Keskustelua HUUMEHÖRHÖISTÄ

Minä olen päällisin puolin täysin normaali ja kunnollinen ihminen. Minulla on hyvä ammatti, käyn töissä, maksan vuokran ja laskut. Pidän huolta ulkonäöstäni ja pukeudun siististi. Olen kiltti, ystävällinen ja avulias. Mutta olen huumeriippuvainen.
.
Lapsena olin ns. kympin tyttö, mutta todella arka. Pärjäsin koulussa hyvin ja minulla oli kavereita. Jossain vaiheessa kuitenkin masennuin ja ahdistuin, ja itsemurhaa yritin 15-vuotiaana. 17-vuotiaana kiinnostuin huumeista ja aloin käyttämään satunnaisesti, ensin harvoin ja saatoin olla kuukausiakin ilman. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, ahdistuksesta, masennuksesta, surkeasta itsetunnosta... Subutexista sain itsevarmuutta, jaksoin tehdä muutakin kuin maata yksin kotona, jaksoin taas kiinnostua ja innostua asioista. Jaksoin ELÄÄ, mikä ei todellakaan ollut itsestäänselvää minulle siihen aikaan. Monta vuotta käyttö oli hyvin satunnaista eikä siitä koitunut mitään ongelmia. Jossain vaiheessa homma karkasi käsistä, eikä sitten enää ollutkaan kivaa. Nyt olen 23-vuotias ja olen jo uskoakseni päässyt pahimman yli, vaikka edelleen sorrun sillon tällöin huumeisiin. Olen yrittänyt jo pitkään yrittänyt lopettaa, mutta se ei ole helppoa. Uskon kuitenkin onnistuvani vielä, vaikka siinä menisi kauan.
.
Miksi huumeiden käyttäjiä vihataan niin paljon vain siksi, että he käyttävät huumeita? Jotkut nistit joo tekevät rikoksia ja aiheuttavat vahinkoa muille, mutta sitten on muita kaltaisiani jotka eivät tee kenellekkään mitään pahaa. Narkkaritkin ovat ihmisiä siinä missä muutkin ja aivan yhtä arvokkaita, ainunlaatuisia yksilöitään. Miten itse suhtaudut huumeisiin ja niiden käyttäjiin?