oivaltamaan asioita jotta olisin ne oppinut (kuitenkin huonoista arvosanoista valitettiin). Se taas johti siihen,että kuvittelin olevani tyhmä jos en yhdestä oppitunnista muistanut kaikkea mitä oli opetettu. Onneksi tietenkin oivalsin itse tämän lopulta ja nykyään minulla onkin maisterin paperit. Vanhemmillani ei lukiota / kansakoulua kummempaa koulutusta, joten toisaalta ihan ymmärrettävää.. Ehkä. 

Pitämään puoliani. Vanhemmat opettivat minua olemaan kiltti ja hyväksyvä joka tilanteessa ja negatiivisia tunteita ei oikeastaan saanut näyttää ja vastaan ei saanut sanoa. Nyt, työelämässä tuo taito on hankala ja en osaa sitä vieläkään. En aina tiedä mikä on minun vikaani, ja jos ihmiset ovat minulle ilkeitä niin nielen kiukkuni ja olen hiljaa. Yritän sitä jatkuvasti opetella mutta vaikeaa on kun syyllisyyden tunne on jatkuvasti läsnä. Tuntuu, etten voi olla ihmisten kanssa eri mieltä.

Toinen mitä ei opetettu oli läheisyys. Muistan ikuisesti yläaste-ikäisenä kun minulla oli ihana paras ystävä ja erään kerran meistä otettiin kuva ja hän halasi minua tiukasti siinä kuvassa. Tuolloin ymmärsin että ihmistä voi halata ja tajusin, miten ihanalta niinkin pieni asia kun halaus tuntuu.. Kuulostaa hassulta, mutta en osannut tehdä sitä aikaisemmin. Enkä tarkoita sitä etten olisi saanut vanhemmiltani rakkautta, sain sitä vain eri muodossa, en koskaan joutunut olemaan nälkäinen tai kulkemaan risaisissa vaatteissa.

Taidankin kaivaa taas tuon kuvan esiin, tuli haikea mutta lämmin olo.:)

Ei varsinaiseti ole opetettu mitään eli ei ole sanottu tee näin tai älä tee näin. 

Mallioppimisen kautta kuitenkin asiat ovat lutviutuneet ja olen normaali aikuinen ihminen. 

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen toisesta ketjusta, että mitä olet oppinut kantapään kautta nyt myöhemmin, mikä olisi kuulunut oppia jo omilta vanhemmilta? 

Minä elin aika pellossa varsinkin teini-iän, sillä vanhempani erosivat ja jäin isälleni, joka taas jätti suurimman osan kasvatuksesta herran (?) haltuun. Isä ei esimerkiksi koskaan vienyt minua mukana mihinkään sukulaisille tai juhliin. 

 Osan käytöstavoista tai perinteistä olen oppinut kirjoista lukemalla, osan sitten kantapään kautta. Esimerkiksi ensimmäisen kerran osallistuin häihin parikymppisenä, ja onneksi minua pyydettiin mukaan kimppalahjaan sillä en varmaan olisi tajunnut sellaista. Korttia en vienyt ollenkaan, en tiedä miksi se ei tullut mieleeni. Häissä en tiennyt, mitä kaikkea siellä on tapana tapahtua, mutta onneksi tarkkailemalla muita se selvisi. 

Tämä on vain pieni osa kaikkea, mitä ei vain kukaan elämästä kertonut. Tuli ensimmäisenä mieleen. Olenkohan ainoa, joka on opetellut elämää vasta kun muutti omilleen ja alkoi luoda ihmissuhteita? 

HUOM!

Poskipusu ja pusu kädelle annetaan "ilmaan" . Ei mitään märkää bakteeripläjäystä toisen iholle.

Omillaan pärjäämistä.
Olen perheen nuorin, ikuinen vauva -varsinkin äitini mielestä. Olen myös ainoa tyttö ja veljiin ikäeroa on reilut 10 vuotta. Lapsuudesta asti vanhempani ovat olleet aivan liian ylisuojelevia ja halunneet tehdä lähes kaiken puolestani.
Itsenäistyminen oli vaikeata, äiti osteli ominpäin asuntooni huonekaluja, mitä en edes halunnut. Loukkaantui, kun en päästänyt häntä kokkaamaan tai siivoamaan luokseni joka viikko. Isä olisi halunnut remontoida kämppääni ja tehdä kaikki pikkuhommat, lamppujen vaihdoista lähtien.
Lopulta tilanne kärjistyi isoon riitaan, kun vanhemmat ei ymmärtäneet kuinka kovasti haluan pärjätä omillani, enkä tarvi jatkuvasti heidän rahojaan.

haista vittu!

Kotonani hyväksyttiin kaikki ihmiset. Kun kasvoin ja tulin teini-ikään, he eivät hyväksyneetkään kaikkia tuttaviani. He eivät kylläkään kertoneet, miksei. Vasta aikuisena ymmärsin, ettei aina välttämättä tarvitse mennä sänkyyn vaikka muuten mukavaa yhdessä olikin. Olisin ollut onnellinen, jos vanhempani tai edes joku olisi kertonut tai näyttänyt mallia kuinka toisen sukupuolen kanssa toimitaan.

Kuuntelemista. Äiti puhui kaikkien päälle (minä ja sisaruksenikin opimme tämän) ja isä oli suurimman osan ajasta hiljaa omissa oloissaan. Paljon oli lapsuudessani kälätystä, muttei aitoa kuuntelemista. Sitä taitoa opettelen edelleen :)

 

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelemista. Äiti puhui kaikkien päälle (minä ja sisaruksenikin opimme tämän) ja isä oli suurimman osan ajasta hiljaa omissa oloissaan. Paljon oli lapsuudessani kälätystä, muttei aitoa kuuntelemista. Sitä taitoa opettelen edelleen :)

 

Sama. Tajusin vasta lähes 30-vuotiaana miten moukkamaista on puhua toisten päälle. Siihen asti olin ollut jopa ylpeä "väittelytaidoistani" eli kyvystä vängätä muut hiljaiseksi. Oikeastihan he vetäytyivät joko kohteliaisuuttaan tai tylsistymisen vuoksi. Voi luoja kun nykyään hävettää muistella!!

Oikeaa ruokailua tai värien yhteensopimista.

Olen opetellut itse mitkä värit sopivat yhteen (ja siis tiedän vain vähän, mutta pukeutumisessa uskallan käyttää JOPA kolmea väriä!) ja mitkä materiaalit. Teen mielummin alilyöntejä kuin ylilyöntejä vieläkin, ei ole tullut ikinä luontaista silmää. En voisi kuvitella esimerkiksi minkä kanssa yhdistää pitsiä!?

Meillä syötiin eineksiä. Salaatti oli harvinainen herkku, siinä oli jäävuorisalaattia, kurkkua ja tomaattia. Joskus purkkimandariineja. Koulun jälkeen välipalaksi oli joko tarjouksesta mikrohampurilaisia, lihapiirakoita tai valmis pinaattilettuja.

En tunnistanut yläasteelta päästyäni monia "peruskasviksia" kokonaisina, kuten lanttua, kiinankaalia, kesäkurpitsaa, munakoisoa. Ruuassa ainoat kasvikset oli keitossa ja nekin pakastealtaasta.