uskotteko että kuolleet läheisemme seuraavat elämäämme?
Minun isäni äkillisestä poismenosta on kulunut kohta puoli vuotta.
Löysin hänet kuolleena asunnostaan, ja yritin turhaan elvyttää. Järki kertoi, ettei toivoa ole (kuolema oli tullut jo niin paljon aiemmin että sen näki selvästi) mutta sydän ei halunnut uskoa, vaan yritin silti.
Isäni oli aika nuori vielä, enkä olisi millään tahtonut uskoa ettei häntä enää ole. Nyt pahin tuska on ohi, mutta näen hänestä unia usein, ja monesti esimerkiksi kaupungilla tulee vastaan saman näköinen mies! Joka kerta sitä hätkähtää ja jää tuijottamaan vaikka tietää, ettei se ole mahdollista.
Minulla on pian 2-vuotias lapsi, joka muistaa " mufansa" vielä, koska puhumme hänestä paljon ja näytän isän valokuvia.
Viime viikolla yhtenä yönä tyttäreni heräsi ilmeisesti painajaisuneen, ja menin ottamaan hänet syliini. Siinä sitten istuin lapsi sylissä pimeässä huoneessa, kun minulle tuli yhtäkkiä tunne, että isäni on " läsnä" . Tyttäreni istui unisena sylissäni, osoitti huoneensa ovelle päin ja totesi: " kato äiti, MUFA!"
Uskotteko, että isän " sielu" tai jokin muu olisi voinut olla kanssamme siläl hetkellä? Onko kelleen tapahtunut vastaavaa?
Kommentit (21)
Isoisäni yllättävän kuoleman jälkeen koin jonkun aikaa tuollaisia outoja tuntemuksia, että hän olisi muun muassa ollut olohuoneessamme istuskelemassa. Muutaman kerran olohuoneen ohi kulkiessani minun täytyi palata takaisin katsomaan kuka siellä tuolissa oikein istuu, mutta eihän siellä sitten ketään ollut. Puhuin asiasta parikymmentä vuotta myöhemmin äidilleni ja hän totesi, että se oli ollut isoisäni lempi-istuinpaikka meillä (mitä en itse ollenkaan muistanut).
Minun pappani kuoli muutamia vuosia sitten.Saimme suruviestin aamulla.Seuraavana yönä lapsemme itki yöllä,hänen sänky meidän sängyn vieressä.Meinasin nousta sängystä,mutta huomasin että " pappa" menikin paijaamaan häntä.Jatkoin vaan unia hyvällä mielellä.
Ajattelin,että pappa kävi hyvästelemässä meidät.
Mieheni kuoli nuorena ja äkillisesti kesken parhaimman onnen ollessani raskaana. Vielä raskaana ollessani tunsin nukkumaan mennessä, kun hän silitti päätäni. Lähes vuoden jutellut iltaisin samat " litaniat" , kunnes olin meedio tilaisuudessa ja sain vastauksen mieheltäni. Meedio käytti samoja sanoja kuin millä minä puhunut miehelleni. Oli uskomaton ja järisyttävä kokemus, meedio ei niitä asioita millään olisi voinut tietää. Ja kaikille omille tuntemuksille löytyi varmuus. Pari muista unista täysin poikkeavaa unikokemustakin on. Esim. mieheni kävi yöllä sängyssämme mua halaamassa. Henkikirjoissa sanotaan yöllä fyysisen ruumiin lepäävän ja henkisen olevan vireimmillään. Rakkaalta edesmenneeltä voi pyytää apua, arkisiinkin ongelmiin. Suurella todennäköisyydellä saat vastauksen jos pyydät. Pelättävää ei ole. Voi kuulostaa hullulta mutta mulle se on osa elämää, vaikkei näistä monelle viitsi - kannata - puhua.
kysyä missä kävit meediolla? Tai mistä löysit luotettavan? Epäilyttää mennä sellaisen luokse, kun varmasti tältä alalta niitä huijareitakin löytyy.... Olen aina välillä miettinyt tällaista vaihtoehtoa, mutta en ole uskaltanut.... Pelkään ehkä eniten sitä, etten saakaan vastausta...
-jean genie
se oli yleisötilaisuus, jonne sai tulla kuka vain, kenenkään nimiä ei kysytty eikä kukaan tiennyt toisistaan mitään. Privaattikäynneistä ei voi olla varma, ainakin puhelimitse pitää sanoa mitä haluaa ettei saa pelkkää ennustusta kuten minulle kävi. Tai sitten tutun suosituksella. Koita netistä " henkinen kehitys" , " spiritualistit" tms. Suurista kaupungeista löytyy kyllä. En viitsi tässä julkisesti mainita tämän meedio nimeä, löytyy kyllä pääkaupunkiseudun tuntumasta. Tämä auttoi minua surussa selkeästi eteenpäin. On silti muistettava elää tätä elämää. Noihin voi jäädä helposti koukkuun joten järki käteen tässäkin, vaikka kuulostaa niistä ketkä ei usko, et onko vähän myöhästä ton kohdalla;) Ihanaa tietää, että pikkupojallani on oma erityinen suojelusenkelinsä. Mieheni lupasi " tasoittaa" poikani elämänpolkua, kuten liki vuoden rukoilin. Alkuunhan en uskonut mihinkään muuhun kuin sattumaan mutta onneksi vastauksia alkoi löytyä..ei haittaa, vaik jotkut saattaa ajatella, että hyvä jos lohduttaa. Mä TIEDÄN ja kaikillehan se selviää sitten aikanaan...
Joissakin uskonnoissa ajatellaan, että vauvat ja ihan pienet lapset näkevät " enkelit" , ja jos vaikka vauva hymyilee nännäisesti ilman syytä, sanotaan että hän hymyilee enkelille. Joten voisi kai ajatella, että vielä 2-vuotiaskin voisi olla varsinkin noin unen ja hereilläolon rajamailla " vastaanottavaisempi" kuin me aikuiset.
Äitini kuoli kolme vuotta sitten täysin yllättäen 55-vuotiaana. Heti kuoleman jälkeen tunsin monta kertaa äitini läsnäolon. Se tunne on uskomattoman voimakas, eikä missään nimessä pelottava. Nuorin lapseni oli vasta vuoden ikäinen kun äitini kuoli ja pari kertaa sattui niin, että kun minulle tuli tunne että äiti on lähellä niin tyttäreni nosti ilosta hehkuen kasvot leluista ja ojensi käsiä ylös hokien samalla " mummi, mummi" . Hetken päästä hän sitten jatkoi leikkiään kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan.
Joitain kuukausia äitini kuolemasta näin sitten todella todentuntuisen unen, jossa kuljin tietä pitkin äitini kanssa ja kun tulimme risteykseen äitini halasi minua ja minä aloin itkeä. Tajusin unessa että meidän on lähdettävä eri suuntiin. Kun siihen sitten heräsin tunsin äitini kädet vielä hetken ympärilläni, sen jälkeen ei ole sitten enää äiti " vieraillut" luonamme. Hän taitaa katsella meitä nyt kauempaa, näin ainakin haluan uskoa.
Luin juuri (oliskohan ollut..) nimimerkki: Jaana00.n kertomuksen siitä kuinka kuollut ystävä oli tullut hänen uneen ja muistin siitä kuinka oma isäni tuli ensimmäistä kertaa uneeni. Näky oli niin selvä jokaista piirtoa myöten. Isäni jutteli siinä erään sukulaisen kanssa ja kun huomasin hänet, niin hän hymyili minulle hiukan ja nyökäytti, ikäänkuin merkiksi että oli huomannut minut ja odottaisin keskustelun päättyvän. Valitettavasti isän kohtaaminen oli minulle järkytys. Tajusin, että tämä ei ole unta vaikka nukunkin ja aloin itkemään hysteerisesti, heräsin siihen ja kyyneleet vain valuivat poskiltani.
Siitä rauhoituttuani sanoin mielessäni isälle, että oli tosi ihanaa, että otit yhteyttä, mutta en ole siihen vielä ihan valmis. Kestikin varmaan pari vuotta, ennenkuin isäni tuli seuraavan kerran uneeni. Silloin kohtaaminen oli ihan mukava, tosin en muista siitä enään yksityiskohtia, mutta hyvämieli siitä jäi.
Sitten ihan sellainen mielikuvitustuote, eli monesti kuvittelen isäni käyvän katsomassa meitä lintujen hahmossa? Jos itsellä on ollut vaikeaa, niin niillä main on voinut käydä joku pikkulintu ikkunalaudalla. Tai esim. kun meille syntyi kuopus, niin keittiön ikkunasta ulos katsellessani vauva sylissä siihen lensi pikkulintu ruudun taakse. Ja vaikka siinä liikuskelin ja ' näytin' vauvaakin lähempää, lintu ei pelästynyt eikä lentänyt tiehensä:) Ja meillä ei yleensä noita lintuja tässä lentele?
Tuosta lintujutusta tuli mieleeni että noin viikkoa ennen isäni poismenoa ituin mökillä terassilla lukemassa ja oli ihan hiljainen aurinkoinen päivä. Havahduin siihen että peukaloni päällä istuskeli kaunis perhonen, joka ei lentänyt pois vaikka käteni liikahti.
Saatoin jopa nostaa kättä ja tarkastella perhosta ihan läheltä.
Istuin paikallani pitkään ja katselin perhosta, ja se viihtyi lähistöllä vielä pitkän aikaa.
Vasta viikkoja isäni kuoleman jälkeen katselin sattumalta eläinkirjaa ja huomasin samanlaisen perhosen joka oli luonani viihtynyt.
Se oli SURUVAIPPA.
elämäämme ja lapsenlapsiaan, joita ei ehtinyt nähdä. Äitini kuoli 2,5 vuotta sitten syksyllä. Isäni soitti asiasta ollessani töissä. Nyt en enää muista lähdimmekö samana päivänä vai seuraavana mieheni kanssa ajamaan kotikaupunkiin.
Eräällä hiljaisella tiellä olimme ainoa auto ajamassa, kun
huomasin edessä jotakin tiellä. Hiljensimme vauhtia ja näimme viisi joutsenta ylittämässä tietä. Kaksi aikuista ja kolme harmaata, jo isoa poikasta. Sain joutsenista jopa kuvan kamerakännykälläni. Minulle se oli viesti äidiltä, sillä meitä on kolme jo aikuista lasta ja vanhemmat joutsenet olivat kuin vanhempamme. Minulle tuli kummallisen rauhallinen, vaikkakin surullinen olo. Jotenkin vain tunsin, että äidin oli hyvä olla. Hautajaisissa en osannut enää itkeä, sillä äiti ei ollut enää siinä, missä arkku oli. Olin hyvästellyt hänet joutsenien myötä.
En ole koskaan aiemmin nähnyt vastaavaa ja minusta merkityksellisintä koko tilanteessa oli juuri se, että me olimme
ainoat kulkijat tiellä joutsenten lisäksi. Joutsen on sekä minulle että äidilleni onnea tuottava eläin, sillä molemmat olemme kaloja horoskoopeiltamme.
Mutta tuskimpa. Olen jaksanut uskoa pitkään että kaikella on tarkoitus ja elämä jatkuu mutta seurattuani maailman menoa olen tullut siihen tulokseen ettei korkeampa voimaa ole ja kun loppu tulee se on loppu. Ajatuksissaan ihmiset näkee mitä tahansa mutta niin kauan kuin ei ole veden pitävää todistetta siitä että elämä todellakin jatkuu niin uskon siihen että loppu on loppu!
Usko jälleennäkemisestä antaa vaan lohtua sureville, se on ihmisen omaksi lohdukseen keksimää.
Ja nuo " kokemukset" tulee oman pään sisältä. Tottakai sitä näkee sen kuolleen vähän joka paikassa ja välillä tuntuu siltä että se " henki" on täällä jne. ei siinä ole mitään ihmeellistä mielestäni.
Mutta välillä se on vaikeaa kun omakohtaista kokemusta ei ole.
Teidän kertomuksenne ja varsinkin nuo pienet lapset kyllä saavat minut siihen uskomaan.
Kerran olen nähnyt unta mummistani, joka oli minulle kovin läheinen.
Odotin esikoistani kun mummi kuoli syöpään. Puoli vuotta myöhemmin kun olin sairaalassa synnyttänyt tytön, niin heräsin aamulla kyyneleet silmissä.
Mummi oli soittanut minulle sairaalaan ja minä olin tiennyt ettei se ole mahdollista. Sanoinkin hänelle puhelimessa ettei hän voi soittaa minulle koska hän on kuollut. Uni oli hyvin todentuntuinen.
Eli voisin siis ajatella etten ollut valmis häntä kohtaamaan, siinä tunteiden myllerryksessä, uusi vauva ja uusi elämäntilanne. Tästä nyt 2½ vuotta. Nyt toivon että hän voisi tulla uudestaan " käymään" .
Ajattelen myös että pieni poikamme, joka kuoli kohtuun rv37 on mummin kanssa samassa paikassa.
Kun pojan kuolemasta tuli vuosi täyteen viime helmikuussa, niin sen päivän iltana jolloin lähdin häntä synnyttämään satoi tähtitaivaalta pieniä lumikiteitä jotka huomasin vain lampun valokeilassa. Ja seuraavana päivänä jolloin poika syntyi satoi samalla tavalla, kiteet huomasi vain auringon osuessa niihin, niiden kimaltaessa koko taivaan täydeltä.
Sanoin miehelleni että siellä se poika heittelee tähtipölyä meidän iloksemme! Ties vaikka mummi seuranaan. (Mummikin kuoli helmikuussa)
hän oli vasta 53v, kun hänet tapettiin:`(
Mustasukkaisumurha.
No, kuiteskin, olen unessani nähnyt äitini monesti, ensimmäisen unen muistan, vähän kuoleman jälkeen näin unta, että etsin äitiä vieraassa paikassa, enkä löytänyt häntä, sitten yhtä äkkiä äitini käveli luokseni hymyili ja antoi ison halauksen, tunnen halauksen vielä tänä päivänäkin, se oli rakastava ja lämin:) Siitä tiesin, että äidillä on hyvä olla.
Monesti tunnen hänen läsnäolonsa todella voimakkaana, eikä se ole mielikuvituksen tuotetta, olin todella läheinen äitini kanssa ja tiedän, että hän kulkee vierelläni:)
Etten ole siis ainoa " hullu" .
Menetin rakkaan isoäitini viime kesänä ja olen nähnyt niin todentuntuisia unia hänestä että uskon täysin ettei ne ole pelkkiä unia. Hän muun muassa tiesi kertoa että olen raskaana jo ennenkuin mitenkään sitä pystyin itse vielä tietämään.
Lisäksi yhtenä yönä kun heräsin, näin hänet sänkymme reunalla vaikka olikin ihan pimeää, mutta siinä hän istui rauhallisesti toisen lapseni vieressä ihan kuin vartioimassa meitä. Tuon tapauksen jälkeen olen ollut tosi luottavainen mm. tämän raskuden suhteen ym., koska tunnen että hän kulkee vierellämme. Toisinaan uskon tuntevani hänet lähelläni, jostain vain tulee tosi vahva tunne että hän on siinä vieressäni, eikä nuo tapaukset tosiaankaan olen yhtään pelottavia, päinvastoin!!
Lisäksi koin esikoisen synnytyksen yhteydessä ruumiista irtautumisen joka sellaisenaan vahvisti ekan kerran käsitystäni että on olemassa jotain ns. suurempaa olemassa, vaikkakin tuo kokemus oli peloittava.
Uskon että joillakin vain on kyky kokea/tuntea tällaisia, onko sitten tietty herkkyys vai mikä syynä. Myös tuo edesmennyt mummoni kertoili aikoinaan unista ja kokemuksistaan. Lisäksi ennen kuolemaansa hän sairaalassa kertoi minulle että papani (kuollut jo siis) kävi häntä tapaamassa kolmasti siellä. Muutaman viikon päästä mummoni sitten kuoli.
joka ilta parin vuoden ajan kun menin nukkumaan ja laitoin silmät kiinni näin mielessäni isän kasvot juuri kun hän viimeisen kerran räpäytti silmiään ja kyynel valui silmäkulmasta, tämä oli kauheaa, tuskallista, ja kerran sanoin illalla että isä ei enää, en kestä nähdä joka yö unta että sinä eläisit. unet loppuivat! mutta nyt on tullut tunne että olen hylännyt isäni.
minulle syntyi tyttö viime kesäkuussa ja ristiäisissä sanoin hiljaa mielessäni että voi kunpa olisit täällä isä! mies meni parvekkeelle ja juoksi saman tien sisälle hakemaan kameraa koska haukka kaarteli pihamme yllä! täällä ei ole koskaan näkynyt haukkoja, mutta illalla tajusin että jospa se oli isäni?
tässä uskossa haluan olla koska se lämmittää ja rauhoittaa mieltäni suunnattomasti.
eilen syntyi rakkaan siskoni vauva ja tänään hänestä tuli enkeli,uskon että hän valvoo ja odottaa siellä meitä kaikkia.
rakkaanne menettäneille yhdeltä keskenmenon ja isänsä menettäneeltä lähivuosina! On paljon asioita, joita emme tiedä vaan pitää vaan uskoa asiat sen mukaisiksi kuin itsestä tuntuu, että pitää! Minä uskon, että minun ja teidän, jotka puhuitte niistä unistanne, läheisenne ihan tosiaan ovat lähellänne ja seuraavat elämäänne, vaikkeivat olekaan fyysisesti samassa muodossa kuin me. Ymmärrän teitä, jotka ette sitä voi uskoa enää, minustakin tuntui joskus samalta, mutta ei enää. Eihän siinä, että ihminen ei kuollessaan kokonaan häviä ole mitään tekemistä sen kanssa, että tässä maailmassa tapahtuu pahoja asioita. Ymmärrän sen myös, että se voisi olla mielemme turvaksi tärkeää, että uskomme ne ihmiset olemassaoleviksi, mutta en vain itse usko enää, että niinkään silti olisi. Uskokaa ihmiset vaan rakkaittenne läheisyyteen ja siihen, että vielä voitte keskustellakin! Iso halaus vielä kerran erityisesti spiigelille ja hänen siskolleen! Kyynelilläni ei ole rajoja teidän tuskanne vuoksi!
En usko että oli sattumaan että poikani sai alkunsa samaan aikaan kun isoäitini kuoli, poikani sai alkunsa 20.-25.4.05 ja isoäitini kuoli 21.4.05. Ja pikkuiseni syntyi 23.1. sama päivä jolloin on syntynyt mieheni jo edesmennyt äiti.
En tiedä pitävätkö jotkut minua hulluna tämän takia, mutta voin sanoa olevani melkein täysin varma että näin mieheni edesmenneen äidin.
Makasimme miehemme kanssa illalla sängyssä, huoneessa oli kuitenkin täysi valaistus. Yhtäkkiä aloin kuulla aivan kuin sälekaihtimet hakkaisivat yhteen (joita koko rakennuksessa ei kuitenkaan ollut), käännyin katsomaan eteiseen ja näin kuinka juuri joku katosi oven taakse. Pitkät vaaleat hiukset ja päällään valkea asu. Arvelen että mieheni äiti tarkisti kaiken olevan hyvin. <3
Oma isäni kuoli 1,5 vuotta sitten äkkikuoleman,hän oli vain 55v.Isä oli meillä yötä ja menehtynyt yöllä,oltiin todella läheisiä.Minulla on paljon paljon kokemuksia siitä että isä on läsnä ja olen tuntenut hänen lohduttavan kosketuksenkin toisinaan.Toisten mielestä se on pelottavaa,mutta minä saan siitä paljon lohtua ikävääni.Ajattelen että ei minun tarvinnut pelätä isää elävänäkään,ei tarvi nytkään.Minusta isäsi näyttäytyy sinulle ihan varmasti noissa tilanteissa mitä kerroit,kaikki ihmiset eivät kykene poismenneiden läheisien viestejä ottamaan vastaan.Kuulostele ja opettele huomaamaan ne viestit,ne antavat voimaa...