Mistä johtuu että toisilla ei riitä työpäivän jälkeen energiaa

Itse olin koko nuoruuteni todella vähäenerginen. Opiskelin kyllä ihan maisteriksi asti, mutta en jaksanut opiskelujen lisäksi mitään. Enkä todella voi sanoa olleeni onnellinen, tuntui että elämä valuu ohi. Onneksi tuo on ohi ja jaksan paljon enemmän. Löytyi mies ja nyt myös lapsia.

Taito sekin on, kun osaa vain olla! Jätin juuri rekrytoimatta erään ihmisen, joka antoi itsestään supersuorittajakuvan. Oli omasta mielestään paras hakija, koska " ehtii ja jaksaa" vaikka mitä.

Energisyydellä ei siis välttämättä mitään tekemistä liikasuorittamisen kanssa, mutta pahimmillaan energisyys ilmenee siten.

Vierailija kirjoitti:

Niin mutta miksi joillakin on energiaa ja toisilla ei? Geenit, ruokavalio, asenne vai mikä siihen vaikuttaa? Jotkut tuijottaa zombina tv: tä illat vaikkei mitään sairautta tms, jotkut zumbaa, käy italian-tunneillä ja tekee vapaaehtoistyötä lastenhoidon ja koiranulkoiluttamisen lisäksi. Voiko energian mitata jotenkin?

Ihmiset ovat erilaisia. Ja se, ettei ole mitään lääkärin antamaa diagnoosia, ei suinkaan tarkoita, että ihminen olisi terve. Mä olen syönyt vuosia niin terveellisesti ja monipuolisesti, että siinä sekä vhh-friikit  että Pekka Puska vihertyisi kateudesta. Siitä huolimatta mulla yllättäen todettiin erittäin alhainen D-vitamiinitaso, vain 14 (vaikean D-vitamiinipuutoksen alaraja on 20, D-vitamiinipuutoksen alaraja on 40 ja suositeltava taso on 80...ja sorry, en muista yksikköä). Ja tämäkin löydös tehtiin vasta, kun kaaduin ja käsivarteni murtui. Kuinka moni suomalainen käy säännöllisesti mittauttamassa vitamiini- ja hivenainetasonsa?

Ihmiset ovat erilaisia myös unentarpeensa suhteen. Ja ikäkin vaikuttaa. Joku tarvitsee paljon unta nuorena ja unentarve vähenee iän myötä, toisella taas on juuri päinvastoin. Harva työssäkäyvä pystyy elämään täysin oman biologisen kellonsa mukaan. Kuinka moni työssäkäyvistä palstalaisista herää joka aamu hyvin nukkuneena ja virkeänä 2 tuntia ennen töiden alkua ilman herätyskelloa? Veikkaan, että ei kovin moni vaan suurimmalla osalla on herätyskello soittamassa aamulla. Ja silti väsyttää. Itse kuulun niihin onnekkaisiin, jotka heräävät kukon pieraisun aikaan enkä tarvitse herätyskelloa. Mutta vastaavasti menenkin nukkumaan aikaisin, viimeistään klo 20 on mentävä sänkyyn ja klo 21 oltava unessa. 

Myös elämäntilanne vaikuttaa. Jos on perustanut perheen ja ottanut asuntolainan flegmaattiseksi muuttuneen puolison kanssa, niin ajan myötä omatkin toiveet, haaveet ja unelmat jäävät ja sama flegmaattisuus alkaa tarttua. Tai jos vaikka innoissasi ehdotat perheelle uimahallireissua tai retkeä laavulle, mutta teinit vaan murahtelee, ukko vaihtaa telkkarissa kanavaa ja ekaluokkalainen kiukuttelee koulutehtäviensä kanssa, niin se vaikuttaa mielialaan. Pian ei enää viitsi ehdottaa mitään. Vaipuu samaan passiivisuuteen kuin muukin perhe. Mutta erotakaan ei viitsi, koska asiat on kuitenkin aika hyvin. 

Ja sitten vielä...osa meistä on hyvin mukavuudenhaluisia luonteeltaan. Siinä missä toiselle onnistunut kesäloma on joka päivälle aikataulutettua juoksemista paikasta ja tekemisestä toiseen, toiselle kesäloma on parhaimmillaan, kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Jotkut tarvitsevat tekemistä voidakseen hyvin, joku toinen taas nauttii käpertyessään kynttilänvalossa sohvalle villahuovan alle katsomaan elokuvaa. Yksi rentoutuu tekemällä jotain, toinen rentoutuu olemalla tekemättä mitään. 

Sitten on vielä tämä, että samankin ihmisen energisyys vaihtelee elämän aikana. Voi tulla univelkaa, stressiä, masennusta, kilpirauhasen vajaatoimintaa, tai yksinkertaisesti vain virta loppuu kun on parikymmentä vuotta kaahottanut sata lasissa. Ei voi tietää. Siksi kannattaisi suhtautua vähän empaattisemmin muihin ihmisiin.

Kuuntelen työkaverin mielistelevää ääntä "no moiiikkkaaa" ja kikattelua kaikille typerille kommenteille ja mun tekisi mieleni sanoa että tuki nyt saatanan lehmä vittu se turpas. Pakko saada olla sohvalla kotona puhumatta kenellekään mitään.Joskus tosin se on niin ärsyttävä että mun on pakko käydä lenkillä purkamassa vitutustani.

Ylenmääräinen puuhastelu ja kellon kanssa touhuaminen vapaa-ajalla ei kuulu mun tapaan käyttää elämääni. Olen vaativassa päivätyössä ja hoidan sen hyvin. Muun ajan teen juuri sitä, mitä sillä hetkellä haluan. Joskus se on liikuntaa, ruoanlaittoa ja asioiden hoitamista. Joskus taas laskut on maksamatta, syön pakasteruokaa ja katson sarjoja maratoonina sohvalla. Pääasia kun saan työni säilytettyä.

mulla siis energiatasot vaihtelee hurjasti, mutta mulla ei ole mitään ihannetta miten mun pitää elää.

jatkan vielä (26), että tässäkin ketjussa nää zumbailut ja vapaaehtoistyö ja koiranulkoilutus, 7lapsen ruokkiminen ja kasvattaminen ja kaiken ruoan itseviljely tuntuu olevan se ihanne. Siihen vielä 10-tuntiset päivät palkkatyössä ja lomat pidetään kun joskus ehditään kun ollaan korvaamattomia.

olin minäkin sellainen, noudatin luterilaista tehokkuuden ihannetta, mutta puolen vuoden sairasloma ja pitkä kuntoutus totaalista burn-outista opetti muuttamaan ihannetta. Ihanne on voida hyvin fyysisesti ja henkisesti.

Tätä me ollaan pohdittu mieheni kanssa.

Kun mun mieheni tulee kotiin, hän on kuin jyrän alle jäänyt. Just ja just jaksaa kauppareissun, sitten iltapala ja sänkyyn klo 20. Elämä on hiljentynyt ja moni asia tiivistyy kysymykseen "jaksaako mies?" ja usein vastaus on kielteinen. Kun on loppu niin on loppu.

Syitä sitten tämän taustalla:

-Mies on perfektionisti, ei osaa sanoa "ei" ja innokas aina auttamaan muita. Hän suunnittelee vapaa-ajalla (laadukkaita) nettisivuja ystävilleen ja nytkin työn alla isompi projekti; viime viikolla sai pyynnön luennoida yhden ulkomaisen yliopiston kansainvälisessä seminaarissa marraskuun alussa (eli tosi tiukka aikataulu); työajalla ja sen ulkopuolella kollegat ympäri maailmaa pyytävät apua milloin missäkin ja mieheni sitten fiksailee etänä ongelmia ja vasta sen jälkeen pääsee jatkamaan omaa varsinaista työtään -ja miestäni ahdistaa, jos deadline painaa päälle.

-Asumme ulkomailla ja mies osaa vasta kielen alkeet. Elämä vailla kielitaitoa on hämmästyttävän stressaavaa: koko ajan täytyy olla skarppina, seurata ympäristöä, kuunnella herpaantumatta. Pelkkä ostosreissu ruokamarketissa on seikkailu, kun yrittää löytää tarvittavat tuotteet ja tarkistaa pakkausselosteet (perheessä allergioita). Tutussa kieliympäristössä voi relata, keskittyä tai olla keskittymättä mihin haluaa; on helppo hoitaa asioita, oikoa väärinkäsityksiä, puolustautua, hankkia lisää tietoa kysymällä. Ilman yhteistä kieltä kaikki on vaikeampaa.

-Miehelläni ei ole ollut kunnon lomaa vuosiin. Ensin tiiviit yliopisto-opinnot ilman mitään lomia, sitten saman tien palkkaus asiantuntijatyöhön, sitten avioliitto ja lasten syntymät tiheällä tahdilla (yövalvomiset, sairastelukierteet...), muutot maasta toiseen.

-Miehelläni diagnosoitiin keliakia ja useita tulehduksia sisäelimissä (selitys pari vuotta jatkuneelle ripulille ja kivuille), kilpirauhasen vajaatoiminta (pahin väsymyksen tunne helpottui tyroksiinilääkityksen myötä) ja tänä vuonna elämä hetkeksi pysähtyi sairauskohtaukseen, josta toipuminen vie lääkärin mukaan noin vuoden. Mies uskalsi olla pari kuukautta sairaslomalla ja paahtaa taas töissä ja projekteissa, vaikka terveys ei ole kohdillaan.

Muut eivät näitä asioita näe päälle päin. Mieheni ei pidä suurta ääntä itsestään, eikä tavoittele myötätuntopisteitä. Hän myös vaatii itseltään paljon ja hyväksyy vain erinomaista. Ei siis mitään "sieltä mistä aita on matalin"-mentaliteettiä. Lisäksi hän on introvertti nörtti, joka joutuu työnsä kautta elämään ekstrovertti-elämää.

Mieheni kokee alemmuudentunnetta ja syyllisyyttä tästä väsymyksestään. Hän haluaisi olla aktiivisempi, jaksaa enemmän, tehdä vieläkin enemmän mielenkiintoisia projekteja, harrastaa lasten kanssa. Hän miettii "mitä tapahtui", kun vielä parikymppisenä hänellä oli samaan aikaan vaativat opinnot, pari työpaikkaa ja aktiivinen sosiaalinen elämä rientoineen ja aikaa vielä kuntosalille ja treenaamiselle. Mä olen yrittänyt saada miehen tajuamaan, että hänhän tekee paljon asioita ja lisänä on vastuu kasvavasta perheestä. Parikymppisenä hän ei ollut pääasiallisesti vastuussa muista kuin itsestään ja nukkua sopi silloin halutti. Nyt joku muu sanelee elämisen ehdot ja on vain mentävä ja tehtävä, vaikka ei jaksaisi. Työstä voi olla lomaa, vastuuntuntoisesta vanhemmuudesta ei.

Olkaa itsellenne armollisia, älkääkä verratko itseänne muihin. <3

Vierailija kirjoitti:

Hyvin riittää energiaa varsinkin mieluisiin asioihin. Muutkin kotityöt pitää tehdä joskus, joten miksi viivyttää niitä kun ne voi tehdä nopeasti tehtyä? Teen keskiraskasta fyysistä työtä ihmisten parissa ja ikää on 41 vuotta. Päivän aikana syömiseni ovat tyyliin omena/banaani/skyr ja vasta joskus kello kahdeksan jälkeen alan odottelemaan nukkumaan menoa. Päivän aikana vireystilani ei laske vaikka mitä tekisin. Peruskuntoni ja terveyteni ovat aina olleet hyvät.

Onneksi olkoon! Toivottavasti tajuat olla tyytyväinen ja  et myöskään arvostele sellaisia, joilla asiat eivät mene kuin Strömsössä.  

Koska herään joka piip aamu ennen viittä, enkä koskaan pääse nukkumaan niin aikaisin, että saisin riittävästi unta. Työ on fyysistä joten kun puoli kolmelta pääsen kotiin niin eipä energiaa ole muuhun kuin pakollisiin kotitöihin. Kyllä ottaa päähän kun työ vie kaiken energian, lottovoittoa odotellessa. Kivat sulle kun on virtaa.

Mä olen kyllä aika puhki iltaiin. Mun työpäivä kestää yleensä 8 tuntia, ja melkein joka päivä tulee ylitöitä ainakin puoli tuntia. Siihen kun lisää puolitoista ti kaksi tuntia työmatkoihin. Työ on hyvin kiivastahtista ja stressaavaa, vaikka siisti sisätyö päätteen edessä onkin. Pitäs olla tarkka, huolellinen, kekseliäs ja tietää vähän kaikesta. Ja sit kun koneet tilttaa. Ja jatkuvasti pitää oppia uutta ja työ muuttaa muotoaan. Ei ihme että välilevyt pursuilee. Mä yleensä nukun vielä lauantaisin päikkärit, ja otan rennommin, jotta jaksan sunnntaina tehdä viikon varrella rästiin jääneitä asioita ja tehdä jotain kivaakin.

Niin mitä sitä pitäisi tehdä, ja mitä kukin pitää pakollisena? Kyllä minä ainakin pidän itseäni laiskana, vaikka hoidankin pihaa, käyn lenkillä ja lasten kanssa uimassa, opiskelen kieliä ja suoritan työn ohessa tutkintoa. Tekemättä jää silti miljoona pätemisasiaa. Kaikkein eniten tykkään oleilusta mitään tekemättä. Nuo kahvipöydässä pätijät saavat minut aina kokemaan, että he pitävät hallussaan yleisesti hyväksyttyä mittaria siitä, mitä kunnon ihmiset tekevät. Tämän oppi jo lapsena.

Mulla vuorotyö hoitoalalla ja väsymys on jatkuvaa...jotain jaksan touhuta pihalla ja tehdä kotityöt + pari kertaa viikossa harrastus, mutta vapaapäivinä mieluusti luen hyvän kirjan, juon lasin viiniä ja makaan sohvalla tv:n ääressä. Lisäksi monta kertaa viikossa otan päikkärit työn jälkeen, kun öisin en nuku kovin hyvin. Mitään suurempaa vikaa musta ei ole löytynyt, mutta herkkä introventti olen ja tykkäisin tehdä itsenäistä työtä omassa rauhassa, jotenkin ihmiset kuluttaa mun energiat!?
Lapsia mulla ei ole eikä tule, koska en vaan jaksaisi perhe-elämää. Lemmikeissä on mulle aivan tarpeeksi hommaa & elämään. Olen kyllä nuoresta lähtien ollut tällainen antiduracellpupu, joten ei mulle uutta enkä muista tiedäkään!

Ihmettelen miten joillekin on niin vaikea tajuta, että ihmiset ovat erilaisia. Ihmisillä on erilainen jaksaminen, energiataso, voi olla sairauksia jne jne... Itselläni kilpirauhasen vajaatoiminnan myötä muuttui jaksaminen oleellisesti, vaikka lääkkeetkin ovat. 

Minulla johtuu sairaudesta. MS-tauti aiheuttaa fatiikkia.

Onneksi mies ymmärtää tilanteeni ja sen että haluaisin tehdä töiden jälkeen muutakin kuin nukkua eikä syyllistä minua vaan tukee parhaan kykynsä mukaan.

Varmasti jokaisella on syynsä huonoon energiatasoon. En usko että kukaan huvikseen nukkuu ylenmäärin. Jopa kotitöiden tekeminen on kivempaa kuin tämä.

No vaikkapa masennus ja muut huolet vaikuttavat jaksamiseen. Aiemmassa työpaikassani olin päivien jälkeen niin väsynyt, että nukuin parin tunnin päiväunet joka päivä töiden jälkeen, ja silti väsytti.

Vierailija kirjoitti:

Seli seli... Minkälaisia läskivalaita vastaavat oikein ovat? Tottakai juuri nyt kaikki ovat normaalipainoisia ja hyvässä kunnossa olevia naisia, mutta totuus on toinen. Selitelkää vain niin paljon kuin haluatte, ei teitä kukaan usko kuitenkaan! :D

Onko täällä puhuttu painosta mitään? Minä olen ylipainoinen, mutta terve. Miksi halusit sen tietää? Onko sulla mielenterveys kunnossa? Mulla on.

Olen aamuihminen. Saan lauantaiaamuisin parissa tunnissa enemmän aikaan kuin viikolla iltaisin yhteensä. Touhuaminen iltaisin jättää vireen päälle, en saa sitten unta ja aamulla väsyttää. Menen mieluummin viikolla ajoissa nukkumaan ja herään virkeänä

Lastentarhanopettajana 5 - 6 -vuotiaiden eskariryhmässä ei korvat kyllä säästy. Olen 7-8 tuntia jatkuvan melun keskellä. KOKOAJAN täytyy olla valmiina reagoimaan, puhumaan, puuttumaan, huutamaan, antamaan ohjeita, kuuntelemaan, toimimaan. Hermostollisesti siis ylikuormittavaa.

Olen työpäivän jälkeen niin kuormittunut, etten pysty kahteen tuntiin muuta kun olemaan hiljaisuudessa, täysin vailla ihmiskontakteja.

ja en ole väärällä alalla, työtahti on vain aivan sairas. 

Lto

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Myös elämäntilanne vaikuttaa. Jos on perustanut perheen ja ottanut asuntolainan flegmaattiseksi muuttuneen puolison kanssa, niin ajan myötä omatkin toiveet, haaveet ja unelmat jäävät ja sama flegmaattisuus alkaa tarttua. Tai jos vaikka innoissasi ehdotat perheelle uimahallireissua tai retkeä laavulle, mutta teinit vaan murahtelee, ukko vaihtaa telkkarissa kanavaa ja ekaluokkalainen kiukuttelee koulutehtäviensä kanssa, niin se vaikuttaa mielialaan. Pian ei enää viitsi ehdottaa mitään. Vaipuu samaan passiivisuuteen kuin muukin perhe. Mutta erotakaan ei viitsi, koska asiat on kuitenkin aika hyvin. . 

Apua, tajusin että mulle on käynyt juuri näin. 5 vuotta ainakin mennyt ihan hukkaan.