kyllastynyt kieliongelmiin

Hei pappurani



Aivan tutulta kuulostaa, itsekin joudun joskus tilanteisiin, tosin harvoin, kun mieheni " maanmiehiä/naisia" ei juuri meillä käy, mutta puhelimessa puhuu jotakin, mistä minä olen aivan ulkona ja sitten tietenkin kun käymme hänen kotimaasaan vierailulla...



Toisaalta, kun menimme naimisiin miehelläni oli sama tilanne kun me puluputimme suomea ja jäi paitsioon, vaikka osa puhuisikin englantia hänelle, moni ei sitä sujuvasti osaa, ja tiedäthän kuinka " oudolta" tuntuu itse puhua englantia toiselle suomalaiselle suomalaisessa perhejuhlassa vain koska yksi paikalla oleva on muualta.



Eli näen että vaatiminen muilta puhua englantia on kohtuuton.



Vaihtoehtoja on kolme: olla juhlissa mukana ja " ulkona" mistä puhutaan, boikotoida niitä: ei kuitenkaan kannata tehdä sitä vihamielessä kuin kostoksi,sehän tuo vain pahaa mieltä itselle ja muille ja kolmas vaihtoehto on opetlla kieli, mitä et viestisi mukaan suostu tekemään.



Itse aion opetella vihdoin mieheni kielen. Itseni vuoksi, etten ole ulkopuolinen ja kieli aina avaa syvempään ymmärtämiseen kulttuuriinkiin uskon. Ongelma on, että mieheni kotikielellä ei ole kirjallisuutta kuin ehkä Raamattu ja jotain lehtisiä... mutta yrittää aion kasetille alkaa äänitää eri sanoja/sanontoja ja niistä lähtä liikkeelle...

Jos olisin sinä, enkä haluaisi jostain kumman syystä kieltä opetella, tekisin joko sen mitä sinä ehdotit, eli jäisin tapaamisista pois, tai sitten etsisin sieltä yksilöitä, joiden kanssa puhua englantia. Sitä en ikinä tekisi, että " pakottaisin" suuren joukon puhumaan englantia vain minun mielikseni.



Luulin jo, että sellainen " pliis, puhukaa englantia" -asenne olisi varattu vain suurten kielialueiden edustajille - harvoin suomalaiset niin tekevät, vaan tuntuvat arvostavan enemmän pieniä kieliä. Mutta jos sinä siis et niitä arvosta, etkä ehkä (?) miehesi kulttuuriakaan, niin varmaan olisi parempi, että annat miehen pitää kielensä ja tapaamisensa. Teidän perhe-elämä VOI olla niiden ulkopuolella ihan rikasta ja antoisaa. Hankkikaa myös yhteisiä englanninkielisiä tuttavia ja ystäviä, joiden kanssa vietätte yhteistä aikaa, niin ettei kaikki sosiaalisuus ole rajoittunut miehesi poppooseen.



Mitä teet, jos te saatte lapsia? Oletteko keskustelleet kolmen kulttuurin perheessä elämisestä?



Minunkin siippani on kanadalainen, muttei syntyjään, joten meilläkin on täällä Suomessa kolme kieltä ja kulttuuria: minun suomi, miehen oma, ja sitten Kanada.

...joten ehkä sitten itse tiedät, miten haluat vastaavissa tilanteissa toimia. Meillä oli lapsien syntyessä kielinä minun suomi, isän kieli, yhteisenä englanti sekä ympäristössä ranska ja paikallinen kieli. Asuimme myös miehen sukulaisten keskuudessa. Tietenkään en aluksi ymmärtänyt missään yhtään mitään. Ranskan alkeet olin joskus lukiossa opiskellut, paikallinen kieli oli aivan uusi. En olisi mitenkään selvinnyt tilanteesta opettelematta kieliä, itse olisin aivan turhautunut siihen! Eikä sitä opettelua tarvitse kirjoja pänttäämällä tehdä, itse opin käytännössä. Käskin miehen sukulaisten puhua minulle vain kieltään, ranskaa opin tv:stä, paikallisten työntekijöidemme kanssa opin heidän kieltä, koska harva heistä edes puhui ranskaa. Tilanne oli ainoastaan hankala lapsillemme, esikoisellla oli 5 kieltä ympärillään, mutta yritimme tiukasti pitää kiinni siitä,että minä puhuin vain suomea heille ja isä omaa kieltään.

Mä ymmärrän hyvin turhautumisesi, mutta toisaalta myös sen, että miehesi ja hänen perheensä & kaverinsa haluavat puhua äidinkieltään. Turha toivo, että muutaman ihmisen tähden kieli vaihdettaisiin englanniksi.



Oisko seurassa edes jokunen mielenkiintoinen tyyppi, joiden seuraan voisit heittäytyä ja puhua englantia? Jos kerran seurassa on joskus muitakin, jotka eivät " kolmatta kieltä" ymmärrä.



Voit tietysti boikotoida tapahtumia tai sitten rajoittaa niitä. Loukkaantuisiko joku, jos sanoisit, ettet jaksa aina osallistua? Pystyisitkö joustamaan ja olla edes joskus mukana? Onko teillä yhteisiä ystäviä, joita voisit tavata muissa kuvioissa? Ei tässä paljon muita vaihtoehtoja jää.

Alunperin kun leikkiin ryhtyy, pitäisi tämä tiedostaa ja hyväksyä. Täällä Suomessa näin käy tietysti ulkomaiselle puolisolle kunnes oppii kieltä. Jos asenne on vastaan, ongelmia tulee taatusti sosiaalisessa elämässä. Joskus koko suhde kariutuu juuri tähän perusongelmaan ettei halua sopeutua.



Minulle on ollut tosi kasvattavaa vierailut mieheni kotimaassa ja kyläilyt maanmiestensä luona, juhlat ym, osaapahan silloin hetken ainakin kuvitella miltä tuntuu olla " vähän out" . Itse olen kyllä ehkä suulaampi kuin mieheni ja tarvitaessa pistäm lusikkani soppaan ja osallistun keskusteluun . Silloin yleensä käykin niin että kieli vaihtuu englanniksi automaattisesti ainakin hetkeksi. Te olette tietenkin molemmat vieraalla maalla ja tilanne tasapainoisempi varmaan kaikille periaatteessa. Eikö teillä suomalaisilla ole omia " happeninkejä" vastapainoksi?

Meillä mä olen ollut enemmän out. Mies oppi suomea aika nopeasti ja myös puhui sitä rohkeasti. Meillä on paljon vietnamilaisia kavereita, joista monet eivät osaa suomea hyvin eivätkä englantia senkään vertaa. Ja osittain sitä vartenhan kaverit tapaavat, että saavat puhua tunnekielellä. Vähitellen olen oppinut kieltä enemmän ja enemmän. Vaikka välillä tuntui rankalta, en halunnut jäädä ulkopuoliseksi.

prinsessakeiju:

Alunperin kun leikkiin ryhtyy, pitäisi tämä tiedostaa ja hyväksyä. Täällä Suomessa näin käy tietysti ulkomaiselle puolisolle kunnes oppii kieltä. Jos asenne on vastaan, ongelmia tulee taatusti sosiaalisessa elämässä. Joskus koko suhde kariutuu juuri tähän perusongelmaan ettei halua sopeutua.

Jos mieheni alkaisi boikotoimaan perheeni ja ystävieni tapaamista koska ei halua opetella meidän äidinkieltä... tuntuisi aika omituiselta näin suoraan sanottuna.



Sinulla on varmasti syysi tehdä näin, mutta et missään nimessä voi heitä vaatia puhumaan kanssasi jotain muuta kieltä näissä tilanteissa. Onko joidenkin heistä äidinkieli myös englanti (kaksikielisiä)? Ehkä joukossa on niitä, jotka puhuvat englantia ihan mielellään joten keskity heihin näissä juhlissa.

Minä en ymmärrä mieheni kieltä. Olen oppinut olemaan kuuntelematta, kun hän puhuu. Kotona tietysti on helppoa, koska voin tehdä omia hommia ja olla lasten kanssa. Kylässä taas on hieman vaikeampaa, jos muut puhuvat omaa kieltään. Minä kun olen sellainen puupökkelö, etten tykkää tanssimisestakaan. Niinpä kun muut laittavat musiikkia, jotta voisi tanssia, niin minä vain istun. En tupakoikaan, joten sekään ei minua yhdistä useisiin mieheni ystäviin. Myönnän, että hieman vaivautunut joskus olen, mutta harvoin me missään kylässä käymme, joten ne harvat kerra kestän.



Mitä tarkoitan ilmapiirillä? Vuosien varrella olen tavannut sekä vihamielisiä että ystävällisiä mieheni ystäviä. Heidän tapansa tervehtiä, kun tulevat sisään, on aivan erilainen. Se alku yleensä näyttää, miltä vierailun jatko tuntuu. Kun tiedän jonkun olevan ystävällinen, ei se minua haittaa, vaikka en muuta puhetta ymmärräkään ja päinvastoin, kun saan huonoa kohtelua, annan koko ajan merkkejä miehelleni, että vieraat voisivat jo lähteä tai me voisimme mennä kotiin.

mieheni ei ainakaan ole millään tavalla ulkopuolinen vaikka ei suomea osaakaan. Koulussa opiskelijakaverit ovat joko bengalia puhuvia tai sitten puhuvat hänen kanssaan englantia, työpaikassakin puhuvat hänelle englantia.



Perheenjäseneni puhuvat hänen kanssaan englantia, samoin minä, lapsemme sanoo englanninkielisiä sanoja vaikka pitäisi ensisijaisesti oppia suomea. Koska kaikki puhuvat miehelleni englantia, ei hänellä näytä olevan minkäänlaista kiirettä oppia suomea. Viisi vuotta ollut Suomessa ja osaa vain alkeet. Ehkä kaikki ovat " liian" ystävällisiä hänelle, pitäisi vain kylmästi puhua pelkästään suomea kun täällä kuitenkin asutaan.

Kun pysuttelee tietyn ryhmän sisällä ja todella monet suomalaiset tietenkin osaavat kieliä. Kuitenkin kulttuurin ymmärrykseen ja viihtyvyyteen yleensä vaikuttaa kielitaito tosipaljon. Ja kun ei ole RIIPPUVAINEN kenestäkään on turvallisempi olo. Alkuun minä ainakin joudiun miestäni auttamaan paperi ym. asioissa ja kun hän nykyään selviää kaikesta yksin, olemme molemmat helpottuneita. Töissäkään ei aina selviä ilman paikallisen kielen hallintaa, riippuu töistä. Sacred cyclesin mies on onnekas kun pärjää, luulisin kuitenkin että vähemmistöä!

(sacred_cycles:

mieheni ei ainakaan ole millään tavalla ulkopuolinen vaikka ei suomea osaakaan. Koulussa opiskelijakaverit ovat joko bengalia puhuvia tai sitten puhuvat hänen kanssaan englantia, työpaikassakin puhuvat hänelle englantia. )

Olen asunut kahdessa maassa, joiden kieltä en puhu. Toisessa maassa ystäväni puhuivat (kaikki) maan kieltä, mikä oli heistä 99% äidinkieli. Usein isommassa porukassa keskustelut käytiin tällä kielellä. Vähitellen vain kuuntelemalla opin ymmärtämään kieltä. Tosin puhumaan en siinä ajassa minkä maassa vietin oppinut. Toisessa maassa taas ystäväpiirini oli hyvin kansainvälistä ja yleensä aina puhuttiin englantia, joten tämän maan kieltä en missään vaiheessa oppinut.



Tuossa ensimmäisessä maassa minulla ei ollut yhtäkään suomalaista ystävää. Välillä oli kova " ikävä" puhua omaa äidinkieltä. Jälkimmäisessä maassa oli myös paljon suomalaisia, joten suomea sai puhua päivittäin.



En " pakottaisi" sinuna miehesi ystäviä puhumaan englantia vain koska et osaa heidän kieltään. Oman äidinkielen puhuminen on ainakin minulle aina olllut tärkeää, etten haluaisi sitä viedä muiltakaan. Tosin en ymmärrä miksi et voisi opetella miehesi äidinkieltä. Itse opettelisin mielelläni mieheni äidinkieltä jos se olisi mahdollista.



Meillä muuten on samanlainen tilanne kuin jollain muulla (en muista kenellä). Mies ei edisty suomen opiskelussa, koska opiskelee englanniksi eikä muutenkaan joudu käyttämään suomea kovin usein. Pitäisi vaan jaksaa kotona puhua suomea useammin, mutta jotenkin se aina jää.

Hienoa, etta useat teista katsovat turhautumani olevan " aiheellinen" ja oikeutettu ja ymmarran yhta hyvin nakokantaa etta en voi pakottaa ketaan puhumaan mitaan tiettya kielta.



Tarkennuksena tosin sanon, etta samaiset ihmiset puhuvat usein keskenaan englantia ja siten kieliongelmat eivat ole syy olla puhumatta englantia vrt. jos me suomalaiset joutuisimme kouluruotsilla parjaamaan useissa juhlissa, ja siksi katson, etta etenkin hiljan omilla syntymapaivillani sentaan olisin toivonut enemman huomaavaisuutta tassa kohtaa.



Mieheni ymmartaa hyvin turhautumiseni eika edes ole sita mielta, etta minun tarvitsisi hanen kieltaan eli hindia opetella, kun me emme sita tarvitse taalla, Kanadassa tahi edes Intiassa koska kaikki hanen sukulaisensa puhuvat englantia.



Joku jopa sanoi, etten arvosta miestani kun en hanen aidinkieltaan opettele... Puhun jo valmiiksi kuutta kielta, jotka ovat suomea ja ruotsia lukuunottamatta valtakielia. Meilla on yksi lapsi ja toinen tulossa ja lapsiparat olisivat todella sekaisin, jos olisimme tiukasti kolmikielinen koti. Kyse ei olekaan siita, mita mina tai mieheni kieliasioista ajattelemme, vaan siita, miten ottaa toiset huomioon.



Minulle on itsestaanselvaa, etta han puhuu vanhempiensa kanssa aidinkieltaan ja en sita ikina kiella tai edes siita pahastu, mutta etenkin juhlissa, etenkin meidan perheen jarjestamissa, toivoisin etta ihmisilla olisi riittavasti huomaavaisuutta puhua yhteista kielta silloin kun seurassa on niita, jotka eivat kielta puhu.



Neuvoista vaari, eli taidan ottaa yhdistelman boikotti-olla valittamatta ja siten jaksaa noita kekkereita ja muita kokoontumisia.



Monikulttuurisuus on hieno asia ja rikkaus perheelle, mutta joskus harvoin erilaisuus nyppii ja talla kertaa se teki niin minulle.



Kiitos kaikille neuvoista ja nakokulmista!



-pappurani-

Muutama vuosi sitten tutustuin mieheni kanssa vietnamilaiseen mieheen, joka tuli Suomeen pariksi vuodeksi töihin, IT-alalle. Työkielenä oli englanti, työpaikka järjesti asunnon ja paperiasiat, työkavereilla oli paljon yhteisiä tapahtumia jne. Kaveri viihtyi Suomessa tosi hyvin, vaikka oppi/opetteli suomea todella vähän. Tietysti suomen kieli olisi sikäli avartanut, että hän olisi voinut katsoa TV-ohjelmia, lukea lehtiä ja kirjallisuutta jne., mutta veikkaan, että kaverin kuva Suomesta välittyi lähinnä erilaisten ihmisten kautta, joiden seuraan hän aktiivisesti hakeutui.

Opin ajan kanssa ainakin perusfraaseja juuri kuuntelemalla exäni " papatusta" kamujensa kanssa omalla äidinkielellään. Vaikka olinkin välillä H. Moilasena siitä mistä juttu kulki, niin minusta oli hauska seurata puhujien värikästä elekieltä ja ilmehdintää joista pystyi jo päättelemään onko kysymys iloisesta tai surullisesta asiasta. Tilanteen salliessa exäni käänsi minulle juttuja englanniksi tai sitten joku keskustelijoista saattaa kysyä minun mielipidettäni yhtäkkiä aivan kuin olisin ymmärtänyt sanotun...:) Huumorilla selvisin monesta ja jos alkoi ymmärtämättömyys tympimään menin esim. juhlissa leikkimään lasten kanssa jotka iloiten saamastaan huomiosta esittelivät lelujaan ja taitojaan vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan. Ikinä ei mielessä käynyt , että miehen maanmiesten pitäisi olla puhumatta omaa kieltään kaveriporukassa. Usein he kyllä pyysivät sitä minulta anteeksi(mikä oli huomaavaista mutta mielestäni tarpeetonta) ja puhuivat hetken englantia kunnes innostuivat taas ja unohtivat tulkata. En nähnyt tätä asiaa minkäänlaisena ongelmana,väännänhän minäkin sukulaisteni ja suomenkielisten kavereideni kanssa antaumuksella suomea. Ja ainahan voi pikkuhiljaa yrittää opetella kumppanin kielen ja päästä näin todennäköisesti vain lähemmäs häntä.



Ihan mielenkiinnosta vielä, mikä on syynä siihen että suhtaudut niin ehdottomasti siihen, ettet halua opetella miehesi kieltä??

Enemmän kuin kielestä sinällään kyse taisi olla toisen huomioimisesta. Joskus täytyy protestoida, jos muuten ei sanoma mene perille. Kyllä ainakin omilla synttäreillään olisi oikeus olla päähenkilö. Ihan syystä loukkaannuit. Eivät ihmiset yleensä tahallaan loukkaa, joidenkin on vain vaikea asettua toisen asemaan.

pappurani:

Tarkennuksena tosin sanon, etta samaiset ihmiset puhuvat usein keskenaan englantia ja siten kieliongelmat eivat ole syy olla puhumatta englantia vrt. jos me suomalaiset joutuisimme kouluruotsilla parjaamaan useissa juhlissa, ja siksi katson, etta etenkin hiljan omilla syntymapaivillani sentaan olisin toivonut enemman huomaavaisuutta tassa kohtaa.

Suurin syy on kai puolinainen kapina; alkujaan hanen kanssaan mentyani naimisiin se etta opettelisin mieheni kielen oli oletusarvo appivanhemmilleni ja mieheni kalylle, heille oli silloin jostain kumman syysta itsestaanselvaa, etta mina opettelisin hindin kielen. Miehenikin sanoo, etta jos mina tosiaan opettelisin hindin kielen, niin sitten samaiset ihmiset ja kaikki kaverit katsoisivat, etta eihan meidan tarvitse enaa puhua englantia ollenkaan :/ Asumme kuitenkin Kanadassa ja siten lapsemme kasvavat ensin kanadalaisiksi, sitten suomalaisiksi/intialaisiksi. Mina puhun lapsellemme suomea, koska haluan hanen voivan jutella isovanhempiensa kanssa edes valttavaa suomea, koska he eivat puhu englantia ollenkaan.



Toki mina ymmarran vahasen hindia, kun sita jatkuvasti kuuntelen ja ennen kaikkea menyysta keskustellaan useimmiten hindinkielisilla nimilla; oiskos paivalliseksi vaikka aloo palak tai murgh makhani mitaan :)



Mieheni puhuu tasan kaksi sanaa suomea emmeka me ole edes ajatelleet hanen tarvitsevan opiskella suomea, vaikka minun vanhempani eivat puhu englantia ja hanen aitinsa puolestaan oli aiemmin englannin kielen opettaja. En toki vaita, etta yksi yhdesta, mutta valilla tuntuu, etta oletukset hanen perheen ja kavereiden puolelta ovat kohtuuttomia.



Kayn mina suomalaiskirkolla aiti-lapsikerhossa, mutta siinapa mun suomalaiskosketukset taalla. En niita tosin sen enempaa kaipaakaan. En ole erityisen patrioottinen... Minulla on ihan natiivikanadalaisia ystavia kylla, mutta mieheni on minua sosiaalisempaa sorttia ja siten kaverijoukko on paljon omaani suurempi.



Niin, sanoin ehka tosi provosoivasti etta " kasken kavereita puhumaan englantia" mutta tosiasiassa sulatan hindipapatuksen mukisematta ja joskus hampaita kiristellen 99% siita ajasta, kun sita kuuntelen. Me olemme naiden ihmisten kanssa tekemisissa niin usein, etta en haluaisi vain kadota AINA lasten kanssa leikkimaan tai lehtia lukemaan.



Korostan viela, etta mieheni ymmartaa minua taysin tassa kieliasiassa ja on todellakin itse sanonut, etta antaisin pirulle koko kaden, jos opettelen hindin. Minusta tulisi herkasti " se esimerkillinen kaikkioppiva vaimo" :D

mieheni on englantilainen ja koska perheeni ei juurikaan puhu englantia (vanhempani eivät ollenkaan) mieheni jää usein kotiin kun lähden käymään vanhempien tai sisarusteni luona. Jopa jouluna hän jäi kotiin kun kävin joulupäivänä vanhempien luona syömässä ja meille syntyikin siitä iso riita. Ymmärrän kyllä, että ei siellä ole kiva istua kun ei ymmärrä, mutta kurjalta tuntuu minustakin kun aina kysellään miksi olen yksin liikkeellä.. :(