Lapsiaan tarvittaessa ruumiillisesti kurittava äiti vastaa hetken kysymyksiinne.
Kommentit (100)
Tai sitten sinulla loppuivat todelliset vasta-argumentit. Yleensä täällä aletaan haukkua juuri siinä vaiheessa, kun ei enää osata esittää toimivia vastaväitteitä.
92 on oikeassa. Näitä lapsia näkee päiväkodissa silloin tällöin. Surullista mutta totta.
Itse olen sen verran raadollinen, etten näihin keskusteluihin juurikaan ota osaa. Olen tyytyväinen, että olen saanut omat lapseni opetettua ymmärtämään puhetta ja itse pääsen huomattavasi helpommalla.
Sen verran haluan kuitenkin vastata alla olevaan, että kannattaisi joskus kokeilla sitä vihaisena suukottamista. Näissä keskusteluissa tunnutaan nippailevan lapsia vaaratilanteissa. Kun lapsi juoksee autotielle ja on vähällä jäädä auton alle, kannattaa näyttää hänelle, että vanhempi on oikeasti onnellinen siitä, että lapsi selvisi. Tukistamisen jälkeen rakkauden osoituksilta menee ponsi.
Vierailija:
Mahtaa sulla saakeli vieköön olla tyhmiä kakaroita ja kun sun viestis luin en yhtään ihmettele. Kyllä meidän lapset ainakin tietää milloin tekevät väärin ja milloin ei. Ei kai kukaan nyt tosta noin vaan mee tukistamaan, kyllä siihen on yleensä syy! Vai meinaatko valopää, että kun kaikki istuu rauhassa sohvalla, äiti menee hymy naamalla lapsen lyö ja vetää tukasta???? Tai jos lapsia tahallaan kaataa mehut lattialle nin äiti tulee vihaisena pussaamaan????? (ei ole älyn puuttumisella rajaa ei!!) meillä kyllä tiedetään että kun pahaa tehdään mennään nurkkaan ei silloin pussailla! Siis sö oot niin tyhmä että mun on pakko mennä pois kun en kestä!!!!!!!!!!!!!!!!
Tuo on just tätä propagandaa jota on viimeiset parikymmentä vuotta syötetty joka paikassa.
Oikeissa tilanteissa annettu fyysinen kuritus on pikemmin osoitus rakkaudesta ja välittämisestä kuin halventamisesta.
Millä ihmeellä selität käytöksesi oikeutetuksi? Mikä ylittää sen rajan, että annat itsellesi oikeuden satuttaa pientä ja viatonta olentoa?
Saako sun mielestä miehesi kesken riidan pätkästä sua turpiin saadakseen kantansa kuuluviin?
Ei meillä ainakaan ole vielä tullut tarvetta. Vanha sanonta pitää paikkansa: Kun taito loppuu, alkaa väkivalta. Kannattaisikohan ennemmin hankkia lisää kasvatustaitoa?
T:kasvatusalan ammattilainen ja äiti
kusipää.ei ole mulla mitään kysyttävää sulta.vetäisin sua turpaan vaan, enkä senkään jälkeen kyselis.
podetko koskaan huonoa omatuntoa?
Kuritatko ollessasi itse raivostuneessa tilassa?
" Millä ihmeellä selität käytöksesi oikeutetuksi? Mikä ylittää sen rajan, että annat itsellesi oikeuden satuttaa pientä ja viatonta olentoa? "
Silloin jos annan luunapin tai tukistan, ei kyseessä ole viaton olento vaan oma lapseni joka kaipaa ohjausta. Ja edelleenkään kyse ei ole satuttamisesta vaan rajojen asettamisesta ja ohjaamisesta.
podetko koskaan huonoa omatuntoa?
En tietenkään tykkää lasteni rankaisemisesta, kyllä se tuntuu pahalta.
Kuritatko ollessasi itse raivostuneessa tilassa?
En. Jos raivostun, menen vaikka hetkeksi ulos rauhoittumaan.
Annoin (harvoin, mutta kuitenkin) esikoiselle aikanaan luunappeja ja tukistin. Hänen täytettyä 3v ei ole tarvinnut ruumiillista kuritusta käyttää. Pikkuveljensä ei ole ikinä saanut luunappia tai tukistusta.
Väkivalta luo väkivaltaa.
No, se kysymys:
Minkälaisessa tilanteessa annat luunapin/tukistuksen?
Onko miehelläsi oikeus vetästä sua turpiin, jotta saa kantansa kuuluviin?
Jos itse hyväksyt ruumiillisen kurituksen (=väkivallan) lapsiasi kohtaan, niin varmaan hyväksyt sen myös itseäsi kohtaan mieheltäsi tai lapsiltasi sitten kun ovat kasvaneet sen kokoisiksi, että pystyvät kuittaamaan takaisin?
Entä mikä on vastineesi lapsellesi jos ja kun hän myöhäisessä teini-iässä tai akuisena tuo ilmi ettei pahemmin arvosta eikä kunnioita sinua/tapojasi toimia? Oletko henkisesti tarpeeksi kypsä ja vahva ottamaan sen kritiikin vastaan vai annatko silloinkin heikkoudessasi fyysisten konstien puhua kieltään?
Rakkaus vanhempaa kohtaan ei siihen lopu koska lapsi kokee niin suurta lojaalisuutta vanhempiaan kohtaan mutta muun laita onkin sitten hieman toisin.
Ap: saako lapsesi sinua tukistaa? Ei ole reilua että vaan lasta saisi satuttaa.Lapsi ottaa mallia sinusta, haluatko että hänkin käyttää fyysistä rankaisua?
Niin mikä tosiaan on se raja, että annat itsellesi oikeuden satuttaa sitä pientä ja viatonta olentoa? (ja joo, oot sanamuodostani erimieltä, mutta mun mielestä pikkulapset on viattomia niin kauan ennen kuin aikuiset tavalla tai toisella turmelevat heidät...)
Lapsen ollessa vanhempi, otetaan muut keinot (aresti) käyttöön, tosin ei ole ollut tarvetta, kun pienenä on kitketty se käytös jo pois.
Peesaan sitä joka on keksinyt sanonnat: joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee tai joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan. Näin se juuri on!
" Vastaa nyt siihen loppuunkin..
Onko miehelläsi oikeus vetästä sua turpiin, jotta saa kantansa kuuluviin? "
Ei, koska kahden aikuisen välinen kanssakäyminen eroaa aikuisen ja lapsen välisestä kanssakäymisestä. Jälkimmäisessä on kyse opettamisesta ja kasvatuksesta silloin jos nippaan.
" Jos itse hyväksyt ruumiillisen kurituksen (=väkivallan) lapsiasi kohtaan, niin varmaan hyväksyt sen myös itseäsi kohtaan mieheltäsi tai lapsiltasi sitten kun ovat kasvaneet sen kokoisiksi, että pystyvät kuittaamaan takaisin? "
Miksi luulette että lapseni kuittaisivat takaisin? He kasvavat rakastavassa ja välittävässä ympäristössä. Aivan samalla tavoin vanhempani kasvattivat minua ja sisaruksiani, eikä kukaan meistä koe vanhempia kohtaan vihaa tai muuta. Päinvastoin, meillä on kaikilla todella läheiset välit keskenämme.
kyllä minäkin annan lapselleni luunapin tai tukistan hiukan tukasta jos ei sana mene perille millään... en silti katso että olen joku pahoinpitelijä kauhu-mamma!!
Vierailija:
Onko miehelläsi oikeus vetästä sua turpiin, jotta saa kantansa kuuluviin?
AIKUISTA ei enää kasvateta, lasta voi vielä kasvattaa!
Eli ei tietenkään ole oikeutta, eikä tukkapöllyä tai nippausta voi verrata turpiin vetämiseen.
Lapsi on aina se altavastaaja ja kutakuinkin puolustuskyvytön aikuisen edessä toisin kuin silloin jos kyseessä on aikuinen vs aikuinen.
Myöskin niiden käytösmallien tulisi huomioida se että vastassa on lapsi ja hänen tapansa, kykynsä, kehittymättömyytensa, viattomuutensa jne, ei aikuinen joka kykenee, ainakin yleensä, hillitsemään itseään ja tekemisiään ja joka aikuisen tavoin myös vastaa seuraamuksista.
Rakkautta ja kunnioittamista on nimenomaan se että kykenee arvostamaan lasta ja mm hänen oikeuksiaan kasvaa tirvallisessa ja väkivallattomassa ilmapiirissä. Kurittaminen ei koskaan ole kasvatuskeinoa, se on aikuisen heikkoutta ja väärinkäytöstä sen lisäksi että laitonta.
Fyysisen kurittamisen puute ei tarkoita sitä etteikö olisi kuria ja rajoja, ei todellakaan.
Vierailija:
" Vastaa nyt siihen loppuunkin..
Onko miehelläsi oikeus vetästä sua turpiin, jotta saa kantansa kuuluviin? "
Ei, koska kahden aikuisen välinen kanssakäyminen eroaa aikuisen ja lapsen välisestä kanssakäymisestä. Jälkimmäisessä on kyse opettamisesta ja kasvatuksesta silloin jos nippaan." Jos itse hyväksyt ruumiillisen kurituksen (=väkivallan) lapsiasi kohtaan, niin varmaan hyväksyt sen myös itseäsi kohtaan mieheltäsi tai lapsiltasi sitten kun ovat kasvaneet sen kokoisiksi, että pystyvät kuittaamaan takaisin? "
Miksi luulette että lapseni kuittaisivat takaisin? He kasvavat rakastavassa ja välittävässä ympäristössä. Aivan samalla tavoin vanhempani kasvattivat minua ja sisaruksiani, eikä kukaan meistä koe vanhempia kohtaan vihaa tai muuta. Päinvastoin, meillä on kaikilla todella läheiset välit keskenämme.
Eli aikuiset ovat tasa-arvoisia ja lapset taas alempi arvoisia? LAsta saa lyödä/tukistaa/nipistää, mutta sulle ei niin saa tehdä?
Jaa että miksi kuittaisivat takaisin? Siksi, että se on malli, jonka olet heille opettanut. Jos ei ymmärtänyt jotain asiaa, oli seurauksena läväsy tai vastaava. Tietenkin lapset tulevat käyttämään noita kotoa opittuja taitojaan kaikissa ihmissuhteissaan.
Luoja mikä tekopyhä idiootti oletkaan. Sääli, että tuollaiset ihmiset saavat lapsia ja moni vanhemmaksi erittäin hyvin sopiva ei pysty koskaan saamaan lapsia. Maailma on epäreilu.
sanot lapselle että tietä ei ylitetä ennenkuin suostuu pitää kädestä kiinni ja piste. Seisotte siinä sitten niin kauan että suostuu (muista voivotella että kun ei nyt sitten ehditä ajoissa kattoo pikku kakkosta tän seisomisen takia tms). Oppii että tietä ei ylitetä ennenkuin tottelee. Yksinkertaista ja meillä ainakin toimii.