Millainen lapsuus teillä oli, joilla nykyisin HYVÄT välit vanhempiinne?

Molemmat vanhemmat töissä. Meillä oli kotiin palkattuna hoitajia eli en ole ollut ikinä tarhassa. Ei siinä paljon varmaan ollut aikaa vanhempien kanssa enää töiden jälkeen. Vapaa-aikana tehtiin sitten kaikenlaista vanhempien kanssa ja mm. kesälomat mentiin aika tavalla meidän lasten ehdoilla. Alkoholia eivät käyttäneet juuri lainkaan.



En ole pystynyt lapsena/teininä enkä edes aikuisena juuri puhumaan vanhempieni kanssa. Välit on kuitenkin aina olleet hyvät ja läheisetkin. Jostain syystä tuo puhuminen ei vain ole ollut helppoa.



Nyt kuitenkin, omien lasten myötä, välit ovat lähentyneet huomattavasti ja puhuminenkin on helpottunut. Äitini pitää minua hyvänä äitinä omille lapsilleni, onpa jopa sanonut, että olen synnynnäisesti äärettömän hyvä äiti :).

Äiti oli paljon töissä ja opiskeli iltaisin, oli usein stressaantunut ja väsynyt. Isä ei osallistunut juurikaan perheen arkeen, oli pitkiäkin aikoja poissa tai nukkui sohvalla. Koti oli kaaos sekä remontin että sotkun vuoksi. Isän masennus johti puolivuotiseen laitoshoitoon saakka - siihen asti hän liikaa juotuaan pahoinpiteli äitiä meidän lasten nähden. Me lapset kävimme perheterapiassa, mutta olimme aina kai hieman erilaisia, koulukiusattuja.



Oli kuitenkin paljon hyvääkin. Meitä lapsia ei koskaan vähätelty, vaan kannustettiin kaikessa, mihin osoitimme kiinnostusta. Saimme harrastaa (soittimet ja muut välineet hankittiin, vaikka rahat kuinka olisivat muuten olleet tiukoilla) ja olimme perheen täysvaltaisia jäseniä. Meihin luotettiin, meille annettiin vastuuta ja meille tärkeisiin asioihin osallistuttiin. Äiti luki meille paljon ja tunsi meidät, lapsensa, ihmisinä - minulla oli aina sellainen olo, että "äiti ymmärtää minua ja löytää aina ratkaisun". Turvattomilta tuntuvissakin oloissa meille kai kehittyi perusturvallisuus!



Joskus tuntuu aivan ihmeelliseltä, miten perheemme on pahimmista asioista toipunut. Vanhemmat ovat eronneet, mutta tulevat keskenään toimeen - paljon paremmin kuin lapsuudessani, itse asiassa. Äiti, joka varmasti "pelasti" lapsuutemme, on edelleen tärkeä. Isän kanssa olen tietoisesti "rakentanut" uuden suhteen aikuisiällä - hän on iän myötä rauhoittunut ja muuttunutkin, ja tuntuu vaikealta sijoittaa häntä niihin pahimpiin lapsuusajan muistoihin. Anteeksianto on tärkeä asia. Ei niin, että antaisin anteeksi sitä, mitä hän teki äidille, mutta olen kyennyt edes jollain tasolla ymmärtämään, millaisia ongelmia hänellä tuona pahimpana ajanjaksona oli. Lapsena en kokenut, että minulla on isä sanan varsinaisessa merkityksessä - nyt koen.



Ulkopuolinen, perheemme historiaa tuntematon, näkee meidät varmasti varsin harmonisena perheenä (vanhempien avioerosta huolimatta) ja saattaa ihailla hyviä suhteitamme. Ne pitävätkin paikkansa - nykyään, tänä päivänä ja toivottavasti tulevaisuudessa.

Ap kiittää ja kumartaa! Tulin tosi hyvälle mielelle mutta myös surulliselle, osasta näistä viesteistä. Tästä myös opimme ettei lapsuuden täydy olla täydellinen ollakseen onnellinen. Ja että myös vanhemmat voivat tehdä virheitä.



Minulla ei ole erityisen läheinen suhde äitiini. Oli aina tunne että hän nipotti kaikesta liikaa. Mutta suurin syy oli kai se että tunnelma kotona oli AHDISTAVA, ilman iloa. Minulla oli aina sellainen tunne, ettei vapautta ollut lainkaan, äiti kyttäsi jatkuvasti selän takana mun tekemisiä. Ja se tunne on vahvistunut kun olen nähnyt miten hän hoitaa lapsenlapsiaan (vain hädässä turvaudun häneen). Kulkee perässä ja pelkää koko ajan että jotain tapahtuu. Sellainen tukahduttaa lapsen itsenäisyyden ja tuottaa häneen pelkoa.



Joskus tuntuu että äidin olisi ollut hyvä vähän relata: antaa meidän välillä vähän sotkea. Ei kai se nyt niin vaarallista olisi ollut! Lapset on lapsia. Jatkuvista haukuista ei hyvää seuraa.



Ap

etenkin äidin kanssa soitamme päivittäin. Voisin kuvitella, että vanhempani asuisivat vanhuksina meidän kotona (mikäli olisi ylimääräinen huone).

Lapsuus: äiti keskittyi vain lapsiin. Ehkä liikaakin, koska osti mieluummin vaatteita meille lapsille, kuin itselleen. Rahaa ei kuitenkaan ollut liikaa. Isä oli mielestäni se etäisempi. Teki rankkaa työtä ja oli työnarkomaani. Aikuisena minua on pysäyttänyt ulkopuolisten kommentit siitä miten olivat lapsena minulle kateellisia. Minun isäni oli kuulema ollut aina mukana harrastuksissa ja kuskannut koko kylän lapset. Kavereita se oli harmittanut, kun niiden isät eivät olleet niin innostuneita lasten tekemisistä;) Nyt osaan todella arvostaa sitä.

Murrosikä minulla oli vaikea ja kapinoin kaikessa äitiä vastaan. Murrosiän jälkeen meistä tuli kuitenkin erittäin tärkeitä ja läheisiä toisillemme. Haluan, että myös lapseni suhde minun kanssa pysyy yhtä läheisenä. Olen ystävieni joukoista ainut, jolla näin hyvät suhteet vanhempiin.

Lapsia kaksi, minä ja veljeni, isä ja äiti töissä. Aika paljon lapsuuden kesät meni mökkeilyn merkeissä. Vanhemmillani sopuisat välit eikä mitään alkoholi- tms. ongelmia. Rahaa ei ollut liikaa, mutta kaiken tarpeellisen olen saanut. Isän kanssa aina mutkattomat välit, äidin kanssa otin yhteen muutaman kerran teini-iässä. Nyt olen nelikymppinen kahden alle 10-vuotiaan äiti ja asun suhteellisen lähellä vanhempiani. Myös välit miehen vanhempiin sekä miehellä että minulla ok, ja isovanhemmat lastenhoitoapuna aina tarvittaessa.



Minulle riittää, että tiedän vanhempieni rakastaneen minua ja yrittäneen parhaansa. Niin rakastan ja yritän parhaani nyt omien lasteni kanssa.

Vanhemmat kohtelivat minua ihan niin kuin vanhemmat kohtelevat: pitivät huolta. Isäni on kuollut, mutta äiti hyvin tiiviisti mukana perheemme elämässä viikottain, joka päivä soitellaan. En ole koskaan uskoutunut huolineni vanhemmille (lapsuuden jälkeen siis), sitä varten on ystävät ja puoliso, mutta välit on silti lämpimät.

äitin oli kotona niin kauna kun täytin 14v. ja hän läksi sitten kotoa pois,

erosi isästäni. Me jäimme isälle ja oli turvaton olo pitkään , vuosia, sen jälkeen.

Äidillä oli uusi perhe ja isä oli aina etäinen. Lähestyimme toisiamme vasta kun olin noin 30v. Nyt on todella hyvät ja läheiset välit. Isä kuoli jo aikaa sitten.

Olen vanhin ja minulla on kolme pienempää sisarusta. Äiti hoiti meidät kaikki kotona, joten minun lapsuuden oli äiti aina kotona. Olihan se mukavaa kun aina oli ruoka odottamassa kun tuli koulusta.

Isä teki vuorotyötä mutta hänellä oli aina aikaa meillä kun tuli töistä.

Kesäisin minun muistikuvien mukaan "asuttiin rannalla". Isän työvuorojen mukaan oli joko päivä tai ilta siellä. Uitiin ja pelailtiin peliä.

Nyt minulla on kaksi lasta ja ovat kiinnostuneita heidän kanssaan olemisesta.

Lapset ovat noin kerran kuussa heillä yötä. Nyt kyläilevät useammin kun äitini on koko kesän lomalla.

joko töissä 10-12h päivässä ja viikonloput ja illat juopottelemassa, isät vaihtui ja minä mummolassa aina hoidossa.

Silti on hyvät välit nykyisin. Mummot hoiti kasvatuksen ja hoidon, minä pärjäsin itsekseni aika pienestä kotosalla ollessani.