Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen pettänyt miestäni, kerronko?

Vierailija
20.01.2006 |

Tämä on niin kauheaa, olen maailman huonoin ihminen!



Olemme miehen kanssa seurustelleet teini-ikäisestä asti, molemmat olimme kokemattomia ja toistemme ensimmäisiä seksikumppaneita.



Olemme olleet onnellisia yhdessä kuutisen vuotta josta puoli vuotta naimisissa eli häät oli viime kesänä, lapsi on pian kaksi vuotta. Joskus mielessäni on käynyt se " tyypillinen" ajatus että millaista olisi olla jonkun toisen kanssa, ovatko kaikki samanlaisia jne, vaikka muuten olen elämäämme tyytyväinen. Olen ajatellut että en ikinä, en ikinä petä miestä mutta pikkujoulujen tullessa kuinkas kävikään.



Työpaikan pikkujouluissa olin todella humalassa ja sen enempää vaiheita kertomatta päädyin sänkyyn erään firmamme varastopojan kanssa. Tai no sänkyyn ja sänkyyn, pukutilojen sohva se taisi olla. Jo siinä tilanteessa kun olimme kaduin syvästi, se ei tuntunut hyvältä ja henkinen paha olo oli vielä paljon pahempaa, mutta annoin mennä loppuun asti kun olimme kerran aloittaneet.



Nyt mielessäni myllertää tämä asia. Olemme mieheni kanssa uhonneet jo alkuajoista asti että kerrankin jos toinen pettää on ero heti tiedossa ja tiedän että jos miehelle kerron ero tulee. En vaan tiedä pystynkö olemaan kertomatta. En haluaisin rikkoa perhettämme tuon maailman typerimmän kännihairahduksen takia. Jos vaan jotenkin tästä yli pääsen niin vannon kautta kiven ja kannon että ikinä en enää petä.



Mutta kertokaahan, kertoisitteko tilanteessani miehelle? Tiedän että miehellä olisi oikeus tietää vai pilaanko vain kaikkien elämän tällä?

Kommentit (86)

Vierailija
81/86 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

tiedän kokemuksesta kuinka se sattuu..mieheni jäi kiinni pettämisestä.. tiesin että hän kävi tämän naisen kanssa ulkona, mutta väitti olevansa vain ystävä.. Hän sanoi ettei koskaan maannut tämän kanssa, yöpyi kuitenkin hänen kotonaan..

oli kuulemma sammunut sohvalle. vaan kuinka ollakaan pahimmalla mahdollisella tavalla minulle selvisi, että mieheni oli harrastanut suojaamatonta seksiä tämän naisen kanssa. Sain klamydian. Ja tämänkin sain tietää vain kun minulle tehtiin klamydia testi abortin yhteydessä. Koskaan en ole tuntenut niin loukatuksi ja se pelko että klamydian takia en ehkä saisi koskaan lapsia ajoi masennukseen.

Vierailija
82/86 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset


Ymmärrän teitä, jotka olette järkyttyneitä siitä, kun sanomme ap:lle että " älä kerro" . Niin itsekin ajattelin nuorempana.



Nyt tiedän, että pettäminen satuttaa oikeasti toista niin kovasti, että sen jälkeen voi olla mahdotonta jatkaa yhdessä. Vaikka halua ja yritystä olisikin, niin ei välttämättä pysty. Kuulemma monet parit, jotka ovat pettämisen jälkeen pysyneet yhdessä, toivovat vanhempina, että olisivat kuitenkin eronneet. Eli helppoa ei ole todella antaa anteeksi.



Kertominen on itsekästä, jos sillä vain haluaa keventää omaa omaatuntoaan.



Ja ihan oikeasti: perheterapeutitkin neuvovat jättämään kertomatta, jos kyse oli vain yksittäisestä hairahduksesta. Miettikääs sitä!



Sinulle 11 ( ja muut samassa tilanteessa olevat):

Onnittelut upeasta miehestäsi, joka on pystynyt jatkamaan elämäänne pettämisesi jälkeen. Kaikki eivät siihen - yrityksestä huolimatta - pysty!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/86 |
22.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

toivottavasti et sinäkään ole kertonut. Miehesi ei sitä pystyisi unohtamaan, vaikka antaisikin anteeksi... kuten joku kirjoitti, muistuttaisi siitä aina kun riitelette.



Joten ÄLÄ KERRO!!

Vierailija
84/86 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

toisianne, ei liittonne tuohon kaadu. Ette te ole luvanneet rakastaa toisianne vain silloin, kun on helppoa. Kun kerrot miehellesi, edessä on varmasti pitkä ja rankka kriisi, mutta jos se perustuu myös halulle pysyä yhdessä, ei pelkkään tunteeseen, te selviätte kyllä.



Kannattaa ottaa valmiiksi selville jonkinlainen parisuhdeterapia, niitä on ainakin kaupunkien ja kirkon järjestäminä.





Vierailija
85/86 |
22.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se mitä mtä ei tiedä niin se ei satuta.

Vierailija
86/86 |
11.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

älä vitussa keroo kenelekkään , jatka salaa tulee seksielämään vähän piristystä. penikoita mula o 9kpl ja naimisissa kun olen  ja 8 miehen salarakas <3

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yksi kolme