Mitä ajatuksia teillä heräs P-N Kaupin jutusta uudessa Meidän Perhe-lehdessä?

ja viittaukseni ruotsalaistutkimukseen kertovat kaikki samaa tarinaa: en kirjoittele täällä puolustellakseni P-N:aa, vaan hakkaamalla suvaitsevuutta ylikriittisten ihmisten kalloihin, jotka omien kokemustensa ja uskomustensa " valossa" tuomitsevat toisten ihmisten valintoja, ja käyvät kiinni myös toisten ihmisten persooniin. Oikeita valintoja kun voivat tehdä hyvin erilaiset hyvin erilaisissa olosuhteissa.



Ei, paholaiseksi ei kukaan Piitua täällä ole haukkunut, mutta mielestäni arvostelu on saanut liian henkilökohtaiset (ja puolue-!) mitat, ja moni kehtaa sanoa suoraan, että nimenomaan P-N on huono äiti jne. Tuo paholaisesimerkki oli nimeltään " kärjistys" , ja niitä käytetään aika paljon keskusteluissa, varsinkin väittelyissä. Lukutaidossani ei siis pitäisi olla mitään erityistä vikaa.



Olen 100-prosenttisen samaa mieltä Sinkkosen ja Cacciatoren kanssa. He puhuvat pysyvyydestä. Näitä kommentteja pitää kuitenkin lukea oikein. Se, että joka viikko on matkoja, voi olla myös turvallinen rutiini! Kaikki on kiinni siitä, miten vanhemmat käyttäytyvät! Jos vanhempi ei esim. itse kestä jatkuvaa matkustelua, hänestä tulee ärtynyt, stressaantunut jne. Silloin on varmaan parempi olla kotiympyröissä. Jos taas vanhempi kokee, että hänen on ensiarvoisen tärkeää reissata joka viikko, ja hän todella nauttii työnteosta, niin lapsikin sen kyllä huomaa, ja tuntee olonsa turvalliseksi. Vanhemman täytyy olla tarpeeksi kypsä tekemään omat, hänelle sopivimmat päätökset - silloin lapsikin voi vanhempaansa luottaa.

saahan sitä nyt hyvänen aika sentään syntyä juttua niistä muiden valinnoista ja jopa kritisoida niitä

Toisin kuin joku täällä väitti, ei hän itse yrittänyt tehdä itsestään mitään superäitiä vaan toimittaja. Musta on hienoa, että Piitu tekee rohkeasti niin kuin itsestä tuntuu ja hän selvästi pitää hyvin huolta lapsistaan. Kaikkien ei vaan tarvii olla kotiäitejä! Piituhan sanoi, että hänelle tulisi mielenterveysongelmia, jos hän jumittuisi kotiin. Ja sitäpaitsi hän selvästi vähensi työjuttujaan lasten takia.



Itselläkin on kohta kaksi korkeakoulututkintoa kasassa, hyvä vakipaikka odottamassa. KOtona olen kolme vuotta kahden lapsen kanssa, sitten työ kutsuu. Mutta tämä on minulle hyvä, ymmärrän, että toiset haluaa olla vuosia kotona, toiset ei taas ollenkaan. MIKÄ SIINÄ ON, KUN PITÄÄ AINA ARVOSTELLA TOISIA JA YRITTÄÄ NOSTAA ITSEÄÄN?????? Ahdistaa teidän monien av-mammojen kapea, kapea näkökanta asioihin.

Että lapselle on tärkeintä, että äiti on sopusoinnussa itsensä kanssa, vaikka se sitten tarkoittaisi vauvan hylkäämistä?? Mitä ihmeen iloa on lapselle poissaolevasta äidistä, vaikka tämä olisi kokouksissaan ja touhuissaan kuinka sopusointuinen??



Muutenkin on tainnut kehityspsykan kirjat jäädä lukematta...

Se on totta, että Piitu on harvinaisen energinen ihminen, mutta meitähän on monenlaisia. Onko teille tullut mieleen ettei mies välttämättä halua lainkaan julkisuuteen? Itse olen naapuripuolueessa töissä ja voin hommaa seuranneena sanoa, että hyvin näyttää hoitavan lapsensa ja itsensä ja työnsä, isolla energialla ja tarmolla.

Minulle henkilökohtaisesti Piitun valinnat eivät varmasti suoraan sopisi, mutta en lähde tuomisemaan muita, jotka valitsevat toisin. Moni puhuu lapsen " hylkäämisestä" , mitä en voi ymmärtää. Näyttää, että tämän vanhemman lapsen, Otiksen (vai mikä hänen nimensä olikaan), hoitojärjestelyt ovat pitkälti isovanhempien varassa, mikä sinänsä ei minusta ole mikään ongelma. Jos joku tässä järjetelyssä menettää, niin mielestäni se on Piia-Noora itse, eivätkä lapset, sillä heidän ihmissuhteet tuntuvat olevan kuitenkin suhteellisen pysyviä, eivätkä hoitajat vaihdu usein. Matkustaminen ei välttämättä ole elämässä se suurin paha. Annetaan toisille ja itselle tilaa elää, eikös juu?



t. kahden lapsen äiti, jolle ura tärkeä, mutta ei tärkein.

luette tosi valikoivasti ja teette kummallisia johtopäätöksiä

- Työ ei kaipaa naista, mutta nainen työtä



- Vauva kaipaa äitiään, mutta äiti ei vauvaansa



Ei näillä ameeban aivoilla kykene tätä kummemmin

ymmärtämään elämää.

MAMMAT JAKSATTE TÄTÄ ASIAA VATVOA? USKOKAA NYT, ETTÄ JOILLAKIN SITÄ VIRTAA LÖYTYY ENEMMÄN, JOILLAIN VÄHEMMÄN.

tai ainakin miettii eduskuntaan pyrkimistä.

Kumma akka.

En ymmärrä, miksi elämästä pitää tehdä noin vaikeaa - mutta ei minun tarvitsekaan.



Aika vaikeaa on perhe-elämä, jos esikoinen on Oulussa, äiti ja vauva ja hoitaja Strasbourgissa, ja isä ilmeisesti sitten Espoossa.



En epäile etteikö tuollainen onnistuisi, mutta mitä tuosta kukakin saa?



Ymmärrän, että nainen haluaa sekä uran että perheen. Minun mielestäni on kuitenkin selvää, että jotakin on pakko pistää välillä " holdiin" , kaikkea ei kannata tehdä samaan aikaan, vaikka kuinka jaksaisi.