Miehelleni valkeni vasta äsken
.
Kommentit (717)
omituisin luulo lapsena oli, että sitten kun kuolen, niin olen edelleen lapsi ja menen taivaaseen, jossa äiti ja veli ja isovanhemat odottaa jonkun ison portin luona. Siis näin itseni lentämässä pilven päälle ja siellä oli nämä sukulaiset juuri sen ikäisinä mitä he tuolloin noin vuonna 1982 olivat.
Lisäksi luulin että kun ihminen kuolee, niin se elää edelleen mutta joutuu menemään arkkuun ja se haudataan ja sitten on kylmää ja tylsää ja pimeätä.
jos halusi puhua jonkun muun maan kielellä, piti vaan tavata sanat sillä kielellä. Esim englanniksi kissa olis " kei" " ai" " es" " es" " ei" . Oltiin vissiin just opittu koulussa tavaamaan englanniks ;)
piti laittaa kello kolmelta soimaan, kun joku oli sanonut että raketit tippuu silloin maahan. Piti nähkääs kerätä niitä keppejä - sen muistan että väsytti ihan sairaasti..
että tavallinen siirappi myös kohmettuu hangella niin kuin näissä kirjoissa vaahterasiirappi. Pieni pettymys kun ei siitä tullutkaan sellaista niin kuin kirjassa oli kuvattu.
Eka luokan joululoman alkaessa tyhjensin pulpetistani kaikki tavarat. Joskus siinä joulun ja uuden vuoden vaihteessa kysyin siskoltani saunassa että monennelleko luokalle hän nyt menee? Sisko katsoi minuu ihan pimeesti ja vastasi menevänsä kuudennnelle. Höh, ja mie olin luullut että kun koulu taas alkoi tammikuussa että seuraavaksi tulee sitten tokaluokka. Siksi siis tyhjensin pulpetinkin jos vaikka luokka vaihtuu kun alkaa uusi luokka..
Meillä oli koulun ruokalassa seinällä juliste, jossa oli maitoa latkivan siilin kuva ja alla luki en hörpi. Kaverini katseli kuvaa ja kysyi: " onko en hörpi siili ruotsiksi?"
Tuossa n. tunti sitten katselin teksti-tv:tä ja tokaisin miehelleni, että sieltähän tulee keilausta. Ohjelmatiedoissa luki Super Bowl. Mieheni sitten selvensi minulle, että kyseessä on amerikkalaisen jalkapallon loppuottelu.
jos haluaa tehdä lapsia, niin joutuu olemaan yhdynnässä kolme kertaa per lapsi. Siinä sitten laskimme kuinka monesti omat vanhemmat ovat duunaileet:)
..kuuntelin c-kasetteja ja ihmettelin miksi niillä kaikilla oli sama nimi: ' Kaikki oikeudet pidetään' xD
luuli pienenä, että vauvat tehdään pyllyt vastakkain. ei sitten voinut mun kans nukkua samassa sängyssä silleen kun pelkäsi tulevansa raskaaksi.
Vierailija:
meikä pissattaa poikaa tien vieressä ja mies huutaa kauhistuneena että kato nyt vähän mihin päin sitä poikaa pissatat, suoraan vastatuuleen!!! Harvemmin sitä itse tulee tuulen suuntaa katsottua kun kyykkypissalla " pusikossa" käy :O)
Mutta enpä ole asiaa koskaan miettinytkään, koska asialla ei ole minulle merkitystä.
T: Tyttöjen äiti
Hän oli kaupassa töissä ja samaisessa kaupassa aivan hänen työpisteensä lähettyvillä oli sellanen valokuvausautomaatti, jossa saa otettua passikuvat. Eräs rouvashenkilö oli tullut tuttavaltani kysymään " onkohan se valokuvaaja syömässä kun hän on jo aika kauan sitä siellä kopissa odottanut eikä ketään oo tullut" .
eli naiset ei ole ihmisiä, vaan vain miehet ovat ihmisiä.
ja toinen kaveri luulu vielä 10 vanhanakin, että kekkonen tarkoittaa samaa kuin kalju.
Ei siis presidentti, vaan kekkonen.
Vierailija:
eli naiset ei ole ihmisiä, vaan vain miehet ovat ihmisiä.ja toinen kaveri luulu vielä 10 vanhanakin, että kekkonen tarkoittaa samaa kuin kalju.
niin että ryömitään siellä sitten ja tavataan toisiamme. kuin myyrät!
mulla on jäänyt mieleen se, että alle kouluikäisenä olin kuullut aikuisten juttuja uskosta ja ylösnousemuksesta (varmaankin siinä yhteydessä kun pappani oli kuollut, meillä ei ollut muuten kovin uskonnollinen perhe).
No, hautausmaalla käydessämme huomasin, että haudoilla oli monasti eri mittaisia tikkuja tai puukapuloita pystyssä. Useimmissa oli vielä jonkin värinen maalitilkku päässä. Jostain syystä kuvittelin että sen haudatun ihmisen henki oli ylösnoussut aina siihen korkeudelle mitä se tikku osoitti =) Ja että pikkuhiljaa siitä sitten kivutaan taivaaseen asti....
Tikuthan oli istutusmerkkejä.... :D
" E-pillerin sanotaan ehkäisevän munasolun kasvua..? Eikö vaan..?
Siis jos käyttää pillereitä niin tuleeko sieltä sitten ulos vain kohdun limakalvoa vai munasolu joka ei ole hedelmöittynyt+sitä limakalvoa?"
Tuon perusteella ainakin voisi luulla kirjoittajan uskovan, että munasolu suorastaan valuu ulos. Että sitten lisäksi tulee sitä limakalvoa.. Ja siis munasolu ei valuisi ulos ilman ovulaatiota. Heh!"
En siis tietenkään luule, että munasolu on iso..
Vaan kysymykseni tuli mieleen siitä kun aloin syömään pillereitä niin tuntui kuin alavatsassani olisi kehittynyt jotain pallukoita, ihan kuten joku tässä taannoin kirjoitti av:lla, että " ihan kuin vatsassani olisi golfpallotehdas" .. Ja silti ohjeissa snaotaan, että " estää munasolun kasvun.. Että tuota näin.. =)