Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onkos kukaan muu av-mamma ollut nuoruudessaan bändäri? Siis ihan
29.09.2011 |
oikea rokkihuora >:) Ja niin, voitte säästää säälinne, mulla oli oikeasti kivaa. Hitto kun ois vieläkn yhtä kaunis ja hoikka ja osais elää hetkessä, tuntuu että 10 vuodessa musta on tullut vaan TYLSÄ.
Vaikka oon tyytyväinen nykyiseen elämääni, hetkittäin kaiholla muistelen sitä elämäntapaa, keikkoja, jatkoja ja hotelliöitä rokkibändien kans :) Ja sen aikaisia ystäviäni. Niisk.
Kommentit (265)
Tästäkin ketjusta muuten olen tunnistanut pari vanhaa "tuttua". Hauskaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...bändin pojat ei selvästikään :) Joskus tekis mieli laittaa valokuvia julkiseen levitykseen varsinkin kun siellä taustoilla heiluu näitä nykysiä radiojuontajia ym. hyvinkin rohkeissa tilanteissa.
Ja hei, ONKO suomalaisten bändien perässä mitään todellisia bändärikuvioita? En nyt tarkoota mitään kännisiä roudari pani ja muut katsoi-juttuja vaan ihan tämmöistä suunnitelmallista "jahtaamista" mitä ulkomaisten bändien kohdalla näkee?
... Hanoi Rocks, Lords of the New Church, Dogs D'amour, HCSS.. onhan näitä.
Itselleni aihe läheinen... en sanoisi olevani bändäri, vaikka käytännössä sitä saatan ollakin. Ihastun miehiin jotka osaa soittaa hyvin. Ja mitä tulee bändin jätkiin HE EIVÄT ARVOSTA ITSEÄNSÄ TYRKYTTÄVÄÄ NAISTA, JOKA ON ENSIMMÄISTÄ KERTAA KEIKALLA JA HALUAA VAIN JULKKISPANON. Bändin arvostus täytyy ansaita, ja sen mukana tulee sitten muitakin "etuja" :P
Mun pointti siis tässä on, että bändäri voi olla hyvinkin arvostettu bändin keskuudessa, jos oikeesti diggailee bändissä muutakin kuin tunnettuja jätkiä.
Ulkonäkö auttaa aina. Soittajan ei tartte panna rumaa "musadiggaria" jos ovista ja ikkunoista tunkee niitä viehkeämpiäkin tapauksia.
HE EIVÄT ARVOSTA ITSEÄNSÄ TYRKYTTÄVÄÄ NAISTA, JOKA ON ENSIMMÄISTÄ KERTAA KEIKALLA JA HALUAA VAIN JULKKISPANON. Bändin arvostus täytyy ansaita, ja sen mukana tulee sitten muitakin "etuja" :P
Mun pointti siis tässä on, että bändäri voi olla hyvinkin arvostettu bändin keskuudessa, jos oikeesti diggailee bändissä muutakin kuin tunnettuja jätkiä.
Ulkonäkö auttaa aina. Soittajan ei tartte panna rumaa "musadiggaria" jos ovista ja ikkunoista tunkee niitä viehkeämpiäkin tapauksia.
bändin tyypit ei arvosta naisia erityisen paljon juuri siksi, että niitä tunkee ovista ja ikkunoista. Jos nämäkin, jotka luulevat saavansa arvostusta, kuulisivat, mitä heistä puhutaan silloin, kun eivät ole paikalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ollut bändäri koskaan. Olin kiltti maalaistyttö, seurakuntanuori. Opiskeluaikoina tapasin kesätyöpaikassani erään aloittelevan bändin jäsenen. Tällä miehellä oli siis päivätyö ennenkuin musabisnes alkoi viedä mukanaan. Tiesin miehen taustan ja tilanteen päällisin puolin mutta me tosiaan tavattiin työkuvioiden merkeissä "päivänvalossa" ;)
Rakastuimme tulisesti ja vietimme kuuman kesän :)Olin juuri ketjussa mainitun tyyppinen, itsenäinen, kaunis, hoikka ja ennenkaikkea en halunnut jäädä kenenkään miehen kanssa vakiintumaan. Vietin villiä kesää opiskelijaboksissani, yksi parhaimmista elämäni keistä esikoisen syntymäkesän lisäksi.
Syksy saapui, palasin opiskelupaikkakunnalleni. Ja tämä rokkari halusi jatkaa kanssani vakavammin vaikka meillä oli välimatkaa. Itse olin kokenut suhteen kesäromanssina joka loppuu aikanaan. Tämä kesäkolli ei vaan jättänyt mua rauhaan. No, tapailimme ja valmistuttuani mies pyysi asumaan luokseen. Pikkuhiljaa olin tutustunut takahuonemaailmaan ja siihen bändärikulttuuriin sivustaseuraajana. En kokenut enkä koe vieläkään sitä tuomittavaksi. Kyllä ne tytöt tietää mitä tekevät. Se on hetkessä elämistä. Miehelläni oli faneja. Itsellänikin olisi ollut tilaisuus tehdä kaikenlaista sillä vientiä olisi ollut pelkästään juuri ulkonäön vuoksi. Mutta meillä oli täysi luottamus toisiimme. Monesta "takahuoneen" tytöstä tuli mun kanssa hyviä kavereita, jopa ystävän sieltä löysin.
Tosiaan, tutustuin mieheeni päivätyön kautta ihmisenä, jolle musiikki oli iso osa persoonaa ja elämää. Josta tuli myöhemmin ammatti.
Ai että ne oli ihanan huolettomia aikoja. Viikot käytiin töissä ja viikonloppuna miehen keikalle tai jonkun muun. Meillä kävi muusikoita vieraina ja me niiden kotona reissuillamme.Kesät festareilla. Muistan jo tuolloin ajatelleeni, että näitä aikoja ja kohtaamisia mä muistelen sitten kikkustuolissa ;)
Vuodet vierivät. Huomaan, että vaikka tahti on hidastunut ja olen alla olevan kirjoittavan tavoin pullea perheenäiti, mieli on edelleen rock. Mahtavaa aika se oli. Monelle tuli musiikista ammatti, jopa suoranaista tähteyttä. Menestystä Suomessa ja maailmalla. Osalle oli viina tärkeämpi ja niitä surullisiakin tarinoita on.
Juuri näinä arkisina harmaina päivinä huomaan muistelevani niitä aikoja. En halua niihin palata, sillä elämä on nyt ja tässä, lasten kanssa arkista touhua.
Monta haavetta tässä välissä on tullut elettyä todeksi. Ulkomailla asuminen, rohkeita ratkaisuja työelämässä ja ihmissuhteissa jne. Aina olen ollut oman tieni kulkija mutta ehkäpä ne nuoruusvuodet ihanien ihmisten kanssa toivat lisää varmuutta toteuttaa haaveitaan.
Aika laaja kirjo rokkibändeistä aina suomalaisesta Smackista päätyen aina Metallican jäseneen.
Uh, olivat ne kivoja aikoja. Oli nuori, kaunis ja vapaa :)
t. reilusti yli nelikymppinen, pullea 3 x äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin todellakin yököttää bändärit. Miten surkea itse- ja omanarvontunto pitää olla, että tarjoaa nuorta kaunista ruumistaan visvaisen nelikymppisen rokkikukon käytettäväksi? Ihan oikeasti, vilpittömästi kysyn tätä.
Toivottavasti kerroitte miehillenne tuosta jo seurusteluaikoina, että tiesivät millaisen tautipesän kanssa ovat yhteen menemässä.
Vielä kerran, yök.
seukkasin erään kitaristin kanssa ja otettiin keikkamatkoilla tietenkin kuvia.
Olisi kuvia, missä näitä nuoria bändäreitä on....hmmm tilanteissa, missä eivät enää ehkä olisi ylpeitä siitä :D
...bändin pojat ei selvästikään :) Joskus tekis mieli laittaa valokuvia julkiseen levitykseen varsinkin kun siellä taustoilla heiluu näitä nykysiä radiojuontajia ym. hyvinkin rohkeissa tilanteissa.
Ja hei, ONKO suomalaisten bändien perässä mitään todellisia bändärikuvioita? En nyt tarkoota mitään kännisiä roudari pani ja muut katsoi-juttuja vaan ihan tämmöistä suunnitelmallista "jahtaamista" mitä ulkomaisten bändien kohdalla näkee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ymmärrä, miksi huorata ilmaiseksi. Sillä sitä tuo on, kaikilta osiltaan.
Hieno ketju :D:D porukka boostaa omaa egoa jollain foorumilla sanomalla jotain ihan random bändejä, ja että on harrastanut koko sen tuntemattoman bändin kanssa seksiä. Sitten liioitellaan, ja vähän lisätään niitä bändejä, ja kuitenkaan ei edes sanota tuliko sitä seksiä kenen kanssa harrastettua, että oliko ihan sen suuren yhtyeen keulahahmo vai sen veli siellä bäckstagella. Loistavaa jatkakaa tätä, mukavaa lukea :D.
Onhan tämä aika win-win tilanne, he saivat panna teitä miten sattuu, ja te saatte kertoa siitä että teitä on pantu miten sattuu täällä foorumilla, ja jotkut saattavat jopa olla kateellisia teille. Ei ole kyse hyväksikäytöstä siis. Molemmat saavat jotain.
Ja kaikilla on valokuvia missä joku kymmpiuutisten uutistenlukija ottaa suuhunsa jotain jossain. Saatte sen kuulostamaan siltä, että heille olisi katastrofi jos menneisyys paljastuisi, mutta teille se on jotenkin vain coolia että olette tehneet sellaista? Samapa tuo mennyttä ei voi muuttaa ja sen takia sitä on aika turhaa katuakkaan. Mutta joskus kuulostaa tyhmältä se, kun yrittää jotain noloja asioita värittää sellaisiksi, että ne kuulostavat hyvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki muistelevat kaiholla niitä aikoja, no pitäisikö teidän kertoa miehellenne että haluatte panemaan Yö-yhtyeen jäseniä koska se on coolia ja jännää?
[quote author="Vierailija" time="07.06.2012 klo 06:46"]
Mutta että vapaehtoisesti kiertää bändiläisestä toiseen hyväksikäytettävänä, eikä vielä kymmenienkään vuosien päästä näytä ymmärtävän sitä...
[/quote]
tätä minäkin ihmettelen ja sitä, että nykyinen elämä ilman huoraamista on boooring.
Voisihan sitä kasvaa sen verran, että osaa nauttia elämästä ilman miesjoukoilta saatua huomiota. Kypsy ihminen, niin ei elämä ole boooring.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olis kaikista mielenkiintosinta kuulla juttua sellaselta bändäriltä, joka on nyt 5 viiden sisään tehnyt kyseistä hommaa, aika kun tahtoo aina kullata hieman muistoja . . .
Nää on kyllä niin mehukkaita juttuja, että kokoaispa joku kirjan! Itse olin sellainen kiltti nysväke ja ruma ankanpoikanen, ettei olis musta ollut tuollaiseen, mutta onhan näitä bändärijuttuja aina mielenkiintoista lukea. Groupiedirt tuli aikanaan tutuksi.
Voihan sitä noinkin omaa itsetuntoa pönkittää, kun ei ihan itsenään tunnu riittävän.
Itse en millään lailla halveksi bändäreitä, jokainen on elänyt nuoruutensa tavallaan. Varmasti on hauskaa ollut ja tämä on yksi viihdyttävimmistä ketjuista aikoihin (hyvä kun joku nosti tämän nyt luettavaksi). Itse kävin valtavasti keikoilla, mutta mitään säätöä ei ollut koskaan bändiläisten kanssa, kyllä ne peuhuukaverit löytyi ihan sieltä muun yleisön seasta :)
Itse työskentelen nykyisin viihdealalla, en musabisneksessä kuitenkaan. Tätä samaa "bändäriyttä" esiintyy kyllä muillakin aloilla, esim. näytteljöiden "päänahkat" ovat joissain piireissä haluttua tavaraa. Samalla tavalla piirit on pienet noissakin.
Ja aivan oma lukunsahan on nämä urheilijoiden perässä pinkovat. Joillekin oikeasti on päämääränä olla lätkävaimo. Yksi ystäväni tähtäsi tähän yläasteikäisestä alkaen ja lopulta sai mitä halusi. Sitkeys näemmä kannattaa...
Nosto! Kertokaahan niitä tarinoita ;)
No mitä nyt bändäri edes itse kullekin merkkaa. Mutta jos käy baarissa, jossa käy paljon rokkareita, niin kyllähän tuota voi niidenKIN kanssa sattua ja tapahtua. Ei sitä välttämättä edes noteeraa, kuka joku on, jos ei omasta lempimusasta kyse.
Mutta klassinen virhe on olettaa, että jos kerran tai kaksi on hauskaa, niin hengaillaan toki jatkossakin. Monet tuntevat hyvin paljon porukkaa (kappas), ja toki myös uudet naiset kiinnostaa, joten ei kannata ihmetellä, jos seura ei joskus kelpaakaan lainkaan. Suuri osa näistä seikkailijoita tulee pitää vapaina. ;)
Joo, on kokemusta hieman, en tosin sanoisi "läheisimmän" bändin tai sen jäsenen nimeä. En kylläkään oo silti niitä, jotka jauhaa pöksyt märkänä jotain "se veti soolot ihan mun lähellä, katto muhun!" -shittiä. :D Jos multa kysytään, niin tietty vähäeleinen bändäriys on cooleinta ja behind the scenes sitten eri juttu, mutta kyllähän sen näkee, että nää hc-trashvosut silti kelpaa vallan hyvin, kun eivät ehkä pelottavan älykkäitäkään ole.
Enkä oo enää tosiaan nuori, mutta en kyllä äitikään. :D
Alue: Aihe vapaa
Tämä on jotenkin ihana :) Ja hyvä musamaku siirtynyt äidiltä tyttärelle.
Ketjussa on vähän kahdenlaisia "bändäreitä". Osa näitä Suomen pikkubändien tyttöjä ja sitten näitä megabändejen tyttöjä. Itse seurannut rokkipiirejä sivusta pari vuosikymmentä ja ylikin. Bändäri en ole ollut, seurustellut muutaman kotimaan bändin jäsenen kanssa. Itse olin tuolloin 80-luvun lopulla vielä alaikäinen, mutta notkuttiin hotelleilla ja oltiin nimmarijahdissa :) Meitä pari vuotta vanhemmat sitten olivatkin jo bändäreitä, ei siellä alaikäset oikeastaan bändejen kanssa henganneet. Nimmareita löytyy Mötleystä Skid Row:hun, Gunnareista Kreatoriin ja Slayeriin.
Biletettykin on bäkkäreillä sitten vähän vanhempana, Suomessa ja Englannissa sekä euroopan festareilla. Mutta suuri osa noista tarinoista on kyllä aika liioiteltuja, tai pätee lähinnä tuonne kasaritukkabändeihin.
Julkisuudessa tosiaan on useampiakin noita "kulta-ajan" bändäreitä. Töissä tv:ssä, radiossa, musabisneksessä. Tuttuja naamoja mihin törmää kun joku isompi bändi tulee Suomeen. Kuten nyt Mötleyn keikalla, hyvät oli jatkobileet mutta meno ei todellakaan samanlaista kuin 20v sitten ;)
Kiva ketju kaikin puolin!