Rooma, Pariisi, Berliini vai lontoo?
Mitä suosittelet parin päivän lomalle? Mukaan lähtee 9v ja 1v.
Kommentit (70)
Roomaa tai Lontoota suosittelen. Pariisi on enemmän aikuisten makuun ja Berliini mielestäni myöskin. Roomassa ja Lontoossa on kaikille kaikkea. :)
Noista ehkä Berliini (eläintarhat) tai Lontoo. En kuitenkaan lähtisi 1-vuotiaan kanssa, joka ei ymmärrä kaupungista mitään ja haittaa muiden liikkumista paljon.
Mikä vaan, eiköhän joka paikassa ole jotain kiinnostavaa muutamaksi päiväksi. Mutta jos nyt jollain perusteilla täytyy karsia kaupunkeja pois, niin Roomaan lähtisin joko aikuisten kesken tai huomattavasti isompien lasten kanssa. Lisäksi siellä on niin paljon nähtävää että pari päivää on tosi lyhyt aika. Berliinikin voisi olla antoisampi sitten, kun lapset jo tietävät jotain historiasta. Muuria yms. voi olla muuten hankala selittää, ehkä tämäkin on vähän sellainen aikuisempi kaupunki.
Pariisissakin olisi lapsille nähtävää, Eiffel-torni tekee varmasti vaikutuksen. Luulen kuitenkin, että paras vaihtoehto olisi Lontoo, jossa parissa päivässä ehtii nähdä olennaiset jutut. Lisäksi Big Ben, kaksikerrosbussit, London Eye jne. on lapsillekin tuttuja asioita. 9v.:llekin on varmasti kivaa jos/kun hän jo ymmärtää englantia ja pystyy puhumaankin sitä.
Kaikissa käynyt ja Lontoo ehdoton suosikki. Lapsillekin varmasti paljon tekemistä, jo mainittu Hamleys, leikkikalumuseo, Kew Garden etc. Kaunis, ihana, kulttuiririkas ja elävä kaupunki. Huoh, täytyy ruveta katsomaan varmaan lentoja...
Pariisissa on eniten nähtävää noista neljästä ja on kaunein kaupunkina.
Pariisi on noista mun suosikki ja sitä rakasti myös 10 v. poika. Lontoo voisi myös olla kiva lasten kanssa.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:10"]Pariisissa on eniten nähtävää noista neljästä ja on kaunein kaupunkina.
[/quote]
Kaunein kaupunki? Siis sinun mielestäsi. Jonkun toisen mielestä ei :)
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:16"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:10"]Pariisissa on eniten nähtävää noista neljästä ja on kaunein kaupunkina. [/quote] Kaunein kaupunki? Siis sinun mielestäsi. Jonkun toisen mielestä ei :)
[/quote]
Niin tietysti, minun mielestäni. Mitä oikein kuvittelit, että sinunko mielipiteitäsi täällä kirjoittelisin? Tuo olisikin ainoa selitys kommentillesi. Kuvittelet, että kaikki ovat täällä kirjaamassa sinun mielipiteitäsi palstalle :-)
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:19"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:16"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:10"]Pariisissa on eniten nähtävää noista neljästä ja on kaunein kaupunkina. [/quote] Kaunein kaupunki? Siis sinun mielestäsi. Jonkun toisen mielestä ei :)
[/quote]
Niin tietysti, minun mielestäni. Mitä oikein kuvittelit, että sinunko mielipiteitäsi täällä kirjoittelisin? Tuo olisikin ainoa selitys kommentillesi. Kuvittelet, että kaikki ovat täällä kirjaamassa sinun mielipiteitäsi palstalle :-)
[/quote]
En suinkaan, mutta hassu kirjoittaa että on kaunein kaupunki, ihan kuin tämä olisi joku fakta.
Berliinissä ihmiet ovat yleisesti ottaen hyvin kylmiä. Johtunee DDR-historiasta.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:22"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:19"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:16"] [quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:10"]Pariisissa on eniten nähtävää noista neljästä ja on kaunein kaupunkina. [/quote] Kaunein kaupunki? Siis sinun mielestäsi. Jonkun toisen mielestä ei :) [/quote] Niin tietysti, minun mielestäni. Mitä oikein kuvittelit, että sinunko mielipiteitäsi täällä kirjoittelisin? Tuo olisikin ainoa selitys kommentillesi. Kuvittelet, että kaikki ovat täällä kirjaamassa sinun mielipiteitäsi palstalle :-) [/quote] En suinkaan, mutta hassu kirjoittaa että on kaunein kaupunki, ihan kuin tämä olisi joku fakta.
[/quote]
Hassu käsittää mielipiteet faktoiksi ja rupeaa kinaamaan vastaan. Viisas ymmärtää mielipiteen olevan mielipide, vaikka siinä samalla ei tulisi rautalangasta väännettyä että tämä nyt sitten on se minun mielipiteeni.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:27"]
Hassu käsittää mielipiteet faktoiksi ja rupeaa kinaamaan vastaan. Viisas ymmärtää mielipiteen olevan mielipide, vaikka siinä samalla ei tulisi rautalangasta väännettyä että tämä nyt sitten on se minun mielipiteeni.
[/quote]
No ku pitäähän se joka ketjussa olla jankkaaja paikalla!
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:27"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:22"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:19"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:16"] [quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:10"]Pariisissa on eniten nähtävää noista neljästä ja on kaunein kaupunkina. [/quote] Kaunein kaupunki? Siis sinun mielestäsi. Jonkun toisen mielestä ei :) [/quote] Niin tietysti, minun mielestäni. Mitä oikein kuvittelit, että sinunko mielipiteitäsi täällä kirjoittelisin? Tuo olisikin ainoa selitys kommentillesi. Kuvittelet, että kaikki ovat täällä kirjaamassa sinun mielipiteitäsi palstalle :-) [/quote] En suinkaan, mutta hassu kirjoittaa että on kaunein kaupunki, ihan kuin tämä olisi joku fakta.
[/quote]
Hassu käsittää mielipiteet faktoiksi ja rupeaa kinaamaan vastaan. Viisas ymmärtää mielipiteen olevan mielipide, vaikka siinä samalla ei tulisi rautalangasta väännettyä että tämä nyt sitten on se minun mielipiteeni.
[/quote]
Vaikka sitten näin :) Lopetan nyt sitten jankkaamisen, hyviä viikonloppuja vain kaikille!

Ehkä johtuu myös sitä, että monen ihmisen mielestä se oma mielipide nyt vaan on fakta. Yleensä vielä höystetään kirjoittamalla tai sanomalla PISTE.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:22"]hassu kirjoittaa että on kaunein kaupunki, ihan kuin tämä olisi joku fakta.
[/quote]
Ei sen hassumpaa kuin kirjoittaa, että Roomassa on kaikkein eniten nähtävää noista kaupungeista ja että Lontoo on nähty parissa päivässä (kommentti 6).
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:35"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 14:22"]hassu kirjoittaa että on kaunein kaupunki, ihan kuin tämä olisi joku fakta.
[/quote]
Ei sen hassumpaa kuin kirjoittaa, että Roomassa on kaikkein eniten nähtävää noista kaupungeista ja että Lontoo on nähty parissa päivässä (kommentti 6).
[/quote]
Jaa, ja vielä joku jatkaa jankkaamista. Lopettakaa nyt jo, tai toi ykshän tosta lähtikin jo pois... Saisko kommentteja aiheeseen liittyen, pliis! Oma suosikki Rooma! Kaunis ja monikerroksinen.
Pariisissa on Disneyland, mutta molemmille pitää olla eri seuralainen, koska lapsilla on iso ikäero ja siksi erilaiset "huvittelutarpeet". Pariisissa on muutenkin paljon nähtävää. Ehkä Pariisi ei kuitenkaan ole paras mahdollinen kaupunki lasten kanssa matkustamiseen.
Roomassa on valtavasti nähtävää ja muistaakseni Luna Park, pieni vanhanaikainen huvipuisto. Italialaiset rakastavat lapsia ja ainakin meidän tyttäremme oli jopa kiusaanunut, kun koko ajan joku taputteli päähän ja hoki "Bella, bella...", koska puin hänet aina "vanhanaikaiseen" siistiin mekkoon ja kauniisiin asusteisiin. Niin - ja Italiassa on ihanaa ruokaa myös lapsille.
Lontoo on iki-ihana. On nähtävyyksiä ja puistoja. Ihania lastenvaatteita. Puolitoistavuotiaamme nukkui rattaissa, kun kolusimme British Museota 4-5 tuntia. Kun hän heräsi, vartija vain muistutti, että arvoesineiden lähelle ei neitiä kannata päästää, kun hälytyskellot alkavat soida :-). Olen käynyt Lontoossa kuusi kertaa (osa työ-ja kursimatkoja) ja voisin muuttaa sinne... Lontoota ei todellakaan käydä kahdessa päivässä; jos edes kahdessa vuodessa. Se on melkein kuin New York, monipuolisuudessaan.
Tässä huomaa tosiaan ihmisten erilaisuuden, mulle Rooma oli niin valtava ja siellä oli niin paljon nähtävää, että viikkokin tuntui lyhyeltä ajalta. Sitten taas Lontoostakin tykkään, mutta omasta mielestä sen ehtii kokea parissa päivässäkin. Vaikea selittää! Mutta ehkä mulle Lontoo merkitsee enemmän teattereita, shoppailua, ravintoloita yms. ja ne nähtävyydet on nopeammin katsastettu. Kun taas Roomassa se on se tunnelma, kujat ja torit jne. joista aina löytyy jotain uutta ja siksi tuntuu että ilman erityistä ohjelmaa viihtyisin pidempään Roomassa.
6
Minä pidän Lontoosta. Siellä on kaikille jotakin. Hamleys on ihana lelukauppa. On puistoja kukkineen ja lintuineen, Thames ja sillat, Tower...