Olen pettänyt miestäni, kerronko?

että toinen on valmis tekemään toisen eteen jotain, ihan pelkät sanat ei riitä, pitää olla tekojakin. 22

Sanon vain, että ei hän voi sitä tietää! Itse en kertoisi, mutta tuskin pettäisinkään (ihan jeesustelematta sanon tämän). Ja tiedän, ettei miehikään kertoisi jos pettäisi vaikken usko, että on pettänyt. TIETÄÄ en voi kun omat asiani. T. 25

mutta otatin testitkin kun kävin muutenkini gynellä kuun alussa.



Sitä minäkin olen miettinyt että mies voisi ehkä silti jäädä jo lapsenkin takia suhteeseen, sitten vain liittomme olisi pilalla jos kerron. Mien vain mieheltä oikeuden onneen kertomalla..



Toisaalta se on ihan järkevästi ajateltu että itsepä saan omassatunnossa kärvistellä ilman että siirrän tuskaa miehelle.



Ap

En voi ymmärtää ajattelutapaa, että " ei kannata miehelle kertoa" .

Kerro nyt, myöhemmin (vuosien päästä) jos kerrot, miehesi loukkaantuu siitä, että et kertonut aiemmin.

Tekemisiään saa katua, mutta totuuden kertomista ei koskaan. Ja lasta pettämiseen on turha vetää (joku kysyi, että mitä hyötyä kertomisesta on lapselle).



t. 11

Vaikket kertoisikaan asiasta, tuo asia on olemassa teidän välillänne, sinä tiedät mikä se on, miehesi ei, mutta yhtäkaikki se vaikuttaa teidän väleihinne.



Jos haluat korjata jotain tekosi jälkiä, täytyy teko ensin tunnustaa. Vasta sitten asialle voi tehdä jotain. Kriisihän siitä seuraa mutta kriisistä on mahdollisuus selvitä jos tosissaan haluaa. On pelkkää pelkuruutta jättää kertomatta sillä verukkeella ettei halua toisen kärsivän.

Älä kerro siis miehellesi, aiheutat vain turhaa tuskaa hänelle. En ole pettänyt, mutta tuskin itsekään kertoisin kertahairahduksesta, enkä haluaisi kyllä kuulla miehenkään kännipanoista. Eri asia, jos salasuhde, joka jatkuu pitkään ja tunteetkin mukana kuvioissa.

mutta isompi muuri tulee jos sen kertoo. Kumpikaan ei siis hyvä, eikä siitä selviä ihan helpolla. Itse haluaisin tietää, en usko, että mieheni kertoisi (ei haluisi menettää perhettä ja sujuvaa arkea). Itse en myöskään varmasti kertoisi vaikka tiedän, että siitä nousisi välillemme aitaa.



Vaikea tilanne ja juuri tuon takia en petä aviomiestäni kun olen tuon kerran nuoruuden suhteessa kokenut.



Voimia ap:lle!

Niin moni on sitä mieltä, että jätä kertomatta että todella ihmetyttää. Minä en ainakaan voisi olla kertomatta.



t. 11 (joka on pettänyt miestään ja sen tunnustanut)

Älä loukkaa miestäsi enempää, kertomalla sysäät taakkasi hänelle.

T.Petetty, jonka elämä meni pilalle.

Päätä itse! Mitä ikinä päätätkin niin päätä itse, äläkä meidän sanoman perusteella!!!

Kertomasi perusteella et edes nauttinut pettämisestä vaan kyseessä oli lähinnä tilapäinen mielenhäiriö. Miksi tosiaan rikkoa teidän onnellista avioliittoa jota ehkä tempauksesi jälkeen osaat arvostaa entistä enemmän?



Mulla käy sinua sääliksi, sillä tuollaisen syyllisyyden kanssa on varmasti hankala elää...

pahimpia, mitä parisuhteessa voi tehdä.

Kertominen ei todellakaan ole taakan sysäämistä toisen harteille vaan totuuden kertomista, rohkeutta tunnustaa omat tekonsa. Petetyllä on oikeus tietää ja vaatia sen tekijää tilille tapahtuneesta.

t. 11

että vaikka KUINKA haluaisin seksiä jonkun kanssa, voisin pettää vain selvinpäin, eli en missään juhlissa. Eipä ole selvinpäin tullut kertaakaan houkutusta vastaan että se siitä :-)



Siksi tuo selvinpäin -sääntö, että silloin voin kuvitella oikeasti haluavani pettää miestäni. Jos humalassa pettäisin, se olisi petos myös itseäni kohtaan, koska alkoholi sumentaa harkintakykyä ja seurausten miettimistä.



No, toinen asia miten ajattelen, on että jo hypoteettinen halu pettää on merkki jostakin. Pidän sitä suhteen kuumemittarina, että kuinka paljon haaveilen muista. En usko, että kukaan pettää ilman että on jonkun aikaa jo mielessään miettinyt, että minkälaista se olisi.



Olen sitä mieltä, että suhdetta kannattaa alkaa parantaa jo siinä vaiheessa kun alkaa miettiä muita, vaikka se tuntuu aluksi vaarattomalta miettimiseltä.



Omaa taustaani vasten siis tiedän, että jos pettäisin, suhde olisi ollut jo päättymässä.. ja todennäköisesti eroaisin miehestäni, mutta en kertoisi pettämisestä.

Rehellisyys on hyvä, mutta tässä asiassa se olisi silkkaa typeryyttä. Jos haluaa tulla jäteteyksi niin kertoo jos ei niin ei kerro ja katuu ja jos kokee tärkeäksi katuu myös syntiään jos uskossa.

Mutta myös aviopuolisolle pitää kertoa, minun mielestäni. Huomaan, ettei täällä juuri kukaan ole kanssani samaa mieltä mutta olen saanut myös käsityksen että harvalla täällä pettämisestä on omakohtaista kokemusta. Tuossa aiemmin kun koitin sitä kysyä.

Rehellisyys ei ole koskaan typeryyttä vaan rohkeutta ja toisen arvostamista. En ymmärrä parisuhteita, jotka perustuvat valheelle, mutta onneksi en sellaisessa eläkään.

t. 11

Ei voi laittaa kännin piikkiin omia pettämisiään. Kyllä se on ihan omasta halusta lähtenyt se pettäminen, ei viinasta. Sitä on turha syyttää.

menee tyypillisesti niin, että:



1. jos kerrot miehellesi, menetät hänen luottamuksensa ja sen mitä teillä on yhdessä ollut. Joko avioero tai eläminen suhteessa jossa säännöllisin väliajoin muistellaan sinun pahaa tekoasi. Mutta hyvä puoli tässä vaihtoehdossa on, että saat asian pois sydämeltäsi eikä sun tarvitse salailla mieheltäsi mitään.



2. et kerro miehellesi ja jatkatte onnellista avioliittoanne. Mutta sinä joudut pitämään tämän pahan salaisuuden sydämelläsi ja vatvomaan vuosikausia että kertoako vaiko eikö.

Minä pilasin hyvän suhteen,elämäni parhaan vastaavanlaisen kännimokan takia ja kadun sitä lopun ikääni.Meillä oli vastaava tilanne,olimme toistemme ensimmäiset ja ainoat,yhdessä oltu yli 7 vuotta.Joku ihmeen houkutus kokeilla" ruohoa aidan takana" iski sitten umpikännissä risteilyllä -itse kokemus oli paitsi vastenmielinen ja kamala,henkinen tuska ja morkkis sen jälkeen oli jotain ihan hirveää.Vannoin itselleni etten ikinäkoskaan miehelleni kerro,mutta asia vaivasi ja vaivasi ja huomasi mieskin että jotain on vialla,niin sitten kerran muuatman viinilasillisen rohkaisemana tunnustin - jo samalla hetkellä kun sanat putosivat suustani,tajusin että nyt tuli tehtyä peruuttamaton moka; Aivan uskomatonta miten miehen ilme muuttui,koko olemus,ihan kuin hän olisi lysähtänyt kasaan,naama meni tuhkanharmaaksi ja silmiin tuli sellainen tuska ja epätoivo,että minun sydäntä kylmäsi.Vieläkin tuntuu kauhealta muistella tuota hetkeä, olisin voinut valua häpeästä ja itseinhosta maan rakoon.



Niin.Ihanana,ymmärtäväisenä,hyvänä mieheni hän sanoi että antaa minulle anteeksi.Että mikään ei ole koskaan häntä enempää loukannut, mutta ei halua elää ilman minua koska olen hänen elämänsä nainen.Olin taas onnellinen, ihanaa,mieheni antoi anteeksi ja minä olin ylpeä itsestäni kun olin niin ROHKEA että olin tunnustanut!Mutta ei.Tunnustin vain lievittääkseni omaa syyllisyyttäni,saadakseni anteeksiannon.Suhteemme ei koskaan palautunut ennalleen,vaikka yli vuoden päivät vielä olimme yhdessä ja näin että mies yritti ihan tosissaan, mutta asia oli koko ajan välissä.Näin,että se oli hänellä mielessä joka kerran kun rakastelimme.Näin että hän surullisena iltaisin mietteissään ajatteli sitä,ehkei tietoisesti mutta jossain taustalla se oli kuitenkin.Ja,mikä tuntui pahimmalta,mies ei enää ottanut puheeksi yhteisen lapsen hankintaa,mitä olimme jo muutamia vuosia suunnitelleet.



Niin sitten eräs kylmä pakkasaamu miehen lähdettyä töihin,löysin pöydältä kirjeen.Siinä hän kertoi kaikki kauneimmat asiat ja sanat mitä koskaan olen saanut itsestäni kuulla,sanoi että " jollain tapaa" rakastaa minua aina,mutta ei saa sitä KAUNISTA JA PUHDASTA tunnetta takaisin mikä oli ennen.Siis jätti minut.Aivan kuin olisi maa revennyt jalkojen alta,lysähdin maahan,en saanut henkeä.



Erostamme on nyt nelisen vuotta, jona aikana olen tapaillut muutamia miehiä ja nyt elän avoliitossa hyvän,ihanan miehen kanssa.Meillä on hyvä suhde ja rakastan häntä, mutta eri tavalla,jotenkin laimeammin,arkisemmin.En sillä kiihkolla ja sydämeni koko voimalla kuin exääni,joka oli elämäni mies.Edelleen hän tulee uniini,on mielessäni,tiedän etten ikinä unohda tai lakkaa kaipaamasta.Vihaan ja halveksin itseäni siitä mitä tein- Siitä kännipanosta , mutta nyt jos saisin kelloja taaksepäin,jättäisin kertomatta.Kärsisin yksin syyllisyydestä jonka ITSE itselleni aiheutin,enää en laittaisi rakkaintani kärsimään.Ei ole mitään pahempaa kuin nähdä elämäsi tärkeimmän ihmisen kärsivän,vielä kun tiedät olevasi syypää siihen!



Erostamme saakka olen syönyt masennuslääkkeitä.Mikään ei ole ollut entisensä,entinen elämäniloni on tiessään.Olen satunnaisesti nähnyt exääni eron jälkeen,ja aina sama sähköinen lataus on välillämme-se,että olimme tarkoitetut toisillemme,mutta minä pilasin sen,peruuttamattomasti.Toivon, että ehkä vielä joskus pystyisin antamaan itselleni anteeksi.



Tuli pitkä selostus.Kiitos jos jaksoitte lukea.

Jos todella syvästi kadut ja haluat jatkaa liittoanne, älä kerro. Jos kerrot, jää liittonne eräänlaiseen välitilaan. Sinua painaa syyllisyys koko liittonne ajan ja miestä kaihertaa ajatus sinusta jonkun toisen kanssa, samalla hän miettii ja pelkää koko ajan, että petät uudelleen ja toisaalta hän saa hyvän syyn pettää myös.



Olkoon rangaistuksesi se, että omatuntosi soimaa sinua lopun elämääsi. Mutta usko pois sekin on parempi kuin luottamuksen sinuun kadottanut mies.

Tuo laittoi todellakin miettimään sitä vaihtoehtoa että en kertoisi, no mietin sitä jo kyllä muutenkin, mutta ehkä tosiaan niin on parempi



Ap