Uusi upea tapailukumppani, jolla ei seiso
Olen tapaillut jonkin aikaa miestä, jonka kanssa kaikki on mennyt upeasti. Seksikin on fantastista, paitsi että hänellä ei seiso. Kolmesti ollaan yritetty yhdyntää, mutta viisari ei värähdäkään. Suuseksi ja käsipeli ei nekään auta penistä kovettumaan, ei mikään.
Mies sanoo olevansa kiihottunut, mutta suorituspaineet on kuulema suuret. Hän on sanonut, ettei johdu minusta, minkä uskon, koska mies vaikuttaa suunnilleen jumaloivan mua. Ollaan molemmat hyvin ihastuneita.
Oon suhtautunut ymmärtäväisesti ja yrittänyt helpottaa miehen oloa, mutta ei mitään vaikutusta. Onko täällä kellään vastaavia kokemuksia ja helpottiko tilanne? Mistä tällainen psyykkinen blokki voi johtua ja onko sille mitään tehtävissä? Oon itse ensimmäistä kertaa tällaisessa tilanteessa ja neuvoton.
Kommentit (53)
Minkä ikäinen mies, seisooko yksin ollessaan?
Mulla kokemusta vastaavasta tilanteesta. Jossain vaiheessa muna alettiin saamaan sisään, mutta uudeksi ongelmaksi muodostui erektion lopahtaminen. Lopulta lopahti suhdekin.
Ei. Älä lähde tuohon. Siis ainakaan jos haluat enää koskaan sellaista seksiä joka ei pyöri sen ympärillä että miten SEN saa ylös ja pidettyä ylhäällä. Tai jos enää koskaan haluat tuntea itsesi oikeasti halutuksi. Itse olen nyt kaksi vuotta yrittänyt parantaa yhden miehen erektiota mutta ei se kuule siitä muuksi muutu. Nyt on jo mulle liian myöhäistä lähteä mutta jos voisin mennä ajassa takaisin, tekisin toiset ratkaisut.
Onko tää tyyppi about 30 v.? Tuli mieleen yksi mies ketä tapailin. Kuulostaa tosi tutulle. Meillä koko homma päättyi sitten kun en jakaanut odottaa millon alkaa toimia.
Minulla on melkein aina niin, että uudella miehellä ei seiso. Ei johdu iästä eikä muustakaan fyysisestä, vaan jännittävät tilannetta. Pisimpään tilanne jatkui ensimmäisen poikaystävän kanssa. Tähän mennessä nämä ovat aina menneet ohi sillä, kun sanon että minua ei haittaa asia millään tavalla ja sitten keskitymme vain nauttimaan muista touhuista kuin siitä yhdynnästä.
Joka ikisellä miehellä on alkanut ennen pitkää seistä kun näkevät minun nauttivan ja tuntevat olevansa tärkeä osa tilannetta, seisoipa miehellä tai ei.
(Se voi ehkä vaikuttaa asiaan että harrastan seksiä vain sellaisen miehen kanssa, johon olen aidosti rakastunut. Silloin jaksaa olla kärsivällinen.)
Ihan sairas maailma. Parisuhde kelpoisuus mitataan jollain erektiolla .
Vierailija kirjoitti:
Ihan sairas maailma. Parisuhde kelpoisuus mitataan jollain erektiolla .
On se kyllä tosiaan ihan sairasta kun haluaa ihan seksiä parisuhteessa.
SEKSIJUTUT SEKSIPALSTALLE.
POISTOON.
Se on haettava lääkäristä resepti taladafiiln, sellaisen voi saada vaikka chattilääkärin kautta Mehiläisestä jos ei kehtaa kasvotusten kysyä. , Ei ole kallista ja viisarikin nousee ja vaimo on hyvin tyytyväinen kun annostusta on tarpeeksi. Itsellä oli aika estoista seksi aiemmin, mutta nykyään on molempien toiveet ja jopa fantasiat on toteutettu ongelmitta.
Jos on kyse vain psyykkisestä jutusta, eli jännittämisestä, niin painostamalla ja syyttelemällä se ei ainakaan parane. Kärsivällisyyttä se vaatii, miehetkään ei ole koneita.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sairas maailma. Parisuhde kelpoisuus mitataan jollain erektiolla .
Äläs vähättele. Ilman yhdyntää ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen mies, seisooko yksin ollessaan?
Mies vai muna?
Ei lainkaan tavatonta ja syynä useimmiten nimenomaan paineet. Myös stressi vaikuttaa, väsymys, nälkä ja vaikka mikä. Se on paljon monimutkaisempaa kuin moni nainen luulee. Useimmiten erektiohäiriöt muutoin terveellä miehellä johtuu jostakin psyykkisestä. Vanhukset erikseen.
Ehkä se siitä ajan kanssa, kun ei liikaa jäädä pyörimään sen aiheen ympärille, joka voi luoda lisää paineita. Toki voi hankkia reseptin ja sen avulla koittaa saada sen onnistumisen kokemuksen, jotta jatkossa onnistuu ilmankin.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen mies, seisooko yksin ollessaan?
On 52v eli siinä mielessä voisi olla jotain fysiologista ikään liittyvää myös. Mutta omien sanojensa mukaan seisoo kyllä, kun itsekseen runkkaa, että enpä tiedä fysiologisesta.
Ap
Exän kanssa oli vastaavaa n. 3kk myös, sen jälkeen ei vuosiin enää ongelmaa (erottiin ihan muista syistä). Vähän ehkä nousikin, mutta aina lässähti.. jännitystä se vain. Itse olen ajatellut sen niin, että ainakin mies otti minut tosissaan, kun niin jännitti alkuun. Nykyisellä oli tämä ongelma vain ihan ensimmäisellä kerralla. Toisella jo onnistui.
Kuulostaa siltä kuitenkin, että kannattaisi vielä katsoa, että mihin tilanne kehittyy. Ja tietysti koittaa poistaa toisen paineita.
Älkää välittäkö, jos ette saa,
Sahatkaa!
Pieni määrä alkoholia voi olla eduksi jotta jään saa sulamaan. Ukolle nappeja lääkäristä niin ei tartte sen lerpan kanssa tuskailla
Varmaan mun ex. Alkoi heti aluksi syyllistämään mua, että kuinka aina on ollut kuin rautakanki, mutta mun kanssa ei seiso. Kun alkoi tulla ilmi exiänsä, niin aina tämä sama syyttely. Ei voinut myöntää itselle, että hänellä oli suonet tukossa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sairas maailma. Parisuhde kelpoisuus mitataan jollain erektiolla .
Tietysti. Äärimmäisen harva nainen haluaa eunukin kanssa elää loppuelämänsä kun jo alusta lähtien tietää mitä ei ole tulossa milloinkaan.
Meillä onnistui 3 kuukauden yrittämisen jälkeen ja kun kerran onnistui niin ei ollut enää mitään ongelmia. Mies oli tosi ujo ja itsetunto huono, joten jännitti niin hirveästi ettei vain kyennyt. En osaa muuta neuvoa antaa kuin ajan kulumisen, toisen tukemisen ja siinä sivussa tutustumisen.