Kuinka moni myöntää pettyneensä lapsen sukupuoleen?

Ihan niinku nämä lapset ei olis rakkaita ja haluttuja, vain se tyttö jonka pitäisi syntyä meille.Vaikka meille on ihan sama saadaanko tyttöjä vaiko poikia.

Tyttö olisi toki kiva saada, mutta ei se meidän elämää muuta mikskää ihmeelliseks onneksi sen enempää ku poikakaan.tämä on meidän perhe kaikkine jäsenineen oli ne poikia tahi tyttöjä!

" Jokainen nainen haluaa miellyttää miestään ja synnyttää hänelle kaveriksi: poika, amen."



Yksi syy, miksi minäkin kallistun vähän siihen suuntaan, on että miehellä on adhd-diagnoosi ja se on pojilla yleisempi ja voi periytyä joten tyttö olisi todennäköisemmin terve. Mutta mieluummin tietysti adhd kuin vaikka sydänvika tai muu vakavampi juttu.



Eiköhän se ala tuntua juuri teidän perheeseen tarkoitetulta lapselta, vaikka ensi reaktio olisikin että " väärä" sukupuoli tuli... Ettehän voi tietää miten todella olisitte reagoineet jos olisitte saaneet sen ei-toivomanne, tehän vain sanotte että " olisin pettynyt" . Ei kai kukaan hylkää synnärillä omaa lastaan väärän sukupuolen takia?!? Tai ajattele vielä rippijuhlissakin, että voi kun olis ollut poika/tyttö... Se on sinun lapsesi!

sitä on monien lapsettomuushoitojen jälkeen vähän muut asiat tärkeitä - ainakin minulle oli.



Olin suunnattoman onnellinen kun meille sitten syntyi kaksosvauvat. Oli ihan sama oliko ne poikia, tyttöjä vai yksi kumpaakin sorttia. Sattuivat sitten olemaan poika ja tyttö.

yhdellä kirjoittajalla! Mä olisin sanonut sille äijälle siinä paikassa, että



H Ä I V Y S I L M I S T Ä N I ÄLÄKÄ TULE IKINÄ TAKAISIN!



Eli se siitä kummiudesta.

Ekan kohdalla siis ei ollut mitään väliä. Tokan kohdalla toivoin hieman enemmän eri sukupuolta kuin esikoinen oli. Tuli kuitenkin samaa. Nyt kolmannen kohdalla toivoin todella paljon että tulisi eri sukupuolta kuin kaksi ekaa, mutta taitaa olla taas samaa tulossa.



Eniten tosiaan ärsyttää perheen ulkopuolisten kyselyt että eikö harmita kun kaikki on samaa sukupuolta...aaarrgh, mitä siihen vastais sitten kun se oikeasti hieman harmittaakin mutta kun ei sille asialle mitään voi!?

mulle kaikki sanoivat että mahan perusteella ihan varma poika..Me ei haluttu etukäteen sukupuolta tietää ja siinä sitten jotenkin asennoitui että poikahan sieltä tulee. Mutta sieltähän putkahtikin pieni rinsessa.. olin aivan pakahtua onnesta, sillä salaa toivoinkin tyttöä.. =)

Ja oli niin myrtsi! Sanotaan että niin kauan mun mielestä ei solminut tähän tyttäreen mitään suhdetta kun poika oli talossa. Pojan he saivat 2,5v myöhemmin.. Sitten rupesi tyttökin näkemään sinisen sijaan punaisessa ja äidillä ja tyttärellä rupesi tulemaan " tyttöjen juttuja" . Kyllä tämä on varmasti yleisempää kun tämä mun tuntemani tapaus.



Onhan se sanottu, että jos eka on poika niin ei ole stressiä sen toisen kanssa. Jotkut sanoo, ettö 2 tyttöä (tai enemmän) on se painajainen tilanne. Koko suku alkaa painostaa poikaan ja voivottelemaan jne..

Isän isä piti äitiäni tosi huonona, kun sai " vain" kaksi tyttöä.Isäni taas olisi halunnut vaan yhden lapsen, mutta äitini sitten halusi suvun mielyttämisen halusta yrittää poikaa, varsinkin kun toinen miniä " onnistui" tuon ihmeen saamaan!

No, voitte arvata millainen pettymys olen ollut - ei toivottu isälleni joka tapauksessa ja järjetön pettymys äidilleni ja suvulle!! Ja minä olen itse voinut tähän asiaan niin kovasti vaikuttaakkin!

Hei, älkää tehkö lapsia, ennen kuin olette tarpeeksi kypsiä olemaan onnellisia siitä mitä sieltä on tullakseen- oli se sitten millainen tahansa.

Asiaa 35! Törkeää, että vanhempasi ovat kertoneet sinulle pettymyksen tunteistaan.



Minä olen toivonut aina, että saisin useita lapsia ja että he olisivat mielellään eri sukupuolta. Siis tämä on ollut toive vain, pettynyt tuskin olisin ollut, vaikka kaikki olisivatkin olleet samaa sukupuolta.



Onnea on ollut tässä asiassa ;), meillä on nyt juuri sellainen oma ihanneperheeni, josta salaa haaveilinkin: 2 poikaa ja 2 tyttöä.

Esikoinen on poika. En toivonut oikeastaan kumpaakaan silloin. Oli ihan sama. Mutta kyllä, miehen puolesta toivoin poikaa koska hän toivoi poikaa.



Toisesta toivoin tyttöä. Mies toivoi edelleen poikaa. Tyttö tuli ja mies suli prinsessasta ihan heti. Nykyään on sitä mieltä, että joka perheessä pitää yksi prinsessa olla.



Kolmannesta molemmat toivoimme enemmän poikaa. Minusta olisi ollut tytön jälkeen taas kiva hoitaa poikaa. Ja ajatus siitä, että tyttö saa olla yksin se perheen prinsessa oli " kiva" . Kaikki myös veikkasivat meille poikaa. Myös itse olin lähes 100% varma, että tulokas on poika.

Mutta tyttö tuli. Mies oli varmaan vähän pettynyt vaikka ihan sama se loppujen lopuksi oli. Itse olin ensin aivan onneissani ylipäätänsä terveestä vauvasta ja onnistuneesta synnytyksestä. Mutta myöhemmin tuli parin päivän ajaksi lievä pettymys. Olisin halunnut antaa miehelle vielä toisen pojan. Ja itsekin olin siihen niin asennoitunut koko raskauden ajan. Mutta tunne meni pian ohi. Ja nykyään olen super onnellinen kahdesta prinsessasta joilla on pieni ikäero. Ihania tyttöjä molemmat. Juuri näin sen piti mennäkin. : D

Mä oon aina pitänyt itseäni " poika äitinä" . Näen itteni paljon luonnollisemmin lätkä reeneihin viejänä ja futis kentän laidan ääressä huutajana kun prinsessa leikkejä leikkimässä. Mun mielestä on " coolimpaa" olla poikien äiti. Tietty kun lapset kasvaa ja aikuistuu saattais olla enempi sit yhteistä tytön kanssa. Ehkä vielä saan kokea myös " tyttö äitänä" olemisen, olishan sekin varmasti ihanaa. Kaikii lapset ovat omalla tavallaan ihania...melkein;)

Mulla on jo yksi tyttö ja nyt oon 20.viikolla raskaana ja ihan sama kumpi sieltä tulee kunhan on terve! En toivo tyttöä enemmäån kuin poikaa enkä toisnpäin. Vauvahan se joka tapauksessa on ja niin ollen toivon että se on tyttö tai poika :)

Minä olen aina toivonut poikia ja onneksi niitä sainkin vaikka myöskin tytön.

Pettynyt en ollut hetkeäkään, vaan super onnellinen vauvastamme. Haluaisin kovasti toisen lapsen ja olisi kiva jos se olisi poika, koska ikäeroksi tulisi aika pieni. Mutta tyttökin on haaveissa, on vaan vahva tunne, että pojat ensin ja sitten se iltätähti prinsessa.

Minulla on kaksi poikaa ja ekaa odottaessani en toivonut erityisesti kumpaakaan, mies toivoi kyllä poikaa. Toista odottaessani sitten en mitään niin toivonut kuin toista poikaa! Osaksi tähän oli syynä se, että olin jo tottunut olemaan pojan äitinä, mutta myös se, että meidän molempien suvussa on myös tätä että poikia pidetään parempana ja poikien äitiä jotenkin onnistuneempana, kuin tyttöjen äitiä. Tämä on etenkin miehen suvussa mennyt todella pitkälle, niin, että ette voi kuvitella millaista se on! Jotenkin itsekin luisuin tähän ajatteluun ja en millään olisi halunnut lapsen olevan tyttö! Ajattelin kauhulla sitä hetkeä, kun näen sen olevan tyttö! Kun lääkäri katsoi vauvan ultrassa tytöksi, nielin pettymyksen kyyneliä. Ja kun poika sitten syntyi, henkäisin helpotuksesta!



Nyt kuitenkin jälkeenpäin olen mennyt itseeni ja pakottautunut näkemään, mikä itsekäs idiootti olin! Lapsi ei itse valitse sukupuoltaan, ja ansaitsee tulla rakastetuksi oli kumpaa vain. Joten kannataa miettiä niitä omia tuntemuksiaan jos toivoo vain toista, ja uskoo pettyvänsä toiseen. Annetaan me yhdessä huutia tälle typerälle parempi-sukupuoliuskomukselle, niin kenties se vielä unohtuu kokonaan ihmisten mielistä. Jos nyt saisin tytön, ymmärtäisin olla hänestä kiitollinen ja rakastaa omana lapsenani yli kaiken.

Sain kuitenkin jo raskausaikana kuulla, että todennäköisesti poika. Kerkesin jo käydä " pettymyksen" läpi ja asennoitua poikaan. Nyt ei enää harmita yhtään (paitsi kun pitää ostaa vaatteita), vaan on aivan ihanaa että saa tutustua niin erilaiseen " poikien maailmaan" . Viidettä vielä haaveillaan, enää ei sukupuolella oikeastaan mitään väliä, vaikka toisaalta olisihan se pojalle kiva saada kaveri...

Olin vähän pettynyt, mutta en ollenkaan enää siinä vaiheessa, kun sain käärön käsiini. Seuraavasta toivoin tyttöä, tyttö tuli. Kuopuksesta odotettiin poikaa ja tyttö tuli. Neljättä jos alkais tekemään, tilaisin tytön, jos se olis mahdollista. Yksi poika riittää meille.

Poikaa toivoin. Pienen hetken aikaa olin pettynyt, jo laitokselta kotiuduttuani olin maailaman onnellisin äiti. Pettymys vaihtunut onneksi ja iloiksi, mihinkään en oisi vaihtanut omaa suloista tyttöäni.

Toinen oli sitten poika.

Minusta on jotenkin huvittavaa, kun täällä on näitä stereotypioita, mitä sen lapsen kanssa sitten tehdään esim. poika isän kalakaveri, tyttö prinsessa tms.

Meidän vanhin poika on hyvin rauhallinen kiinnostunut kirjoista, sarjakuvista yms. Ei vähääkään jääkiekosta tai kalastuksesta.

Keskimmäinen on oikea vauhtiveikko, ei keskity mihinkään vaan menee ja touhuaa. Todella villi:)

Meidän tyttö on sellainen mielikuvitusmaailmassa elävä tapaus, joka ei tunnu olevan ihan perillä tosielämästä=) On todella vilkas mielikuvitus ja uskomattomat jutut.. Me aina ihmetellään, että mistä se noita keksiikin. Ei mitenkään prinsessatyylinen, enneminkin sellainen peikkotyttö.

Eli eiköhän jokainen lapsi ole oma persoona oli sitten mitä sukupuolta tahansa.. Minkälainen pettymys esim. kovin tyttömäinen poika voi isälle olla, jos odotukset ovat tuollaisia.

Hetken olin vähän pettynyt, mutta sitten ryntäsinkin jo vaatekauppaan hörsöostoksille... :)



Pienet pojat ovat noin yleensä ottaen mielestäni kivempia kuin pienet tytöt, mutta nyt olen tajunnut, mikä onni tytär on vartuttuaan - on monia asioita, joita en pojan kanssa voisi samoin jakaa.