Lue keskustelun säännöt.
Vihaan ihmisiä. Mun ihmisviha on joskus aivan ylitsepääsemätön tunne!
10.06.2012 |
Ainoat ihmiset joita en vihaa on mieheni ja lapseni. Välillä oon niin raivoissani miten ihmiset voi olla niin järjettömän tyhmiä ja ärsyttäviä. Niitten olemassaolokin ärsyttää suunnattomasti. Luulen ilmeisesti olevan jotenki tosi fiksu ja ihana itse, mitä en todellakaan aina ole.
Joskus tää tunne on ylitsepääsemätön, kävelen kaupungilla lapseni kanssa ja katselen aurinkolasieni läpi ihmisiä, mietin että jos se sanovat tai mutisevat jotain kohdallani olen aina valmiina sanomaan suorat sanat tälle. Kerranki eräs vanha nainen käveli vastaan kävelykadulla ja tokaisi kohdallani miehellensä; Eikös tässä ole vasemmanpuoleinen liikenne. Raivostuin ja sanoin että tässä olen kokoajan kuikkelehtinut ihmisten välistä että sori vaan että kuljin tällä hetkellä väärällä puolella.
Tällä tuulella kun välillä olen mulle ei kannata tulla sanomaan yhtään mitään, tai varsinkaan neuvomaan kun voisin listiä sen ihmisen sillä sekunnilla. Onko tämä sitä kuuluisaa pms:ää josta niin paljon puhutaan enkä ole itse aiemmin oireita tunnistanut? :) Normaalisti olen kuitenkin rauhaa rakastava yksilö :)
Vihaako kukaan muu avoimesti muita ihmisiä?
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Sanoin että pidän vaan hiukan omaa hauskaa ap:n tyylisten skitsojen kanssa. En mitään muuta.
----> Eli olet nähnyt kadulla ihmisiä, joilla on selvästi tunteet, ja niiden kanssa ehkä hyvin pahojakin ongelmia kiusaamisen takia... Ja olet rikkonut heidän tunteitaan vain saadaksesi naurut?
Itselleni ei tulisi mieleenkään lähteä haukkumaan vammaisia tai mielentereyshäiriöisiä.
Erittäin alhaista.
Onneksi on karma <3 Peace and love kaikille muille valopäille ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, tuommoisten ihmisten kannattaakin muuttaa pois muitten läheisyydestä.
On idioottimaista asua kerrostalossa jos ei siedä muitten ihmisten ääniä :D
Tottakai sääntöjäkin kuuluu noudattaa. Mut esim. jos joku soittaa pianoa harrastuksenaan niin turha siitä on marmattaa. Hankkii vaikka itte kitaran, korvatulpat, stereot tai muuttaa just vast jonnekkin.
Itse joskus heittänyt lappuja postilaatikkoon, jos ollut oikeasti paljon meteliä usein.
Toimii. Pitää pystyä ymmärtämään muitakin. :)
Mä olen yksineläjä enkä pidä ihmisitä sen pahemmin, mutta silti olen ystävällinen ja mukava jokaiselle vastaantulevalle. Minua on aina syrjitty ja kiusattu, koska olen ollut mukava ja iloinen, mutta työntänyt ihmisiä pois. Se on vain minuk luontoni ja olen hyväksynyt itseni sellaisena. Miksi olla ilkeä vain koska ei pidä lajitovereistaan.
Olen ollut sisimmältäni positiivinen ja pyrkinyt olemaan kaikille kohtelias. Mutta se ei ole kannattanut. Työelämässä minut on tallottu niin lyttyyn kuin ihmisen voi talloa. Myös koulussa aikoinaan kiusattu. Jopa kaupungissa jossa asun, ohikulkijat eivät väistä ja syljeksivät ympäriinsä. Kuvottavaa. Inhoan kaikkia paitsi läheisiäni. Uusia tuttavia kohtaan olen varautunut, koska ajattelen ihmisten olevan pahoja.
Ennen alistuin, mutta nyt keski-ikäisenä uskallan pitää puoleni. Osaan myös olla todella ilkeä, jos joku kohtelee huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, huomaa hyvin, miten vastailet itsellesi. Kommenttisi erottaa hyvin täällä siitä, että kappaleiden välissä on hervoton määrä tyhjää.
Huomasin ihan saman.
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa siltä että ap:n kannattaisi käydä tarkistuttamassa hormoninsa. Tuollainen tolkuton kiukkuisuus ei ole normaalia. Joko vika on hormonitoiminnassa tai psyykessä.
:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä joskus olet samassa asemassa, kuin ap ja silloin sua saatetaan pitää "skitsona muiden selkäänpuukottajana".
Sellainen oletkin asenteesi takia. Toivottavasti muut kohtelee sua sen mukaan!
I feel you😆 just siltä minustakin tuntuu. Haluan jopa muuttaa maalle, ettei vain tarvis asustaa kaupungilla, jossa on helevetti ihmisiä ja idiootti naapureita. Harvoinhan sattuu olemaan hyviä naapureita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainoat ihmiset joita en vihaa on mieheni ja lapseni. Välillä oon niin raivoissani miten ihmiset voi olla niin järjettömän tyhmiä ja ärsyttäviä. Niitten olemassaolokin ärsyttää suunnattomasti. Luulen ilmeisesti olevan jotenki tosi fiksu ja ihana itse, mitä en todellakaan aina ole.
Joskus tää tunne on ylitsepääsemätön, kävelen kaupungilla lapseni kanssa ja katselen aurinkolasieni läpi ihmisiä, mietin että jos se sanovat tai mutisevat jotain kohdallani olen aina valmiina sanomaan suorat sanat tälle. Kerranki eräs vanha nainen käveli vastaan kävelykadulla ja tokaisi kohdallani miehellensä; Eikös tässä ole vasemmanpuoleinen liikenne. Raivostuin ja sanoin että tässä olen kokoajan kuikkelehtinut ihmisten välistä että sori vaan että kuljin tällä hetkellä väärällä puolella.
Tällä tuulella kun välillä olen mulle ei kannata tulla sanomaan yhtään mitään, tai varsinkaan neuvomaan kun voisin listiä sen ihmisen sillä sekunnilla. Onko tämä sitä kuuluisaa pms:ää josta niin paljon puhutaan enkä ole itse aiemmin oireita tunnistanut? :) Normaalisti olen kuitenkin rauhaa rakastava yksilö :)
Vihaako kukaan muu avoimesti muita ihmisiä?
Todellakin varsinkin meidän naapureita. Saakelin idiootteja juoruämmiä ja kyyliä. Ei saa rauhassa elää vitura omaa elämäänsä ilman, että kytätään. Tosi paskhamaista sakkia nykyään. Jossakin kohtaa näillä naapureilla viiraa tai sit ovat kehitelleet omia paskatarinoitaan. Ennen olivat oikein mukavia. Tekis mieli parin niistä oven taa mennä paskalle.
Sama se, koska haluan pian muuttaa täältä kauas pois takas mistä tulin. Muutetaan järkevien ja sivistyneiden ihmisten keskuuteen takas.
Ärsyttää aivan suunnattomasti. ( lastani ja vanhempiani lukuunottamatta.)
Sitä ajattelee ja toivoo naiivisti, että ihmisillä olisi edes jonkinlainen perusälykkyys, huomiokyky ja tilannetaju hallussa, mutta aina joka ikinen kerta, ihmisiin saa pettyä ja turhautua. Olen kyllä melko kriittinen ja järjestelmällinen ihminen, ja lapsuudessa tapahtunut koulukiusaaminen varmaankin edesauttoi tätä ihmisvihan syntymistä.
Olen nykyisin opiskelija ja pahimmat ärsytyksen kohteet ovat tällä hetkellä kaikki luokkani ihmiset. Kaikki ovat niin helvetin hitaita ja tyhmiä, laumasieluisia kanoja. Itsestäänselvyyksiä pitää pähkäillä ja vatvoa koko ajan. Jopa heidän hidas puhetyylinsä ja niin tavallinen pukeutumisensa ärsyttää. He tarvitsevat koko ajan tukea toisiltaan ja mitään ei uskalleta tehdä yksin. Järkyttävää sakkia kaikki. Saan suunnatonta iloa siitä kun nää ämmät tuijottaa monttu auki ja lehmänsilmät ammollaan tunnilla kun vastailen kaikkiin opettajan esittämiin kysymyksiin suvereenisti. Enkä edes tervehdi heitä koulun käytävillä.
Jopa ystäväni ärsyttävät. Yksi on pikkuhuljaa alkoholisoitumassa ja on kyllästynyt elämäänsä ilman mitään syytä: on hieno talo, oma yritys etc. ja ämmä vaan vetää kaljaa päivät pitkät, näyttää mummolta vaikka on 30-vuotias, ja on todella masentavaa seuraa "isänmaallisine" mielipiteineen. Ja jos olen hänen luona kylässä, aina olettaa että minä piristän ja lohdutan häntä. Toinen ystäväni taas katkaisi välit minuun kokonaan kun en halunnut olla mikään hyväksikäytettävä idootti (hän siis otti minuun aina yhteyttä vain silloin kun tarvitsi jotakin.)
Tästä kaikesta avautumisesta ei varmaan saa sellaista käsitystä, että olen yleensä aina porukan iloisin ja huumorintajuisin. Näin kuitenkin on. Olen nyt kuitenkin kyllästynyt olemaan aina se piristäjä, tukija ja auttaja, koska en saa muiltakaan mitään positiivista takaisin. Tuntuu, että ihmiset jatkuvasti koittavat kävellä ylitseni. Yritän olla mahdollisimman vähän tekemisissä kenekään kanssa, koska aina saa pettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aijaa. No se on sun murheesi. Älä mieti sitten joskus yksinään miksi olet yksin. Katso peiliin.
itse taas rakastan jutella kaikkien mummojen pappojen jos sattuu törmää lenkillä koirien (kultaisianoutajia) kans :) piristää mukavasti päivää :)
Ap. Aloituksen perusteella voisin melkein veikata isollakin rahalla että kahvia tulee juotua reilusti? Korjaa toki jos olen väärässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maltz kirjoitti:
Ap. Aloituksen perusteella voisin melkein veikata isollakin rahalla että kahvia tulee juotua reilusti? Korjaa toki jos olen väärässä.
Ap oli täällä 7 vuotta sitten, ettei ihan pian kannata odottaa vastausta.
Kuulostaa siltä, että sulla on jotain ongelmia.
Eniten mua ihmetyttää, että muiden pitäisi olla mukavia, kun oma asenteesi on tuollainen.
Minä taas rakastan ihmisiä =) Mutta tunnistan kyllä tuon ärsytyksenkin ajoittain. Ihmiset ei yhtään mieti muita, esim. kaupassa törmäilee eikä edes pyydä anteeksi. Mutta se johtuu minusta siitä, etä eivät rakasta muita.
Itse yritän aina hymyillä ja olla ystävällinen, mut joskus kyllä menee hermot. Ja tekee mieli vaikka sanoa kovaan ääneen että ole hyvä vain, jos ensin itse väistää eikä toinen edes vilkaise, saati kiitä.
Vierailija kirjoitti:
Ainoat ihmiset joita en vihaa on mieheni ja lapseni. Välillä oon niin raivoissani miten ihmiset voi olla niin järjettömän tyhmiä ja ärsyttäviä. Niitten olemassaolokin ärsyttää suunnattomasti. Luulen ilmeisesti olevan jotenki tosi fiksu ja ihana itse, mitä en todellakaan aina ole.
Joskus tää tunne on ylitsepääsemätön, kävelen kaupungilla lapseni kanssa ja katselen aurinkolasieni läpi ihmisiä, mietin että jos se sanovat tai mutisevat jotain kohdallani olen aina valmiina sanomaan suorat sanat tälle. Kerranki eräs vanha nainen käveli vastaan kävelykadulla ja tokaisi kohdallani miehellensä; Eikös tässä ole vasemmanpuoleinen liikenne. Raivostuin ja sanoin että tässä olen kokoajan kuikkelehtinut ihmisten välistä että sori vaan että kuljin tällä hetkellä väärällä puolella.
Tällä tuulella kun välillä olen mulle ei kannata tulla sanomaan yhtään mitään, tai varsinkaan neuvomaan kun voisin listiä sen ihmisen sillä sekunnilla. Onko tämä sitä kuuluisaa pms:ää josta niin paljon puhutaan enkä ole itse aiemmin oireita tunnistanut? :) Normaalisti olen kuitenkin rauhaa rakastava yksilö :)
Vihaako kukaan muu avoimesti muita ihmisiä?
on sitten mukava ärsyttää jos vastaan tulee.
Voisin alkaa valittaa jostain ihan älyttömästä asiasta ihan vaan siitä ilosta että vastapuoli sekoaa... :)
Heh, olen kusipää.
Ksipäät päätyy joskus kuolaamaan aivovammaosastolle (mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää), joten kannattaa ehkä hillitä pikkasen. Ksipäisyys ei ole mikään oikeus, se on tapa kerjätä itselleen itseaiheutettuja vaikeuksia.
Mulla vähän samaa. Liekö menopaussi tehnyt musta kireämmän näin nelikymppisenä. Nuorena olin kiltti ja herttainen, oikeasti jaksoin kuunnella vanhoja sukulaisia. Nyt ruuhkavuosina tuntuu että vievät mun aikaa jos jutut ihan turhia, perusteetonta itsekehua, lastenlasten kehumista, saivartelua miten väärin ihmiset käyttäytyvät uimahallissa jne. Naapurin puheliasta mummoakin välttelen. En jaksa, ei kiinnosta, ärsyttää. Töissä( ei hoitoala) törmään mummoihin, joita on pakko kuunnella. Yksikin kamalan kimeällä äänellä kertoo kaikki vaarattomat terveyshuolensa vaikka näkee että mun työaika jo loppu.
Yhdistelmä on siis hormoonit& kiireinen elämä itsellä& töissä tuleva ihmiskuormitus , näin minulla. Ja ehkä joku kyynistyminen, näkee esim.sukulaisten pataitsekkään luonteen paremmin.
Katotaan naurattaako aivovammaosastolla enää :-) voi sun vittuilus olla jollekin viimeinen pisara ja tinttaa sut katuun, hehheh.
Mut joo, mä vihaan ja halveksin ihmisiä myös ja teen sen ihan avoimesti. Ainut asia mikä estää mua käymästä käsiksi on tuomio siitä, muuten en piittaa paskaakaan vaikka joku kuolis viereen. Onpahan yks idiootti vähemmän taas.