Omituinen "kohtaus": ripuli, kylmä hiki, taju meinaa lähteä
Pari kertaa osunut kohdalle tällainen omituinen "kohtaus" (noin 5 vuotta väliä). Eli yhtäkkiä alkaa vääntää vatsasta, tuntuu, että maha menee aivan sekaisin. Sitten tuntuu, että silmissä alkaa sumeta, tai pikemmin kirkastua. Tulee todella epätodellinen olo. Sitten iskee ripuli (onneksi ollaan jo pöntöllä), ihan vetenä tulee. Ja samalla iskee ihan kauhea kylmä hiki. Siis todella runsasta hikoilua.
Lääkärissä en ole käynyt, kun olen ajatellut vain, että olen syönyt jotain sopimatonta ja maha siksi mennyt sekaisin. Mutta miten tuo tunne, että taju lähtee, ja kauhea kylmä hiki liittyvät tuohon? Onko kenelläkään samanlaista kokemusta tai tietoa, mitä tämä voisi olla?
Kommentit (234)
Maha on vain niin kipeä. Siitä johtuu. Itse olen kerran pyörtynyt vessassa juuri tuon takia.
Mullakin on noita melko usein, ihan kamala tunne! En kyllä osaa sanoa mistä johtuisi :/
Mullakin on nyt raskauden aikana tullut muutaman kerran. Ei aavistustakaan mistä johtuu.
Kaksi vuotta oli melkein täsmälleen samanlainen kohtaus sillä erotuksella, että ensin oksensin ja sitten ripuloin. Silmissä musteni, taju meinasi menna ja kylmä hiki oikein tippu otsalla ja vavisutti. En ollut kännissä tai krapulassa. Onneksi ei ole tullut uudestaan. Ja oksensin ja ripuloin siis vain tuon yhden kerran, eli vatsataudista ei liene kyse.
Itse olen miettinyt tuota ärtynyttä suolta... Mutta en tiedä, onko mulla sellaisia sopivia oireita sitten muuten, jokapäiväisessä elämässä. Maha kyllä helposti turpoaa ja pitää mekkalaa, turvottaa. Mitä selkeitä oireita tuossa ärtyneessä suolessa on?
Miten tuo voisi olla paniikkihäiriö?
ap
Ohhoh, löytyipäs heti paljon samanlaisia kokemuksia! Ja kenelläkään ei ole ollut säännöllisesti noita outoja "kohtauksia"? Mutta miten se maha menee niin sekaisin hetkessä ja miten tulee noin pahat nuo muut oireet? Tuo on ihan kauheaa. Viimeksi makasin lattialla ja luulin kuolevani...
ap
Ja tuo hikoilu tuossa on todella runsasta: viimeksi hikoilin yöpaidan ihan märäksi vain muutamassa minuutissa! ap
Mulla tulee itseasiassa jalopenoista!
Mulla oli joskus ja lisänä synnytyskipua vastaava väänne! Syy: pussi menthol-karkkeja, missä päiväys ummessa.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 19:50"]Mulla tulee itseasiassa jalopenoista!
[/quote]
Mulle tuli muuten viimeks kans!
T. 4
Ap, oletko huomannut miten sydämesi reagoi samalla, hakkaako nopeammin? Kuulostaa nimittäin autonomisen hermoston ylireagoinnilta, tuon tyylisiä oireita on itselläni ollut parisen vuotta yhdistettynä rytmihäiriöihin. Mahavaivat ja hikoilu tosin tulevat lievempänä. Diagnoosi oli autonominen dystrofia/dysautonomia.
Mulla tuo liittyi sappikohtaukseen
Sain samanlaista oiretta kun otin sinkkiä tyhjään vatsaan. Luulin oikeasti että kuolen siihen pöntölle :D
Minullekin on tullut noita raskausaikana, saattavat kestää vartista tuntiin.
Välillä saa ravata monta kertaa vessassa mutta tulee vain ilmaa, kunnes sitten suoli tyhjenee. Kipu on ihan järjetön.
Pahin kokemus oli varmaan kun odotin toista, ja olimme mieheni kanssa ravintolassa syömässä kun olimme pitkästä aika saatu lapsenvahti pariksi tunniksi.
Alkuruoka meni hyvin, lämmin ruoka sujui ja sitten kun tuli jälkkäri alkoi vatsakivut... KÄvin vessassa, vatsaa kramppasi, tuli vain ilmaa mutta helptti ja eiku pöytää. Kun istahdin väännöt alkoi taas ja eiku vessaan, sama juttu... Ravasin varmaan kuusi kertaa vessaan, viimeisellä kerralla sitten irtosi (luojan kiitos vessassa ei ollut muita). LÄhdettiin ravintolasta, ja kun kävelimme autoa päin väännöt alkoivat taas.... itketi ja olin ihan varma että paskon housuihini, onneksi siellä oli baari johon lihavdimme, mies kaljalle ja minä kakalle. Tämän jälkeen päästiinkin sitten kunnialla kotiin.
Nyt odotan kolmatta, rv10 vasta, vielä ei ole näitä kramppeja tulut mutta nyt jo pelotta että milloin iskevät taas....
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 19:44"]
Kaksi vuotta oli melkein täsmälleen samanlainen kohtaus sillä erotuksella, että ensin oksensin ja sitten ripuloin. Silmissä musteni, taju meinasi menna ja kylmä hiki oikein tippu otsalla ja vavisutti. En ollut kännissä tai krapulassa. Onneksi ei ole tullut uudestaan. Ja oksensin ja ripuloin siis vain tuon yhden kerran, eli vatsataudista ei liene kyse.
[/quote]
Vatsatauti voi olla kertayrjö tai -ripuli.
Itselläni paniikkikohtauksessa tapahtuu esim. nämäkin oireet.
Mulla tuli kun söin liikaa salmiakkia.
Norovirus muistaakseni oli tonne päin kans
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 19:52"]
Ap, oletko huomannut miten sydämesi reagoi samalla, hakkaako nopeammin? Kuulostaa nimittäin autonomisen hermoston ylireagoinnilta, tuon tyylisiä oireita on itselläni ollut parisen vuotta yhdistettynä rytmihäiriöihin. Mahavaivat ja hikoilu tosin tulevat lievempänä. Diagnoosi oli autonominen dystrofia/dysautonomia.
[/quote]
Joo, itse asiassa sydämeni hakkaa nopeampaa. Ja tulee todella kylmä (ja kylmä hiki). Mulla tuota on tapahtunut vain kaksi kertaa ja juuri kuvailemallani tavalla. Kesto on ollut ehkä vartin.
Mulla tulee tollasta usein ja syynä ärtynyt suoli.