Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kuinka itsenäisiä ja riippumattomia olette parisuhteessa.

Vierailija

Itselle on aina ollut tärkeää se että en ole taloudellisesti enkä muutenkaan riippuvainen miehestäni. Olen aina sanonut että en tarvitse miestä elättämään itseäni enkä perhettä. Pärjäisini taloudellisesti ilman miestäkin. Samoin en ole riippuvainen myöskään muuten. Pystyn ja osaan tehdä ne samat työt kuin hänkin. Minulle on tärkeää että suhteessa ollaan vain tunteiden tähden. Sen vuoksi että haluaa elää yhdessä ihmisen kanssa jota rakastaa. Onko teillä muilla näin. Vai oletteko riippuvaisia ja millä lailla puolisostanne.

Kommentit (13)

Vierailija

Olen samanlainen. Välillä tuntuu, että miestä harmittaa, etten ole hänestä riippuvainen. Häntä kai miellyttäisi, jos olisin avuttomampi. 

Ei miehen varaan voi elämäänsä rakentaa. Mies lähtee tai kuolee jossain vaiheessa kuitenkin.

Vierailija

Tällä hetkellä olen riippuvainen myös taloudellisesti miehestäni, mutta se loppuu ensi vuoden alusta kun työni taas alkaa. Henkisesti ja tunnetasolla olemme molemmat todella tiukasti yhdessä, avioliittoa on takana 11 vuotta mutta jo yhden yön erossa olo on sydäntä raastavaa. Mieheni on myös paras ystäväni.

Vierailija

Vähän sama juttu meillä. Kummallakin on säilynyt niin sanotusti oma elämä: omat tulot, omia ystäviä, omia harrastuksia jne. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettemme viettäisi paljon aikaa yhdessä tai tekisi yhdessä hankintoja. Olen äidiltäni varmaan oppinut sen mentaliteetin, ettei koskaan saa olla liian riippuvainen kenestäkään toisesta ihmisestä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Olen samanlainen. Välillä tuntuu, että miestä harmittaa, etten ole hänestä riippuvainen. Häntä kai miellyttäisi, jos olisin avuttomampi. 

Ei miehen varaan voi elämäänsä rakentaa. Mies lähtee tai kuolee jossain vaiheessa kuitenkin.

Vaatii mieheltä terveen itsetunnon kun puoliso ei ole riippuvainen. Mutta oma puolisoni on ylpeä siitä että olen itsenäinen. Hän tietää miksi ollaan yhdessä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Olen samanlainen. Välillä tuntuu, että miestä harmittaa, etten ole hänestä riippuvainen. Häntä kai miellyttäisi, jos olisin avuttomampi. 

Ei miehen varaan voi elämäänsä rakentaa. Mies lähtee tai kuolee jossain vaiheessa kuitenkin.

Ei se ole sinun itsenäisyydestä pois jos joskus esität vähän avutonta ;-) 

Me olemme tässä suhteessa rintarinta rinnan kumpikin omia vahvuksiamme käyttäen. Kumpikaan ei määrittele itseään sukupuolen mukaan vaan olemme ihmisiä, joista toinen saatuu olemaan mies ja toinen nainen. Tällä viittaan tuohon, että ap pystyy ja osaa tehdä samat työt kuin mieskin. Eihän parisuhde ole sitä, että ollaan jotenkin parempia ihmisiä kuin toinen, jos pystytään samaan. Minä myönnän heikkouteni joissakin asioissa, kuten tekee myös mieheni. Meidän parisuhde ei ole kisaa siitä kumpi on kovempi jätkä.

Minulla on oma tili, oma tulot ja omat taloudellinen vastuu, mutta meillä on myös yhteisvastuu. Emme elä vain toistemme kautta. On omat ystävät, harrastukset yms. mutta olen myös riippuvainen tunnetasolla miehestäni. Ilman häntä en haluaisi elää vaikka tietäisin pärjääväni.

Vierailija

Minä olin ennen hyvin riippumaton ja itsenäinen. Ja se toimi suhteessamme hyvin.

Sitten sairastuin vakavasti, ja tarvitsen nykyään miestäni (mieheni apua) hyvin monessa asiassa. Eikä tämä ole onneksi pilannut suhdettamme. Meistä on molemmista löytynyt uusia puolia. Itse olen oppinut ottamaan apua vastaan. Ja miehestäni olen huomannut että hän on hyvin huolehtivainen ja osaa auttaa ja tukea minua ilman että kokisin olevani hänestä riippuvainen. Hän auttaa minua vain silloin kun apua tarvitsen, mutta muuten näkee minut edelleen itsenäisenä ja riippumattomana.

Vierailija

En ole millään tavalla riippuvainen vaimostani, ja kyllä hänkin ilman minua hyvin pärjäisi. Olemme yhdessä, koska yhdessä on kivampaa kuin erikseen.

Vierailija

Olen riippuvainen miehestäni ja se harmittaa. Olen mielestäni liian riippuvainen ja toivon, että pystyn muuttamaan asian jotenkin. En oikein tiedä, että miten olen tähän asemaan edes päätynyt. Kai se liittyy siihen, että olen halunnut tehdä miehelle mieliksi, olla hyvä vaimo ja antaa miehen toteuttaa itseään ammatillisesti. Se vaan ei ole loppujen lopuksi tehnyt kauhean hyvää minulle. Olen päättänyt, että alan elämään enemmän itselleni. Tahdon paremman koulutuksen ja haluan saada töitä.

Vierailija

Sama kuin ap:llä.

Tiedän että selviäisin ilman miestäkin mutta on tuo vaan niin kiva kaveri että mielummin jaan elämäni hänen kanssaan:) Olemme molemmat paljon työmatkoilla ja se on myös opettanut itsenäiseksi kun joutuu vuorotellen ottamaan täyden vastuun kodista. Ja toisaalta nautimme myös noista "omista" menoista koska silloin saamme olla vain itseksemme.

Mutta joskus on kiva tekeytyä "heikoksi ja  avuttomaksi" ja antaa toisen tehdä jotain miesten hommia mun puolesta, kehua toista ja nauttia aikaansaannoksista. Vastaavasti mä voin sitten hemmotella häntä vaikka tuoreilla pullilla ilman erityistä syytä.

Vierailija

Taloudellisesti olen täysin riippumaton. Meillä on merkittävä varallisuusero, mutta minä olen se varakkaampi osapuoli. Osaan myös nk miesten töitä, mutta jos eroaisin ja tarvitsisin fyysisesti vahvempaa tekemään jonkin työn, voisin pyytää poikiani tai palkata jonkun tekemään työn. Eli en oikeastaan ole siinäkään mielessä riippuvainen miehestäni. Mieheni on ensirakkauteni lukiovuosilta ja silloin suhteemme päättyi, kun lähdin toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Tapasimme uudelleen vasta nelikymppisinä ja nyt olemme olleet yhdessä kuusi vuotta. 

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat