Löytyykö muita lapsettomia? Tukea kaivataan.
Pakko avautua omasta kokemuksesta, jos vaikka löytyisi muitakin samassa tilanteessa olevia. Olen 25-vuotias nainen, naimisissa. Meillä on ollut järjetön vauvakuume kolme vuotta, mutta ehkäisy jätettiin pois elokuussa 2014, kun elämäntilanne oli sopiva. Mitään ei kuulunut kesään 2015 mennessä, joten menimme testaamaan mieheni sperman, tämä oli ok. Itselläni kuitenkin ilmeni gynekologikäynnin yhteydessä monirakkulaisuutta toisessa munasarjassa, joka on todennäköisyys nyt sitten siihen, että lasta ei ole kuulunut. Sain keltarauhashormoneja, joita söin kolme kiertoa. Oltiin päätetty, että jos ei kolmannella tärppää, niin menemme lapsettomuushoitoihin yksityiselle. Yllättäen olinkin raskaana tämän kolmannen kerran jälkeen. Tästä olimme haltioissamme, kunnes raskaus meni kesken 6+5. Pitkän odotuksen (n.14kk) jälkeen tämä oli musertavaa. Syytä emme keskenmenolle saaneet, mutta onneksi kohtu tyhjeni itsestään, ei tarvittu lääkkeitä tai kaavintaa. Keskenmenosta on nyt viikko ja pikku hiljaa alan päästä yli asiasta. Ymmärrän, että en asialle mitään voinut tehdä. Kuitenkin lähinnä lannistaa se, että en voi tietää sitä, koska seuraavan kerran tärppää. Siihen voi mennä kauankin, kun meillä on todettu tämä monirakkulaisuus. Haluaisin kuulla, jos täältä löytyisi kokemuksia samankaltaisiin tilanteisiin. Kuinka nopeasti olet tullut uudestaan raskaaksi keskenmenon jälkeen, vaikka ensimmäinen raskautuminen oli hankalaa? Olen kurkkuani myöten täynnä näitä "kyllä tärpää", "teidän vuoro tulee vielä", "olette vielä nuoria" ja "lakatkaa yrittämästä" -kommentteja, koska nämä eivät vauvakaipuuta hellitä. Haluaisin vain sen oman nyytin syliin enemmän kuin mitään muuta, mutta pelkään, että näin ei tapahdu pitkiin aikoihin, jos ollenkaan.Entä jos näitä keskenmenoja tulee useampi? Järki ei kestä enää.
Kommentit (23)
Muutaman tuloksettoman inseminaation jälkeen IVF-hoidolla melko täsmälleen vuosi kesken menneen raskauden alkamisesta.
Tsemppiä!
Sanoisin sinulle nyt ohjeeksi, että tässä on tilaisuus aikuistua ja kasvaa hieman ihmisenä. Jos käytät tilaisuuden hyödyksesi, se hyödyttää aikanaan myös lapsiasi, koska voit silloin olla heille parempi äiti.
Itse olen 37-vuotias nainen ja olemme mieheni kanssa 3,5 vuoden ajan yrittäneet saada esikoistamme. Kummassakaan ei ole mitään vikaa todettu, mutta silti raskaudet alkavat harvakseltaan. Kolmesti olen ollut raskaana ja yrityskiertoja näihin tarvittiin ensin 4, sitten 22 (!) ja viimeksi 9. Jokainen on mennyt alkuvaiheessa kesken.
Sinulla ja teillä on asiat niin monella tavalla meitä paremmin, että oikeasti tärkeimpänä asiana pitäisin sinun tapauksessasi sitä, että opettelet rauhoittumaan ja olemaan "pakottamatta" elämääsi asioissa, jotka eivät ole sinun vallassasi. Sinulla on yli kymmenen vuotta enemmän aikaa vielä yrittää minuun verrattuna, ja lisäksi olette saaneet raskauden varsin nopeasti alkamaan tuon hormonihoidon jälkeen. Voi olla, että tiedossa on vielä uusiakin keskenmenoja (ne ovat monilla naisilla yleisiä ja aivan normaali asia), mutta vaikka niin kävisi, niin siitä huolimatta sinulla on äärimmäisen pieni todennäköisyys jäädä loppuelämäsi ajaksi lapsettomaksi.
Siis jäitä hattuun ja annatte elämän viedä. Lapsen saatte kyllä, kun aika on siihen kypsä. Itse joudun jo vähitellen totuttelemaan siihen ajatukseen, että lasta en tule saamaan koskaan.
Lisään vielä, että keskenmenon jälkeen raskaaksi tulemisen todennäköisyys on vieläpä koholla. Voit siis olla uudestaan raskaana jo piankin! Siinäkin olet onnekas, että mitään komplikaatioita ei tullut ja voitte ilmeisesti yrittää uutta raskautta saman tien. Tsemppiä!
t. 3
Vauvakuume on vaikea tauti. Siihen ei muiden kannustukset tai psykiatrit auta. Toivottavasti jaksatte yrittää ja löydätte hyvän lääkärin auttamaan hedelmöittymisessä, jos et uudelleen raskaudu luomusti. Monirakkulaisuus voi vaikuttaa lasten saantiin vaikka ei välttämättä ole este. Teillä voi hyvin mennä lasten saamiseen pidempään kuin "kavereilla".
Useimmat yrittäjät kuitenkin saavat lapsia vaikka välissä olisi useitakin keskenmenoja. Raskautumisaika voi myös vaihdella samalla parilla huomattavasti. Toiset saavat lapsia vain hoidoilla. Joillain pareilla ei lapsen saaminen onnistu keskenään ja uusien kumppanien kanssa tärppää. Toiset eivät saa lapsia koskaan vaikka kuinka yrittäisivät. Harvalla kai lapsien saaminen on todella helppoa, paitsi niillä jotka eivät lapsia haluaisi.
Olen vanhempi (35 v) kuumeilija, joka ei ole koskaan edes ollut raskaana. Aiempien kumppanien kanssa ei ole mennyt lapsitoiveet yksiin ja nykyisen kanssa ei ole tärpännyt. Ihan vielä en luovuta. :)
Mikä ehkäisy teillä oli käytössä? Mulla todettiin 16-vuotiaana monirakkulaiset munsarjat ja gyne sanoi, että tulevaisuudessa raskautuminen tulee olemaan vaikeaa. Se oli mulle ok, enhän osannut edes ajatella silloin että joskus haluaisin lapsia. Olin parisuhteessa ja aloitin e-pillerit, söin pillereitä säännöllisesti vaikka olin välillä sinkkunakin, en edes oikeastaan tiedä miksi. Sitten tapasin elämäni miehen ja 22-vuotiaana jätin ehkäisyn pois, ajatuksena että voi mennä vuosia ennenkuin raskaannun. No tulinkin heti raskaaksi, selvisi että munasarjani olivat parantuneet vuosikausien e-pillereitten syömisestä. Edelleenkin mietin mikä tuuri! Ja olen siis joka kerta raskautunut ekalla yrittämällä.
En tiedä haluatko kuulla tarinaani, mutta asiasisältö on se, että kaikesta selviää kyllä. Olen 10v sinua vanhempi. Lapsettomuuta takana 8v. Ja 4 vuoden IVF-hoidot takana tuloksetta. Yksi keskenmeno samoilla viikoilla kuin sinulla. Nyt adoptiojonossa. Eniten ärsytti ja ÄRSYTTÄÄ ihmisten kannustuspuheet ja tsemppaus ihmeistä, joita on tapahtunut muille. Vuosien aikana olen ymmärtänyt, että adoptiolapsi on yhtä arvokas ja kallis lahja kuin biologinen. Biologia on lopulta vain biologiaa. Teillä hoidot vasta edessä ja vilpittömästi toivon, että tärppää jo ennen hoitoa! Onnea matkaan!!!
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin sinulle nyt ohjeeksi, että tässä on tilaisuus aikuistua ja kasvaa hieman ihmisenä. Jos käytät tilaisuuden hyödyksesi, se hyödyttää aikanaan myös lapsiasi, koska voit silloin olla heille parempi äiti.
Itse olen 37-vuotias nainen ja olemme mieheni kanssa 3,5 vuoden ajan yrittäneet saada esikoistamme. Kummassakaan ei ole mitään vikaa todettu, mutta silti raskaudet alkavat harvakseltaan. Kolmesti olen ollut raskaana ja yrityskiertoja näihin tarvittiin ensin 4, sitten 22 (!) ja viimeksi 9. Jokainen on mennyt alkuvaiheessa kesken.
Sinulla ja teillä on asiat niin monella tavalla meitä paremmin, että oikeasti tärkeimpänä asiana pitäisin sinun tapauksessasi sitä, että opettelet rauhoittumaan ja olemaan "pakottamatta" elämääsi asioissa, jotka eivät ole sinun vallassasi. Sinulla on yli kymmenen vuotta enemmän aikaa vielä yrittää minuun verrattuna, ja lisäksi olette saaneet raskauden varsin nopeasti alkamaan tuon hormonihoidon jälkeen. Voi olla, että tiedossa on vielä uusiakin keskenmenoja (ne ovat monilla naisilla yleisiä ja aivan normaali asia), mutta vaikka niin kävisi, niin siitä huolimatta sinulla on äärimmäisen pieni todennäköisyys jäädä loppuelämäsi ajaksi lapsettomaksi.
Siis jäitä hattuun ja annatte elämän viedä. Lapsen saatte kyllä, kun aika on siihen kypsä. Itse joudun jo vähitellen totuttelemaan siihen ajatukseen, että lasta en tule saamaan koskaan.
Älä sinäkään vielä heitä pyyhettä kehään. Mulla monia ongelmia, mutta ensimmäinen IVF 39 vuotiaana meni onnellisesti loppuun asti ja sain vielä 41vuotiaana luomulapsen.
Eli tsemppiä sulle ja ap:lle!
Mikäli 3. Sattuu olemaan paikalla vielä niin ilmoita, jos olisit kiinnostunut vaihtamaan ajatuksia, vaikka s-postilla. Olen "samassa veneessä".
t. 7.
Toivon, ettei kysymys ole loukkaava, mutta mikseivät lapsettomuudesta kärsivät adoptoi?
Toivon, ettei kysymys ole loukkaava, mutta mikseivät lapsettomuudesta kärsivät adoptoi?
Kaikki ei vaan voi. Pitää käydä melkoinen seula läpi. Esim. Joku krooninen sairaus voi estää erityisesti ulkomaan adoption. Suomesta taas lasta joutuu odottamaan usein vuosia ja voi olla ettei saa ikinä. Talouden pitää myös olla kunnossa. Rikosrekisteriä ei tietenkään saa olla. Jossain maissa biologisen äidin toiveet otetaan huomioon tai adoptiotoimiston vaatimukset on tavalliselle suomalaiselle liian kovat. Toki biologisellakin lapsella voi olla sairauksia, mutta täytyy olla valmis tekemään töitä vähintäänkin jonkinasteisesta kiintymyssuhdehäiriöstä kärsivän lapsen kanssa. Toivottavasti sait vastauksia kysymykseesi?
Vierailija kirjoitti:
Toivon, ettei kysymys ole loukkaava, mutta mikseivät lapsettomuudesta kärsivät adoptoi?
En ole ap, mutta Suomessa annetaan adoptioon n. 30 lasta. Se on aika vähän ja jonot ovat pitkät. Ulkomailta adoptoimisen esteeksi voi tulla varallisuus, kuten meillä. Ja joo, tiedän että lapsesta tulee kustannuksia! Mutta lapsesta koituvat kustannukset + lapsettomuushoitolainat + mahdollinen adoptio ulkomailta olisi jo liikaa.
Ap:lle suosittelen lukemiseksi kirjaa "Ei kenenkään äiti". On mielestäni hyvää vertaistukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon, ettei kysymys ole loukkaava, mutta mikseivät lapsettomuudesta kärsivät adoptoi?
En ole ap, mutta Suomessa annetaan adoptioon n. 30 lasta (siis vuodessa). Se on aika vähän ja jonot ovat pitkät. Ulkomailta adoptoimisen esteeksi voi tulla varallisuus, kuten meillä. Ja joo, tiedän että lapsesta tulee kustannuksia! Mutta lapsesta koituvat kustannukset + lapsettomuushoitolainat + mahdollinen adoptio ulkomailta olisi jo liikaa.
Ap:lle suosittelen lukemiseksi kirjaa "Ei kenenkään äiti". On mielestäni hyvää vertaistukea.
Vierailija kirjoitti:
olisko teidänkin kannattanut aloittaa aikaisemmin yrittämään, ei siis millään pahalla. vai oletteko sen verran tuore pariskunta, ettei aikaisemmin olisi ollut ns. mahdollista. sinänsä sääli, että nykyään niin monet nimittäin jättää lapsenteon siksi viimeiseksi etapiksi elämässä, ja sitten niitä ei kuulukaan, kun ikä tulee vastaan.
Sanoisin sinulle nyt ohjeeksi, että tässä on tilaisuus aikuistua ja kasvaa hieman ihmisenä. Jos käytät tilaisuuden hyödyksesi, se hyödyttää aikanaan myös lapsiasi, koska voit silloin olla heille parempi äiti.
Itse olen 37-vuotias nainen ja olemme mieheni kanssa 3,5 vuoden ajan yrittäneet saada esikoistamme. Kummassakaan ei ole mitään vikaa todettu, mutta silti raskaudet alkavat harvakseltaan. Kolmesti olen ollut raskaana ja yrityskiertoja näihin tarvittiin ensin 4, sitten 22 (!) ja viimeksi 9. Jokainen on mennyt alkuvaiheessa kesken.
Sinulla ja teillä on asiat niin monella tavalla meitä paremmin, että oikeasti tärkeimpänä asiana pitäisin sinun tapauksessasi sitä, että opettelet rauhoittumaan ja olemaan "pakottamatta" elämääsi asioissa, jotka eivät ole sinun vallassasi. Sinulla on yli kymmenen vuotta enemmän aikaa vielä yrittää minuun verrattuna, ja lisäksi olette saaneet raskauden varsin nopeasti alkamaan tuon hormonihoidon jälkeen. Voi olla, että tiedossa on vielä uusiakin keskenmenoja (ne ovat monilla naisilla yleisiä ja aivan normaali asia), mutta vaikka niin kävisi, niin siitä huolimatta sinulla on äärimmäisen pieni todennäköisyys jäädä loppuelämäsi ajaksi lapsettomaksi.
Siis jäitä hattuun ja annatte elämän viedä. Lapsen saatte kyllä, kun aika on siihen kypsä. Itse joudun jo vähitellen totuttelemaan siihen ajatukseen, että lasta en tule saamaan koskaan.
Monirakkulaiset munasarjat eli pco/pcos. Oletko googlannut? Minäkin kärsin pco:sta. Molemmat munasarjani ovat monirakkulaiset. Kävimme siis molemmat mieheni kanssa testeissä, hänellä kaikki ok, minulla tuo pco. Pco aiheuttaa ovuloimattomuutta mikä tietenkin hankaloittaa raskaaksitulemista. Alkuun minullakin "oireina" oli tuon ovuloimattomuuden lisäksi pitkät kuukautiskierrot. Tähän oireeseen minulle määrättiin Teroluteja. Noh, eihän se saa kuun kuukautiset säännöllisiksi. En siis edelleenkään ovuloinut. Menimme yksityiselle lapsettomuusklinikalle. Minulle määrättiin Clomifen-kuuri. Söin yhden pillerin kierron viitenä ensimmäisenä päivänä. Lisäksi olin jättänyt kaikki ja siis tarkoitan todella kaikki sokerit ruokavaliostani pois (googlaa sokerin vaikutus ja pco). Päätin siis tehdä kaikkeni ainakin tämän yhden kierron ajan. Vaikutukset olivat hyvät. Molemmissa munasarjoissani kehittyi follikkeli (noinkohan sitä kutsuttiin). Siitä kierrosta ovuloin. parin viikon päästö tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Nyt olen äiti kohta viisi vuotiaille kaksosille.
Voimia ja jaksamista teille! Muistakas pitää suhteestanne huolta kaiken keskellä. Toivottavasti saatte pian hyviä uutisia! :)
Miksi menette yksityiselle? Julkiselle tutkimuksiin on n. 2kk jonot, ja teillä tutkimuksia ei oikeastaan siellä tarvi tehdä kun vika on selvä, Pääsette suoraan inseminaatioon (niihin ei ole yl. jonoja), mikä on kaikella todennäköisyydelle teille ihan hyvä hoitomuoto, jos sinulle kerran hormonihoitokin on toiminut. Keskenmenot ovat hyvin yleisiä, eivätkä välttämättä viestitä siitä että teillä olisi siihen erityistä taipumusta. Teidän ongelma on aika selvä kuitenkin; et ole ovuloinut monirakkulaisuuden vuoksi normaalisti. Monet, siis todella monet, naiset kärsivät elämänsä aikana keskenmenon.
Itse olen myös kärsinyt mieheni kanssa lapsettomuudesta. Teille on sentään löytynyt joku syy. Meillä sitä syytä ei löytynyt. Olen käynyt viiden vuoden aikana yhteensä kuusi ivf-kertaa läpi ja lukuisia alkioiden siirtoja näistä. Tuloksena yksi lapsi, kaksi keskenmenoa, tuulimuna...nyt odotan kaksosia. Tsemppiä, olette vasta alussa! Itse sain ekan positiivisen testin reilun kahden vuoden yrityksen jälkeen hoidoilla ja siitä syntyi poikamme. Tsemppiä!!!!
Hei :)
Itse olen 24-vuotias ja minä olen nyt raskaana.... Ja halua on ollut jo vuosia...!
Kun lopetin siihen keskittymisen (vaikka halusinkin sitä sydämeni myötä), ja aloin puuhaamaan muita juttuja, oikein paneuduin toisiin asioihin, en yhtään edes ajatellut koko raskaaksi tulemista, tai no, olihan niitä ajatuksia tietenkin mielessä ja niitä ei toki pidä väkisin puskea minnekkään, vaan antaa olla rauhassa, ja mietiskellä, MUTTA PUUHAILLA ja keskittyä muihin asiohin... Niin, no tehdessäni näin niin kuukautiset oli sitten yhtäkkiä jäänyt pois ja testitikku näytti plussaa. Eli sanoisin nyt vain, siskosein: älä huoli. Elä murehdi ja märehdi. Keskity muihin juttuihin. Elämässä on muitakin asioita mitä haluaa tehdä (tottakai!). Paneudu nyt niihin. :) Ja ainahan sitä voi ottaa ihanan pienen koiranpennun! Tai kissanpennun? Niitäkin pitää hoitaa kun lasta... Suuri vastuu!
Ikävä kyllä raskautumisen halusta tulee kierre, joka estää raskauden. Ystäväni oli suorastaan ihan hullu, jos nyt rumasti sanon, vauvahaaveidensa suhteen. Hän ei puhunut mistään muusta kuin vauvasta, osteli jo vauvanvaatteita jne. Raskaaksi tuleminen ei onnistunut, vaikkei kummassakaan ollut mitään vikaa. Sitten tuli keskenmenoja. Joka kerta hän soitteli itkien kaikille, ryntäsin pari kertaa yölläkin ystäväni tueksi. Ystäväni vöyhtys oli lopulta miehelle liikaa, sillä jatkuva lämpöjen mittailu, ovulaatiotestit, kuusi raskaustestiä joka kuukaudelle, jatkuva puhe kaikille vastaantulijoille lapsista, sai miehen lähtemään. Eron jälkeen ystäväni oli aivan murtunut, kun vauvahaaveet lensivät roskikseen. Kuitenkin hän sai elämälleen uutta sisältöä, aloitti uusia harrastuksia jne. Palasivat miehen kanssa kolmen vuoden erossaolon jälkeen yhteen, eivätkä ajatelleet enää lapsia. Puolen vuoden päästä ystäväni alkoi odottaa vauvaa, nyt kyseinen tapaus on parivuotias ja uusi sisarus on tulossa.
Pointtina se, ettei vauvasta pidä tehdä elämän ainoaa tärkeää asiaa, vaikka kuume olisi kuinka kova, sillä ystävälleni lääkäri sanoi, että ainut selittävä tekiä sille, ettei ystäväni tullut raskaaksi, oli stressi, jonka vauvamania aiheutti. Lääkäri ehdotti ystävälleni jopa terapiaa, ja jälkeen päin ystäväni sanoo, että olisi kannattanut mennä. Keskenmenoja tuntuu tulevan nuorille paljon, mikä johtunee ehkä siitä, että miehen sperma on uusimpien tutkimuksien perusteella parhaimmillaan muistaakseni +28-vuotiaana tai +30-vuotiaana, eli nuorten miesten spermassa on myös lapselle sairauksia aiheuttavia vikoja. Kyseiset viat taas aiheuttavat usein sen, että tulee keskenmeno, sillä luonto yrittää "korjata" tilanteen.
Kuulostaa siltä, että kärsit pakkoajatuksista. Onko sinulla pääsy psykologin tai psykatrin juttusille?